Kirjoitukset avainsanalla moottoripyöräily

Taas on se aika vuodesta, kun omaishoitaja-Pirhonen aktivoituu byrokratian palvelijaksi. On nimittäin aika pyöräyttää läpi jokavuotinen Kelan kuntoutusruletti. Tai paremminkin kuntoutusten hakeminen. Ensimmäinen Kelan kuntoutuspäätös oli kaksivuotinen, mutta sen jälkeen ovat olleet yksivuotisia. Kun ensimmäinen yksivuotinen päätös tuli, kiroilin, että luulevatko ne vaimon joskus tuosta paranevan. Sittemmin olen tajunnut, etteivät luule. On itse asiassa hyvä, kun päätös on vain vuoden pituinen, niin mahdolliset muutokset suuntaan jos toiseenkin ovat paljon helpompia toteuttaa. Ja ajan myötä olen oppinut myös täyttelemään nuo kupongit melkoisen kätevästi verkossa.

Mitä se ruletti sitten sisältää? Ensin on onnistuttava varaamaan lääkärille aika. Siihen on täällä Joensuussa tällä hetkellä varattava viikko aikaa. Yleensä viikon sisällä löytyy kahden viikon päähän vapaa aika. Ennen lääkäriin menoa kannattaa lukea edellinen kuntoutussuunnitelmaan liitetty lääkärinlausunto tarkkaan, sillä jos haluaa muutoksia kuntoutukseen, on niiden perusteet selvitettävä lääkärinlausunnossa. Samoin lääkärin on esitettävä anottavaa kuntoutusta lääketieteellisin perustein. On myös valmistauduttava kuvailemaan vaimon kunto. Eihän lääkäri sitä kovin hyvin pysty arvioimaan. Onneton kun näkee potilaan ensimmäistä kertaa elämässään ja aikaa arvion tekoon kaikkine esipuheineen on vain 20 minuuttia, ja kyseessä vaikeavammainen potilas. Lisäksi on osattava kertoa mitä paperia hakee. Meillä se on b-lausunto. Onneksi vaikeavammaisen korotettu hoitotuki on myönnetty toistaiseksi voimassa olevana. Muuten siihen tarvitsisi oman paperin. Tai ainakin lausunnon. Sitten, kun lääkärin lausunto on valmis, tarvitaan vielä terapeuttien lausunnot. Ne saadaan yleensä vaivattomasti, sillä toimittamalla lausuntonsa ajallaan terapeutti varmistaa oman leipänsä.

Sitten ei olekaan enää muuta vaivaa jäljellä kuin hakulomakkeen lähettäminen Kelalle. Sen täyttö käy nykyään tosi kätevästi netissä. Etenkin kun edellisvuoden hakemuksesta on kopio itsellä tallessa. Ei ihan kaikkea tarvitse miettiä alusta alkaen. Ensimmäisinä vuosina piti, mutta onneksi sairaalan potilasasiamies auttoi, vaikkei olisi enää hänen hommiinsa kuulunutkaan. Jos korotettua hoitotukea ei olisi myönnetty toistaiseksi voimassa olevana, siitäkin pitäisi tehdä oma hakemus. Ilman korotettua hoitotukea on turha odottaa noita kuntoutuksiakaan. Näin olen ymmärtänyt. Sitten ei muuta kuin odottamaan. Käsittelyyn menee noin kolme kuukautta eli yleensä päätös tulee aivan viime tipassa ennen entisen päätöksen  voimassaoloajan loppua. Meillä tuo aikaraja kulkee huhtikuun viimeisessä päivässä.

Kun kesälomasuunnitelmat on tehtävä jo hyvissä ajoin ennen huhtikuun loppua, tarkoittaa se, että myös laitoskuntoutusjakson ajankohta joudutaan päättämään jo paljon ennen päätöksen tuloa. Minä nimittäin pidän aina kesälomaa silloin, kun vaimo on laitoskuntoutuksessa. Pyörähdän viikon moottoripyöräretkellä Venäjän takamailla, niin unohtuvat nämä arkisen huolet. Niinpä jo näin tammi-helmikuun vaihteessa sovin alustavasti laitoskuntoutusta tarjoavan paikan kanssa tuon kuntoutusjakson ajankohdan. Lopullinen päätös tehdään sitten toukokuun ensimmäisinä päivinä. Toistaiseksi niin Kelan kuin kuntoutusta tarjoavan Kruunupuiston kanssa kaikki on sujunut loistavasti. Huomenna soitan terveyskeskukseen tilatakseni ajan. Siitä se taas lähtee. Uusi vuodenkierto.

Kommentit (3)

1/3 | 

Luin mielenkiinnolla blogiasi, Ilkka, ja tätä kuntoutusrumbaa Kelan kanssa. Tuttua asiaa. Aikanaan jouduin puhumaan ja kirjoittamaan isoilla kirjaimilla, ennenkuin sain miehelleni laitoskuntoutuksen aikana, joka sopi myös minulle. Pidin itse sitä kuuluisaa omaishoitajan lomaa samaan aikaan. Vahinko että nämä asiat on aina henkilöstä kiinni, siis siitä Kelan virkailijasta. Joko hän ymmärtää tai sitten hän pitää paragraafeista kiinni kiivaasti ja luulee olevansa oikeassa. Jouduin ottamaan yhteyttä moneen paikkaan, ennenkuin virkailija suostui antamaan pyytämäni ajankohdan mieheni kuntoutukselle. Tällä hetkellä ihmettelin, kun oma kuntoutukseni järjestyi ilman tappelua. Olen menossa ihan oikeaan työelämästä poissaolevien kuntoutukseen. Olen mielestäni sen kyllä ansainnutkin! Onneksi sinä Ilkka olet taitava kirjoittaja, se auttaa näissä hommissa. Hyvää talven jatkoa P-kolli

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
2/3 | 

P-kolli. En oikeastaan ole hyötynyt tuosta kirjoitustaidosta. Enemmänkin minua on auttanut sopeuminen. Olen nimittäin tehnyt asian siinä järjestyksessä, että ensin olen kysynyt kurssin ajan kuntoutuspaikasta ja sitten anonut Kelalta kuntoutusta. Ja sitten asettanut oman lomani kyseiselle ajankohdalle.

Ruska
3/3 | 

Infoisku jonka tietänetkin: 2016 alkaen Kelan kuntoutukset eivät ole kytköksissä hoitotuen tasoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vuotta 2014 on jäljellä noin kaksi tuntia. Raketit paukkuvat harvakseltaan ulkona. Kansakunta syö nakkeja ja perunasalaattia ja huuhtoo ne alas sihijuomalla. On siis aika minunkin kääntää katseeni hetkeksi takaisin päin, jotta voin vuorokauden vaihtuessa vapautunein mielin katsoa uuteen vuoteen 2015.

Kulunut vuosi alkoi jossain määrin toipilaana. Olihan henkeni pakeneminen ruumiistani ollut edellisenä syksynä hiuskarvan varassa! Hirmuiseen suorittamiseen tottuneena tein itselleni uudenvuoden lupauksen: rauhoitan menoani, jotta edes yhtenä päivänä voin istua sohvalla ja ihmetellä, että mitä tekisin, kun olen niin pitkästynyt. 

Vuosi alkoikin rauhallisesti. Pikkuhiljaa pystyin tekemään lumitöitä paremmin ja paremmin. Ei enää hengästyttänyt. Paitsi moottoripyörällä umpihangessa. Tuntui, että tukehdun siihen paikkaan. Kaikennäköistä turhaa tekemistä pyrin karsimaan pois. Tuntui oikeastaan aika mukavalle, kun chili- ja tomaatin taimien kasvatusruljanssi vapautti aikaa ihan vain olemiselle.

Kevään merkittävimpiä tapahtumia maailmalla oli, kun Venäjä alkoi aktivoitua Ukrainan tienoilla. Olen vakaasti päättänyt pysytellä poliittisesti neutraalina. Olen jättänyt suosiolla poliittiset kirjoittelut suosiolla ystävälleni Riiheläiselle, joka kirjoittaa turvallisuuspolitiikasta Hesarin nettisivuilla Turvallisuuspolitiikan korkeajännitys -blogia. Kun kesällä olin käymässä Joutsenossa vanhan kaverini maisteri Siiskosen luona kahvilla, pohdin Venäjän "oikaistessani" maailman menoa. Totesin, että me täällä Pohjolassa kuvittelemme ja uskomme, että maailmasta tulee puhtaampi, parempi ja ihmisistä hyviä. Vähän niin kuin meilläkin. Venäjän tapahtumat laittoivat minun kelloni soimaan. Ei tule! Vaikka me kuinka toivottaisiin ja touhuttaisiin sen eteen. Havainto harmitti, ja harmittaa vieläkin. 

Kesän mittaa sitten tuli tehtyä toinenkin matka moottoripyörällä tuonne idän puolelle. Pisin matka tuli tehtyä sillä aikaa, kun vaimo oli kahden viikon laitoskuntoutusjaksolla. Pääsääntöisesti on ollut mukavaa, vaikka nimitänkin näitä reissujani omaishoitajan pakomatkoiksi. Ne ovat kuitenkin minulle oikeasti pakoa arjesta. Vaimon kunnosta voisi sanoa, että hän menee koko ajan parempaan päin, vaikka tuleekin aina tarvitsemaan terveen ihmisen rinnalleen auttamaan. Meidän perheen suuria asioita on, kun vaimo oppii alkukirjaimen lisäksi kirjoittamaan sanaan toisenkin kirjaimen. On hemmetin paljon helpompi arvata, mitä toinen tarkoittaa, kun on kaksi kirjainta johdattelemassa.

Sanoin tuossa äsken, että vaimo tulee aina tarvitsemaan terveen ihmisen tuekseen. Jotta jaksaisin mahdollisimman pitkään olla hänen tukenaan, aloitin syksyllä kuntoilun. No, toki siihen osaltaan vaikuttaa se, että koska olen huomannut läskin olevan ikuista, olen päättänyt mieluummin olla hyväkuntoinen ja ylipainoinen kuin huonokuntoinen ja ylipainoinen. Ja tietysti ihan pieni vaikutus on myös sillä, että suunnittelen lähteväni 2016 käymään moottoripyörällä Uralin takana kahvilla. Ural on tarkoitus ylittää kohdasta, jossa virallinen tie kulkee korkeimmalla. Aika näyttää, kuinka äijän käy, mutta viisi kuukautta crossfittiä on nostanut kuntoa kummasti.

Vuoden loppussa sain myös vaihteeksi kokeilla työttömyyttä. Olen tehnyt jo vuodesta 2007 pätkätöitä, joten tähänkin tottuu. Joulukuu tuli otettua rennosti eli koko ajan oli helvetillinen kiire, kun piti rästihommat saada alta pois - ja se motskari huollettua. Tammikuussa pitäisi olla lunta, ja siten myös ajokausi jatkuu. Ja töihin pitäisi taas ehtiä. Eli tuleva vuosi näyttää huomattavan valoisalta. Toivottavasti myös kaikilla teillä hyvät lukijani.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@blogspot.com

P.S. En vielä tänä vuonna ehtinyt pitkästyä, joten jatketaan yritystä uudelle vuodelle. Vaikeaa se tulee olemaan.

Kommentit (4)

1/4 | 

Voimia omaishoitajan arkeen

Itse hoidin 97 vuotiasta Alzheimeria sairastavaa isoäitiäni vuoden ennenkuin hän joutui vanhainkotiin. Se oli mielenkiintoista aikaa tajuta kuinka sairaus muuttaa koko ikänsä skarpin ihmisen. Raskasta oli ainaiset tappelut. Mummi muisti minut koko loppu ikänsä, et etkö sä ollut se tyttö, jonka kanssa aina tappelin. Mummi kuoli 24.10.2014 99 v 7 kk vanhana.

Aloin seuraamaan blogiasi, kun olit Aamusydämellä ohjelmassa :)

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
2/4 | 

Vaikka sairauden ja ihmiset ovatkin erilaisia, on omaishoitajuudessa kuitenkin siitä huolimatta usein hyvin samankaltaisia piirteitä.

bordercolli
Liittynyt24.8.2015
3/4 | 

Arki alkoi ja minulle aivan uudenlainen arki. Saan nukkua niin kauan kuin haluan, saan lähteä milloin jaksan ja tulla kun ehdin eikä minua kaipaa kuin koira, joka kyllä osaa olla syyttävä. Haikealta tuntuu samalla kun on helpottavaakin. Ajattelen lämmöllä teitä omaishoitajia, koska sillä nimikkeellä on täällä sivuilla kirjoittavia ihmisiä. Oikein hyvää ja antoisaa vuotta 2015 , muistakaa hoitaa itseänne samalla kun hoidatte sitä rakasta lähimmäistänne. P-kolli

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
4/4 | 

Bordercolli, kiitos sinulle lämpimistä sanoistasi. Toivotan myös sinulle hyvää alkavaa vuotta ja voimia uuden elämäntilanteen opetteluun.

Tunnetko tuskan hiipivän
selkäsi taa?
Se kaikki valheet paljastaa
nyt iskee pelko...

Ismo Alanko laulaa yllä olevin Hassisen koneen kappaleessa Pelko. Onneksi ei vielä ole mikään paniikkitilanne, mutta tällä viikolla ja viime viikonloppuna opin aivan uudenlaisen pelon. Sen pelon, joka tulee kun joku ihan tuikitavallinen terveyttä horjuttava asia ilmaantuu. Asia, johon ei aiemmin ole kiinnittänyt mitään huomiota, mutta jota nyt pelkää. Nimittäin omaan terveyteen syntyy varsin hekilökohtainen suhde sen jälkeen, kun on "kerran kuollut". Tai ainakin ollut varsin lähellä sitä.

Minut todettiin toukokuussa täysin parantuneeksi cop-taudista eli sisäsyntyisestä keuhkokuumeesta. Hoitava lääkäri ilmoitti, että jos ilmenee pitkittynyttä yskää, kuumeilua tai hengen ahdistusta, niin on otettava heti yhteyttä lääkäriin ja pyrittävä kuvauttamaan keuhkonsa. Ja olen muuten ollut tosi tarkka tässä asiassa. Viime viikonloppuna vaimo oli perhehoitokodissa, ja minä moottoripyörämatkalla  kavereiden kanssa Venäjällä. Perjantaina mentiin Petroskoihin. Lauantai ajeltiin ympäri Karjalan kauniita sorateitä. Homma eteni suunnitellusti, ja mukavaa oli.

Vaan kun sunnuntaina alkoi paluumatka, niin hotellilta lähdettäessä iski vilu! Ei se mitään ole. Raikas aamuilma vain, kyllä tämä tästä lämpenee. Vaan ei lämmennyt. Puolen tunnin ajon jälkeen pysähdyimme aamupalalle ja aamukahville, sillä hotellilla ei ollut aamupalaa tarjolla. Oli pakko myöntää: kuume on nousemassa. Kaverin matka-apteekista sain kasisatasen ibubrofeiinitabletin. Puolisen tuntia meni kuunnellessa. Alkaako puremaan vai ei. Ja sinä aikan ehti pohtimaan moneen kertaan, että onpa hyvä, jotta ollaan näin lähellä rajaa, ja lääkettä mukana. Entäpä, jos olisin jossakin pitemmällä matkalla. Vaikkapa neljän päivän päässä Suomesta. Ja lääke ei tehoaisikaan. Cop-taudilla on kahden vuoden uusimisriski. Jos se nyt iskeekin minuun?

Ihan uusi tunne. Aiemmin kuume oli ollut kuumetta. Se oli ensin keljuttanut ja sitten mennyt menojaan pienen lepäämisen ja parin kuumetta alentavan särkylääkkeen avulla. Cop ei menisi! Mutta entä, jos se sittenkin on cop? Ja kuume pamahtaa parissa tunnissa 39 asteeseen. Rajalle menee kolme - neljä tuntia. Jaksanko ajaa? Voitte olla vakuuttuneita, että kaikkia muitakin oireita alkoi ilmenemään. Tajusin, että minuun oli iskenyt pelko! Tajusin myös, että muut oireet voivat olla kuvittelua. Tunnin kuluttua vilutus lakkasi, ja voimatkin alkoivat palata. 

35-vuotiaana oli eräänlainen kasvun paikka huomata, että kaikki vaivat eivät enää välttämättä paranekaan. Joku jomotus saattoi jäädä loppuiäksi vaivaamaan. Sen kanssa oli vain opittava elämään. Nyt on nähtävästi taas kasvun paikka. On saavutettu ikä, jolloin kaikista vaivoista ei voi parantua. Joku voi jopa tappaa. Sen kanssa on vain opittava elämään. Taitaa vaatia yhden yksinäisen motskarilla ajelureissun, jonka aikan asian saa selitettyä itselleen. Mutta onneksi tuo ajelu on mukavaa. 

En tiedä, mikä loppujen lopuksi oli vaivan nimi, mutta kolme päivää piti pientä lämpöä päivittäin päällä. Ilman muita oireita. Tänään oli kuumeeton päivä, eli huomenna töihin. Nykyään ei huvita pätkääkään leikkiä sankaria ja lähteä ibubrofeiinin voimalla töihin. 

Ilkka Pirhonen

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (4)

1/4 | 

Olisikohan Pirhonen nyt niin väsynyt, poikki, katki, ihan down että kun pääsit muutaman päivän hengittämään, hengähtämään, elämään niin kroppa vaan reagoi näin, iso mieskin on kokonaisuus kokomies. Ota nyt iisisti ja anna koko miehen levätä, helpompi sanoa kuin tehdä, mutta näin meitä välillä herätellään. 

Voimaa puhkun sulle <3

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
2/4 | 

Vierailija, ajatuksemme kulkevat hyvin samoja latuja. Itse asiassa syytin viikonlopun lauantaita ja itseäni. Arvelin, että lauantain ajomatka oli fyysisenä suorituksena niin rankka, että keho reagoi. Vaan ei se tainnut niin olla. Kolmen miehen porukasta kaksi koki saman kuumeilukohtalon. Iljettävä, pieni, hieman yli 37 asteen oleva kuume kesti kolme päivää ja sitten kaikki oli ohi. Palattuani töihin kuulin kollegoiltani, että sellaista on ollut liikkeellä.

kaide
3/4 | 

Moi

Olen saanut cop diagnoosin ja luin tämän asiaa koskevan kirjoituksesi, kiitos siitä. Kunka nyt asian kanssa voit, onko tauti lopullisesti lähtenyt? Olin elokuussa sairaalahoidossa jossa tämä cop todettiin ja siitä lahtien olen syönyt melko tuhteja kortisoniannoksia ja se näkyy ja tuntuu.

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014

Joo, lääkärien mukaan uusimisriski oli kahden vuoden ajan. Se aika on nyt takana, ja olen voinut hengähtää helpotuksesta. Se on tuo ystävämme kortisoni aika veitikka. Ihmettelin, miksi ei yöllä nukuttanut, kunnes tajusin, että 60mg kortisoniahan se pitää miehen virkeänä. Kannattaa myös lukea tekstini Ensimmäinen vuosi jatkoajalla. Löytyy osoitteesta: http://www.etlehti.fi/blogit/sinua_en_jata/ensimmainen_vuosi_jatkoajalla

Niin siinä vain kävi, että tuo viimesyksyinen kahden viikon sairausloma vei minut melkoisen huonoon fyysiseen kuntoon. Havahduin asiaan, kun väsytti koko ajan. Osasyyllinen on varmasti kahdenkymmenen kilon ylipaino, jotka sain kilpirauhasen poksahdettua ja lopetettuani tupakanpolton. Helposti tuli, mutta ei vaan tahdo pois lähteä. Toinen asia, jonka johdosta aloin huolestua, oli kesäisestä moottoripyöräreissusta toipuminen. Ajeltiin ihan helppoja teitä ja lyhyitä päivämatkoja, mutta silti reissusta toipuminen vei pari päivää!

Velipojan esimerkin innoittamana päätin aloittaa kunnon kuntokuurin. Jospa tuo paino pikkuhiljaa putoaisi tai muuttuisi ainakin läski lihaksiksi. Eikä pienestä yleisestä piristymisestäkään olisi haittaa. Sen verran minulla kuitenkin oli itsesuojeluvaistoa, että soitin työterveyshoitajalle.

- Minä olen joskus ollut nuori, hyväkuntoinen ja laiha, mutta nyt olen vanha, huonokuntoinen ja lihava. Tiedän, että nuoruutta en saa takaisin, mutta noita kahta muuta ajattelin tavoitella. Olisiko kuitenkin paikallaan käydä terveystarkastuksessa ennen liikuntaharrastuksen aloittamista? - esittelin itseni ja asiani.

- Mikäpä siinä, käy ensin verikokeissa, ja tule sitten luokseni, niin keskustellaan noista terveysasioista yleensäkin ja samalla voidaan kartoittaa, mitä liikuntavaihtoehtoja sinulle olisi tarjolla. - ilahtui terveydenhoitaja.

- Ei niitä enää tarvitse kartoittaa. Minä lähden kahden vuoden kuluttua käymään moottoripyörällä Pripolarnin kylässä Uralilla. Siihen alan treenaamaan. Olen ilmoittautunut sellaiseen vanhojen herrojen kuntoliikuntaryhmään. Sen nimi on crossfit. - ilmoitin.

Toisessa päässä tuli hetkeksi hiljaista. Sitten kuului rykäisy.

- Minä laitan sinulle tuohon vielä lähetteen sydänfilmiin. Tule sitten käymään ensin minun luonani ja sitten käyt vielä lääkärin juttusilla. - hoitaja totesi.

Minä tekemään työtä käskettyä. Sitä mukaa kuin prosessi eteni, sain kuulla, että on oikein hyvä ajatus aloittaa liikunta. Se on kuulemma ikäänkuin lääkettä keuhkolaajentumalleni. Viime talvena nimittäin tuon keuhkokuumeen jälkeisissä tarkoissa testeissä löysivät minulta keuhkolaajentuman. 50 % keuhkoista on pois pelistä. Oma vika. 36 vuotta aski päivässä tupakkaa jättää jälkensä.

Naapurille sitten kertomaan uudesta harrastuksesta. Samaan hyväksi havaittuun tyyliini kerroin ilmoittautuneeni vanhojen herrasmiesten kuntoliikuntaryhmään. Pyysin naapuria lähtemään mukaan. Naapuri kysyi, että mitä siellä tehdään. Kerroin, etten tiedä, mutta nimi on crossfit. Katso netistä. Velipoika on käynyt pari vuotta ja tulokset ovat olleet vaikuttavia. Niinpä sitten suunnistimme yhdessä aikanamme salille.

Puolessa välissä ensimmäistä tuntia naapuri totesi, että vai vanhojen herrojen kuntoliikuntaryhmä! Ilkka, sinä huijasit minua. Yritin pidätellä oksennustani, ja kysyin, että etkö sitten katsonut netistä. No en, oli vastaus. Vähän oli kuulemma epäilys herännyt, kun suurin osa porukasta oli alle kolmen kympin. No eihän siinä mitään, räpistelimme peruskurssin läpi. Oltiin kurssin senioreja. Minä 55 ja naapuri muutaman vuoden nuorempi. Ikäjärjestyksessä seuraava oli 38-vuotias.

Peruskurssi on käyty, ja olo on alkanut tuntua paljon pirteämmältä, vaikkei vielä olekaan ilmestynyt muhkeita lihaksia eikä paino ole muuttunut mihinkään. Ollaan kuitenkin naapurin kanssa päätetty jatkaa harrastusta. Jos ei muuta, niin ollaanpahan nuorempien kiusana! Ja jaksanpahan olla pitempään Jaana-vaimon tukena, kun ikää kertyy.

 

Ilkka Pirhonen

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (8)

1/8 | 

Hyvä juttu tämä vanhan miehen kuntoilu. Nyt ehkä olen ilkeä, mutta meillä tapaa kuntoilua harrastaa yli 70 vuotiaat naiset , mukana on samanikäisiä miehiä, ja sitten on meitä nuorempia naisia ja miehiä. Hauskaa meillä aina on. Melkein sama porukka kokoontuu samaan aikaan ja heti tulee kyselyjä, jos joku porukasta puuttuu. Sisukkaita ovat etenkin naiset, on tekoniveliä joka neljässä isossa nivelessä, on kuntoilijoita jotka odottavat näitä varaosia. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa kuntoilua ja sen olen itsekin sisäistänyt.Huonoin vastaus fysioterapian tarpeesta oli, kun mieheni kohdalla sanoi yksi tyyppi, etteihän  fysioterapiasta ole hyötyä, kun ei ole mitään paranemista näkyvissä. Se  asia on onneksi kunnossa nyt, koska tässä kuntoilussa on kyse myös henkisestä kunnon kohentamisesta. Siis ei kun kuntoilemaan kaikki lukijat ja tsemppiä sinne miesten porukkaan! P-kolli

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
2/8 | 

Niinhän se on, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikuntaa. Eikä muuten ole meidän ryhmäkään minun kohderyhmäkuvauksen mukainen miesten ryhmä. Suurin osa on nuoria naisia, sitten on nuoria miehiä ja lopuksi minä ja naapuri.

3/8 | 

No niin, Pirhonen, uusi yritys, ei huono juttu ollenkaan. Näemmä tavoitteet on taas asetettu ihan mukavalle mallille. "Kuntoilupiirikin" varsin hyvältä vaikuttava, että haastetta riittää. Ei olla vanhoja vaikka varsin hyvässä keski-iässä liikutaankin. Kuntohan kohenee kuntoilemalla, tosin aikaahan se vie, eikä sinnikkyyskään ole pahasta. Kotosalla vetelet vielä selkä ja vatsa treeniä niin hyvä tulee. Kohtuus kuitenkin on kirkkaana mielessä.

Vaaka jätä rauhaan, ainakin aluksi. Mittanauha on parempi vaihtoehto. Mittailet vaikka iltatöinä "mittoja" kehon eriosista ja suoritat yhteenlaskua tuloksista. Kuukauden kuluttua taas sama operaatio, lukuja vertaamalla näet kehityksen tuloksen. Tyytyväinen hymy huulilla voit todeta luvun pienenevän. Voi tosin käydä päinvastoinkin.....

Luja usko ja reipasmieli, siinä on hyvät ainekset onnistumiselle....... ja peukkua tulee....

T Köpä

5/8 | 

Piti nyt laittaa pari riviä, luin nimittäin vasta tänään tuon sairauskertomuksen, jonka johdosta ilmeisesti tämä story alkoi. Samalla se kertomus vahvisti sen, että jokainen lyhytkin sairaalassa olo tai muuten liikkumatta oleminen, se on nuoremmallakin takapakkia, puhumattakaan heistä, jotka ovat kuukausikaupalla paikallaan.

Siinä meidän kuntoiluporukassa on käynyt mies, joka on jonkun verran päälle 70 vuotta , mutta hän on sairastanut kolme kertaa syövän. Eri paikassa joka kerta.  Mä  myönnän että katsoin kunnioittavasti hänen suorituksiaan, nuoremmat terveet miehetkin näyttivät katselevan. Tietenkin se on niin, ettemme voi itsellemme mitään, jos liikunta ei kiinnosta, vaikka miten olisi terveellistä ja suotavaa, väkisin ei voi ketään liikuttaa. Yleensä kuitenkin kuntoiluun lähteminen ihan yksin on vaikeaa, melkein sitä pitää olla kaveri joka houkuttelee. Niin kävi minullekin, minut veti minua vanhempi sitkeä rouva mukaansa ja parhaimmillaan meitä on viisi reipasta, ihan aikuista naista kuntoilemassa. Että jatketaan kuntoilua voimien mukaan! P-kolli

bordercolli
Liittynyt24.8.2015
7/8 | 

Voisiko tässä kohdassa lähettää isänpäivätoivotuksia useammallekin isälle ja miehelle?  Ainakin toivon, että isät voisivat viettää omanlaistansa isänpäivää ja iloita läheisistään! /P-kolli

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
8/8 | 

Iloinen isäinpäivä takana. Olit P-kolli vähän tänne piiloon tuon toivotuksen laittanut, niin meni hieman kauemmin, ennen kuin sen huomasin. Toivottavasti teilläkin oli iloinen juhla.

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat