Tämä päivä alkoi mahtavasti. Olin kartasta nähnyt kuvia Uhtuan lähellä olevasta niemestä, muistankohan oikein, että paikalliset sanoivat sitä Kokkoniemeksi tai Kokonniemeksi. Kuvien perusteella viivan ohueksi kapeneva niemi, joka johtaa kärkenä toimivalle saarelle, oli käymisen arvoinen paikka. Ja sitä se totisesti olikin. Vesi oli niin korkealla, että niemen kärki oli tänään oikea saari. Paikka kuitenkin oli uskomattoman kaunis. Kannattaa käydä, jos kulmilla liikkuu.
Uhtua kokonaisuudessaan oli positiivinen yllätys. Se oli oikeasti kaksikielinen taajama, jossa suomea tai karjalaa puhuvat tulivat herkästi juttusille. Ennen pois lähtöä tuli käytyä tutustumassa myös Lönnrotin petäjään, jonka juurella Lönnrot on perimätiedon mukaan laulattanut paikallisia runonlaulajia.Tämä petäjä on paikalle "siirto istutettu", koska joku oli kaatanut tämän polttopuiksi,mutta onneksi joku oli nähnyt tapahtuman ja keskeyttänyt touhun. Puusta puuttuu muutama metri. Tämän kertoi pari viikkoa sitten entiselle naapurilleni Paavo Lesonen, joka asuu Kalevassa. Naapuri oli matkassa moottoripyörällä. Minä kaipasin hieman ruokaa koneeseen ja sitten kohti Haikolaa ja Kepaa sekä Paanajärven lossia.
Uhtuan ja Vienan Kemin välinen tie on asfalttia, mutta niin reikäinen ja moneen kertaan paikattu, että kulkeminen oli hitaampaa kuin eilisellä soratiellä. Niinpä ohjelmasta piti heittää pois Haikola ja Paanajärvi. Toki asiaan vaikutti myös se, että auton ja pankkikortin reistailu edellyttivät piipahdusta Kemissä. Reissussa käytän pääsääntöisesti aina pankkikorttia, mutta pidän käteistä varalta jonkin verran pussissa. Pankkikorttini ei suostunut toimimaan Kostamuksessa eikä Uhtualla. Onneksi oli toinen kortti, jolla sain rahaa. Tulevan varalle piti kuitenkin käydä testaamassa myös matkan pääkortin toiminta Kemissä. Toimi! Samalla kävin varaosaliikkeestä kysymässä, josko olisivat voineet tilata perjantaiksi Petroskoin myymäläänsä minulle hajallisen tukivarren. Olisi mennyt maanantaille, joten hylkäsi ajatuksen reissukorjauksesta. Tiesin tien muuttuvan loistavaksi asfaltiksi, kunhan pääsen Murmannin valtatielle.
Vaikka tie muuttui kuinka hyväksi, saapuminen Suezeron lomakylään venyi lähes iltayhdeksään. Ja nettiyhteys oli olematon, joten tämäkin teksti tulee hieman jälkijunassa. Itse asiassa oli hauskaa seurata, kun tarjosi pankkikorttia maksuvälineeksi. Kyllä kelpaa! Hauskuus tuli siitä, kun tajusi, että myyjä kiipesi rakennuksen ullakolle, jossa oli sitten maksupääte. Ullakolta yhteys ylsi ulkomaailmaan! Itse asiassa neljännen päivän tekstikin on koneella valmiina, mutta jätän tuon videon latautumaan, niin saan sen aamulla ennen Petroskoihin lähtöä julkaistua. Ei ole hurraamista tämän läppärini ja Poventsan yhteyksien nopeudessakaan.
Ja lisää kuvia voit nähdä klikkaamalla tästä linkistä.
Ilkka Pirhonen
omaishoitaja
Joensuu
Hieno dokumentti. Aiemmin luettuani blogi-kirjoituksiasi olin siinä käsityksessä, että vaimosi olisi "huonommassa kunnossa". Iloinen yllätys, että hän pystyy liikkumaan jne. Omaishoitajaksi joutuminen on rankka paikka eikä yhtään varmaan lohduta, että joillakin muilla omaishoitajilla on vielä rankempaa täysin liikuntakyvyttömän läheisen hoitajina.
Olin äitini omaishoitaja hänen kolme viimeistä vuottaan. Nyt seuraan läheltä veljeäni, joka on vaimonsa omaishoitaja aivoinfarktin jälkeen. Vaimo on halvaantunut oikealta puolelta. Vaimo pystyy puhumaan ymmärrettävästi mutta oikea käsi ja jalka eivät toimi.
Jotenkin tuntuu, että elämä ei ole reilua kun jotkut sairastuvat tai kuolevat suht nuorina kun taas toiset saavat elää elämänsä huoletonna.