Google-mapsin mukaan Joensuusta on linja-autolla matkaa Helsinkiin Kampin linja-autoaseman laiturille viisi 8 tuntia 34 minuuttia. Kilometreissä hieman vajaa 500. Vastaavasti Joensuusta Petroskoihin on bussilla Sortavalan kautta koukattuna matkaa 7 tuntia 15 minuuttia ja kilometreissä hieman vajaa 400. Eli Petroskoi on fyysisesti paljon lähempänä montaa Itä-Suomen paikkakuntaa kuin pääkaupunkimme. Henkisesti matka on kuitenkin monelle huomattavasti pitempi Petroskoihin. Autolla ja moottoripyörällä olen kaupungissa käynyt monta kertaa. Nyt kuitenkin toipuva solisluu esti kesäloman aikana kaikilla vehkeillä ajelun. Niinpä päätin kokeilla, millaista on halpaturismi naapurikaupungissa.
Matkaan lähdettäessä täytyy tietysti olla voimassa oleva passi ja siinä Venäjän viisumi. Minulta ne molemmat löytyivät jo luonnostaan. Jos viisumin joutuu hankkimaan, niin kertaviisumi maksaa 50 ja 100 euron välillä riippuen matkatoimistosta. Vuosiviisumin saa reilulla satasella. Seuraava vaihe oli majoituksen järjestäminen. Booking.comin kautta katseltuna halvinta on yöpyä hotellissa useamman hengen makuusalissa, josta sänkypaikan saa 350 ruplalla per yö eli noin kuusi ja puoli euroa. Kalleimmista hotelleista huoneen saa vajaalla satasella per yö. Päädyin varaamaan tutusta hotelli Runasta vuodepaikan kuuden hengen makuusalista. Hinta kuusi ja puoli euroa yöltä!
Seuraavaksi oli vuorossa bussilipun hankinta. Ensimmäinen yritys meni pieleen, koska minulla ei ollut lipun ostoon vaadittavaa passia mukana. Eihän siinä muu auttanut, kuin käydä kotona hakemassa passi ja takaisin Matkahuoltoon. Lipun osto oli yhtä helppoa kuin kotimaan bussilipun hankinta. Ja meno-paluulipulle kertyi hintaa huimat 26 euroa!
Lipun ostot ja varaukset tein lauantaina ja matkaan lähtö oli maanantaina klo 17.15. Matka sujui yllättävän rattoisasti. Puolet matkustajista oli venäläisiä ja puolet suomalaisia. Venäläiset olivat joko ostosmatkailijoita tai turistimatkalaisia. Suomalaiset pelkästään turisteja. Rajan ylitys tapahtui huomattavasti ripeämmin kuin henkilöautolla. Rajan jälkeen koin ensimmäisen takaiskun: ryhtyessäni valokuvaamaan bussia pysähdyspaikalla huomasin kameralaukussa olevan kaikki muu tarpeellinen paitsi kamera, joka oli unohtunut kotiin. Kuvat piti siten ottaa kännykällä. Moottoripyörän selästä koettuun verrattuna tie vaikutti huomattavasti huonokuntoisemmalta linja-autolla matkustettaessa, mutta ei kuintenkaan häiritsevästi huonommalta. Perillä Petroskoin auto-asemalla oltiin jotakuinkin aikataulun mukaisesti klo 00.30. Hotellini oli tien toisella puolen, joten nukkumaankin pääsin jotakuinkin inhimilliseen aikaan.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/blog_full_img_20150708_2229101.jpg?itok=BGPC2QHl)
Rantabulevardin ihmeellisyyksiä oli ulkoilmaan rakennettu kuntosali. Sitä myös käytettiin.
Petroskoi on vuonna 1703 perustettu vajaan 300 000 asukkaan kaupunki, joka oli sodan aikana suomalaisten miehittämä. Sota runteli kaupunkia, mutta uskomattoman paljon vanhaa säästyi. Kaupunkiin tutustuminen kannattaa aloittaa rautatieaseman edessä olevalta Gagarinin aukiolta. Aukio itsessään ei ole mikään suuri nähtävyys, mutta sen reunalla osoitteessa Prospekt Lenina 38 sijaitsee turisti-info. Infopisteen anti ei ole kovin kummoinen, mutta ystävälliset tytöt antavat auliisti kaupungin kartan, johon on merkitty kaupungin nähtävyydet ja tärkeimmät ravintolat sekä kahvilat - toiselle puolelle venäjäksi ja toiselle englanniksi. Kartta on osin suuntaa antava, mutta kaikki tarpeellinen sillä löytyy. Karjalan tasavallan turisti-info löytyy Titovinkatu 3:ssa.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/blog_full_img_20150708_1940181.jpg?itok=BKZk0ZtQ)
Suomi-talot aivan ydinkeskustassa.
Tavoitteeni oli antaa itselleni oikea kulttuuripläjäys. Aloitin nähtävyyksien katselemisella. Rautatieaseman edessä Gagarinin aukio oli nätti kokonaisuus. Siitä Leninin prospektia pitkin Pohjola-hotellille. Hotellia vastapäätä hienot ja kiistanalaiset Suomi-talot. Engelsin katua pitkin jatkoin Leninin aukiolle, jolla suuntaa oikeaan tai väärään näytti jättikokoinen betoni-Lenin. Aukion vieressä paloi ikuinen tuli tuntemattoman sotilaan haudalla. Hautarivistöstä löytyi muiden muassa suomalaisten Rahjan veljesten hautoja. Leninin aukiolta Karl Marxin prospektia alas ohi Kansallisen teatterin jatkui matkani ja sitten olinkin kaupungin perustajan Pietari I:n patsaalla ja rantabulevardilla. Rantabulevardi itsessään on ihastelun arvoinen paikka. Suosittelen jokaiselle kaupungissa kesäkelillä kävijälle.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/blog_full_img_20150708_1600541.jpg?itok=4k6Rb2xa)
Petroskoin teollisuushistorian museossa pääsee muun muassa näkemään havainnollisesti vanhan tykin valmistuksen eri vaiheet.
Siipirikkona motoristina toki kävin tervehtimässä molemmissa paikallisissa mp-korjaamoissa työskenteleviä tuttaviani. Varsinaisista turistikohteista olin päättänyt tutustua teatteriin, nukketeatteriin, klassisen musiikin tarjontaan sun muuhun. Eihän siitä mitään tullut! Kaikki olivat kesälomalla. Tule syksyllä uudestaan. Elokuviinkin yritin, mutta kaikissa, mihin yritin, oli joku dupattu länsileffa menossa. Ei kiitos! No, Prospekt Lenina 28:ssa sijaitsee kaupungin näyttelysali, jossa on vaihtuvia taidenäyttelyjä. Tällä kertaa pääsin tutustumaan kansainväliseen luontovalokuvien näyttelyyn. Tietysti miehenä minua kiinnostaa tekniikka. Siihen tutustumiseen antoi hyvän mahdollisuuden Onegan traktoritehtaan valtavan teollisuuskompleksin reunaan, Kalininkatu 1, perustettu Petroskoin teollisuushistorian museo. Valitettavasti museo on täysin venäjänkielinen opastuksineen päivineen, mutta henkilökunnan ystävällinen ja aktiivinen osallistuminen vierailijan opastukseen ylittää suurimman osan kielimuurista. Museo on pieni, mutta jos tekniikka vähääkään kiinnostaa, kannattaa käydä. Ja museovierailujen huippuna oli Karjalan tasavallan kansallinen museo Kirovin aukiolla. Noin kolme euroa maksanut museovierailu sisälti ohjatun reitin läpi Karjalan historian aina kivikaudelta tähän päivään. Hyvin rakennetun ja runsaan pysyvän näyttelyn läpikäyminen kannatti. Niin paljon oli nähtävää. Selvisipä siinä sivussa myös Karjala-sanan etymologia. Tai ainakin niin uskon, vaikka oppaat toista selittivätkin! Kolmessa päivässä ei paljon enempää ehtinytkää ja hyvä näin. Jäipähän seuraavallekin retkelle nähtävää.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/blog_full_img_20150708_1514581.jpg?itok=_N0IhmPq)
Petrovski-ravintola on säilyttänyt tasonsa vuosikymmenestä toiseen
Hyvää ruokaa on tarjolla ympäri kaupunkia, vaikka tuttavieni mukaan viime aikoina on etenkin lihan laatu heikentynyt ja esimerkiksi juustojen sortimentti kaventunut. Toivottavasti tämä suuntaus ajan myötä helpottuu. Pohjola-hotellin ravintolan ja sitä vastapäätä olevan Karelski gornitsan tietävät useimmat Petroskoissa käyneet. Pohjola on itsessään sen verran kallis ja kansainvälinen paikka, että kierrän kaukaa. Ruoka on varmasti ihan hyvää. Samoin kaikista isoista hotelleista löytyy kunnon keittiö. Ruoka on hyvää ja maksaa sen mukaisesti. Sama päteen myös suomalaisten omistamaan Karelski gornitsaan, joka on hinnoitellut itsensä ulos tavallisen kansan ulottuvista. Kaupungissa on kuitenkin paljon ihan laadukkaita ruokapaikkoja, joista päivällisen saa kohtuuhinnalla. Rantabulevardilla myydään herkullisa shaslikeja, oluen kera tietysti. Kannattaa kokeilla. Entisaikoina osoitteessa Andropovankatu 13 toimi laadukas ja kuuluisa ravintola Kavkaz. Ravintola toimii vieläkin, mutta on vain varjo entisestään. Sen sijaan jo 40 vuotta toiminnassa ollut Petrovski osoitteessa ploshad Lenina 2 on edelleenkin käymisen arvoinen. Jokainen etsii oman suosikkinsa, mutta minä olen jo 80-luvulta lähtien tykästynyt Lihaan Petrovskin tapaan. Mutta koko ruokailoittelun kruunaa ravintola Skazka Solomenskoje shosse 18:ssa. Skazkasta löytyvät Karjalan tasavallan parhaat shaslikit. Paikka on vain sen verran syrjässä, että taksit kyllä vievät paikalle, mutta paluukyydistä ei ole toivoakaan. Eli kannattaa mennä omalla autolla tai jättää väliin koko paikka.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/blog_full_img_20150707_1613241.jpg?itok=3m-XWmE4)
Taksikuski oli kuin naapurin poika. Homma kuitenkin pelasi.
Kaupungin keskusta on siinä määrin pieni, että siinä pystyy melko hyvin liikkumaan kävellen. Toki me suomalaiset emme ole venäläisiin verrattuna mitään kävelijäkansaa. Tähän ongelmaan löytyy parhaaksi ratkaisuksi julkinen liikenne tai taksi. Bussit ja johdinautot ovat halpoja - vain noin 50 senttiä per matka, mutta niiden ongelma on, että äkkinäisen on melkoisen mahdotonta arpoa oikea linja. Taksit sitä vastoin ovat helppoja, luotettavia ja halpoja. Parilla kolmella eurolla ajaa käytännössä minne tahansa kaupungin alueella. Kaupungissa toimii useita taksifirmoja, joilla on omat tilauskeskukset. Ellei kieltä osaa, kannattaa turvautua paikallisten apuun. Kokeilin tilaamista englanniksi. Joskus onnistui ilman mitään ongelmia ja joskus taas tuli jo esittelyvaiheessa luuri korvaan. Vaihtoehtoja tältä väliltä oli useita. Tilattaessa taksi ilmoitetaan oma osoite ja osoite, mihin ollaan menossa. Tilauskeskuksen tyttö ilmoittaa matkan hinnan ja auton rekisterinumeron sekä merkin ja värin. Hinta pitää, mitään ylimääräistä ei kukaan kysellyt. Joskus auton tiedot tulivat tekstiviestillä tai keskuksen soittamana.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/blog_full_img_20150708_1213531.jpg?itok=56DqhVrO)
Karjalan sanomien päätoimittaja Mikko Nevitski kertoi suomen ja karjalan kielen aseman olevan tällä hetkellä Karjalassa parempi kuin joitain vuosia sitten.
Petroskoi on kielellisesti vielä varsin umpivenäläinen paikka. Vaikka nuoret yhä enemmän opettelevat kouluissa englantia, siitä on edelleen vain vähän apua. Asiakaspalvelutehtävissä toimivat puhuvat pääsääntöisesti vain venäjää. Aloittaessani Petroskoissa käynnin joskus 80-luvulla näkyi kauppojen näyteikkunoissa kaikkialla suomalaista tekstiä. Nyt ei käytännöllisesti katsoen missään. Kävin haastattelemassa Karjalan sanomat -lehden päätoimittaja Mikko Nevitskiä. Kun puhutaan toisaalta karjalan tai suomen kielestä ja karjalaisuudesta tai suomalaisuudesta, niin näistä kulttuurillinen identiteetti voi hänen mukaansa paremmin. Karjalaiset ja suomalaiset ovat tietoisia etnisestä taustastaan ja haluavat pitää siitä kiinni vaalimalla erilaisia kansallisia perinteitä. Joka vuosi juhlitaan esimerkiksi juhannusta, joka muuten ei ole Venäjällä merkittävä juhlapäivä. Kielen suhteen ollaan pragmaattisia. Nevitskin mukaan suomen kieli on oppiaineena selvästi karjalaa suositumpi. Tämän selittää se, että suomelle on käyttöä muuallakin kuin kotikylällä ja akateemisessa tutkimusmaailmassa. Missään nimessä ei voi sanoa, että kansallisten kielten, kuten suomea ja karjalaa Karjalan tasavallassa kutsutaan, asema olisi vahva. Se on parempi kuin aiemmin ja erityisesti karjalan kielen asema on selkeästi parempi kuin kymmenen viisitoista vuotta sitten. Vaikka äidinkielenään suomea ja karjalaa puhuvien määrä onkin vähenemässä, kieltä kuitenkin opetellaan kouluissa vuosi vuodelta enemmän. Venäjän uusi kielen opetusta koskeva laki tosin kavensi mahdollisuuksia lukea suomea tai karjalaa pitkänä kielenä, mutta lyhyen kielen lukijoitakin riittää. Alueellisiakin eroja suomen ja karjalan puhumisessa on. Soutjärvi, Tsalna, Jyskyjärvi ja Kaleva ovat paikkoja, joissa suomea puhuviin ihmisiin voi törmätä kylänraitillakin - ulitsalla.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/blog_full_img_20150709_2330481.jpg?itok=FSmfWkVc)
Skazkasta saattaa paikkakunnan parhaiden shaslikkien lisäksi löytyä vaikka mitä mielenkiintoista. Etenkin iltaisin.
Kokonaisuutena sanoisin Petroskoin olleen yhden lomaviikon käytön arvoinen. Nähtävää ja koettavaa sinne jäi vielä seuraavillekin lomaretkille. Niin, ja se halpa majoitus! Ensimmäisen yön sain nukkua yksin. Toisena iltana huonekaverina oli paikallinen ikäiseni mies. Katsoi tabletilta telkkua puolille öin, kovalla äänellä. Aamulla, kun heräsin hän oli jo poistunut. Ihmettelin, kun wc:ssä ikään kuin olisi tupakka tuoksunut! Kuvittelin varmaan. Illalla sama huonekaveri. Huomautin puolilta öin tabletin kovasta äänestä. Hiljeni, mutta puolitoista tuntia nukuttuani kuunneltuani miehen etenevän keuhkoahtauman aiheuttamaa yskimistä heräsin, kun hän poistui sängystään. Tupakalle wc:hen! Ja tätä jatkui koko yön. Aamulla seitsemältä herra sitten ryhtyi katsomaan tabletilta telkkua - ja volyymit isolla. Ärähdin asiasta. Äänet hieman hiljenivät, mutta ei herra vieläkään osannut käyttää korvanappeja. Minä poltin hihani. Haukuin kaverin ensin venäjäksi pystyyn, sitten suomeksi. Poistuin huoneesta ja maksoin itselleni loppuajaksi oman yksityisen kolmen hengen huoneen. Hintaan 1500 ruplaa eli melko tarkkaan 25 euroa per yö!
Ilkka Pirhonen
matkamies, omaishoitaja
lopuksi tarina majoitusvalinnan onnistumisesta ja yhteenveto petroskoista matkailukohteena.
Hei.
Otsikossa on paljon asiaa, siinäpä se ydin. Kevät joillekkin elämän voimaa antava ja toisille toimii syksy innoittajana, muut vuodenajat mukaanlukien. Yhtäkaikki, olemme yksilöitä, omat tapamme ja tunneosasto omanlaisensa.
Mahtaakohan olla kovin tehokasta olla aina tehokas, kohtuus tuntuisi kuitenkin olevan riittävä taso, monessakin asiassa. Rutiinien katkaiseminen, tavalla tai toisella, on vahva plussa arjessa jaksamiseen.
"Tuloksiakin" tehtaillaan, mutta josko tasoksi riittäisi se mitä kukin saa aikaiseksi ja tyydytettyä oman elämän tarpeet. Saavuttamalleen voi antaa hieman enempi arvoa, kun välillä käy "sukeltamassa " syvissä vesissä. Katsellaan vähän ympärille, niin huomataan, että maailmassa on iso joukko ihmisiä joilla ei ole mitään, mutta yrittävät kuitenkin selviytyä seuraavaan päivään (Nepal).
Kartanokin voisi olla, mutta missä kunnossa se olisi. Cadilac myös voisi olla, olisiko se ruosteen raiskaama? Voishan sitä olla vaikka millaista näyttävää maallista, sekö toisi onnen ja mielenrauhan?
Mitä tulee siihen, että mitä on valunut sormien välistä, ehkä sieltäkin voi jotain ammentaa, mutta mikä jää valumatta, olisiko se sitä, mikä on arvokasta ja säilyttämisen arvoista?
Lopuksi, hyvää kevättä ja tulevaa kesää Pirhosen perheelle samoin kaikille lukijoille ja läheisillenne.
T Köpä
Kevätmasennus on aika mielenkiintoinen juttu. Kun itse olen perusmasentunut muun ajan vuodesta ja keväällä herään hetkeksi eloon ja mahla virtaa ja purot solisee, on outoa ajatella, että toiselle se on synkkää aikaa. Kaikki minussa avautuu keväällä kuihtuakseen taas syyspimeinä ja loskan aikaan uneen.
Tällä iällä on jo monesti kerennyt miettiä, saiko sen, mistä haaveili. No ei saanut, ei lähellekään. Mutta toisaalta kaikki se, minkä olen saanut, on muovannut minusta sen, joka olen tänä päivänä. Ja siitä voin olla kiitollinen. Jokainen meistä voi olla kiitollinen kuitenkin siitä, että vaikka ei ole Cadilacia( tai edes ajokorttia) on elämä muovannut meistä juuri tälläisiä kuin olemme ja se on ihan hyvä juttu.
Elämän kokomus on minusta kuitenkin aina enemmän kuin aineellinen.
Hyvää kevättä ja kesää kaikille. Olemme riittäviä tälläisenään.
Tuon tuosta mietin, Ilkka, samoja ajatuksia - oli sitten mikä vuodenaika tahansa. Onneksi en ole koskaan ollut haaveilija liiaksi eli suuria odotuksia elämälle en ole asettanut. Työttömyyden kirot tiedän liiankin hyvin, se syö ihmistä. Hesarin kolumni, jonka mainitsit aiemmassa postauksessasi, oli harvinaisen selkeä ilmaisu meidän ikäisten tilanteesta. Yllättävän vähän se sai palautetta jostain syystä.
Vaan ollaanpa iloisia, että muisteltavaa riittää! Jos ei olekaan mammonaa, niin tapahtumia on piisannut vaikka muille jakaa. Kirjoita kirja! Jätä historiasi lapsillesi ja paukuta koneelle kaikki, minkä elämästäsi ikinä muistat. Veikkaan, että mielikin piristyy, kun saat hekotella itseksesi omakohtaisille sattumuksille. Itse tein sitä juuri tänään päiväkahvia juodessani takapihalla. Hihittelin (yksin) ääneen erästä vanhaa juttua. Ja vielä ehtii tapahtua vaikka mitä!
Nokka pystyyn ja tuulta päin! Vaikka nykyisin sanotaankin, että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Me emme suostu jälkimmäiseen, emmehän!
Aili Inkeli
Puhutteleva teksti, mutta kuvasta täytyy kysyä. Onko otettu mahdollisesti kummalta puolelta itärajaa ? Saattavat silmät tehdä tepposet, mutta jotakin samaa tuossa maisemassa on kuin mummovainaani kotikulmilla ei niin kovin kaukana itärajan takana.
Hyvä Vierailija, kuva on otettu Soanlahden Kuusikkomäeltä Jänisjärven Kintsinlahdelle päin. Saattapi hyvinkin olla mummovainaan kotikulmilta.