Tunnetko tuskan hiipivän
selkäsi taa?
Se kaikki valheet paljastaa
nyt iskee pelko...

Ismo Alanko laulaa yllä olevin Hassisen koneen kappaleessa Pelko. Onneksi ei vielä ole mikään paniikkitilanne, mutta tällä viikolla ja viime viikonloppuna opin aivan uudenlaisen pelon. Sen pelon, joka tulee kun joku ihan tuikitavallinen terveyttä horjuttava asia ilmaantuu. Asia, johon ei aiemmin ole kiinnittänyt mitään huomiota, mutta jota nyt pelkää. Nimittäin omaan terveyteen syntyy varsin hekilökohtainen suhde sen jälkeen, kun on "kerran kuollut". Tai ainakin ollut varsin lähellä sitä.

Minut todettiin toukokuussa täysin parantuneeksi cop-taudista eli sisäsyntyisestä keuhkokuumeesta. Hoitava lääkäri ilmoitti, että jos ilmenee pitkittynyttä yskää, kuumeilua tai hengen ahdistusta, niin on otettava heti yhteyttä lääkäriin ja pyrittävä kuvauttamaan keuhkonsa. Ja olen muuten ollut tosi tarkka tässä asiassa. Viime viikonloppuna vaimo oli perhehoitokodissa, ja minä moottoripyörämatkalla  kavereiden kanssa Venäjällä. Perjantaina mentiin Petroskoihin. Lauantai ajeltiin ympäri Karjalan kauniita sorateitä. Homma eteni suunnitellusti, ja mukavaa oli.

Vaan kun sunnuntaina alkoi paluumatka, niin hotellilta lähdettäessä iski vilu! Ei se mitään ole. Raikas aamuilma vain, kyllä tämä tästä lämpenee. Vaan ei lämmennyt. Puolen tunnin ajon jälkeen pysähdyimme aamupalalle ja aamukahville, sillä hotellilla ei ollut aamupalaa tarjolla. Oli pakko myöntää: kuume on nousemassa. Kaverin matka-apteekista sain kasisatasen ibubrofeiinitabletin. Puolisen tuntia meni kuunnellessa. Alkaako puremaan vai ei. Ja sinä aikan ehti pohtimaan moneen kertaan, että onpa hyvä, jotta ollaan näin lähellä rajaa, ja lääkettä mukana. Entäpä, jos olisin jossakin pitemmällä matkalla. Vaikkapa neljän päivän päässä Suomesta. Ja lääke ei tehoaisikaan. Cop-taudilla on kahden vuoden uusimisriski. Jos se nyt iskeekin minuun?

Ihan uusi tunne. Aiemmin kuume oli ollut kuumetta. Se oli ensin keljuttanut ja sitten mennyt menojaan pienen lepäämisen ja parin kuumetta alentavan särkylääkkeen avulla. Cop ei menisi! Mutta entä, jos se sittenkin on cop? Ja kuume pamahtaa parissa tunnissa 39 asteeseen. Rajalle menee kolme - neljä tuntia. Jaksanko ajaa? Voitte olla vakuuttuneita, että kaikkia muitakin oireita alkoi ilmenemään. Tajusin, että minuun oli iskenyt pelko! Tajusin myös, että muut oireet voivat olla kuvittelua. Tunnin kuluttua vilutus lakkasi, ja voimatkin alkoivat palata. 

35-vuotiaana oli eräänlainen kasvun paikka huomata, että kaikki vaivat eivät enää välttämättä paranekaan. Joku jomotus saattoi jäädä loppuiäksi vaivaamaan. Sen kanssa oli vain opittava elämään. Nyt on nähtävästi taas kasvun paikka. On saavutettu ikä, jolloin kaikista vaivoista ei voi parantua. Joku voi jopa tappaa. Sen kanssa on vain opittava elämään. Taitaa vaatia yhden yksinäisen motskarilla ajelureissun, jonka aikan asian saa selitettyä itselleen. Mutta onneksi tuo ajelu on mukavaa. 

En tiedä, mikä loppujen lopuksi oli vaivan nimi, mutta kolme päivää piti pientä lämpöä päivittäin päällä. Ilman muita oireita. Tänään oli kuumeeton päivä, eli huomenna töihin. Nykyään ei huvita pätkääkään leikkiä sankaria ja lähteä ibubrofeiinin voimalla töihin. 

Ilkka Pirhonen

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (4)

Vierailija

Olisikohan Pirhonen nyt niin väsynyt, poikki, katki, ihan down että kun pääsit muutaman päivän hengittämään, hengähtämään, elämään niin kroppa vaan reagoi näin, iso mieskin on kokonaisuus kokomies. Ota nyt iisisti ja anna koko miehen levätä, helpompi sanoa kuin tehdä, mutta näin meitä välillä herätellään. 

Voimaa puhkun sulle <3

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014

Vierailija, ajatuksemme kulkevat hyvin samoja latuja. Itse asiassa syytin viikonlopun lauantaita ja itseäni. Arvelin, että lauantain ajomatka oli fyysisenä suorituksena niin rankka, että keho reagoi. Vaan ei se tainnut niin olla. Kolmen miehen porukasta kaksi koki saman kuumeilukohtalon. Iljettävä, pieni, hieman yli 37 asteen oleva kuume kesti kolme päivää ja sitten kaikki oli ohi. Palattuani töihin kuulin kollegoiltani, että sellaista on ollut liikkeellä.

kaide

Moi

Olen saanut cop diagnoosin ja luin tämän asiaa koskevan kirjoituksesi, kiitos siitä. Kunka nyt asian kanssa voit, onko tauti lopullisesti lähtenyt? Olin elokuussa sairaalahoidossa jossa tämä cop todettiin ja siitä lahtien olen syönyt melko tuhteja kortisoniannoksia ja se näkyy ja tuntuu.

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014

Joo, lääkärien mukaan uusimisriski oli kahden vuoden ajan. Se aika on nyt takana, ja olen voinut hengähtää helpotuksesta. Se on tuo ystävämme kortisoni aika veitikka. Ihmettelin, miksi ei yöllä nukuttanut, kunnes tajusin, että 60mg kortisoniahan se pitää miehen virkeänä. Kannattaa myös lukea tekstini Ensimmäinen vuosi jatkoajalla. Löytyy osoitteesta: http://www.etlehti.fi/blogit/sinua_en_jata/ensimmainen_vuosi_jatkoajalla

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat