Kirjoitukset avainsanalla afasia

Hätä

Kaveri soitti perjantai-iltana. Kertoi olevansa menossa vaimonsa kanssa Kolin maratonille ja yöpyvänsä Joensuussa. Kysyi, että oltaisiinko haluttu vaimoni kanssa käydä nauttimassa heidän seuranaan jossain iltapalaa. Vaimo kertoi, ettei halua lähteä. Viittoi kuitenkin kohti ovea, että mene sinä vain. No minä käytin koiran lenkillä ja sanoin lähteväni moikkaamaan kamuja pikaisesti. Ok, mene vain, kyllä minä tässä telkkua katselen, viestitti vaimo. Kerroin käyväni nopeasti. En ole kauaa. Varmasti tunnissa selviän. Kaikki tuntui menevän ihan hienosti. Kello oli 19.20.

Mukava oli tavata vanhoja tuttuja ja nauttia kupillinen kahvia pakistanilaisittain heidän seuranaan. Tulin kotiin 20.30. Ja vaimo pahalla päällä kuin ampiainen. Huutaa ja rähisee minkä ehtii. Silloin tajusin, että olin huonosti selittänyt, monelta tulen kotiin. Afaatikko saattaa esittää ymmärtävänsä asian ihan loistavasti, vaikka todellisuudessa ei ole tajunnut yhtään mitään. Ja tässä kohtaa oli minulla mennyt pieleen. Olin huolimattomasti selittänyt asian vaimolle ja vielä huolimattomammin seurannut viestin perille menon! Vaimo on tottunut saamaan iltapalan kello 20 ja kun en ollut silloin paikalla. Alkoikin hätä, että missä mies, kun ei tule kotiin iltapalaa antamaan. Vaimo oli tosi vihainen ja viittoi vielä puhelimeen päin. Ihmettelin vähän, että miten tämä nyt tähän liittyy? Onko joku soittanut? En kuitenkaan käynyt tarkistamaan, vaan laitoin sen kauan odotetun iltapalan. Ja vähän kerrassaan rauha palasi maahan.

Hyvä mieli

Iltayhdeksältä soi vaimon puhelin. Vastaan katsomatta soittajaa. No vaimon ensimmäinen mieshän, hyvä ystäni, se siellä soitti. Terve vain. En ehtinyt vastaamaan, kun puhelin reilu puoli tuntia sitten soi. Eikä sen puoleen, oli tämä numerokin poistettu puhelimesta, kun aina sinun kanssasi soitellaan. Minä selittelemään tilannetta ja totesin, että varmaan käynyt niin, että vaimo on yrittänyt soittaa minulle, ja vahingoissa soittanut exälleen, kun nimi vielä on aakkosten alkupäässä. Eihän siinä mitään, todettiin kaiken olevan kunnossa. Vaihdettiin kuulumiset ja toivotettiin hyvät jatkot. Nähdään joulun tietämissä.

Ei mennyt kuin varttitunti, kun puhelimeni soi. Vaimon hyvä ystävä kaupungin toiselta laidalta soitti. Kertoi saaneensa puhelun vaimoni puhelinnumerosta sillä aikaa, kun oli saunassa. Oli kuulemma huomannut vasta nyt ja tiedusteli, että onko ollut joku hätä. Eihän vaimon puhelimesta yleensä soitella. Selitin jälleen tilanteen, mutta nyt heräsi mielenkiintoni. Puhelumme päätyttyä menin ja aloin tutkia vaimon puhelinta. Ensin piti avata näppäinlukko, jotta pääsi pidemmälle. Sitten puhelulokiin, soitetut puhelut. Ja yllätys oli melkoinen! Vaimo, joka ei tähän astisen tiedon mukaan osaa käyttää puhelinta, oli avannut puhelimensa näppäinlukituksen. Sitten kello 20.20 soittanut vanhaan työnumerooni, 20.22 ystävättärelleen ja lopuksi 20.24 exälleen Vantaalle. Ja lopuksi laittanut puhelimensa näppäinlukituksen nätisti päälle, kun kukaan ei ollut vastannut.

Ja se hyvä mieli tuli siitä, kun tajusin vaimon parantuneen taas hieman lisää aivoinfarktistaan. Nyt onnistuu jo puhelimella soittaminen. Kolme loogista puhelun yritystä peräkkäin ei voinut olla sattumaa. Kyllä asiaa on sitten tänä viikonloppuna hehkutettukin. On todella ilahduttavaa huomata, että vaikka aivovaltimon puhkeamisesta ja sen korjausleikkauksen komplikaationa tulleista aivoinfarkteista onkin jo seitsemän vuotta, edelleen tapahtuu paranemista.  Ja ensi viikolla alkaa puhelimella soittamisen  lisäharjoittelu avustajan tukemana. Tavoitteena, että minulle soittaminen onnistuu vaikeuksitta.

Tarinan opetus

Kaikki turhat numerot kannattaa poistaa puhelimesta. Afaatikon soittaminen helpottuu huomattavasti.

Ja aina pitää muistaa tarkistaa, että oma viesti on mennyt afaatikolle perille. Lisätietoa afaatikon kanssa kommunikoinnista ja afasiasta muutenkin löytyy  täältä:  http://www.afasie.nl/aphasia/pdf/19/brochure1.pdf

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tarina 1

Kyllä tämä elämä on kummallista. Viime syksynä totesin että läski on pysyvää. Kun se ensimmäinen kymmenen ylimääräistä kiloa tuli tupakan polton lopettamisen jälkeen ja heti sen perään kilpirauhasen poksahtaminen toi toisen kymmenen kiloa, niin vaikka minkä teki, niin ei pudonnut! Ei! Päätin sitten, että jos on valittavana huono kunto ja ylipaino tai hyvä kunto ja ylipaino, niin valitsen jälkimmäisen. Jotakuinkin vuosi sitten aloitin kuntoilun, josta silloin kerroinkin. Valinta oli oikea, sillä talven myötä pari kolme crossfit-salilla vietettyä iltaa viikossa alkoivat tuottaa tulosta. Toukokuuss jaksoi tehdä jo vaikka mitä, ja ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin havaitsin, että hartiatienoon lihakset alkoivat erottua. Eikä paino ollut käytännössä pudonnut mihinkään. Se oluttynnyri vyötäisillä oli vain vaivihkaa alkanut muuttua siksi kuuluisaksi six-packiksi! Vaan sitten tapahtui se kesäkuun alun moottoripyörällä kaatuminen. Kolmeen kuukauteen ei saanut tehdä käytännössä mitään, kun solisluu jouduttiin niittaamaan titaanikiskolla ja ruuveilla kasaan. Nyt olen havainnut, että kaikki se, mikä oli yhdeksässä kuukaudessa hiellä ja tuskalla hankittu, oli tosi helppoa kolmessa kuukaudessa menettää! Viikko sitten kuulin, että tänä vuonna ei ole salille mitään asiaa, sillä luutumista ei ole vielä tapahtunut. Aloin harrastaa kaikkea sellaista liikuntaa, johon ei tarvitse käsiä. Hyppyrimäen portaita, spinningiä, kävelyä, tavallista polkupyöräilyä jne. Reidet huutaa hoosiannaa, selkä on jumissa, vatsa pomppii villinä ja vapaana! Oloa ei voi kuvata sporttisen miehekkääksi. Vaan kyllä tämä tästä taas lähtee sujumaan, kun alkuun päästään. Toisaalta olo on jälleen piristynyt.

Tarina 2

Aivoinfarti on aina kutsumaton vieras. Se voi tulla joko aivojen oikealle tai vasemmalle puolelle. Noin karkeasti. Toiselle puolelle sattuessa puhekyky menee, mutta liikkumiskyky säilyy. Tai sitten toisin päin: jos puhekyky säilyy, niin käveleminen on vaihdettava pyörätuoliin. Edelleen varsin karkeasti kuvattuna. Vaimolle kävi tuo ensimmäinen. Puhekyky meni, mutta hän pystyy melko mukavasti liikkumaan aivan itsenäisesti varsin pienellä avustamisella nilkkatuen turvin. Hänellä on diagnosoitu vaikea-asteinen afasia. Onni onnettomuudessa on kuitenkin, että ymmärtäminen pelaa. Kun hän kotiutui aikanaan puolen vuoden sairaalan neurologisella osastolla olon jälkeen, niin ainoa äänne oli too. Vaimo osasi sanoa kymmenillä eri tavoilla too, ja siitä me läheiset sitten yritimme hahmottaa kulloinkin kyseessä olevan asian. Nyttemmin äänteitä on tullut lisää: aha, ahaa, oho, joo ja joitakin muita. Mutta kun viestintä on muutakin kuin sanoja. Se on ilmeitä, eleitä, äänensävyjä, äänen voimakkuutta, näyttämistä, piirtämistä ja niin edelleen. Se, että ihminen ei osaa puhua, ei suoraan tarkoita sitä, etteikö hänen kanssaan voisi kommunikoida. Ja minkä paremmin toisen ihmisen tuntee, sitä paremmin myös sanatonta viestintää ymmärtää. Etenkin vaimon komentaessa muita, kaksi on ylitse muiden. Minä ja koira. Me ilmeisesti ymmärretään parhaiten. Koira tottelee nöyrimmin, seuraavana tuntumaltaan minä. Hyvää viikonloppua kaikille.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kirjoitin monta vuotta ruokablogia. Siksi olen päättänyt olla tällä foorumilla kirjoittamatta ruokaresepteistä. Nyt on kuitenkin pakko tehdä se säännön vahvistava poikkeus. 

Lähdin viime perjantaina heti aamusta reissun päälle. Vaimo jäi avustajan kanssa päiväksi, ja Mari sitten huolehti äidistään loppuajan ennen minun kotiutumista. Perjantainpäivän ruokana piti olla seitä ja wokkivihanneksia. Kun tulin kotiin, oli pöydällä avustajan kirjoittama paperilappu:

Herkkusei alá Jaana

  • sei kuutioina
  • öljyä ja soijaa kuumalle pannulle

Lisää kalat ja kypsennä

  • mausta
    • kurkuma
    • karam masala
    • cayennepippuri
    • sitruunamehua
    • ihan vähän suolaa

Minä hieman ihmettelin, että mikähän juttu tämä on, mutta en kuitenkaan vaimolta kysynyt. Maanantaina avustajan tultua töihin homma alkoi selviämään. Vaimo oli ilmoittanut avustajalle, että ei tykkää ennalta suunnitellusta vaihtoehdosta. Kertoi tietävänsä jotain parempaan. Vaikkei hän osaakaan puhua tai kirjoittaa, pystyy hän muutoin imaisemaan tällaiset asiat. Avustaja lupasi, että voidaan toki muuttaa suunnitelmaa, mutta sitten vaimon pitäisi osata kertoa tarkemmin mitä tehdään. Ei ollut kuulemma nokka kauaa tuhissut, kun vaimo oli innokkaana ryhtynyt kokkaamaan. On hän aiemminkin osallistunut ruuanlaittoon, mutta tämä taisi olla ensimmäinen itsenäinen suoritus.

Avustaja kertoi ruuan olleen erittäin maittavaa, mutta vaimon olleen sitä mieltä, että jotain siitä puuttuu. Ei kuitenkaan muistanut, että mitä. Minua alkoi hymyilyttää, sillä aloin päästä jyvälle asiasta. Katsoin vaimoon ja kysyin, että yrititkö tehdä haita thaimaalaisittain? Joo, joo, tuli vastaus heti!

Vaimo vietti joskus 80-luvun alkupuolella nimittäin kuukauden päivät thaimaassa. Eleli siellä tavan kansan parissa, mikä ei ollut siihen aikaan vielä niin tavanomaista, kuin tänään ehkä onkin. Kehui paikallisia ruokia ja hurmasi minut, kalan ystävän, laittamalla haita thaimaalaisittan. Olen yrittänyt etsiä ja kysellä tuntemiltani thaimaalaisilta, josko joku tietäisi reseptin. Yksi thai-kaupan myyjä kertoi tietävänsä ruuan, muttei löytänyt sille reseptiä. Vaimo kuitenkin korvasi hain pakasteseillä ja laittoi ruuan jotakuinkin seuraavasti.

Paloiteltu sei kypsennetään pannulla ja siirretään syrjään. Riisi kuullotetaan ja sen jälkeen haudutetaan kypsäksi pienessä määrässä vettä. Lisätään joukkoon kalakuutiot ja purkillinen ananaskuutioita. Käännellään pannulla sen verran, että kaikki ainesosat ovat kuumia. Maustetaan soijalla ja chilillä. Ja hirmu hyvää oli.

Eli aika paljonhan tuosta oli unohtunut! Positiivista oli kuitenkin vaimon yritys vaikuttaa tapahtumien kulkuun ja ruuanlaiton onnistuminen, vaikkei ihan sitä tullutkaan, mitä oli tarkoitus. Pitää minunkin joskus tuo herkkusei kokeilla.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (2)

Seitsemältä aamulla, kuten aina, räjähti herätyskello soimaan kuin vasaralla olisi ketjusta roikkuvaa ratakiskoa iskenyt. Hän sammutti kellon, nousi ylös nopeasti, mutta hiljaa ja varovasti, ettei vieressä nukkuva vaimo heräisi. Samassa soi kännykkä viereisessä huoneessa - ja niin kovalla, että vaimo varmasti herää. Sairaana olevan henkilökohtaisen avustajan sijainen ilmoittaa olevansa kuumeessa. Voi paska, mutta eihän asialle mitä voi. Juo paljon mustaherukkamehua ja lepää. Pikaisia paranemisia. Heippa.
 
Vaimon mitään sanomaton huuto kuuluu jo makuuhuoneesta. Se tarkoittaa, tule auttamaan, olen hereillä ja tarvitsen apuasi. Vaimo näyttää, että haluaa vain käydä wc:ssä. Nilkkatuki jalkaan ja menoksi. Vessassa käynnin jälkeen vaimo jatkaa uniaan. Asunto tuntuu hieman viileältä. Omaishoitaja laittaa uuniin tulen. Pian se siitä alkaa lämmittää. Kahvit keittimeen tulemaan, ja hän onkin valmis pukeutumaan. Pukeutumisen jälkeen vielä lautasellinen kaurapuuroa mikrossa ja siihen kourallinen pakastemustikoita. Suolaa ja sokeria hän ei puuroon laita, sillä lääkäri on kehottanut vähentämään. Omaishoitaja nauttii terveellisen aamupalan miettien mitä hemmettiä tekisi, että pääsisi itse töihin. Projekti vetelee viimeisiään ja tekemistä olisi vaikka kuinka.
 
Hyppy aamukirpeään pakkasaamuun pelkissä kalsareissa. Päivän lehti on haettava. Kahvi maistuu hyvälle lehteä lukiessa. Omaishoitaja olisi aiemmin mielellään käynyt tässä kohtaa polttamassa tupakan kahvin päälle, mutta ärhäkäksi äitynyt keuhkolaajentuma pakotti joku aika sitten lopettamaan. Tupakan saa nyt korvata toinen kupillinen kahvia ja kavereiden facebook-päivitysten selailu kännykällä. Vielä on liian aikaista ryhtyä ratkomaan käsillä olevaa ongelmaa. 
 
Kolmannen kahvikupillisen jälkeen kello näyttää puoli kahdeksaa. On aika soittaa kaupungin osoittamalle palveluntuottajalle. Avustaja sairas, pystytkö järjestämään sijaisen? Töihin pitäisi päästä! Lupaa soittaa yhdeksään mennessä. Omaishoitaja ryhtyy tappamaan aikaa ja odottamaan. Minuutit matavat hänen seuratessa kuinka koivuklapit muuttuvat pikkuhiljaa takassa läjäksi hehkuvia kekäleitä ja lopulta tuhkaksi. Tuhkaksi... Ihminenkin muuttuu polttohautausessa tuhkaksi. Vihdoin kello on yhdeksän, ja palveluntuottaja ilmoittaa, ettei pysty järjestämään ketään. Kuulemma hiihtolomat häiritsevät. No, hieman ihme olisi ollutkin, jos olisi pystynyt. Kiitos kuitenkin hyvästä yrityksestä. Työvoimatoimistoon on ihan turha soittaa. Sieltä eivät onnistu auttamaan tämänkään vertaa.
 
Omaishoitaja soittaa esimiehelleen ja selittää tilanteen. Voi hemmetti, mutta eihän sille mitään voi. Toivottavasti paranevat pian tai saat jonkun tilalle. Omaishoitaja lupaa tehdä töitä kotona mahdollisuuksien mukaan. Sekun kun on projekti viimeisillään, niin tekemistä tosiaan olisi ennen määräaikaisen työsuhteen loppua. Seuraavaksi soitto invataksiyrittäjälle. Perutaan kyyti uimahallille. Kun ei ole palkattua väkeä, niin omaishoitaja vie omalla autollaan. Käy muiden asioiden hoitaminen kätevästi samalla reissulla. Vielä soitto fysioterapeutille, että tänään ei allasjumpassa ole avustajaa mukana. Osa fyssarin ajasta menee avustamiseen. Uimahallilla kun ei ole pukeutumistilaa, mihin omaishoitajamies voisi vaimonsa kanssa mennä. Itse asiassa omaishoitaja on tällä kertaa hyvillään. Pääseepähän luistamaan muille asioille.
 
Kello lähenee jo puolta kymmentä. On aika herättää vaimo. Lepolasta kädestä pois ja tukilasta nilkkaan. Ilman nilkan tukea vaimon nilkka on toispuoleisen halvauksen vuoksi täysin hervoton, ja kävely on mahdotonta. Ja taas vessareissu. Omaishoitaja alkaa valmistella vaimon aamupalaa. Vaimo tulee nauttimaan aamupalasta. Vaimon syödessä aamupalaa omaishoitaja käyttää pikaisesti koiran pihalla tarpeillaan. Yksin sitä ei voi taajama-alueella pihalle päästää. Karkaa pahalainen. Vaimo syö vielä aamupalaansa ja koiralenkin jälkeen omaishoitaja laatii seuraavan viikon ruokalistan. Ruokailuun ja kaupassa käyntiin tulee huomattavasti ryhtiä, kun suunnittelee viikon menun kerralla. 
 
Ruokalista on valmis, ja vaimo odottaa aamulehden lukua. Halvauksen takia vaimo ei pysty lukemaan. Periaatteessa hän sen osaa, mutta aina oikea laita tekstistä puuroutuu. Niinpä vaimo näyttää mielenkiintoiset otsikot ja omaishoitaja lukee varsinaisen artikkelin. Lopuksi vaimo juo kahvinsa ja tutustuu tv-ohjelmiin. Jostain kumman syystä niiden lukeminen! Omaishoitaja hengähtää hetken ja juo kupin kahvia. Vaimo lähtee aamupesulle. Ellei olisi allasjumppapäivä, aamurutiineihin kuuluisi myös meikkaaminen. Onneksi nykyään osaa sen jo itse. Heti vaimon kotiutumisen jälkeen omaishoitaja meikkasi vaimonsa ensimmäisen puolen vuoden ajan. Sillä aikaa kun vaimo kaunistautuu, omaishoitaja petaa vuoteen, laittaa aamun astiat koneeseen ja tekee kauppalistan valmiiksi. Tänään on kauppapäivä. 
 
Hän ehtii hetken hengähtämään kahvikupin ääressä, ennen kuin kuuluu vaimon sanaton huuto kylppäristä. Tule pukemaan. Kello on laukannut jo sen verran pitkälle, että samantien hän pukee vaimolle jo ulkovaatteet. Ja vaihtaa ulkokäyttöön sopivan nilkkatuen ja kengät. Vielä uimahallilla tarvittavat varusteet mukaan, ja pariskunta suuntaa eteenpäin. Menomatkalla omaishoitaja poikkeaa työmaallaan hakemassa tietokoneen, joka sisältää kaiken työnteossa tarvittavan. Kolme minuuttia ennen sovittua aikaa hän luovuttaa vaimon fysioterapeutin ammattimaiseen huomaan. Ja syöksyy itse kauppaan. Aikaa on tunti ja vartti. Kun ei jää taivastelemaan, niin ehtii hyvin käymään kahdessa kaupassa. Ensimmäisestä peruskamat ja toisesta ne, mitä ei ensimmäisestä löydy. Täsmälleen sovittuna aikana hän palaa uimahallille. Tytöillä menee pitkäksi. Kymmenen minuuttia odottelua ja iltapäivälehden lukua puhelimella.
 
Vihdoin naiset tulevat. Fyssari on jo myöhässä. Pikaiset hyvän viikonlopun toivottelut ja omaishoitaja suuntaa vaimon kanssa kotiin. Kello tulee jo 15 ja alkaa olla ruokailun aika. Ensi päivälääkkeet vaimolle ja sitten nopea pestopasta pöytään. Vaimo istuu allasjumpasta uupuneena maha täynnä hyvää makaronia sohvalle katselemaan Aku Ankkaa. Katselemaan, sillä oman kertomansa mukaan ei pysty lukemaan puhekuplia. Sinänsä jännää, sillä tv:n tekstitykset kertoo lukevansa sujuvasti. Ja ilmiselvästi lukee. Sen verran selvästi reagoi tekstityksiin, ettei kyse voi olla teeskentelystä. Senkin afaatikko osaa. Omaishoitaja siivoaa jälleen astia koneeseen ja käyttää koiran pikakusella ulkona. Varttitunnin torkut.
 
Ei ole täyttä varmuutta, piristivätkö torkut vai tekivätkö ne omaishoitajan entistä tokkuraisemmaksi. Kuitenkin hän käyttää varmuuden vuoksi vaimon vessassa, laittaa turvapuhelimen kytkimen vaimon kaulaan, ja poistuu tunniksi kuntosalille. On pidettävä itsestä huolta, että jaksaa. Kuntosalireissuun menee matkoineen ja suihkuineen puolitoista tuntia. Juuri sen aikaa, miksi hän voi jättää vaimon yksin kotiin. Salilla on mukavaa. Tapaa hyviä tyyppejä. Ja kun crossfit-tunnin aikana pumppu hakkaa puolet ajasta maksimisykkeellä, pääsee hyvin eroon arjen huolista. Ainakin hetkeksi. 
 
Kotiin tultua ensimmäiseksi hetki palautusjuomaa nauttien ja vaimon kanssa jutellen. Ehkä kymmenen minuuttia. Telkkarista tulee mukava ohjelma, jota vaimo mielellään katsoo. Pärjäätkö, jos käytän tässä välissä koiran puolen tunnin lenkillä? Pärjäät. Ok. Ja vessassakaan ei tarvitse käydä. Koira oli nuori pentu, kun vaimo sairastui. Omaishoitaja olisi jo valmis luopumaan koirasta. Olisipahan yhtä riesaa vähemmän. Toisaalta koira takaa säännöllisen päivittäisen kävelylenkin. Eikä sitä muutenkaan hennohtisi piikille viedä. Kotiväen mieluista luontokappaletta.
 
Kun koira on lenkitetty, omaishoitaja huokaisee ja istahtaa pöydän ääreen lukemaan aamun lehdestä itseään kiinnostavat uutiset. Aamulla luettiin ne, jotka kiinnostivat vaimoa. Varttitunti siinä ehtii vierähtää ennen kuin on aika laittaa vaimolle iltapala ja auttaa iltatoimissa. Pyjaman pukemisen jälkeen ehtii vielä katsomaan puoli yhdeksän tv-uutiset. Tänään meni hyvin. Joka ilta ei ehdi uutisille. Nyt on kaikki vaimon auttamiseksi tarpeellinen tänään tehty. Alkaa oma aika. Jee! Eikä niitä työhommia tullut tänään sitten tehtyä, sillä takki alkaa olla omaishoitajalla siinä määrin tyhjä, että on turha kuvitella mitään suurempaa aivotyöskentelyä vaativaa.
 
Tällaisia päiviä kellon soinnista sen päälle kytkemiseen hänellä on ollut jo 2189. No, normaalisti viitenä päivänä viikossa hän pääsee kahdeksaksi tunniksi töihin pakoon - jos töitä sattuu olemaan. Suomalaisen miehen keskimääräisen eliniän toteutuessa hänellä on vastaavanlaisia päiviä jäljellä vielä 8037. Kun muut miehet pääsevät hengähtämään eläkepäivillään viimeisen 4652 päivän ajaksi, omaishoitaja kiristää vain vauhtia ja lopettaa töissä käynnin ja alkaa toimia päätoimisena omaishoitajana. 24/7.
 
Johtuen karkausvuosista, on lukuihin lisättävä viisi päivää.
 
--------------------
 
Ilkka Pirhonen
omaishoitaja
 
 
 

Kommentit (3)

1/3 | 

Hei! Kuuntelin just Yle Suomesta sinun haastattelusi koskien omaishoitajuutta. En voi muuta kuin hattua nostaa sulle, hienosti ja jämäkästi toit esiin omaishoitajien näkökulmaa ja pidit puoliasi. Omaishoitajuus ei ole minulle (vielä) ajankohtainen aihe mutta suurella mielenkiinnolla jäin kuuntelemaan haastatteluasi. Ihanaa kevään jatkoa! T. Jenni.

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014
2/3 | 

Kiitos Jenni. Tutusta asiasta on helppo puhua. Ja aurinkoista kevään jatkoa sinullekin.

Anita
3/3 | 

Hyvin ja rehellisesti aiheesta kirjoitat. Kiitos siitä!
Itsestä huolehtiminen ei ole tuossa tilanteessa helppoa, mutta välttämätöntä!

Jotain aiheesta tiedän, kun olin ainoan lapsemme, 15-v. poikamme omaishoitaja 24/7 -tyyliin seitsämän kk, myös sairaalassa. Kaikki syöpäletkut ja -kilkkeet, trakari, niiden hoito ja puhdistus monta kertaa vrk, pyörätuoli, lukemattomat lääkkeet jne. Päivät olivat pitkiä...
Nyt jäljellä vain tyhjyys ja loputon ikävä!

Paljon tsemppiä Ilkalle ;)

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat