Kirjoitukset avainsanalla matkailu

Vuotta 2014 on jäljellä noin kaksi tuntia. Raketit paukkuvat harvakseltaan ulkona. Kansakunta syö nakkeja ja perunasalaattia ja huuhtoo ne alas sihijuomalla. On siis aika minunkin kääntää katseeni hetkeksi takaisin päin, jotta voin vuorokauden vaihtuessa vapautunein mielin katsoa uuteen vuoteen 2015.

Kulunut vuosi alkoi jossain määrin toipilaana. Olihan henkeni pakeneminen ruumiistani ollut edellisenä syksynä hiuskarvan varassa! Hirmuiseen suorittamiseen tottuneena tein itselleni uudenvuoden lupauksen: rauhoitan menoani, jotta edes yhtenä päivänä voin istua sohvalla ja ihmetellä, että mitä tekisin, kun olen niin pitkästynyt. 

Vuosi alkoikin rauhallisesti. Pikkuhiljaa pystyin tekemään lumitöitä paremmin ja paremmin. Ei enää hengästyttänyt. Paitsi moottoripyörällä umpihangessa. Tuntui, että tukehdun siihen paikkaan. Kaikennäköistä turhaa tekemistä pyrin karsimaan pois. Tuntui oikeastaan aika mukavalle, kun chili- ja tomaatin taimien kasvatusruljanssi vapautti aikaa ihan vain olemiselle.

Kevään merkittävimpiä tapahtumia maailmalla oli, kun Venäjä alkoi aktivoitua Ukrainan tienoilla. Olen vakaasti päättänyt pysytellä poliittisesti neutraalina. Olen jättänyt suosiolla poliittiset kirjoittelut suosiolla ystävälleni Riiheläiselle, joka kirjoittaa turvallisuuspolitiikasta Hesarin nettisivuilla Turvallisuuspolitiikan korkeajännitys -blogia. Kun kesällä olin käymässä Joutsenossa vanhan kaverini maisteri Siiskosen luona kahvilla, pohdin Venäjän "oikaistessani" maailman menoa. Totesin, että me täällä Pohjolassa kuvittelemme ja uskomme, että maailmasta tulee puhtaampi, parempi ja ihmisistä hyviä. Vähän niin kuin meilläkin. Venäjän tapahtumat laittoivat minun kelloni soimaan. Ei tule! Vaikka me kuinka toivottaisiin ja touhuttaisiin sen eteen. Havainto harmitti, ja harmittaa vieläkin. 

Kesän mittaa sitten tuli tehtyä toinenkin matka moottoripyörällä tuonne idän puolelle. Pisin matka tuli tehtyä sillä aikaa, kun vaimo oli kahden viikon laitoskuntoutusjaksolla. Pääsääntöisesti on ollut mukavaa, vaikka nimitänkin näitä reissujani omaishoitajan pakomatkoiksi. Ne ovat kuitenkin minulle oikeasti pakoa arjesta. Vaimon kunnosta voisi sanoa, että hän menee koko ajan parempaan päin, vaikka tuleekin aina tarvitsemaan terveen ihmisen rinnalleen auttamaan. Meidän perheen suuria asioita on, kun vaimo oppii alkukirjaimen lisäksi kirjoittamaan sanaan toisenkin kirjaimen. On hemmetin paljon helpompi arvata, mitä toinen tarkoittaa, kun on kaksi kirjainta johdattelemassa.

Sanoin tuossa äsken, että vaimo tulee aina tarvitsemaan terveen ihmisen tuekseen. Jotta jaksaisin mahdollisimman pitkään olla hänen tukenaan, aloitin syksyllä kuntoilun. No, toki siihen osaltaan vaikuttaa se, että koska olen huomannut läskin olevan ikuista, olen päättänyt mieluummin olla hyväkuntoinen ja ylipainoinen kuin huonokuntoinen ja ylipainoinen. Ja tietysti ihan pieni vaikutus on myös sillä, että suunnittelen lähteväni 2016 käymään moottoripyörällä Uralin takana kahvilla. Ural on tarkoitus ylittää kohdasta, jossa virallinen tie kulkee korkeimmalla. Aika näyttää, kuinka äijän käy, mutta viisi kuukautta crossfittiä on nostanut kuntoa kummasti.

Vuoden loppussa sain myös vaihteeksi kokeilla työttömyyttä. Olen tehnyt jo vuodesta 2007 pätkätöitä, joten tähänkin tottuu. Joulukuu tuli otettua rennosti eli koko ajan oli helvetillinen kiire, kun piti rästihommat saada alta pois - ja se motskari huollettua. Tammikuussa pitäisi olla lunta, ja siten myös ajokausi jatkuu. Ja töihin pitäisi taas ehtiä. Eli tuleva vuosi näyttää huomattavan valoisalta. Toivottavasti myös kaikilla teillä hyvät lukijani.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@blogspot.com

P.S. En vielä tänä vuonna ehtinyt pitkästyä, joten jatketaan yritystä uudelle vuodelle. Vaikeaa se tulee olemaan.

Kommentit (4)

1/4 | 

Voimia omaishoitajan arkeen

Itse hoidin 97 vuotiasta Alzheimeria sairastavaa isoäitiäni vuoden ennenkuin hän joutui vanhainkotiin. Se oli mielenkiintoista aikaa tajuta kuinka sairaus muuttaa koko ikänsä skarpin ihmisen. Raskasta oli ainaiset tappelut. Mummi muisti minut koko loppu ikänsä, et etkö sä ollut se tyttö, jonka kanssa aina tappelin. Mummi kuoli 24.10.2014 99 v 7 kk vanhana.

Aloin seuraamaan blogiasi, kun olit Aamusydämellä ohjelmassa :)

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
2/4 | 

Vaikka sairauden ja ihmiset ovatkin erilaisia, on omaishoitajuudessa kuitenkin siitä huolimatta usein hyvin samankaltaisia piirteitä.

bordercolli
Liittynyt24.8.2015
3/4 | 

Arki alkoi ja minulle aivan uudenlainen arki. Saan nukkua niin kauan kuin haluan, saan lähteä milloin jaksan ja tulla kun ehdin eikä minua kaipaa kuin koira, joka kyllä osaa olla syyttävä. Haikealta tuntuu samalla kun on helpottavaakin. Ajattelen lämmöllä teitä omaishoitajia, koska sillä nimikkeellä on täällä sivuilla kirjoittavia ihmisiä. Oikein hyvää ja antoisaa vuotta 2015 , muistakaa hoitaa itseänne samalla kun hoidatte sitä rakasta lähimmäistänne. P-kolli

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
4/4 | 

Bordercolli, kiitos sinulle lämpimistä sanoistasi. Toivotan myös sinulle hyvää alkavaa vuotta ja voimia uuden elämäntilanteen opetteluun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kävin ensimmäisen kerran elämässäni Leningradissa eli nykyisessä Pietarissa vuonna 1975. Oltiin keskikoulun luokkaretkellä. Eräs tutustumiskohteemme oli metro, jonka kerrottiin olevan maailman syvin. Lähes 80 metrin syvyyteen ulottuvassa metrossa itsessäänkin olisi ollut aivan riittämiin nähtävää, mutta eniten hämmästyttivät pitkät liukuportaat. Tai eivät varsinaisesti liukuportaat, vaan niillä kulkevat ihmiset, valopylväät ja tolpat, joissa oli jotakin järjestelmää ylistäviä kuvia ja iskulauseita. Ne kaikki näyttivät olevan ylämäen suuntaan kallellaan!

Vuosien mittaan on tullut käytyä lukemattomia kertoja kaupungissa. Pariin otteeseen olen töiden takia siellä asunutkin. Ja aina ne vinossa seisovat ihmiset, valot ja nyttemmin mainostaulut ovat mieltä askarruttaneet ja monasti muiden suomalaisten kanssa keskusteluttaneet. Järki sanoo, että suorassa ovat, mutta kun silmä näyttää aivan toista.

Viimeisen vuoden aikana olen taas päässyt melkoisen usein käymään työmatkoilla Pietarissa. Kaksi kuukautta sitten kollegan kanssa taas ihmettelimme metron portaita. Viime viikko oli tämän työsuhteeni viimeinen ja se päättyi sattuvasti hankkeen loppuseminaariin Pietarissa. Ei muuta kuin pieni vatupassi povitaskuun ja matkaan. Nyt selviävät asiat!

Varsinaisen mittausajelun alaspäin menemisen aikana portaissa valaisimien varret olivat kartion muotoisia, joten niitä ei päässyt mittaamaan. Mutta mainoskylttien tolpat olivat mittaamisen kannalta ihanteellisia. Ja vatupassi näytti niiden olevan aivan pystyssä. Portaat vain liikkuivat niin nopeasti, että mittaamisessa oli omat haasteensa, ettei kaatunut yläpuolella tulevan jalkoihin. Matkalla sitten sukellettiin maailman syvimmälle metroasemalle: Amiraliteetin asema on 100 metrin syvyydessä. 

Vähän matalammalta sitten lähdettiin määränpäähämme. Ja portaissa sitten tarkistusmittaus. Siinä sitten olikin monta katastrofia lähellä. Valaisimet olivat mallia, jossa lasinen kupu lähtee suoraan jalustasta. No eihän se ensimmäinen kupu ollut millään kiinni jalustassa! Meni melkein nurin, kun lunttasin vatupassin kylkeen. Onneksi sain toisella kädellä korjattua vahingon ja lamppu jäi paikoilleen. Siinä sitten ehdin pari lamppua todeta suorassa seisovaksi, kun jo kolmannen kohdalla meni taas pieleen. Mittausta suorittaessani menetin tasapainoni ja aloin kaatua alaspäin. Samoin seuraavana tuleva työkaverini. Onneksi ryhmämme kolmas jäsen ehti reagoimaan ja esti näin dominoefektin syntymisen liukuportaissa.

Tasapainon palauduttua totesimme, että asia on selvitetty. Pietarin metrossa tolpat ja ihmiset ovat aivan pystyssä. Asia on nyt pitävästi tutkittu!

Ilkka Pirhonen
Omaishoitaja
cooking.snowman@gmail.com

P.S. Ennen vuotta 2010 kaikki valokuvaaminen oli metrossa kiellettyä. En tiennyt asiasta ennen kuin jälkeenpäin. Niinpä yritin kuvata kännykkäkameralla salaa noita liukuporraskuvia. Siksi laatu on ehkä totuttuakin surkeampi. Suokaa anteeksi, mutta vatupassin kanssa riehuminen venäläisessä metrossa aiheuttaa jo yksin sellaisen pidätetyksi tulemisen pelon, että lisäjännitystä ei enää viitsi hakea muista epävarmaksi kokemistaan touhuista.

Nyt joutaa taas vaikka iltojen iloksi grillailemaan.
Nyt joutaa taas vaikka iltojen iloksi grillailemaan.

Lomat on sitten lusittu. Tämä päivä meni lähinnä sopeutumisessa. Aamupäivä meni sähköposteja lukiessa. Olihan noita kertynytkin. En nimittäin avannut kertaakaan loman aikana työsähköpostia. Vastaamiset ja mahdolliset toimenpiteet jätin suosiolla huomiselle ja ihmettelin iltapäivällä vain noin yleisellä tasolla, että mitähän sitä huomenna muuta tekisi. Tekemistä kyllä riittää, mutta tämä rytmin vaihdos on aina yhtä vaikeaa. Vaan kyllä se tästä jouluun mennessä alkaa taas sujua.

Monta vuotta minä laskeskelin innokkaana, kuinka pitkä aika vielä olisi, että pääsisi eläkeputkeen. Ja juuri kun alkoi olla lähellä, muuttivat pahalaiset sääntöjä. Mutta tänä keväänä oivalsin, että uudet säännöt eivät olekaan se suurin paha. Suurin paha on se, jos jään pois töistä tai eläkkeelle. Eli en enää ole työmarkkinoiden käytettävissä.

Silloin uskoakseni katoaa vaimolta henkilökohtainen avustaja, ja vaimo joutuu sietämään minua päivästä toiseen ja aamusta iltaan. Poislukien ainoastaan kerran kuukaudessa oleva omaishoitajan vapaa viikonloppu ja 65 ikävuoteensa saakka Kelan maksama laitoskuntoutusjakso. Tai ainakin näin minä olen ymmärtänyt. Eihän minua noin paljoa siedä kukaan! Tällainen ylisosiaalinen tyyppi kun joutuu sidotuksi kotiin, niin siinä kiukustuvat niin ukko kuin akka ja muu ympäristön väki. Tein periaatepäätöksen jatkaa työelämässä niin kauan kuin se on mahdollista. Että ei tässä auta loman jälkeenkään muuta kuin sopeutua!

Tänään tein sijoituksen tulevaisuuteen. Olin kesälomareissun jälkeen kaksi päivää siinä määrin puhki, että totesin kunnon kohotuksen ja ehkä painon pudotuksen olevan paikallaan. Ilmoittauduin crossfit-peruskurssille. Tuo työssä jaksaminen on kahdesta motivaattorista se pienempi. Suurempi on kahden vuoden päähän suunnittelemani pitempi moottoripyöräretki. Saa nähdä, kuinka onnistun...

Sitä odotellessa. Hyvää kesän jatkoa kaikille toivottaen
Pirhosen Ilkka
cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (9)

Leinikki
Liittynyt24.7.2014
1/9 | 

On aivan väärin olettaa, että eläkkeelle jäävät puolisot hoitavat tehtäviä, jotka kuuluvat yhteiskunnalle. Eläkeläisen tulee voida jo levätä itsekin, ja luopua suurista vastuista kuten vaikeasti sairaiden omaisten hoidosta. Pidä melua asiasta! Ehkä lakia ja vaatimuksia ehditään muuttaa ennen sinun eläkeikääsi!

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
2/9 | 

Kiitos palautteestasi.

Juuri noinhan se on. Väärin mikä väärin. Se vaan se luopuminenkin osaa olla vaikeaa. Kun on vuosikausia pitänyt huolta lähimmäisestään, niin luopuminen ja puolison laitoshoitoon vieminen ei sitten niin helposti välttämättä käykään. Kyse lienee samasta asiasta, kun sanotaan, että muista pitää huolta myös itsestäsi. Helppo sanoa, mutta vaikea tehdä.

En toki kiellä, etteikö tässä omaishoidon kentässä esiintyisi törkeää vanhojen ihmisten hyväksi käyttöä. Ääriesimerkki, kun perhetuttumme lähipiirissä sokea toimi alzheimeria sairastavan miehensä omaishoitajana. Siihen onneksi viimein sosiaalityöntekijät älysivät puuttua.

3/9 | 

Olen seurannut Sinua en jätä-blogeja ja arvostukseni kirjoittajaa kohtaan on korkealla. Hän on käynyt omat taistelunsa ja ihailtavasti valinnut omaishoitajan tien. Jokaisen kannattaisi lukea nämä blogit.  Ilmatar

Mökin muori
Liittynyt8.5.2014
4/9 | 

Tähän voisi heittää kysymyksen jotta jos sinulla vähänkin voimia riittäisi niin pystyisitkö laittamaan puolisosi laitoshoitoon vai hoitaisitko häntä itse kotona? 

Nuo omaishoitajien lomapäivät pitäisi kuitenkin pystyä toteuttamaan ja niitä pitäisi olla huomattavasti nykyistä enemmän että arvokasta työtä tekevät eivät vallan uupuisi. 

5/9 | 

Ihan koko päiväksi Mökin muori antoi ajattelemista kysymyksellään. Jos täydellisen vastauksen kohdaltaan antaisi, se nielisi paperia.

Vuosien saatossa olen oppinut paljon. Ehdoton ajatukseni olisi hoitaa puolisoa kotona. Aika tekisi tehtäväänsä, ehkä hoidettava huononisi, ehkä minä väsyisin. riutuisin. Siinä vaiheessa olisin valmis tekemään muutosratkaisun. Olisin siis kypsynyt ymmärtämään, etten enää kykene hoitamaan. Sallisin itseni tehdä ratkaisun. eikä minulle jäisi jossittelevaa ajatusta. olisiko minun pitänyt vielä jaksaa. Elämän kulkua ei tiedä, hyvän mielen haluaisin säilyttää.

Täällä nettiystävämme kirjoitti, kuinka tuntuu hyvältä saada hoidettavalta mieheltään  lämpimän katseen kiitokseksi.  Jos hoidettavan ja hoitajan yhteys on tätä luokkaa, se antaa voimia ja haluja auttaa puolisoaan. Mitä muuta hyvää osaisimmekaan vanhana tehdä. Tiedän, että asiat eivät ole aina näin hyvin. Itse en ehtinyt olla omaishoitajana puolisolle kuin neljä päivää, en siis ole oikea ihminen kirjoittamaan. Silti olisin halunnut hoitaa häntä nämä kuluneet viisitoista vuotta, näillä esittämilläni ajatuksilla. Ilmatar

 

                                                                            

 

 

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
6/9 | 

Kiitos Ilmatar suosituksista. Itse ei tule asiaa kovinkaan paljon tuolta kantilta ajateltua. Nimittäin asiat, joita yhtenä hetkenä pidämme poikkeuksellisina ja tavalla tai toisella jokapäiväisestä poikkeavina, muuttuvat kauan jatkuessaan arkipäiväisiksi ja tavanomaisiksi.

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
7/9 | 

Mökin muori, tuo kysymyksesi on todella vaikea. Meitä ihmisiä on niin monenlaisia. Toisilla ei riitä voimia jatkaa sairaan puolison kanssa, toisilla ei taas riitä voimia lähteä. Jokainen tekee itse ratkaisunsa, ja se on useimmiten se paras ja oikea. 

Omaishoitajien vapaapäivät pitäisi pystyä tosiaan kaikki pitämään. Meillä ei onneksi ainakaan vielä ole niiden kanssa ongelmia. 

8/9 | 

Luin näitä kirjoituksia ja Ilkan lause, että vaimo menettäisi henkilökohtaisen avustajan, jos Ilkka jäisi eläkkeelle. Minun mielestä ei niin käy, koska vammaisella on oikeus henkilökohtaiseen avustajaan, ja sellaisena ei voi omaishoitaja, tässä nyt puoliso , toimia. Oma mieheni on oikeutettu henkilökohtaiseen avustajaan, itse olen tänään jo oikea eläkeläinen. Henkilökohtaisen avustajan hankkiminen on kovin työlästä, asumme pienessä kylässä, julkista liikennettä ei ole ja yleensä avustajilla ei ole autoa eikä edes ajokorttia. Olen ratkaissut ongelman sillä että pystyn itse kuljettamaan miestäni Transporter - autolla , hänellä on vielä käsivoimia, joilla ponnistaa istumaan , kun pyörätuoli viedään aivan auton viereen. Toisaalta olen vaatinut fysioterapian hänelle, kaksi kertaa viikossa 1 tunti kerrallaan ja sinne kuljetuksen hoitaa invataksi. Fysioterapia tapahtuu n 18 kmn päässä meiltä. Hoidan miestäni nyt viidettä vuotta ja viime vuonna hänestä tuli sänkypotilas. Hän istuu joitakin aikoja pyörätuolissa, mutta hänet on siihen autettava, tasapaino on kokonaan pois ja kävelyssä onnistuu vain ne pari askelta, jotka vaaditaan sängystä tuoliin. Omaishoidon vapaat olen jotenkin päässyt hyödyntämään ja nyt syksypuolella olen ajamassa intervallihoitoa, koska kieltämättä olen ajoittain jo aika väsynyt. Mieheni ei puhu eikä voi niellä, mutta lightwriter ja erinomainen keskinäinen tunteminen auttaa tulkitsemaan häntä. Hänellä on näkö, muisti ja tuttujen tunteminen tallella ja parasta on hyvän musiikin kuuntelu kun sängyllä aikaa viettää. Voimia jokaiselle omaishoitajalle, P-kolli

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
9/9 | 

Kiitos P-kolli,

tätä sanotaan vertaistueksi. Tuo näkemykseni henkilökohtaisen avustajan ja oman kotona olemisen välisestä yhteydestä perustui olettamukseen, ei tietoon. Ainakin minä, jos olisin kaupungilla töissä, yrittäisin saada asian tuolle mallille! 

Ja mitä tulee puolison ymmärtämiseen, niin olen usein todennut, että elämässä tiukan paikan tullen on arvaamatonta hyötyä siitä, että on elänyt saman ihmisen kanssa vuosikymmeniä.

Jotenkin alkaa itsestäkin tuntua, että elän kesällä moottoripyöräilläkseni! Tunne ei liene täysin väärä, sillä pyörän selässä on vain tie ja moottorin ääni. Ei kotoisia huolia eikä murheita. Kypärän sisässä toimii yhden miehen ajatushautomo.

Vaimo oli taas jokavuotisella kahden viikon laitoskuntoutusjaksollaan Punkaharjun Kruunupuistossa. Me tosin puhumme kuntolomasta, tulee enemmän tunne terveen ihmisen lomailusta. Kruunupuisto on ollut hotellinomaisuudessaan miellyttävä – vaimo on mennyt sinne mielellään. Ja minä olen seuraavana päivänä sitten moottoripyörämatkalle Venäjälle.

Tänä vuonna matkasin kaverini kanssa Niiralasta Äänisen eteläkärjessä sijaitsevaan Vytegran kaupunkiin. Paikka oli valittu matkakohteeksemme sukellusvenemuseonsa takia. Ihan mukava paikka, mutta todella huonon soratien takana. Jos kuitenkin on innostunut sukellusveneistä, kannattaa käydä.

Vytegrasta palasimme takaisin Laatokan itärannalle. Lotinanpellosta etelään tie on todella hyvää asfalttia, samoin oli  myös Niiralasta Lotinanpeltoon kulkeva väli. Kannattaa joskus ottaa tavoitteeksi kiertää Laatokka autolla. Nähtävää riittää.

Volhova-joen ylitettyämme jätimme Laatokan rannat taaksemme ja suuntasimme joen rantatöyrästä myötäilevää tietä pitkin kohti Novgorodin historiallista kaupunkia. Matkalle kannattaa varata aikaa, sillä tie kulkee luonnonkauniissa rantamaisemassa ja nähtävää on paljon. Lisäksi tie menee lukuisien pikku-kylien läpi, ja kylien kohdalla on joko 40 tai 60 km/nopeusrajoitus. Toisaalta kylät tuovat mielenkiintoista vaihtelua ja nähtävää riittää paikallista elämänmenoa taivastellessa. Ensimmäinen kylä tai oikeammin pikkukaupunki oli jo viikinkien aikoinaan perustama Staraja Ladoga eli Vanha Laatokka.

 

Novgorodissa vietimme kokonaisen päivän eli kaksi yötä. Kaupungissa itsessään olisi varmasti paljon nähtävää, mutta me keskityimme Kremliin eli linnoitukseen, josta käsin on aikoinaan hallittu puolta Venäjää. Lopusta sitten huolehtivat Kiova ja Moskova. Mielenkiintoisin paikka oli museo, josta löytyi tuohikirjeitä viime vuosituhannen alkupuolelta. Olipa yksi rukouslippu kirjoitettu karjalan kielelläkin - tosin kyrillisillä kirjaimilla. Ja päästiinpä kuvaamaan myös rauhansopimus, jossa ensimmäisen kerran on määritelty Suomen alue! 

Jos arastelee lähteä Novgorodiin omalla autolla, niin kaupunkiin järjestetään myös ryhmämatkoja. Niin Koto-Suomesta lähteviä kuin Pietarista starttaavia. Suosittelen kotimaasta ostettua matkaa, vaikka lieneekin huomattavasti kalliimpi.

Novgorodista suuntasimme Hatsinan inkeriläiskaupungin kautta Pietarhoviin, jossa jälleen vietimme kokonaisen päivän. Pietarhovin ihmeellisen kauniiseen palatsialueeseen tutustuessamme sattui matkan hauskin tapahtuma. Venäläinen ystäväni Darja halusi ostaa liput, koska paikallisena sai meidän suomalaistenkin liput halvemmalla. Suostuin tavoittelemaan 300 ruplan eli 7 euron säästöä, vaikka epäilinkin, ettemme mene paikallisina.

Darja meni portista ensin läpi. Kaikki harasoo. Minä näytin lipun viivakoodinlukijaan. Vihreä valo. Ehdin astua askeleen, kun vartijamummo kysyy: Oletko sinä meikäläisiä. Mietin sekunnin. Noloa, jos tästä palaa! Katsoin mummoa silmiin ja sanoin: ööörh.

Mummo jatkaa: Niin, siis mistä meidän kaupungista sinä oikein olet? Tein määrätietoisen oloisia merkkejä suun ja korvien suuntaan, osoitin Darjaa ja viimeksi Pietarin suuntaan. Darja tajusi tilanteen ja totesi: Se on pietarilainen kuuromykkä! No, mene sisään, antoi mummo luvan.

Seuraavaksi kaverilleni Pasille kysymys: No mistäs kaupungista sinä olet? Pasi seisoi Kiteen moottoripyöräkerhon hupparissa. Tuijotti mummoa, eikä tehnyt elettäkään. Ja taas Darja apuun: Nämä ovat molemmat pietarilaisia kuuromykkiä. Minä olen käyttämässä näitä palatsin puistossa, että saavat vähän jaloitella rauhassa kaupungin vilinältä ja vaaroilta. Lupa tulla alueelle heltisi Pasillekin. Ja Pietarhovi oli todella näkemisen arvoinen paikka, vaikka olisi jouduttu maksamaan täysi lipun hintakin.

Suihkulähteen avattiin juhlallisen musiikin soidessa tasan kello 11, ja kaikki paikalla olijat halusivat nähdä tapahtuman. Useita tunteja myöhemmin alueelta poistuessamme toivoimme, ettei sama mummo olisi näkemässä mykkäpoikien ihmeparantumista. 

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat