Lapsuus- ja teinivuosina ikkunaruutu oli ainoa ruutu, jota katselin. Televisio oli toki keksitty ja se kaunisti jo monen kodin olohuonetta, mutta meille se ostettiin vasta ollessani jo 15- vuotias. Tylsää, ajattelevat ehkä nuoremmat sukupolvet, mutta en muista lapsuutta ja nuoruutta tylsänä aikakautena.

Kovin kauaa en ehtinyt televisioruudusta nauttia, sillä muutin pois lapsuuskodistani 16- vuotiaana. Oman television ostin vasta 23- vuotiaana, joten siinä meni taas muutama vuosi olemattomalla ruutuajalla.

Ruutuaika on nykyajan termi ja sillä tarkoitetaan kaikkien digilaitteiden parissa vietettyä aikaa. Siis puhelimen, tietokoneen, konsolipelien, padien ja tv: n ruudun ääressä vietettyä aikaa. Ja tuosta ruutuajasta ollaan nyt kovin huolissaan.

Lapsilla on liikaa ruutuaikaa, nuorilla, aikuisilla ja vanhuksillakin on liikaa ruutuaikaa. Sitä pitäisi ehdottomasti tarkkailla ja rajoittaa, seurata suosituksia ja noudattaa niitä.

Eli siis paluu sinne 1960- luvun lapsuuteen ikkunaruutujen ääreen tai 1970- luvun nuoruuteen kahden televisiokanavan ääreen. Aikaan, jolloin puhelin ei ollut ruutu, vaan iso kone jossakin pöydällä, pelit olivat lauta- ja korttipelejä, kirjat kirjoja ja lehdet lehtiä. Nyt nuo kaikki ovat ruutuaikaa.

Ensimmäisen kännykkäni ostin melkein 40- vuotiaana eikä sen ruudussa ollut paljon katsomista, sillä siinä oli vain puhelin- ja tekstiviestitoiminnat. Ensimmäisen älypuhelimen omistin melkein 50- vuotiaana. On siis tullut elettyä ruutuvapaasti suurin osa elämästä.

Ei onnistu ruutuvapaus enää. Työt ja opiskelut ovat siirtyneet ruudun taakse ja siinä sitä tuleekin ruutuaikaa tuntitolkulla. Pankki- posti-, vakuutus-, veroasiat, matka- ja kaikki liput, ostokset, autoparkit, kaikki mahdollinen toiminta on ruudun takana. Et voi tehdä mitään ilman ruutua.

Voisiko joku kertoa, miten tässä maailmassa voi rajoittaa ruutuaikaa, kun jo leikki-iässä tungetaan joku ruutu käteen? Haluaisin kovasti vähentää ruutuaikaani, jos se vain olisi mahdollista. Tätäkin kolumnia kirjoitan ruudun ääressä.

Tämä nykymaailman meno on siitä ihmeellistä, että koko ajan keksitään erilaisia laitteita ja uusia systeemeitä, sitten niitä tyrkytetään ihmisille puoliväkisin ja kun saadaan ihmiset riippuvaisiksi niistä, aletaan kyttäämään ja kontrolloimaan. Jos koko elämä siirtyy väkisin ruudun ääreen, tulee ruutuaikaa.

Viime vuosituhannen lopussa isovanhemmillani oli paljon ruutuaikaa. Päivällä he istuivat ikkunan ääressä katsellen lintujen touhuja lintulaudalla ja oravien telmimistä pihapuiden oksilla. Illalla he katselivat televisiota, mitä sieltä niiltä kahdelta kanavalta tuli. Se oli rentouttavaa ja rauhoittavaa ruutuaikaa.

Nykyaikana me, heidän lapsenlapsensa teemme töitä pitääksemme heidän lapsensa ajan tasalla kaikkien ruutujen suhteen. Ikkunaruudun katselu ja ne televisiokanavat sujuvat, kaikki muut ruudut ovat jääneet meidän lasten huoleksi. Siis lisää ruutuaikaa omien vanhempien asioiden hoitamisesta. Saisinpa siirtyä lintujen ja oravien katseluun, pois ruutujen ääreltä.