Vaimon sairastumisen jälkeen joulut ovat olleet minulle varsin vaikeita. Lapset olivat murrosikäisiä, kun vaimo sairastui. Vaimo oli ollut aina se seremoniamestari kaikissa juhlien järjestelyssä, ja minä nöyrä assistentti. Ja yht'äkkiä minä olinkin se mestari! Suorituspaineet etenkin ensimmäisinä vuosina olivat kovat. Olihan vaimo aina loihtinut niin hienot joulut kuin pääsiäisetkin kotiimme. 

Alkuvuosina suorituspaineet olivat stressaavat, mutta sitähän oppii vaikka mitä. Niin myös joulun valmistelun. Vaan sitten nuoremmat lapset olivat juuri siinä pahimmassa murrosiässä. Ensin minä riehuin hurjana saadakseni kaikki mieleiselle mallille. Sitten, kun olisi jouluaattonan pitänyt ryhtyä juhlapöytään, oli aina jännityksen paikka, että joko herrasväki jaksaa nousta ylös. Aina kyllä jaksoivat - toinen toistaan kannustaen. Ja kun juhla-ateriat olivat syöty, oli lahjojen jakamisen jälkeen usein seuraava kysymys, että voinko mennä kavereille. Ne ei juhli joulua. Silloin tuli sellainen fiilis, että mitä helvettiä mitä tätä vastentahtoisille lavastamaan. Mutta sitten kuitenkin vaimo aina tykkäsi, että jouluna pitää olla jouluista. Ja pikkuhiljaa kaikki sopeutuivat. Pari viime vuotta on tullut oltua nuorison kanssa muualla sukulaisissa joulut.

Mutta tänä vuonna on ollut iloista joulun odotusta jo jonkin aikaa. Kaikki lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja kaikki haluavat tulla jouluksi kotiin! Ihan itse ehdottaen. On ollut todella mukavaa tehdä jotakin, mitä tietää haluttavan. Pikkuhiljaa tein joulusiivoukset, alkuviikosta laitoin lohta savustumaan kylmäsavukaappiin. Vähän itselle ja vähän ystäville. Vaimo alkoi jo torstaina hepakoimaan, että eikö joulu tulekaan. No sitten avustajan kanssa paistoivat piparit, piparitalon ja jouluperinteeseemme kuuluvan taatelikakun. Tänään sitten kävin kerralla koko viikonlopun ruuat kaupasta. Kinkun paistan itse, mutta laatikoissa tyydyn valmiisiin eineslaatikoihin. Ja illalla koristelimme jo kuusen vaimon kanssa yhdessä. Vaimo näytti koristeen ja paikan kuusessa. Minä asetin paikoilleen. Meille saa joulu tulla!

Ensimmäistä kertaa vuosiin olen tuntenut joulun odotuksen iloa. Tämä on miellyttävä tunne. Toivotan kaikille blogini lukijoille oikein hyvää joulua!

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (2)

entinen Simpeleen tyttö

Kiitos sitä sammaa siulle ja perheelles Ilkka. Näitä siun blogeja on ilo kukkii.

kotu

Syvää kunnioituta ja Ystävyyttä tuntien Iloista Joulua Sinulle ja Perheellesi!!

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat