Mummolatunnelmaa

Helvi oli syntynyt 1900- luvun alussa Käkisalmella. Nuorena aikuisena hän joutui lähtemään miehensä kanssa evakkotaipaleelle päätyen lopulta pieneen satakuntalaiseen kylään, jonne he rakensivat 1950- luvulla talon. Mies kuoli jo 1960- luvun lopulla ja Helvi eli elämänsä reilut 30 viimeistä vuotta leskenä. Heillä ei ollut lapsia, joten Helvi eleli talossaan yksin.

Äitini kotipaikka ja meidän kesäpaikkamme Nappila oli Helvin talon naapurissa ja niinpä Helvistä tuli minulle ja sisaruksilleni varamummo. Omaan mummolaamme emme aina olleet tervetulleita, mutta Helvi otti meidät  iloisesti vastaan. Usein menin Helvin luokse yöksi ja oikea mummuni tuli minua sinne tapaamaan. Helvi ja mummuni olivat hyviä ystäviä. Minun elämääni Helvi on jättänyt lähtemättömän jäljen. Muistan, kuinka nuorena tyttönä usein tulin myöhään perjantai-iltana opiskelupaikkakunnaltani tai töistä hänen luokseen ja hän odotti iltapalan ja lämmitetyn saunan kanssa. Vieläkin kuulen korvissani Helvin sanat: "Ota, ota" ja näen silmissäni hänet kahvipannu kädessä.

Hän oli koko kylän karjalanpiirakkamestari. Kuulen korvissani myös hänen naurunsa pelatessamme jotain lautapeliä tai "heittäessämme sikaa". Kesäisin Helvillä oli tapana pyöräillä päivittäin kahden kilometrin päähän jokirantaan uimaan. Suurin asia, joka minulle on jäänyt Helvistä mieleen, on kiitollisuus. Nuorena tiesin, miten monia vaikeita elämänvaiheita hän oli elänyt läpi, mutta en sitä ymmärtänyt. Iän myötä olen oppinut entistä enemmän arvostamaan hänen elämänasennettaan ja se rohkaisee monissa oman elämän vaiheissa.

Nykyisin varamummoilla on kova kysyntä. Monet perheet asuvat kaukana biologisista isovanhemmista tai suhteet eivät jostain syystä toimi. Kouluihin on tullut varamummoja ja -pappoja ja netistä löytyy varamummopalvelu. Ajatus on hieno ja toivottavasti jokaiselle lapselle ja nuorelle löytyisi jokin isovanhempi, on se sitten biologinen tai joku muu. Mummot ja papat kaipaavat lapsia ja lapset kaipaavat isovanhempia.  

Varamummoista voi saada elinikäisiä ystäviä ja heidän ystävyytensä voi kantaa vielä heidän kuoltuaankin. Eri sukupolvet tarvitsevat toisiaan, nuorilla on paljon annettavaa vanhemmille ja päinvastoin. Kaikki nuoret eivät kuitenkaan ole ihanteellisia seuralaisia eivätkä kaikki mummot ole herttaisia. Tarvitaan molemminpuolista kunnioitusta. Vanhempien ihmisten tulee osata antaa nuorille tilaa ja vapautta ottaa oma paikkansa elämässä ja nuorten tulee osata arvostaa vanhempien elämänkokemusta. Minä olen kiitollinen sekä biologiselle mummolleni ja varamummolleni.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Hae blogista

Kategoriat