Kirjoitukset avainsanalla Kesä

Jotenkin alkaa itsestäkin tuntua, että elän kesällä moottoripyöräilläkseni! Tunne ei liene täysin väärä, sillä pyörän selässä on vain tie ja moottorin ääni. Ei kotoisia huolia eikä murheita. Kypärän sisässä toimii yhden miehen ajatushautomo.

Vaimo oli taas jokavuotisella kahden viikon laitoskuntoutusjaksollaan Punkaharjun Kruunupuistossa. Me tosin puhumme kuntolomasta, tulee enemmän tunne terveen ihmisen lomailusta. Kruunupuisto on ollut hotellinomaisuudessaan miellyttävä – vaimo on mennyt sinne mielellään. Ja minä olen seuraavana päivänä sitten moottoripyörämatkalle Venäjälle.

Tänä vuonna matkasin kaverini kanssa Niiralasta Äänisen eteläkärjessä sijaitsevaan Vytegran kaupunkiin. Paikka oli valittu matkakohteeksemme sukellusvenemuseonsa takia. Ihan mukava paikka, mutta todella huonon soratien takana. Jos kuitenkin on innostunut sukellusveneistä, kannattaa käydä.

Vytegrasta palasimme takaisin Laatokan itärannalle. Lotinanpellosta etelään tie on todella hyvää asfalttia, samoin oli  myös Niiralasta Lotinanpeltoon kulkeva väli. Kannattaa joskus ottaa tavoitteeksi kiertää Laatokka autolla. Nähtävää riittää.

Volhova-joen ylitettyämme jätimme Laatokan rannat taaksemme ja suuntasimme joen rantatöyrästä myötäilevää tietä pitkin kohti Novgorodin historiallista kaupunkia. Matkalle kannattaa varata aikaa, sillä tie kulkee luonnonkauniissa rantamaisemassa ja nähtävää on paljon. Lisäksi tie menee lukuisien pikku-kylien läpi, ja kylien kohdalla on joko 40 tai 60 km/nopeusrajoitus. Toisaalta kylät tuovat mielenkiintoista vaihtelua ja nähtävää riittää paikallista elämänmenoa taivastellessa. Ensimmäinen kylä tai oikeammin pikkukaupunki oli jo viikinkien aikoinaan perustama Staraja Ladoga eli Vanha Laatokka.

 

Novgorodissa vietimme kokonaisen päivän eli kaksi yötä. Kaupungissa itsessään olisi varmasti paljon nähtävää, mutta me keskityimme Kremliin eli linnoitukseen, josta käsin on aikoinaan hallittu puolta Venäjää. Lopusta sitten huolehtivat Kiova ja Moskova. Mielenkiintoisin paikka oli museo, josta löytyi tuohikirjeitä viime vuosituhannen alkupuolelta. Olipa yksi rukouslippu kirjoitettu karjalan kielelläkin - tosin kyrillisillä kirjaimilla. Ja päästiinpä kuvaamaan myös rauhansopimus, jossa ensimmäisen kerran on määritelty Suomen alue! 

Jos arastelee lähteä Novgorodiin omalla autolla, niin kaupunkiin järjestetään myös ryhmämatkoja. Niin Koto-Suomesta lähteviä kuin Pietarista starttaavia. Suosittelen kotimaasta ostettua matkaa, vaikka lieneekin huomattavasti kalliimpi.

Novgorodista suuntasimme Hatsinan inkeriläiskaupungin kautta Pietarhoviin, jossa jälleen vietimme kokonaisen päivän. Pietarhovin ihmeellisen kauniiseen palatsialueeseen tutustuessamme sattui matkan hauskin tapahtuma. Venäläinen ystäväni Darja halusi ostaa liput, koska paikallisena sai meidän suomalaistenkin liput halvemmalla. Suostuin tavoittelemaan 300 ruplan eli 7 euron säästöä, vaikka epäilinkin, ettemme mene paikallisina.

Darja meni portista ensin läpi. Kaikki harasoo. Minä näytin lipun viivakoodinlukijaan. Vihreä valo. Ehdin astua askeleen, kun vartijamummo kysyy: Oletko sinä meikäläisiä. Mietin sekunnin. Noloa, jos tästä palaa! Katsoin mummoa silmiin ja sanoin: ööörh.

Mummo jatkaa: Niin, siis mistä meidän kaupungista sinä oikein olet? Tein määrätietoisen oloisia merkkejä suun ja korvien suuntaan, osoitin Darjaa ja viimeksi Pietarin suuntaan. Darja tajusi tilanteen ja totesi: Se on pietarilainen kuuromykkä! No, mene sisään, antoi mummo luvan.

Seuraavaksi kaverilleni Pasille kysymys: No mistäs kaupungista sinä olet? Pasi seisoi Kiteen moottoripyöräkerhon hupparissa. Tuijotti mummoa, eikä tehnyt elettäkään. Ja taas Darja apuun: Nämä ovat molemmat pietarilaisia kuuromykkiä. Minä olen käyttämässä näitä palatsin puistossa, että saavat vähän jaloitella rauhassa kaupungin vilinältä ja vaaroilta. Lupa tulla alueelle heltisi Pasillekin. Ja Pietarhovi oli todella näkemisen arvoinen paikka, vaikka olisi jouduttu maksamaan täysi lipun hintakin.

Suihkulähteen avattiin juhlallisen musiikin soidessa tasan kello 11, ja kaikki paikalla olijat halusivat nähdä tapahtuman. Useita tunteja myöhemmin alueelta poistuessamme toivoimme, ettei sama mummo olisi näkemässä mykkäpoikien ihmeparantumista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Se on sitten juhannusviikko. Ja viikonloppuna kaikennäköisten taikojen ja lasten teon aika. Sanovat, että jos juhannusaattona nousee järvellä soutuveneessä kahden promillen humalassa seisomaan ja yrittää samalla virtsata laidan yli, voi rantaan katsoessan hyvällä tuurilla nähdä rannalla tulevan leskensä. Onhan näitä, niin tarinoita kuin tapojakin.

Kolmekymppisenä tuo kuvaus sattuikin aika hyvin. Juhannuksena käytiin festareilla tai sitten vain muuten oltiin jonkun mökillä. Grillailtiin ja juotiin hyvin. Aamulla sitten muistettiin mitä haluttiin. Jos tuli hölmöiltyä, niin aina voi syyttää hirmuista juhannushumalaa. Olihan se mukavaa aikansa. Silloin kuntokin riitti moiseen rellestykseen. Onneksi ei kukaan porukasta hukkunut ja henkiset traumatkin ovat jo unohtuneet tai muuttuneet hauskoiksi muisteloiksi.

Jossain vaiheessa sitten päätettiin vaimon kanssa heittää tuo yletön viinan kanssa läträäminen vähemmälle. Raja kulki siinä, että hilpeänä sai olla, mutta ei ympräripäissään. Jännästi vaan ne mökkikutsut alkoivat vähentyä. Pidettiin sitten omia juhlia. Oikeastaan se aika Varkaudessa oli todella hienoa. Istuttiin meidän pihalla. Syötiin hyvin, tarinoitiin mukavia ja välillä soitettiin ja laulettiin yhdessä. Aina löytyi ainakin kitara, huilu ja klarinetti. Ja kaikki lauloivat. Ei tarvinnut unohtaa mitään!

Nyt on vaimon sairastumisesta kuusi vuotta. Nyt grillataan vaimon kanssa kaksin, jos grillataan. Usein tyydytään normiruokaan. Ja illalla ajellaan autolla vähän lähitienoilla kokkoja katselemassa. Toki vieläkin olisi ihan mukava istua iltaa, syödä hyvin ja tarinoida ystävien kanssa. Ja vaikka ottaa jokunen olutkin. Aivoinfarktin aiheuttama toispuolinen halvaus ja afasia vain ovat sellaisia kavereita vaimolla, että rutiinit ovat todella tärkeitä. Kotona rutiinit toimivat, joten meistä on tullut huonoja lähtijöitä. Ei toki kutsujakaan ole jonoksi saakka, vaikka vaimon sairaus ei tartukaan. Ollaan sitten kotona ja vietetään laatuaikaa kahdestaan. Sitä aikaa, mikä jäi nuoruuden hurjina vuosina viettämättä.

Oikein hyvää juhannusta kaikille - yksin tai ystävien kanssa.

Kommentit (3)

Jelena
1/3 | 

Minäkin olen ollut jo kuusi vuotta mieheni omaishoitaja.

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
2/3 | 

Sitten tiedät jotakuinkin yhtä pitkällä kokemuksella kuin minäkin, mitä se on. «Ъ»

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat