Kirjoitukset avainsanalla omaishoitaja

Tämä päivä alkoi mahtavasti. Olin kartasta nähnyt kuvia Uhtuan lähellä olevasta niemestä, muistankohan oikein, että paikalliset sanoivat sitä Kokkoniemeksi tai Kokonniemeksi. Kuvien perusteella viivan ohueksi kapeneva niemi, joka johtaa kärkenä toimivalle saarelle, oli käymisen arvoinen paikka. Ja sitä se totisesti olikin. Vesi oli niin korkealla, että niemen kärki oli tänään oikea saari. Paikka kuitenkin oli uskomattoman kaunis. Kannattaa käydä, jos kulmilla liikkuu. 

Uhtua kokonaisuudessaan oli positiivinen yllätys. Se oli oikeasti kaksikielinen taajama, jossa suomea tai karjalaa puhuvat tulivat herkästi juttusille. Ennen pois lähtöä tuli käytyä tutustumassa myös Lönnrotin petäjään, jonka juurella Lönnrot on perimätiedon mukaan laulattanut paikallisia runonlaulajia.Tämä petäjä on paikalle "siirto istutettu", koska joku oli kaatanut tämän polttopuiksi,mutta onneksi joku oli nähnyt tapahtuman ja keskeyttänyt touhun. Puusta puuttuu muutama metri. Tämän kertoi pari viikkoa sitten entiselle naapurilleni Paavo Lesonen, joka asuu Kalevassa. Naapuri oli matkassa moottoripyörällä. Minä kaipasin hieman ruokaa koneeseen ja sitten kohti Haikolaa ja Kepaa sekä Paanajärven lossia.

Uhtuan ja Vienan Kemin välinen tie on asfalttia, mutta niin reikäinen ja moneen kertaan paikattu, että kulkeminen oli hitaampaa kuin eilisellä soratiellä. Niinpä ohjelmasta piti heittää pois Haikola ja Paanajärvi. Toki asiaan vaikutti myös se, että auton ja pankkikortin reistailu edellyttivät piipahdusta Kemissä. Reissussa käytän pääsääntöisesti aina pankkikorttia, mutta pidän käteistä varalta jonkin verran pussissa. Pankkikorttini ei suostunut toimimaan Kostamuksessa eikä Uhtualla. Onneksi oli toinen kortti, jolla sain rahaa. Tulevan varalle piti kuitenkin käydä testaamassa myös matkan pääkortin toiminta Kemissä. Toimi! Samalla kävin varaosaliikkeestä kysymässä, josko olisivat voineet tilata perjantaiksi Petroskoin myymäläänsä minulle hajallisen tukivarren. Olisi mennyt maanantaille, joten hylkäsi ajatuksen reissukorjauksesta. Tiesin tien muuttuvan loistavaksi asfaltiksi, kunhan pääsen Murmannin valtatielle.

Vaikka tie muuttui kuinka hyväksi, saapuminen Suezeron lomakylään venyi lähes iltayhdeksään. Ja nettiyhteys oli olematon, joten tämäkin teksti tulee hieman jälkijunassa. Itse asiassa oli hauskaa seurata, kun tarjosi pankkikorttia maksuvälineeksi. Kyllä kelpaa! Hauskuus tuli siitä, kun tajusi, että myyjä kiipesi rakennuksen ullakolle, jossa oli sitten maksupääte. Ullakolta yhteys ylsi ulkomaailmaan! Itse asiassa neljännen päivän tekstikin on koneella valmiina, mutta jätän tuon videon latautumaan, niin saan sen aamulla ennen Petroskoihin lähtöä julkaistua. Ei ole hurraamista tämän läppärini ja Poventsan yhteyksien nopeudessakaan.

Ja lisää kuvia voit nähdä klikkaamalla tästä linkistä.

 

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

Joensuu

cooking.snowman@gmail.com

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoitan aina tuonne blogin loppuun nimeni alle omaishoitaja. Myös tuossa sivupalkin esittelyssä kerrotaan minun olevan vaimoni omaishoitaja. Näinhän se onkin, valitettavasti ja onneksi. Valitettavasti siksi, että paljon mukavampi olisi olla terveen vaimon aviomies. Onneksi siksi, että oli aikamoisen lähellä, ettei minusta tullut leskimies. Kun aloitin pari vuotta sitten tämän kirjoittamisen, kerroin kuinka minusta tuli omaishoitaja. Sen jälkeen onkin juttu sitten rönsyillyt tupakan salakuljetuksesta viinan juonnin kautta matkailuun. Aina välillä olen toki yrittänyt tuoda esiin myös omaishoitaja ja avh-potilaan (avh, aivoverenkiertohäiriö) arjen asioita. Kerran tein jopa yhteenvedon omaishoitajan päivästä, sattui aika synkkä päivä kohdalle. Nyt on sitten valmistunut korjaus tilanteeseen, korkojen kanssa.

Tyttäreni ystävä Janina Joutsen kuvasi, ohjasi ja leikkasi yhtenä opintoihinsa liittyvänä opinnäytetyönä pienoisdokumentin

"Aneurysma ja me",

joka hieman valottaa elämäämme. Nyt se löytyy yllä olevasta linkistä meidän kaikkien katsottavaksi Youtubesta. Janinan luvalla.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (1)

Pirjo
1/1 | 

Hieno dokumentti. Aiemmin luettuani blogi-kirjoituksiasi olin siinä käsityksessä, että vaimosi olisi "huonommassa kunnossa". Iloinen yllätys, että hän pystyy liikkumaan jne. Omaishoitajaksi joutuminen on rankka paikka eikä yhtään varmaan lohduta, että joillakin muilla omaishoitajilla on vielä rankempaa täysin liikuntakyvyttömän läheisen hoitajina.

Olin äitini omaishoitaja hänen kolme viimeistä vuottaan. Nyt seuraan läheltä veljeäni, joka on vaimonsa omaishoitaja aivoinfarktin jälkeen. Vaimo on halvaantunut oikealta puolelta. Vaimo pystyy puhumaan ymmärrettävästi mutta oikea käsi ja jalka eivät toimi.

Jotenkin tuntuu, että elämä ei ole reilua kun jotkut sairastuvat tai kuolevat suht nuorina kun taas toiset saavat elää elämänsä huoletonna.

Hitto, jos minä vielä joskus oppisin näitä kodinkoneita käyttämään. Niin kuin nyt tuota pyykinpesukonetta. Vuosia sitten vein pyykinpesukoneen huoltoliikkeeseen, kun tuoksui suurinpiirtein ulosteelle! Huoltoliikkeen kaveri selitti: Suurin osa nykyisistä pesuaineista sisältää zeoliittia. Se on aine, joka kerääntyy pyykin epäpuhtauksien kanssa koneen rakenteisiin ja alkaa ajan myötä haisemaan. Zeoliittitöhnän poistamiseksi on olemassa kaikenlaisia poppakonsteja, jotka eivät kuitenkaan toimi. Helpoimmalla pääset, kun peset normaalisti pyykkisi pesuaineella, joka sisältää zeoliittia. Kaikki nestemäiset sitä sisältävät ja suurin osa jauheistakin. Sitten huoltomies neuvoi yhden pesujauhemerkin, joka ei zeoliittia sisällä ja on kaiken lisäksi zeoliititonta. Neuvoi kerran pari kuukaudessa pesemään esimerkiksi lakanapyykin 60- tai 95-asteen ohjelmalla ja käyttämään tätä zeoliititonta pulveria. Puhdistaa kuulemma koneen.

Aloimme toimia näin, eikä pyykinpesukone ole sen jälkeen haiskahdellut. Näin olemme toimineet varmasti lähemmäs kaksikymmentä vuotta. Kiitokset vain Varkauden huoltopalvelun pojille. Pesuaineita on kuitenkin pitänyt olla kaksi erillistä pakkausta. Pullo nestemäistä pesukuulaan laitettavaksi normaalille pyykille ja pesujauhepakkaus lakanapyykille pesuainelokerikon esipesu- ja pesuainelokeroon annosteltavaksi. Viime keväänä sitten olin ostamassa puhtaanapitoaineisiin ja -välineisiin erikoistuneesta liikkeestä tiskirättejä. Ostan nimittäin kerran vuodessa reilulla kympillä rullan, josta riittää pölyriepuja ja tiskirättejä koko vuodeksi. Ei tarvitse aina olla uutta ostamassa tai entisen likaisuutta ihmettelemässä. Myyjän kanssa siinä sitten tarinoitiin, ja jotenkin puhe siirtyi pyykin pesuun. Yllätyksekseni myyjä kertoi heiltä löytyvän viiden litran kanisteri nestemäistä zeoliititonta pesuainetta. On kuulemma oikein ammattikäyttöön tarkoitettua.

Innoissani ostin kanisterin, kun hintakin oli aivan kilpailukykyinen. Pyykistä on tullut mielestäni aivan puhdasta. Mutta kun kyseessä on tekninen laite, niin miehen luonteeseen kuuluu pohtia toiminnan teknistä puolta. Ja pesukone on tekninen laite. Tajusin, että jos laitan pesuaineen pesukuulaan ja koneen 60- tai 95-asteen ohjelmalle, niin kone käyttää kaiken pesuaineen jo esipesuvaiheessa. Varsinainen pesuaika taas menee pelkäksi huuhteluksi! Jos taas annostelen nestemäisen pesuaineen koneen pesuainelokeroon, niin se valuu molemmilta osastoilta samantien pesuprosessiin eli tulee käytettyä jo esipesuvaiheessa. Ja jälleen varsinainen pesuaika menee pelkäksi huuhteluksi.

Olen noudattanut tuota kuulamenetelmää viimeiset puoli vuotta. Meillä on siis ollut varsin huonosti pestyä pyykkiä, joka on huuhdeltu hemmetin! Palaan takaisin kahden pesuaineen menetelmään. Ehkä joskus opin nämä kodinkoneetkin. Hyvää kuun loppua kaikille pyykinpesijöille ja huuhtelijoille.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (4)

1/4 | 

Tarviiko niitä pyykkejä esipestä? Ei ellei ne ole hirmu likaisia! Joten jos sen vaiheen lopettaa niin voi taas käyttää nestemäistä zeoliititonta joka pyykille. (Ja zeoliititontahan on myös olemassa pulverina vink. Vink..)

3/4 | 

Vierailija 1, periaatteessa minulle riittäisi ilman esipesuakin, mutta tietyt vaatteet on hyvä pestä vähintään 60 asteessa, ja niihin ohjelmiin taitaa tuo esipesu kuulua koneessani automaattisesti.

Ja jos luit koko tarinan, niin havaitsit varmaan, että olen löytänyt jo ne zeoliitittomat pulverit.

Olin viime kesänä tulossa moottoripyörällä jostakin. Vesisateessa. Tien laidassa seisoskeli yksinäinen motoristi kypärä päässä. Pysähdyin kysymään, mikä hätänä. Kun kuski otti kypärän pois, ilmeni, että hän oli nuori nainen. Ei kuulemma ole mikään hätänä. Odottelee muuta porukkaa. Nainen kertoi olevansa Gospel-raiders -kerhon jäsen. Kysyttäessä ilmoitin kuulleeni Jeesuksesta ja omistavani alan kirjallisuutta. Jäin kuitenkin tarinoimaan. Ilmeni, että olemme tuttuja hänen puolisonsa kautta. Nainen kertoi kypärän olevan hänelle rukoushuone, jossa tulee käytyä läpi jos jonkinlaista asiaa. Minä en kypärää rukoushuoneeksi miellä, mutta ajatusrakennelman kyllä allekirjoitan sata prosenttisesti.  Kun päivän ajelee, niin kypärä ehtii toimia niin ajatushautomona kuin yhden miehen terapiahuoneenakin. 

Tänä kesänä ei ole tullut katkenneen ja leikatun solisluun takia ajeltua pyörällä yhtään eikä myöskään vierailtua tuolla mainitussa yhden miehen terapiahuoneessa. Hommat ovat siis olleet hoitamatta, vaikka mukavaa tekemistä onkin ollut. Viime viikonlopun omaishoitajan vapaan aikana pyörähdin Etelä-Lapissa hyvän opiskeluaikaisen ystäväni luona kylässä. Reilun tuhannen kilometrin viikonloppumatkan aikana oli aikaa katsella peruutuspeiliin niin konkreettisesti kuin kuvaannollisestikin. Auto toimi kypärän korvaavana terapiahuoneena - liiankin hyvin.

Jostain olen lukenut, että viidenkympin jälkeen on aika katsoa peiliin. Mitä on saanut aikaan, ja sen jälkeen on pyrittävä säilyttämään lopun elämää tai lopun työuran ajan se, mitä on saanut aikaiseksi. Ei taida minun tapauksessani olla vaikeata. En minä halunnut pätkätöitä enkä vähän kerrassaan piteneviä työttömyysjaksoja. Ne vain sain, vaikka aina välillä luulinkin tilanteen korjaantuvan kunnes jotenkin se matto vain katosi alta ja huomasin olevani jälleen ihan vika alalla ilman töitä. En halunnut vanhaa talon rötisköä, jossa remontti on kesken, enkä ikivanhaa auton rotteleo. Ne vain sain, kun ei pelimerkit muuhunkaan ole riittäneet. En halunnut toimia viimeisiä vuosikymmeniä ennenaikaisesti pienellä eläkkeellä olevan sairaan vaimoni omaishoitajana. Sitäkin saan tehdä, koska olen... En minä tiedä, mitä olen. Niin vahva, että uskalsin jäädä? Niin heikko, etten uskaltanut lähteä? Niin velvollisuuden tai vastuun tuntoinen, että se oli minulle ainoa vaihtoehto, jonka psyykeeni kesti? En halunnut jäädä jonkinlaiseen välitilaan. Siinä vain tuntumaltaan olen.

Halusin rakentaa kotini vaimoni kanssa yhdessä meitä miellyttäväksi paikaksi, jossa meidän on hyvä vanheta yhdessä. Elää ja suunnitella tulevaa, yhdessä. Halusin elää terveen ihmisen elämää tasavertaisena kumppanina terveen ihmisen rinnalla. Tiedän toki, että kaikkien vauhti pysähtyy jossain vaiheessa. Minusta tuntuu vain, että se kävi kohdallamme liian aikaisin. Viikonloppuna katselin kaverin elämää. Vaimo oli vaihtunut sitten opiskeluaikojen. Kaveri oli saanut mahdollisuuden uuteen alkuun. Minä olen kateellinen! Ihan oikeasti! Sanotaan sitä sitten katkeruudeksi, harmitukseksi tai vitutukseksi, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että olisi se minullekin maistunut. Vähän parempi vanhuus.

Paranisi edes tuo käsi, niin pääsisi useammin sinne kypärän sisään mieltänsä nollaamaan.

Ilkka Pirhonen

Omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (2)

1/2 | 

Kirjoituksesi laittoi niin paljon ajatuksia liikkeelle, että piti kommentoida. 

Onhan tuo taivahan tosi, että elämä on epäreilua. Ei koskaan tasapuolista. Ja se tuntuu niin törkeän väärältä, että sitä ei meinaa millään hyväksyä. Vaan pakko on niellä kaikki, mitä eteen tulee.

Kirjoitat, että sinusta ei ollut valitsemaan sitä vaihtoehtoa, että olisit lähtenyt. Jääminen on varmaan silloin ollut sinulle se ainoa oikea vaihtoehto. Sydämen valinta. Jos itsekin tiedät, että muunlainen ratkaisu olisi aina kalvanut mieltäsi, niin näinhän sinun piti tehdä.

Voi varmaan tuntua siltä, että joku muu, joka on lähtenyt ja jättänyt kaiken sekä aloittanut uuden elämän, pääsee helpolla. Se ei ole totta. Ei ole useinkaan jos koskaan helppoa erota parisuhteesta. Olivatpa eron syyt mitkä hyvänsä, siihen liittyy aina suurta tuskaa, pettymystä ja syyllisyyttä. Ne joutuu kantamaan mukanaan, jos siihen päätökseen päätyy. Joutuu sietämään muiden ihmisten syytökset ja tuomiot. Muiden halveksunnan. Sinä olet tehnyt valinnan, joka herättää muissa kunnioitusta. Toivottavasti se antaa sinulle voimia ja mielenrauhaa. 

Tärkeintä on, että vaikeatkin päätökset tekee sydämellään. Kukaanhan ei täällä meidän yhteiskunnassamme voi aikuista ihmistä pakottaa mihinkään. Teemme näennäisesti vapaasti päätöksiä omasta elämästämme. Päätöksillä on sitten seurauksia. Niistä voi seurata häpeää, tuskaa, iloa, mielenrauhaa. Jokainen joutuu itse punnitsemaan, minkä hinnan on valmis maksamaan päätöksistään.

 

Paljon voimia sinulle. On ihan varmasti niin monia, jotka kunnioittavat ja arvostavat suuresti tekemääsi omaishoitajan työtä. Teet arvokasta työtä. Mutta muista ajatella myös itseäsi ja punnita kypärän sisällä, mihin sinun voimasi riittävät.

 

 

Ruska
2/2 | 

Kirjoitat tekstiä johon voin samaistua monilta osin. Olen pienen lapseni omaishoitaja ja heti hänen syntymän jälkeen kävi ilmi, että menneisyys mahdollisuuksineen on mennyttä ja erilainen tulevaisuus odottaa. Uusi alku olisi ollut monesti houkuttelevaa, mutta äitinä en tiedä miten sen olisin voinut toteuttaa. Omia ei jätetä.

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat