Vuotta 2014 on jäljellä noin kaksi tuntia. Raketit paukkuvat harvakseltaan ulkona. Kansakunta syö nakkeja ja perunasalaattia ja huuhtoo ne alas sihijuomalla. On siis aika minunkin kääntää katseeni hetkeksi takaisin päin, jotta voin vuorokauden vaihtuessa vapautunein mielin katsoa uuteen vuoteen 2015.
Kulunut vuosi alkoi jossain määrin toipilaana. Olihan henkeni pakeneminen ruumiistani ollut edellisenä syksynä hiuskarvan varassa! Hirmuiseen suorittamiseen tottuneena tein itselleni uudenvuoden lupauksen: rauhoitan menoani, jotta edes yhtenä päivänä voin istua sohvalla ja ihmetellä, että mitä tekisin, kun olen niin pitkästynyt.
Vuosi alkoikin rauhallisesti. Pikkuhiljaa pystyin tekemään lumitöitä paremmin ja paremmin. Ei enää hengästyttänyt. Paitsi moottoripyörällä umpihangessa. Tuntui, että tukehdun siihen paikkaan. Kaikennäköistä turhaa tekemistä pyrin karsimaan pois. Tuntui oikeastaan aika mukavalle, kun chili- ja tomaatin taimien kasvatusruljanssi vapautti aikaa ihan vain olemiselle.
Kevään merkittävimpiä tapahtumia maailmalla oli, kun Venäjä alkoi aktivoitua Ukrainan tienoilla. Olen vakaasti päättänyt pysytellä poliittisesti neutraalina. Olen jättänyt suosiolla poliittiset kirjoittelut suosiolla ystävälleni Riiheläiselle, joka kirjoittaa turvallisuuspolitiikasta Hesarin nettisivuilla Turvallisuuspolitiikan korkeajännitys -blogia. Kun kesällä olin käymässä Joutsenossa vanhan kaverini maisteri Siiskosen luona kahvilla, pohdin Venäjän "oikaistessani" maailman menoa. Totesin, että me täällä Pohjolassa kuvittelemme ja uskomme, että maailmasta tulee puhtaampi, parempi ja ihmisistä hyviä. Vähän niin kuin meilläkin. Venäjän tapahtumat laittoivat minun kelloni soimaan. Ei tule! Vaikka me kuinka toivottaisiin ja touhuttaisiin sen eteen. Havainto harmitti, ja harmittaa vieläkin.
Kesän mittaa sitten tuli tehtyä toinenkin matka moottoripyörällä tuonne idän puolelle. Pisin matka tuli tehtyä sillä aikaa, kun vaimo oli kahden viikon laitoskuntoutusjaksolla. Pääsääntöisesti on ollut mukavaa, vaikka nimitänkin näitä reissujani omaishoitajan pakomatkoiksi. Ne ovat kuitenkin minulle oikeasti pakoa arjesta. Vaimon kunnosta voisi sanoa, että hän menee koko ajan parempaan päin, vaikka tuleekin aina tarvitsemaan terveen ihmisen rinnalleen auttamaan. Meidän perheen suuria asioita on, kun vaimo oppii alkukirjaimen lisäksi kirjoittamaan sanaan toisenkin kirjaimen. On hemmetin paljon helpompi arvata, mitä toinen tarkoittaa, kun on kaksi kirjainta johdattelemassa.
Sanoin tuossa äsken, että vaimo tulee aina tarvitsemaan terveen ihmisen tuekseen. Jotta jaksaisin mahdollisimman pitkään olla hänen tukenaan, aloitin syksyllä kuntoilun. No, toki siihen osaltaan vaikuttaa se, että koska olen huomannut läskin olevan ikuista, olen päättänyt mieluummin olla hyväkuntoinen ja ylipainoinen kuin huonokuntoinen ja ylipainoinen. Ja tietysti ihan pieni vaikutus on myös sillä, että suunnittelen lähteväni 2016 käymään moottoripyörällä Uralin takana kahvilla. Ural on tarkoitus ylittää kohdasta, jossa virallinen tie kulkee korkeimmalla. Aika näyttää, kuinka äijän käy, mutta viisi kuukautta crossfittiä on nostanut kuntoa kummasti.
Vuoden loppussa sain myös vaihteeksi kokeilla työttömyyttä. Olen tehnyt jo vuodesta 2007 pätkätöitä, joten tähänkin tottuu. Joulukuu tuli otettua rennosti eli koko ajan oli helvetillinen kiire, kun piti rästihommat saada alta pois - ja se motskari huollettua. Tammikuussa pitäisi olla lunta, ja siten myös ajokausi jatkuu. Ja töihin pitäisi taas ehtiä. Eli tuleva vuosi näyttää huomattavan valoisalta. Toivottavasti myös kaikilla teillä hyvät lukijani.
Ilkka Pirhonen
omaishoitaja
P.S. En vielä tänä vuonna ehtinyt pitkästyä, joten jatketaan yritystä uudelle vuodelle. Vaikeaa se tulee olemaan.
Voimia omaishoitajan arkeen
Itse hoidin 97 vuotiasta Alzheimeria sairastavaa isoäitiäni vuoden ennenkuin hän joutui vanhainkotiin. Se oli mielenkiintoista aikaa tajuta kuinka sairaus muuttaa koko ikänsä skarpin ihmisen. Raskasta oli ainaiset tappelut. Mummi muisti minut koko loppu ikänsä, et etkö sä ollut se tyttö, jonka kanssa aina tappelin. Mummi kuoli 24.10.2014 99 v 7 kk vanhana.
Aloin seuraamaan blogiasi, kun olit Aamusydämellä ohjelmassa :)
Vaikka sairauden ja ihmiset ovatkin erilaisia, on omaishoitajuudessa kuitenkin siitä huolimatta usein hyvin samankaltaisia piirteitä.
Arki alkoi ja minulle aivan uudenlainen arki. Saan nukkua niin kauan kuin haluan, saan lähteä milloin jaksan ja tulla kun ehdin eikä minua kaipaa kuin koira, joka kyllä osaa olla syyttävä. Haikealta tuntuu samalla kun on helpottavaakin. Ajattelen lämmöllä teitä omaishoitajia, koska sillä nimikkeellä on täällä sivuilla kirjoittavia ihmisiä. Oikein hyvää ja antoisaa vuotta 2015 , muistakaa hoitaa itseänne samalla kun hoidatte sitä rakasta lähimmäistänne. P-kolli
Bordercolli, kiitos sinulle lämpimistä sanoistasi. Toivotan myös sinulle hyvää alkavaa vuotta ja voimia uuden elämäntilanteen opetteluun.