Kirjoitukset avainsanalla moottoripyöräily

Jotenkin alkaa itsestäkin tuntua, että elän kesällä moottoripyöräilläkseni! Tunne ei liene täysin väärä, sillä pyörän selässä on vain tie ja moottorin ääni. Ei kotoisia huolia eikä murheita. Kypärän sisässä toimii yhden miehen ajatushautomo.

Vaimo oli taas jokavuotisella kahden viikon laitoskuntoutusjaksollaan Punkaharjun Kruunupuistossa. Me tosin puhumme kuntolomasta, tulee enemmän tunne terveen ihmisen lomailusta. Kruunupuisto on ollut hotellinomaisuudessaan miellyttävä – vaimo on mennyt sinne mielellään. Ja minä olen seuraavana päivänä sitten moottoripyörämatkalle Venäjälle.

Tänä vuonna matkasin kaverini kanssa Niiralasta Äänisen eteläkärjessä sijaitsevaan Vytegran kaupunkiin. Paikka oli valittu matkakohteeksemme sukellusvenemuseonsa takia. Ihan mukava paikka, mutta todella huonon soratien takana. Jos kuitenkin on innostunut sukellusveneistä, kannattaa käydä.

Vytegrasta palasimme takaisin Laatokan itärannalle. Lotinanpellosta etelään tie on todella hyvää asfalttia, samoin oli  myös Niiralasta Lotinanpeltoon kulkeva väli. Kannattaa joskus ottaa tavoitteeksi kiertää Laatokka autolla. Nähtävää riittää.

Volhova-joen ylitettyämme jätimme Laatokan rannat taaksemme ja suuntasimme joen rantatöyrästä myötäilevää tietä pitkin kohti Novgorodin historiallista kaupunkia. Matkalle kannattaa varata aikaa, sillä tie kulkee luonnonkauniissa rantamaisemassa ja nähtävää on paljon. Lisäksi tie menee lukuisien pikku-kylien läpi, ja kylien kohdalla on joko 40 tai 60 km/nopeusrajoitus. Toisaalta kylät tuovat mielenkiintoista vaihtelua ja nähtävää riittää paikallista elämänmenoa taivastellessa. Ensimmäinen kylä tai oikeammin pikkukaupunki oli jo viikinkien aikoinaan perustama Staraja Ladoga eli Vanha Laatokka.

 

Novgorodissa vietimme kokonaisen päivän eli kaksi yötä. Kaupungissa itsessään olisi varmasti paljon nähtävää, mutta me keskityimme Kremliin eli linnoitukseen, josta käsin on aikoinaan hallittu puolta Venäjää. Lopusta sitten huolehtivat Kiova ja Moskova. Mielenkiintoisin paikka oli museo, josta löytyi tuohikirjeitä viime vuosituhannen alkupuolelta. Olipa yksi rukouslippu kirjoitettu karjalan kielelläkin - tosin kyrillisillä kirjaimilla. Ja päästiinpä kuvaamaan myös rauhansopimus, jossa ensimmäisen kerran on määritelty Suomen alue! 

Jos arastelee lähteä Novgorodiin omalla autolla, niin kaupunkiin järjestetään myös ryhmämatkoja. Niin Koto-Suomesta lähteviä kuin Pietarista starttaavia. Suosittelen kotimaasta ostettua matkaa, vaikka lieneekin huomattavasti kalliimpi.

Novgorodista suuntasimme Hatsinan inkeriläiskaupungin kautta Pietarhoviin, jossa jälleen vietimme kokonaisen päivän. Pietarhovin ihmeellisen kauniiseen palatsialueeseen tutustuessamme sattui matkan hauskin tapahtuma. Venäläinen ystäväni Darja halusi ostaa liput, koska paikallisena sai meidän suomalaistenkin liput halvemmalla. Suostuin tavoittelemaan 300 ruplan eli 7 euron säästöä, vaikka epäilinkin, ettemme mene paikallisina.

Darja meni portista ensin läpi. Kaikki harasoo. Minä näytin lipun viivakoodinlukijaan. Vihreä valo. Ehdin astua askeleen, kun vartijamummo kysyy: Oletko sinä meikäläisiä. Mietin sekunnin. Noloa, jos tästä palaa! Katsoin mummoa silmiin ja sanoin: ööörh.

Mummo jatkaa: Niin, siis mistä meidän kaupungista sinä oikein olet? Tein määrätietoisen oloisia merkkejä suun ja korvien suuntaan, osoitin Darjaa ja viimeksi Pietarin suuntaan. Darja tajusi tilanteen ja totesi: Se on pietarilainen kuuromykkä! No, mene sisään, antoi mummo luvan.

Seuraavaksi kaverilleni Pasille kysymys: No mistäs kaupungista sinä olet? Pasi seisoi Kiteen moottoripyöräkerhon hupparissa. Tuijotti mummoa, eikä tehnyt elettäkään. Ja taas Darja apuun: Nämä ovat molemmat pietarilaisia kuuromykkiä. Minä olen käyttämässä näitä palatsin puistossa, että saavat vähän jaloitella rauhassa kaupungin vilinältä ja vaaroilta. Lupa tulla alueelle heltisi Pasillekin. Ja Pietarhovi oli todella näkemisen arvoinen paikka, vaikka olisi jouduttu maksamaan täysi lipun hintakin.

Suihkulähteen avattiin juhlallisen musiikin soidessa tasan kello 11, ja kaikki paikalla olijat halusivat nähdä tapahtuman. Useita tunteja myöhemmin alueelta poistuessamme toivoimme, ettei sama mummo olisi näkemässä mykkäpoikien ihmeparantumista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jukka Raitanen lauloi otsikon sanoin levyllä vuonna 1977. Olin 18, ja sanat kolahtivat. Nyt mielen valtaa ajatus häkkilinnusta.

Olen 55-vuotias ja vapaa tekemään ihan mitä tahansa. Tietyin rajoituksin, jotka omaishoitajuus tuo tullessaan. Ja omaishoitajuuden olen itse valinnut. Niinpä olen myös aika hyvin keksinyt keinot tuon tunteen pois pyyhkimiseen. Yksi niistä on moottoripyörä.

Viime viikonloppuna vaimo oli perhekodissa, ja minut valtasi jälleen kerran tuo alussa mainittu kulkemisen halu. Soitin ystävälleni maisteri Siiskoselle Joutsenoon. Kutsuin itseni kahville lauantaiksi. Joensuusta ajaa 230 kilometrin matkan Joutsenoon noin kolmessa tunnissa, mutta minä päätin oikaista Venäjän kautta. Ensin Sortavalaan, sieltä Lahdenpohjan kautta Hiitolaan ja lopuksi Melnikovon läpi Svetogorskiin ja Joutsenoon. Niin, meillä vanhoilla ukoilla täällä itärajalla on aika monella vuosiviisumi Venäjälle, joten tämmöinen onnistuu melko vaivattomasti.

Lauantai-aamu valkeni mukavan aurinkoisena, kun puoli seitsemältä suunnistin kohti Niiralan rajanylityspaikkaa. Rajamuodollisuudet sujuivat tosi ripeästi molemmilla puolilla. Venäjän rajavirkailija viittoi vielä ajamaan passintarkastukseen ohi autojonojen. Kun kiittelin asiasta, niin tyttö tuumasi, että tiedän sinulla olevan noissa varusteissa tosi kuuma paikallaan ollessa. Oli kuulemma itsekin motoristi! Huhu Facebookissa oli kertonut Sortavalassa olevan markkinat, joten sinnehän minäkin suunnistin. Ei siellä mitään markkinoita ollut, vain tavallinen toripäivä. Näin kertoivat myyjät. Kun myytävänä oli lähinnä minulle tarpeettomia vaatteita, suuntasin tien päälle.

Sortavalan ja Lahdenpohjan välinen tie on erittäin kaunis maisemiltaan. Kunnoltaan tie on meikäläisen kantatien veroista öljysoratietä, jota reunustavat pääosin suomalaisten rakentamat, nyt jo harmaantuneet talot. Kylätaajamien kohdalla saattaa nähdä uudempiakin taloja. Kun osaa katsoa metsittynyttä peltoa luonnonmaisemana eikä piloille laskettuna viljelysmaana, niin tienvarsinäkymät ovat välillä silmiä hivelevän kauniita. Lahdenpohjan ja Hiitolan välillä tie muuttuu soratieksi. Kun teitä ei suolata, onneksi, niin raskaan liikenteen nostattama pöly oli välillä niin sankkaa, että oli lähes pysähdyttävä. Tietä ei yksinkertaisesti nähnyt.

Karjalan tasavallan muututtua Leningradin oblastiksi eli lääniksi päällystetty ja päällystämätön tie vaihtelevat pääosan ollessa kuitenkin hyvää öljysoratietä. Maisemaa kaunistavat nyt lukuisat pienet lammet, järvet ja joet sekä niiden rantoja reunustavat vehmaat lehtomaisemat. Monet joet ovat Vuoksen sivujokia. Motoristin nenään tuoksuivat tässä vaiheessa jo koivulla lämmitettyjen saunojen savut.

Olihan lauantai-iltapäivä. Melnikovo eli suomalaisittain Räisälä oli viimeinen varsinainen pysähdyspaikka. Sen jälkeen oli koko retken vaativin osuus. Ihan kuin olisi suomalaista huonoa metsäautotietä ajellut! Kyydissä ollut paketti irtosi eräässä mutkassa kiinnityksistään, muljahti takapyörän väliin ja oli suistaa minut metsikön puolella. Nautinnollisten kilometrien jälkeen saavuin Svetogorskiin. Tankki täyteen halpaa (65 senttiä/litra) venäläistä bensaa ja sitten takaisin Suomeen. Suomen tullista soitin maisteri Siiskoselle, että laitahan kahvit tulille.

Kahvit juotiin ja kuulumiset vaihdettiin. Takaisin kotona Joensuussa olin illalla klo 23, kilometrejä tälle päivälle pyörän mittarin mukaan 686. Olo oli väsynyt mutta onnellinen. Vapauden kaipuu oli taas vähäksi aikaa tyydytetty. Suosittelen tuolla Suomen rajan ja Laatokan välisellä alueella liikkumista kaikille, joille se vain on mahdollista. Luonnon kauneutta on paljon nähtäväksi. Seuraavalle päivälle tuo oman yksityisen nautinnon kokeminen aiheutti sitten moraalisen krapulan, mutta siitä ensi viikolla lisää.

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat