Kirjoitukset avainsanalla naisen palkka

Pienipalkkaisten naisten rahoilla on monta perhettä ruokittu.

Mummoni jäi sotaleskeksi tammikuussa 1940. Hän oli 21- vuotias pienen tytön äiti. Hänelle jäi lyhyestä avioliitostaan pieni tyttö huollettavaksi ja pieni mökki asuttavaksi. Nuori nainen oli suurten haasteiden edessä. Siihen aikaan oli monia muitakin nuoria naisia suurten haasteiden edessä, joten hänen tilanteensa ei ollut mitenkään poikkeuksellinen.

Sodan jälkeen hän meni läheiseen tiilitehtaaseen töihin. En tiedä, paljonko hän sai työstään palkkaa, mutta sillä palkalla hän elätti pienen perheensä. Sodan keskellä hän ja muut naiset huolehtivat elämän jatkumisesta, he huolehtivat lapsista ja vanhuksista, he hankkivat ruuan ja lämmön ja tekivät kaiken tämän oman tuskansa ja yhteiskunnallisen kaaoksen keskellä. Pieni oli heidän palkkansa sekä rahallisesti että arvostuksen tasolla, mutta ilman heidän työtään sodassa olisi käynyt paljon huonommin. Ja ilman heidän työtään sodan jälkeen olisi selviydytty paljon huonommin. Noin kymmenen vuotta mummoni elätti itsensä ja tyttärensä, sitten hän meni uusiin naimisiin ja miehestä tuli perheen elättäjä.

Sotaorpona kasvanut äitini joutui lähtemään 13- vuotiaana piiaksi läheiseen maataloon. Siitä alkoi hänen tiensä työelämässä. Hän sai kuitenkin sotaorpona mahdollisuuden opiskella ammattitutkinnon ja päästä ammattiaan vastaavaan työpaikkaan. Ensin hän elätti itsensä palkallaan, myöhemmin hänen palkkansa oli perheemme elämässä merkittävä tulonlähde isäni opiskellessa. Äitini palkka mahdollisti lapsuuden perheeni elämisen ja isäni opiskelun.

Isäni valmistuessa hänestä tuli perheemme pääasiallinen elättäjä ja hänen työnsä mukaan muutimme asuinpaikkaa. Äitini kävi töissä edelleen, mutta hänen työpaikkansa olivat toisarvoisia ja hänen palkkansa pieni lisä talousrahoihin. Pieni oli äidin palkka sekä rahallisesti että arvostuksen suhteen, hänen arvostuksensa tuli isän ammatin perusteella. Meille tyttärille hän aina korosti koulutuksen merkitystä ja sitä, että työpaikka on tärkeä.

Minä lähdin kotoa nuorena, 16- vuotiaana. Välillä kävin töissä ja välillä opiskelin. Vanhemmat avustivat rahallisesti tarvittaessa, mutta pääsääntöisesti yritin selvitä ja selvisin omilla rahoillani.

Perustaessani perhettä olin elänyt kymmenen vuotta omaa elämääni ja elättänyt itseni. En tarvinnut miestä elättäjäkseni eikä hänestä koskaan tullutkaan elättäjääni. Aluksi meillä oli kummallakin työpaikka ja selvisimme hyvin. Sitten tuli 1990- luvun lama ja mieheni työmahdollisuudet heikkenivät. Hän teki satunnaisia töitä, mitä sattui saamaan ja minä jatkoin virassani. Minun säännöllinen kuukausipalkkani oli perheemme taloudellinen turva.

Koska lastemme ollessa pieniä minulla oli vakituinen virka ja parempi palkka, mieheni jäi kotiin hoitovapaalle hoitamaan lapsiamme, kunnes nuorin heistä täytti kolme vuotta. Elimme minun palkallani ja pienellä kodinhoidontuella. 

Lapset kasvoivat ja lama meni ohi, muutimme uudelle paikkakunnalle ja miehenikin pääsi uuteen alkuun työelämässään. Pitkään jaoimme tasan taloudellisen vastuun perheemme elättämisestä, kunnes meitä kohtasi henkilökohtainen lama miehen sairastuttua vakavasti. Nyt olemme taas siinä tilanteessa, että naisen palkka turvaa viimeiset työvuodet ja tulevat eläkevuodet.

Sanotaan, että miehen euro on naiselle 80 senttiä. Olen aina ollut työpaikassa, jossa palkka on maksettu taulukon mukaan eli sama palkka sukupuolesta riippumatta. Palkkaan ovat vaikuttaneet työvuodet ja koulutus. Hyvä niin ja näin pitäisi olla jokaisessa työpaikassa.

Enemmän, kuin palkan suuruus euroissa, minua kiinnostaa naisten työn arvostaminen. Mummoni työ oli elintärkeää, kunnes tuli mies ja otti taloudellisen tilanteen hoitoonsa. Sota-ajan naiset kantoivat suuren vastuun perheiden ja koko yhteiskunnan selviämisestä, mutta kiitokset ja ansiomitalit menivät miehille.

Äitini työ oli tärkeää, mutta isäni työ määritti perheemme elämän. Minun työni on ollut ja on tärkeää, mutta vain siksi, että miehen työtilanteet ovat heikentyneet. Minä en ajattele näin, mutta yleinen asenne tuo usein esiin tällaisia näkökulmia. Mies tienaa ja nainen hankkii taskurahoja. Toivoisin, että samoin kuin palkka pitäisi maksaa sukupuoleen katsomatta, myös työtä arvostettaisiin tehtävän eikä sukupuolen perusteella.

Miesvaltaiset alat koetaan merkittävinä, koska niissä tehdään yleensä tuottavaa työtä ja tuottavasta työstä kuuluu maksaa hyvää palkkaa. Naisvaltaisilla aloilla tehdään hoiva- ja kasvatustyötä eikä siitä voi maksaa yhtä hyvin. Mutta jos kukaan ei kasvata, kouluta eikä hoida, loppuvat myös tuottavan työn tekijät.

Olen tyytyväinen verovaroista maksettavaan palkkaani siitä huolimatta, että tiedän monen miehen tienaavan miesvaltaisella alalla vähäisemmällä koulutuksella enemmän kuin minä. En ole tyytyväinen siihen, että miesvaltaisten alojen työtä arvostetaan enemmän kuin naisvaltaisten alojen töitä.  Ilman hoivaa ja kasvatusta tästä maasta loppuisi kaikki työ.  En ole myöskään tyytyväinen siihen, että naisvaltaisilla aloilla miehiä arvostetaan enemmän kuin naisia pelkän sukupuolen perusteella. Työn pitäisi ratkaista eikä sukupuolen. Ei elämää kanna miesten luoma kilpailu ja kova työ sen enempää kuin naisten tekemä hoiva ja kasvatus eikä kumpaakaan työtä edes pitäisi määrittää sukupuolen mukaan. Kaikki ihmiset kärsivät liian kovasta kilpailusta ja tuottavuusvaatimuksista työpaikoilla ja kaikki ihmiset tarvitsevat hoivaa ja huolenpitoa. Virressä 523 on sanat: ”Et luonut kilpailua raadantaa. Oi Luoja, anna minun rakastaa.” Meidän kaikkien tehtävä on rakastaa työmme kautta.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

2022
Tammikuu

Kategoriat