Kun viime vuoden elokuussa suunnittelin liikuntaharrastuksen aloittamista, kävin ensin terveystarkastuksessa. Ennen lääkärin vastaanottoa terveydenhoitaja mittasi vatsanympäryksen, 117 senttimetriä. Tyttö kohteliaasti ilmoitti sen olevan liian paljon. Pitäisi kuulemma olla alle 100 senttiä!
Paljollehan se tuntui. Alkutilanteeseen kuului myös kipu takapuolessa. Itsestäni se tuntui ihan jollekin iskiaskivulle, mutta lääkäri kertoi aiemmin kesällä sen johtuvan kulumista. No, minä kuitenkin aloitin käymään kahdesti viikossa crossfit-salilla. Homma oli ensialkuun niin rankkaa, että häiritsi yöunia. Eli selkokielellä sanottuna liian rankkaa. Aikani nukuin yöt levottomasti ja pikkuhiljaa sainkin nukkua yöt rauhassa. Ilman kahta buranaa ennen nukkumaan menoa. Kroppa alkoi siis tottua liikuntaan.
Takapuolen lisäksi toinen ongelmia aiheuttanut paikka oli vasen olkapää, jonka olin loukannut joskus nuoruudessa. Aina kun yritti vetää leukaa, olkaniveleeseen sattui. Ja muutenkin vaurio kertautui jumittamalla hartioiden tienoon vasemmalta. Tästä taas seurasi niskakivut ja pään huono kääntyminen.
Nyt on seitsemän kuukautta kuntoilua takana. Viimeiset kaksi kuukautta olen jaksanut tehdä kaiken, mitä ohjaaja on käskenyt. Eikä ole ollut kuollut olo treenin jälkeen. Enemmänkin sellainen endorfiinin täytteinen rento olo. Takapuolen kivut katosivat ensimmäisen kahden viikon jälkeen. Taisi olla vain liikkumattomuuttaan paikat jumissa. Tilalle tuli lonkkien kipeytyminen. Lääkäri kertoi, ettei niissä paikoissa ole mitään, mikä tulisi kipeäksi. No, sekin kipu meni kaksi kuukautta sitten pois. Olkapään ympärille on palautunut lihaksia ja leuanveto ja muukin olkapäätä vaativa toiminta sujuu loistavasti. Pää kääntyy ja hartiat eivät ole enää jumissa, kunhan muistaa töissä istua hartiat rentona.
Paino on pudonnut noin viisi kiloa, mutta se vyötärön ympärysmitta. Se on kutistunut 107 senttiin eli kymmenellä sentillä. Enää seitsemän senttiä jäljellä. Josko syksyyn mennessä sekin tulisi saavutettua. Enää kun ei tarvitse buranaakaan.
Jep...niin se vaan on, että paino tuo tullessaan kipuja sinne ja tänne. Ja kun painoa saa alaspäin, huomaa kummasti nuortuvansa. Ei kolota ihan niin montaa kohtaa.
Iälle ei voi mitään, se tuo omat tuttunsa mukanaan, mutta läskistä luopuminen auttaa kyllä moneen asiaan.Eikä ne vatsanseutua mittailevat "tyttösetkään" enää katso kauhuissaan mittanauhan lukemia.
Tsemppiä vaan niihin loppuihin sentteihin
Kuntoilusta! Olin hiihtoreissussa ja voin sanoa että kuntoilin niin perusteellisesti, etten pitkään aikaan ole niin tehnyt. Vauhtia piti yrittää pitää yllä, mäkiä sai kiivetä, laskuissa oli keskitettävä koko kroppa toimimaan. Hiki tuli pintaan, mutta laavulla aurinko ja kuuma mehu auttoivat palautumaan, jotta jaksoi loppuretken hiihtää. Hiihdän siis perinteistä. Ensin alkuun oli alaselkä kuin jumissa, loppuviikosta ei enää tuntunut missään.
Tuo ympärysmitta on monella miehellä kompastuskivi, tosin nykyään on nuorilla naisillakin sama vika. Olen seurannut ikäistäni naista, joka otti tosissaan vyötärölihavuuden poistamisen. Hän käy porukassa, jossa kiinnitetään ravintoon paljon huomiota, mutta annetaan myös kuntoiluohjeita. Hän on reilussa kolmessa kuukaudessa saanut 10 kiloa pois ja nimenomaan siitä vyötäröltä.
Ei siis mitenkään mahdotonta onnistua vyötärömitan pienentämisessä. Omaishoitajan päivässä on joskus vaikea keskittyä siihen oman kunnon hoitamiseen, siksi toivon, että aikaa löytyy! Toisaalta omaishoitajillekin kuuluu kuntoutus, kannattaisiko sitäkin hakea? Hyvää kevättä P-kolli
Minulla on lääkärin epikriisi jossa lukee, että olen normaalipainoinen ja vyötärönympärys on 97cm. Pitäisikö nyt normaalipainoisen alkaa laihduttamaan?
Kirsikankukka55, näinhän se on. Tulimme työterveyshoitajan kanssa yksimieliseksi siitä, että jos joskus on ollut nuori, laiha ja hyväkuntoinen, ja nyt on vanha, lihava ja huonokuntoinen, niin ikä on ainoa, mille ei voi mitään.
Ja kaiken lisäksi liikunta on mukavaa, kun saavuttaa sen tietyn peruskuntotason.
Hyvä bordercolli, sekä hiihto että uinti ovat todella hyviä ja monipuolisia liikuntamuotoja. Minä vain satun tykkäämään enemmän näistä porukkajutuista. Nuorena treenasin mittani täyteen yksin.
Noista kuntoutuksista en ole niinkään kiinnostunut. Mieluummin treenaan 50 viikkoa vuodessa, ja sitten kun vaimo on laitoskuntoutuksessa, minä riehun moottoripyörän selässä kaksi viikkoa Venäjän huonoilla sorateillä. Onpahan jotakin, mitä vanhana muistella!
Hyvä vierailija, en ole terveydenhoitoalan ammattilainen ja siksi puhun vain omasta puolestani. Minä yritän saada painoa alas, koska sitä on kaikilla mittareilla mitattuna noin 20 kiloa liikaa. Ja aika iso osa tuossa vyötäröllä.
Noin yleisellä tasolla sanoisin, että laihduttaminen ei saa olla itsetarkoitus. Terveen ja normaalipainoisen ihmisen laihduttaminen kuulostaa ihan siltä, kuin se olisi laihduttamista laihduttamisen vuoksi. Kannattaa kysyä siltä lääkäriltä.
Tässä iässä laihduttaminen on hitaampaa ja vaikeampaa kuin esim. 10 vuotta sitten. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen tulleet ylimääräiset 10 kiloa ovat nähtävästi tulleet jäädäkseen, ja minnepä muualle kuin vyötärölle. Siinä missä ennen putosi kevyesti viisi kiloa niin putoaa nykyisin hikisesti vain kilon puolikas. Enemmän kuin Epäreilua.
Mökin muori, minulle tuli ensin 10 kiloa lisää, kun kilpirauhanen poksahti. Sitten tuli toiset 10 kiloa, kun lopetin tupakoinnin. Eli yhteensä 20! Pois on nyt seitsemän kuukauden kuntoilun ja neljän kuukauden tiukan ruokavalion seurauksena lähtenyt viisi kiloa. Vielä vuosi, niin olen tavoitteessa. Mikäs kiire tässä on...
Niinhän se on Ilkka, maltti on valttia... mutta kun me naiset olemme useimmiten malttamattomia, tulokset pitäisi näkyä heti, tässä ja nyt.
Sinulla on mielenkiintoinen yhdistelmä tuo moottoripyörä ja Venäjän soratiet.
Venäjä on varsin ristiriitainen maa...
Se on kuitenkin kiistaton tosiasia, että siellä moottoripyörällä liikkuessa ajatukset saa hyvin irrotettua arjesta. Ja se on Joensuusta katsottuna mukavan lähellä.