Kirjoitukset avainsanalla lapset

Mummolatunnelmaa

Helvi oli syntynyt 1900- luvun alussa Käkisalmella. Nuorena aikuisena hän joutui lähtemään miehensä kanssa evakkotaipaleelle päätyen lopulta pieneen satakuntalaiseen kylään, jonne he rakensivat 1950- luvulla talon. Mies kuoli jo 1960- luvun lopulla ja Helvi eli elämänsä reilut 30 viimeistä vuotta leskenä. Heillä ei ollut lapsia, joten Helvi eleli talossaan yksin.

Äitini kotipaikka ja meidän kesäpaikkamme Nappila oli Helvin talon naapurissa ja niinpä Helvistä tuli minulle ja sisaruksilleni varamummo. Omaan mummolaamme emme aina olleet tervetulleita, mutta Helvi otti meidät  iloisesti vastaan. Usein menin Helvin luokse yöksi ja oikea mummuni tuli minua sinne tapaamaan. Helvi ja mummuni olivat hyviä ystäviä. Minun elämääni Helvi on jättänyt lähtemättömän jäljen. Muistan, kuinka nuorena tyttönä usein tulin myöhään perjantai-iltana opiskelupaikkakunnaltani tai töistä hänen luokseen ja hän odotti iltapalan ja lämmitetyn saunan kanssa. Vieläkin kuulen korvissani Helvin sanat: "Ota, ota" ja näen silmissäni hänet kahvipannu kädessä.

Hän oli koko kylän karjalanpiirakkamestari. Kuulen korvissani myös hänen naurunsa pelatessamme jotain lautapeliä tai "heittäessämme sikaa". Kesäisin Helvillä oli tapana pyöräillä päivittäin kahden kilometrin päähän jokirantaan uimaan. Suurin asia, joka minulle on jäänyt Helvistä mieleen, on kiitollisuus. Nuorena tiesin, miten monia vaikeita elämänvaiheita hän oli elänyt läpi, mutta en sitä ymmärtänyt. Iän myötä olen oppinut entistä enemmän arvostamaan hänen elämänasennettaan ja se rohkaisee monissa oman elämän vaiheissa.

Nykyisin varamummoilla on kova kysyntä. Monet perheet asuvat kaukana biologisista isovanhemmista tai suhteet eivät jostain syystä toimi. Kouluihin on tullut varamummoja ja -pappoja ja netistä löytyy varamummopalvelu. Ajatus on hieno ja toivottavasti jokaiselle lapselle ja nuorelle löytyisi jokin isovanhempi, on se sitten biologinen tai joku muu. Mummot ja papat kaipaavat lapsia ja lapset kaipaavat isovanhempia.  

Varamummoista voi saada elinikäisiä ystäviä ja heidän ystävyytensä voi kantaa vielä heidän kuoltuaankin. Eri sukupolvet tarvitsevat toisiaan, nuorilla on paljon annettavaa vanhemmille ja päinvastoin. Kaikki nuoret eivät kuitenkaan ole ihanteellisia seuralaisia eivätkä kaikki mummot ole herttaisia. Tarvitaan molemminpuolista kunnioitusta. Vanhempien ihmisten tulee osata antaa nuorille tilaa ja vapautta ottaa oma paikkansa elämässä ja nuorten tulee osata arvostaa vanhempien elämänkokemusta. Minä olen kiitollinen sekä biologiselle mummolleni ja varamummolleni.

Kommentit (2)

Käyttäjä11594
Liittynyt30.1.2022
1/2 | 

Isoäidin varaaminen lapsenlapselle on heille ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen kokemus. Kun isoäiti on varattu tyttärentyttärelle, tytön tehtävänä on huolehtia omasta isoäidistään.

Tämä auttaa heitä luomaan merkityksellisen suhteen elämänsä tärkeimpiin ihmisiin. He oppivat myös lisää omasta historiastaan ja kulttuuristaan.

Käyttäjä11594
Liittynyt30.1.2022
2/2 | 

Reserviisoäidit ovat yhteisön ihmisiä, joilla on varastossa ruokaa ja jotka ovat valmiita jakamaan sen naapureiden kanssa. Heidän yhteisönsä jäsenet voivat tunnistaa nämä isoäidit, ja he ovat ihmisiä, jotka osaavat päästä käsiksi näihin reserveihin tarpeen tullen. Nämä varaukset eivät välttämättä ole käteisvaroja, vaan ne voivat sisältää ruokaa ja muita tarpeellisia tarvikkeita. [url=https://www.omegle.fyi/][color=transparent]www.omegle.fyi[/color][/url] [url=https://www.bazoocam.fyi/][color=transparent]www.bazoocam.fyi[/color[/url] [url=https://www.chatrandom.one/][color=transparent]www.chatrandom.one[/color...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuuden pyykit pestiin pulsaattorikoneella.

On kaunis, aurinkoinen kesäpäivä. Jalkojeni juuressa on korillinen puhdasta pyykkiä, jota olen ripustamassa kuivumaan lapsuuden kotini pihan pyykkinaruille. Mieli on korkealla ja ajatukset tulevaisuudessa. Kuvittelen itseni perheenäidiksi, joka ripustaa oman perheensä pyykkejä kuivumaan.

Tuosta päivästä ja hetkestä on kulunut yli neljä vuosikymmentä. On jälleen kaunis ja aurinkoinen päivä. Jalkojeni juuressa on korillinen puhdasta pyykkiä, jota olen ripustamassa oman kodin pyykkinaruille. Mieli on korkealla ja ajatukset menneisyydessä. Muistelen aikaa, jolloin lapset olivat vielä kotona ja pyykkiä riitti jokaiselle viikonpäivälle. Se, mistä nuorena unelmoin, on toteutunut, sillä lukemattomia kertoja olen ripustanut oman perheeni pyykkejä kuivumaan oman talon pihan pyykkinaruille.

Oli minulla nuorena muitakin unelmia, osa on toteutunut, osa jäänyt toteutumatta ja osa odottaa vielä toteutumistaan. On myös uusia unelmia, sellaisia, joita ei nuorena osannut unelmoida. Ei ihminen ole koskaan liian vanha unelmoimaan.

Unelmat voivat olla suuria tai pieniä. Kannattaa unelmoida suuria, sillä koskaan ei voi tietää, mitä elämä antaa. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut arvostamaan pieniä unelmia, sillä lopulta pienet unelmat ovatkin niitä kaikkein suurimpia. Unelma pyykin ripustamisesta oman kodin pihalla oli pieni ja arkinen unelma, joka iän myötä on osoittautunut yhdeksi elämän tärkeimmistä asioista. Siinä toteutuvat rakkaus, läheiset ihmiset, kyky tehdä työtä ja huolehtia arjen sujumisesta.

Nykyaikana meille markkinoidaan monelta taholta suuria unelmia. Minulla on usein sellainen tunne, että olen jäänyt pyykkikorini kanssa tien sivuun katselemaan kauniiden ja menestyneiden ihmisten ohimarssia. He kulkevat suurten unelmiensa perässä kohti suuria elämyksiä ja raportoivat sosiaalisen median eri alustoilla onnen täyteisistä päivistä ja loputtomasta auringonpaisteesta. Näyttää siltä, että he elävät maanpäällisessä paratiisissa.

En tiedä, ovatko he suurten unelmiensa ja mahtavien elämystensä kanssa sen onnellisempia kuin minä pyykkikorini kanssa. Illalla kerään narulta puhtaat lakanat, petaan kesäisen tuulen raikastamat lakanat sänkyyni, kääriydyn saunapuhtaana niiden väliin ja nukahdan onnellisena unelmoiden uuden päivän mahdollisuuksista. Elämä on oikeastaan aika hienoa ihan näin tavallisena arkipäivänä. Tämä on minun maanpäällinen paratiisini.

 

 

 

 

Kommentit (1)

Raili
Liittynyt31.5.2019
1/1 | 

Puhtaan, ulkona kuivatetun pyykin tuoksu tuo mieleen paljon lapsuusmuistoja.

Onkohan tämä kielto tarkoitettu juuri nyt minulle?

Mies istui keittiön pöydän ääressä lukien sanomalehteä. Eräs artikkeli lehdessä sai tunteet pintaan ja hän aloitti kiukkuisen selostuksen sen sisällöstä. Aluksi olin hänen kanssaan yhtä mieltä asiasta, mutta asia paisui ja sai lopulta sellaiset mittasuhteet, että keskustelu tuntui enemmän riidan haastamiselta kuin mielipiteiden vaihdolta.

Siinä kuunnellessani hänen paasaustaan, päässäni syttyi lamppu ja kysyin häneltä: ”Puhutko sinä nyt minulle vai herra X: lle?”

Olin oivaltanut, että tällä kiukkuisella purkauksella ei ollut mitään tekemistä minun kanssani, vaikka jouduinkin sen kohteeksi. Ymmärsin myös, kenelle hän puhui. Asiaa kysyessäni, hän myönsi havaintoni todeksi ja sen jälkeen pääsimme todella puhumaan siitä, mistä kenkä puristi.

Monta kertaa olen löytänyt itseni samasta tilanteesta. Jokin tapahtuma tai asia tuo menneisyyden peikot esille ja oma reaktioni on tilanteeseen nähden turhan voimakas ja aivan väärät ihmiset, kuten puoliso tai lapset joutuvat syyttöminä kiukkuni kohteiksi. Olen yrittänyt opetella olemaan itselleni rehellinen, jotta sivulliset eivät joutuisi kantamaan minun elämäni taakkoja. Monelta perheriidalta olemme välttyneet yksinkertaisella rehellisyydellä. Turha syyttää puolisoa tai lapsia silloin, kun pitäisi puhua herra X: lle.

Tilanne on tuttu myös koulusta. Oppilas tulee tunnille kiukkuisena, jopa agressiivisena, kaikki on huonosti ja opettaja saa kuulla kunniansa. Opiskelusta ei tule mitään ja koko luokan opiskelu häiriintyy. Tunnin jälkeen jään juttelemaan oppilaan kanssa ja sama agressiivinen puhe jatkuu.

Lopulta kysyn häneltä: ”Onko tällä kiukulla nyt oikeasti mitään tekemistä minun tai edellisen tunnin kanssa?” Ja niin päästään asiaan, saan kuulla aamun tapahtumista kotona ja ymmärrän, että se kiukku, jota olen kuunnellut koko edellisen tunnin oli kohdistettu herra X: lle.

Niin on vanhempienkin kanssa. Oman lapsen opettaja saa joskus ottaa vastaan sellaista kiukkua, jonka taustalla ovat omat ikävät koulumuistot. Joskus tekisi mieli kysyä vanhemmilta: ”Puhutko nyt minulle vai omalle opettajallesi vuosien takaa?” Tai sitten: ”Puhutaanko nyt sinun lapsesi kiusaamisesta vai joistain kiusaajista omilta kouluajoiltasi?”

Tällaisia me ihmiset olemme, syytämme toisia ihmisiä usein liian helposti ja välttelemme omien kipeiden asioiden kohtaamista. Moni asia sujuisi paljon helpommin, kun uskaltaisimme olla rehellisiä itsellemme. Menneisyyden peikot voi karistaa kantapäiltään ja viattomien syyttämisen sijaan voi opetella puhumaan siitä, mistä kenkä oikeasti puristaa. Totuus vapauttaa kohtaamaan toisen ihmisen aidosti ja rehellisesti.

Näin koirat ennen asuivat.

Katselin televisiosta Poliisit-sarjaa. Siinä kaksi poliisia kävi selvittelemässä perheriitaa, rauhoittelemassa katutappelijoita ja kuljettamassa humalaisia. Partioidessaan öisellä kadulla he keskustelivat siitä, että  täällä töissä meno on tällaista karskin puoleista, mutta tietäisivätpä ihmiset, millaisia puudeleita he ovat kotona, ei muuta kuin essu päälle ja keittiöön tai lasten kanssa konttaamaan pitkin olohuoneen lattiaa. Näin silmissäni nämä miehet konttaamassa essu edessä lastensa kanssa ja vastakohta työasun kanssa tuntui huvittavalta. En tiedä, mitä he tarkoittivat sanoessaan itseään puudeleiksi, mutta minun mielessäni se herätti ajatuksen vaimon pikku apulaisesta, joka kiltisti mukautuu äidin ja lasten seuralaiseksi ja palvelijaksi.

Ajatus puudelimiehestä alkoi elää mielessäni niin vahvasti, että lähdin todella miettimään sitä syvällisemmin. Ja koska nykyaikana kaikki tieto löytyy netistä, otin googlen mietintäni avuksi. Tiesin kyllä, että puudelilla tarkoitetaan villakoiraa, mutta siihen omien aivojeni tietomäärä sitten jäikin, joten wikipediasta oli suunnattomasti hyötyä.

Wikipedia kertoi, että villakoirat tunnetaan eräänä maailman älykkäimmistä koiraroduista. Ei siis ole mitään syytä väheksyä näitä puudelimiehiä, sillä hoksottimet pelaavat hyvin. Ja koska omat hoksottimet pelaavat hyvin, ne eivät ole helpoimmin koulutettavia rotuja. Moni nainen on varmaan havainnut, että miehen kouluttaminen ei onnistu kovin hyvin ja siksi olen itse usein päätynyt  kouluttamaan itseäni miehen sijasta.  Puudeli oppii tilaisuuden tullen manipuloimaan ohjaajaansa ja voi käyttää kekseliäisyyttään ei-toivottuihin tarkoituksiin. Siis sopivasti vapautta miehelle, niin säilyttää myös oman vapautensa ja säästyy manipuloiduksi tulemiselta. Ei kannata aliarvioida miehen älykkyyttä.

Villakoira on tyypillisesti myös vilkas, energinen, leikkisä ja miellyttämisenhaluinen, miten hyvin nuokin piirteet sopivat moniin miehiin. Mies, joka pystyy vapaasti olemaan oma itsensä, on usein todella hauskaa seuraa. Kuinka hauskaa oli lapsena, kun sai ratsastaa isän selässä pitkin olohuoneen lattiaa, kuinka ihana on ollut seurata oman miehen ja lasten välisiä kisailuja ympäri pihaa tai kuunnella lasteni kiljuvan riemusta veljeni hypittäessä heitä ja kuljettaessa reppuselässä. Jos antaa miehen energisyydelle ja leikkisyydelle tilaa, se tuo elämään paljon iloa. Ja kyllä mies haluaa tuottaa perheelleen iloa, sillä onhan hän miellyttämishaluinen.

Villakoirasta sanotaan myös, että se kiintyy helposti ihmisiin. Tuo miehen kiintyminen esim. parisuhteessa saattaa joskus olla niin voimakasta, että se tuntuu naisesta jopa takertumiselta, mutta senkin kanssa oppii elämään ja sen voi kääntää voitokseen. Tuo voimakas kiintyminen aiheuttaa miehelle erotilanteessa voimakasta eroahdistusta ja siksi mies yleensä selviää heikosti jäädessään yksin. Nainen on erotilanteissa kuin jaloilleen putoava kissa, joka vähän aikaa nuolee haavojaan ja jatkaa sitten elämäänsä etsien innostuneena uusia haasteita ja mies on kuin eroahdistukseen nääntyvä puudeli, joka menettää eron myötä kaiken elämänhalunsa.

Koska villakoira on energinen, se vaatii kohtalaisesti liikuntaa. Tämä on varmaan monen nykymiehen ongelma, elämästä on tullut fyysisesti miehelle liian helppoa. Energiselle miehelle ei riitä se, että liikkuu kerrostalo-osakkeessa jääkaapin ja sohvan välillä tai seisoo keittiössä essu edessä, pitäisi olla enemmän fyysistä haastetta. Wikipedia sanoi villakoirasta, että hyväkuntoinen mutta turhautunut villakoira voi kehittää huonoja tapoja. Kuinka hyvin tuo lause sopiikaan mieheen. Jos kaipaa käteensä raivaussahaa ja isoa tonttia, ei sitä korvata soppakauhalla keittokomerossa vaimon valvovan silmän alla.

Liikunnallisuutensa, älykkyytensä ja uskollisuutensa vuoksi villakoira sopii hyvin metsästys-, suojelus- ja palveluskoiraksi. Tämän wikipediatutkistelun perusteella tulin siihen tulokseen, että oma puudelimies on oikein hieno asia, jos sen energiaa ei kahlita eikä halveksita. Kuvittelin, että villakoira on siisti sisä- ja seurakoira, mutta se onkin energinen koira, joka on syytä päästää välillä vapaaseen ulkoelämään mittelemään älykkyyttään ja voimiaan.

Kommentit (1)

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat