Meillä ihmisillä on yleensä jonkinlainen vakiopaino, mikä ei kovin paljoa lyhyessä ajassa muutu, ellei elämäntavoissa tai terveydentilassa tapahdu äkillisiä muutoksia. Toki iän myötä muutosta hieman tulee. Mutta, kun ihmisen sairastuu vakavasti, alkaa tapahtua. 

Sinä aikana, kun vaimo pari viikkoa taisteli aivoverisuonen puhkeamisen ja sen leikkausta komplikaationa seuranneiden aivoinfarktien ja keuhkokuumeen johdosta hengestään Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, hänen painonsa luonnollisesti hieman putosi. Hyvin pian teholta pääsyn jälkeen paino palasi entisiin normaalilukemiin ja pysyi niissä. Sairaalassa kiinnitetään tosi paljon huomiota ruokaan ja kaikista päinvastaisista puheista huolimatta se on erittäin hyvää. Ja kaiken lisäksi kilojoulet on laskettu niin tarkkaan kulutusta vastaavaksi, että lihomista ei pääse tapahtumaan. 

Mutta, kun puolen vuoden sairaalassa olon jälkeen koitti kotiutuminen, alkoi myös painon nousu. Ymmärtäähän sen. Ihmiseltä, joka on ollut aina liikkeessä, viedään liikuntakyvystä yli puolet! Ruoka maistuu silti yhtä hyvältä ja hyvin kuin ennenkin. Vaikka liikuntakyky pikkuhiljaa paranikin ei painon nousua voinut estää. Vain viitisen vuotta, ja yhtenä kuntoutuksen tavoitteena oli reilun parinkymmenen liikakilon vähentäminen puoleen. Onneksi vaimon nykyinen avusta on työhönsä sitoutunut ja sisäistänyt myös oman osuutensa vaimon kuntoutumisessa sekä yleisessä hyvinvoinnissa.

Ensimmäinen asia, jonka teimme, oli liikunnan lisääminen. Vaimo ei koskaan ole ollut innostunut kuntoilusta. Eikä ollut sairaalasta kotiuduttuaankaan. Mutta avustaja sai vaimon houkuteltua lähes päivittäisiin pitkähköihin kävelylenkkeihin. Toinen oli leivokset. Muistan, kuinka vaimo terveenä ollessaan sanoi, että voisi syödä vaikka joka päivä aamupalaksi kakkua! Ja, kun avustaja oli innokas leipoja, niin kakkujahan meillä oli jatkuvasti. Mutta, kun painon pudotus otettiin tavoitteeksi, sovittiin, että leivotaan vain kerran viikossa. Ja silloinkin vain vähän. Ja kolmantena oli ruokavalion muutos. Iät ajat olimme syöneet viikolla kahdesti päivässä ja viikonloppuna vain yhden lämpimän aterian. Nyt otimme saman käytännön myös arkipäiville. Lisäksi lisäsimme kasvisten, kanan ja kalan käyttöä.

Nyt on vuosi kulunut, ja yllätys yllätys. Paino on pudonnut vaimolla noin kymmenen kiloa. Omani on pysynyt ennallaan, valitettavasti.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (1)

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat