Raja-aita

Minun vika, kun toimin väärin.

Minun vika, sillä puhuin liikaa ja ajattelemattomasti.

Minun vika, kun en kun en jaksanut, osannut, ehtinyt...

Missä vika, kun se on aina minun vika?

Missä vika, kun aina pitää löytää joku, jonka vika kaikki on.

Ei se ole vika, että olen tällainen.

Kunpa voisimme kaataa kaikki raja-aidat, jotka jakavat ihmiset viallisiin ja viattomiin.

Olisimme kaikki vain sellaisia kuin olemme.

Minä olen tällainen ja sinä olet sellainen, välillä viallinen ja välillä viaton.

Annetaan toisillemme anteeksi vikamme ja pyritään yhdessä kohti viattomuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla