Kirjoitukset avainsanalla vaalit

Aikaan, jolloin puhelin oli puhelin eikä tietokone.

Forssan Lehdessä oli maanantaina 31.3.2025 artikkeli otsikolla ”Suomen uudet suuret ikäluokat ovat lama-ajan lapsia, kuuluuko heidän äänensä vaaleissa?” Samasta aiheesta kirjoitettiin muissakin medioissa. Syntymävuosia vertailtaessa Suomen suurimmat ikäluokat ovat vuosina 1990 ja 1992 syntyneitä.

Olen lama-ajan lasten äiti. Lapseni syntyivät epävarmaan ja ahdistavaan aikaan. Meidänkin perhettämme lama-aika kosketti ja raha oli todella tiukassa. Lama-ajan lapset saivat toiveisiinsa usein vastauksen, että ei ole rahaa. Baby Born-nukke oli aivan liian kallis joululahja tyttären toiveista huolimatta.

Lama-ajan lapset viettivät lähes digivapaan lapsuuden. He pelasivat pöytätietokoneella Rayman-pelejä ja kännykällä matopeliä. Ensimmäisen älypuhelimensa he saivat samaan aikaan ajokortin kanssa. Nuorina aikuisina he oppivat nopeasti hallitsemaan digitaalisen maailman ihmeet.

Nykyiset suuret ikäluokat eli kolmekymppiset aikuiset ovat kasvaneet lama-ajan lapsuudesta työikäisiksi. He saivat lapsuudessaan kuulla, että ei ole rahaa ja nyt he kuulevat sitä työpaikoillaan ja koko yhteiskunnassa. He syntyivät ahdistavien uutisten aikaan ja elävät nyt samanlaisissa tunnelmissa.

Lama-aika ei kohdellut perheitä tasapuolisesti. Jotkut harvat perheet hyötyivät lamasta, jotkut selvisivät ehjin nahoin, joillakin oli tiukkaa ja sitten oli se suuri joukko, joihin lama jätti pysyvän jäljen. Potkut työpaikalta veivät monet aikuiset henkilökohtaiseen lamaan.

Tasapuolisesti ei kohtele työelämä myöskään lama-ajan lapsia. Kovin harvassa ovat kolmekymppiset, jotka opiskelujen päätteeksi saavat vakituisen ja koulutustaan vastaavan työpaikan. Korkeakoulutuskaan ei sitä takaa.

Tarjolla on kymmenien työhakemusten laittamista.  Lopputuloksena työnhausta seuraa ehkä vain pätkätöitä pätkätöiden jälkeen. Toivottavasti lama-ajan lasten työelämä ei ala irtisanomisilla niin kuin monen heidän vanhempansa kohdalla kävi.

Osa saa vakituisen työpaikan. Onni saattaa kuitenkin loppua lyhyeen, sillä monella työpaikalla on menossa jonkinlainen kiristysmeininki, säästökuuri tai yt-neuvottelut. Eikö meillä todellakaan ole tarjota parempaa työelämää lama-ajan lapsillemme?

Kun on syntynyt ahdistavien uutisten aikaan ja elää varhaista aikuisuuttaan samoissa merkeissä, ei ole ihme, että joskus uuvuttaa. Nyt tarvittaisiin rohkaisua, kannustusta, työniloa ja uskoa tulevaisuuteen, sillä jatkuva huolipuhe lamaannuttaa.

Lehtiartikkelin mukaan Suomessa on vahva käsitys, että äänestäminen on eläkeläisten puuhaa ja kauaskantoisia suunnitelmia on vaikea tehdä, koska tulppana ovat aktiiviset, vanhemmat ikäluokat.

Lama-ajan lasten äitinä edustan tuota vanhempaa, aktiivista ikäluokkaa. En halua olla tulppana kenenkään tiellä, vaan päinvastoin poistamassa tulppia, jotka estävät lama-ajan lasten äänen kuulumista.

Nuorilla ikäluokilla on samanlainen mahdollisuus ottaa paikkansa yhteiskunnassa kuin meillä vanhemmilla oli omassa nuoruudessamme. Lama-ajan lasten ääni on tervetullut lisä työpaikoille ja yhteiskunnan päätöksentekoon. Antakaa äänenne kuulua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusi ja vanha elämä

Koulupäivä on päättynyt ja olen koulubussissa kotimatkalla. Bussi on täynnä, kuten niin useana koulupäivänä. Istumme kavereiden kanssa kaikki samassa rykelmässä ja meillä on kovin hauskaa yhdessä, niin hauskaa, että emme huomaa bussin täyttymistä. Yht´äkkiä kuuluu kuljettajan kuulutus: ”Hyvät nuoret, autossa on useita aikuisia seisomassa, luovuttakaahan heille istumapaikkoja.” Ja me teimme, kuten kehotus kuului, nousimme käytävälle seisomaan tai pakkauduimme sylikkäin muutamalle penkille. Matka jatkui yhtä iloisesti kuin oli alkanutkin.

Tilanne oli hyvin tyypillinen 45 vuotta sitten linja-autossa. Meidät nuoret kasvatettiin siihen, että auton täyttyessä aikuisille annettiin istumapaikka ja me nuoret nousimme seisomaan käytävälle. Nuorille tyypilliseen tapaan kritisoin joskus äidille, että voivathan nuoretkin olla väsyneitä koulupäivän jälkeen ja silti oletetaan, he he jaksavat seisoa aikuisten istuessa. Äiti vastasi: ”Sinä olet nuori ja terve ja jaksat kyllä seisoa. Sinustakin tulee aikuinen ja silloin saat vapaasti istua.”

Jonkin aikaa sitten matkustin paikallisliikenteen bussilla Helsingistä Espooseen. Bussi oli täynnä, lapset ja nuoret istuivat sujuvasti paikoillaan, minä, nyt yli 50- vuotias nainen seisoin kassieni kanssa käytävällä. Eräs suurin piirtein ikäiseni nainen nousi seisomaan ja tarjosi paikkaansa meitä vanhemmalle miehelle, lapset ja nuoret istuivat edelleen sujuvasti paikoillaan. Mieleeni tuli tuo kauan sitten äitini kanssa käyty keskustelu, jolloin hän lupasi, että sitten aikuisena saisin istua linja-autossa. Mietin, että näinkö tässä kävi, minun aikani ei tullut koskaan.

Tämän ilmasto- ja vaalikevään aikana olen usein tuntenut seisovani ihmetellen sivussa. Nuorten ilmastolakon aikaan joku nuori sanoi televisiouutisissa, että aikuiset eivät välitä, koska he kuitenkin kuolevat kohta pois. Sama ajatus tuli esille puhuttaessa äänestämisestä. Tilastojen mukaan suurin äänestäjaikäluokka ovat 55 – 69- vuotiaat ja pienin alle 30- vuotiaat. Eräs lukiolainen ehdotti, että vanhemmilta ihmisiltä luovutettaisiin ääniä nuorille, koska aikuiset eivät osaa ajatella tulevaisuutta, kun he kuolevat kohta.

Kuulun siis ikäluokkaan, joka kasvatettiin nuorena luovuttamaan paikkansa vanhemmille ja nyt, kun olen itse se vanhempi, julkisuudessa levitetään asennetta, että meidän vanhempien pitää luovuttaa paikkamme ja äänemme nuoremmille. Tilastollisesti minulla on elinaikaa vielä 30 vuotta, mutta silti olen nuorten mielestä kohta kuolemassa.

Mihin tässä välissä on hävinnyt vanhempien ihmisten kunnioitus? Ei vanhempien kunnioitus ole pois nuorilta eikä heikennä nuorten asemaa. Heillä on paikkansa ja äänensä, aivan kuten meillä vanhemmillakin. Heillä on tietoa ja taitoa, mutta niin on meillä vanhemmillakin.

Vanhempien kunnioittaminen luo turvallisen pohjan koko yhteiskunnalle. Nuorelle voi sanoa äitini tavoin, että sinun aikasi tulee vielä ja siinä toivossa on hyvä odottaa tulevaisuutta. Jos koko elämän arvo on nuoruudessa, silloin meillä kenelläkään ei ole muuta kuin menetettävää. Nuoruus ja fyysinen voima ovat kovin katoavia ominaisuuksia, niiden varaan rakennettu elämä on nopeasti ohittanut parhaat päivänsä. Ikä ja elämänkokemus karttuvat elämän loppuun asti.

Ja miksi me aikuiset emme välittäisi tulevaisuudesta. Tulevaisuus on meidän lastemme ja lastenlastemme elämää ja siksi todella tärkeää. Haluan jättää jälkeeni maapallon ja yhteiskunnan, jossa jälkeläisteni on hyvä elää. Se yhteiskunta ei ole vain nuorten ja vahvojen yhteiskunta, vaan myös vanhojen, heikkojen ja sairaiden yhteiskunta. Aion käyttää oman ääneni ja nuoret käyttäköön vapaasti oman äänensä. Tilaa riittää meille molemmille.

Kommentit (1)

Viivi-Sofia
1/1 | 

Olipa puhutteleva kirjoitus.
tse olen 44-vuotias ja opiskelen nuorten seassa. Ikäkriisiä pukkaa kun olen niin vanha, siis nuorten silmissä.

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat