Flunssa, lensu, influessa, räkätauti, räähkä... Ihan sama, millä nimellä sitä kutsutaan, mutta nyt se tuli kylään. Tai on yrittänyt toista kuukautta jäädä meille asumaan. Kuten varmaan olette havainneetkin, on blogi ollut melkoisen hiljaisena viime aikoina. Laiskahan minä olen, mutta tällä kertaa syynä ei ole ollut laiskuus vaan Tauti!
Se alkoi kuusi viikkoa sitten kurkkukivulla. Seuraavana päivän alkoi kuiva yskä. Sellainen ärsyttävä. Ja pieni nuha. Kuume ei noussut, enemmänkin oli alilämmön puolella. Kuulostelin ympäristöäni ja totesin, että tällaista on liikkeellä. Ja tavattoman sitkeää lajia. Vaikka kolmen vuoden takaisen keuhkokuumeen jälkeen minulla on ollutkin määräys pitkittyneen yskän takia ottaa yhteys lääkäriin, en sitä tehnyt. Yskin kun yskitti ja niistin kun alkoi ylähuulelle valua. Onneksi oireet olivat sen verran lievät, ettei tauti haitannut suuremmin mitään välttämättömiä toimintoja. Kirjoittaminen ja kuntosalilla käynti piti kuitenkin jätttää. Neljännen viikon alussa hellitti ensin kurkkukipu ja loppuviikosta alkoivat muutkin oireet hävitä.
Minä olin innoissani. Pääsen taas salille ja saan alkaa normaalin päivärytmin. Kaksi päivä oli hyvä. Ehdin kerran käydä salillakin. Hienot fiilikset, sillä ei tullut paikatkaan kipeäksi. Mutta tuli Tauti. Ihan helvetillinen Tauti! Kuumetta ei ollut. Paremminkin alilämpöä. Tuntui uskomattomalta, kuinka paljon räkää yhteen päähän mahtuukin. Vaikka otti ison pään koonkin huomioon, oli nuha tolkuton. Ja yskä! Edellinen yskä oli sellaista sievistelevää köhimistä. Tämä uusi versio oli hakkaavaa kakomista. Kaksi yötä meni olohuoneessa yskiessä. Nukuttua tuli vain pari tuntia. Perjantaina soitin päivystykseen. Hoitaja neuvoi odottamaan maanantaihin. Makasin sängyn pohjalla kolme päivää ja mietin, että miten paljon sairaampi minun pitäisi olla, että en pystyisi huolehtimaan vaimosta. Tai miten paljon huonompi pitäisi vaimon kunnon olla, että en jaksaisi hänestä huolta pitää. Nyt hommat hoituivat suht sujuvasti. Vaimo katsoi päivät pitkät telkkaria ja minä makasin sängyn pohjalla nukkuen, lukien, netissä surffaten ja yskien jatkuvasti. Innokas kokkailija kun olen, niin onneksi oli tähteitä tullut pakastettua. Niillä mentiin pahimman yli. Oireet olivat maanantaina lieventyneet, joten en mennyt lääkäriin, vaikka yskä tosi paha vielä olikin.
Nyt on kulunut viikko tuosta maaanantaista ja tauti on ohi. Tänään kävin salilla ja keuhkot pelasivat ihan normaalisti ja jaksoin tehdä asioita ilman vaikeuksia. Pompittiin trampoliinilla. Eli elämä on palannut taas uomiinsa. Se vain jäi tuosta vuosikymmenen yskästä mieleen pyörimään, että tosi ohkaisella pohjalla omat tekemiset omaishoitajana ovat. Tähän ei tarvitse kovin paljoa kuumetta tulla, kun ukko on pois pelistä eikä hoitamisesta. Ja nykyisellään vaimon ainoaksi vaihtoehdoksi jää sitten käydä yöt jossakin hoitokodissa - sillä edellytyksellä, että avustaja on päivisin käytettävissä. Tätä kun hetken pohtii, niin on taas motivaatio kohdallaan pitää itsestä huolta. Niin kauan kuin olen kunnossa ja jaksan, saa vaimokin elää kotona tavallista kotielämää.
Ilkka Pirhonen
omaishoitaja
Hieno dokumentti. Aiemmin luettuani blogi-kirjoituksiasi olin siinä käsityksessä, että vaimosi olisi "huonommassa kunnossa". Iloinen yllätys, että hän pystyy liikkumaan jne. Omaishoitajaksi joutuminen on rankka paikka eikä yhtään varmaan lohduta, että joillakin muilla omaishoitajilla on vielä rankempaa täysin liikuntakyvyttömän läheisen hoitajina.
Olin äitini omaishoitaja hänen kolme viimeistä vuottaan. Nyt seuraan läheltä veljeäni, joka on vaimonsa omaishoitaja aivoinfarktin jälkeen. Vaimo on halvaantunut oikealta puolelta. Vaimo pystyy puhumaan ymmärrettävästi mutta oikea käsi ja jalka eivät toimi.
Jotenkin tuntuu, että elämä ei ole reilua kun jotkut sairastuvat tai kuolevat suht nuorina kun taas toiset saavat elää elämänsä huoletonna.