Sehän on vain rahaa.
Ei hyvää eikä pahaa
vaan ainoastaan rahaa.
Ei se ole vain rahaa,
ja saahan se aikaan pahaa,
jos aina puuttuu rahaa.
Kun kaapista puuttuu leipää
ja kukkarosta rahaa
on elämässä jotain pahaa.
Ethän sano, se on vain rahaa,
hänelle, jolla on puutetta kaikesta,
se aiheuttaa mielipahaa.
Raha ratkaisee, niinhän sitä sanotaan. Rahalla saa ja hevosella pääsee, sanoo vanha sananlasku. Rahalla on paljon valtaa tässä maailmassa.
Varasimme autollemme huoltoaikaa. Hallissa näytti olevan paljon vanhoja autoja, niitä, joita huolletaan vanhaan tuttuun tapaan. Huoltomies sanoi, että 2000- luvun alkuvuosien autoja huolletaan paljon, niiden määrä on lisääntynyt.
Ovatko ihmiset kiinnostuneet ajamaan vanhoilla autoilla? Todennäköisesti eivät sen enempää kuin ennenkään, mutta raha ratkaisee, tai tässä tapauksessa sen puute. Rahattomana ei uutta autoa osteta.
Ovella pyörähti joku henkilö tarjoamassa keittiöremonttia. Kyllähän sitä mielellään, mutta kun yksi pakollinen taloyhtiön remontti on tulossa, niin ei oikein uskalla, ei riitä rahat.
Ihmiset eivät rakenna taloja, osta asuntoja eivätkä teetä remontteja. Se on se raha, tai sen puute. Rahattomana ei suunnitella mitään ylimääräistä.
Samaan aikaan joku puhuu Lapissa vietetystä talvilomasta, siis koko perheen kanssa. Loma, johon on uponnut nelinumeroinen summa rahaa eikä se summa ala ykkösellä. Kaikenlaista voi tehdä, kun ei ole puute rahasta.
Lomalainen sanoi, että ei tarvitse valittaa, menisivät rahattomat töihin, sillä tavalla sinne lomalle pääsee. Ei ehkä tiennyt kenelle puhui, valittaja kun oli töissä. Tasan eivät jakaannu työtä tekevien tilipussit.
Ihmeellinen on tuo rahan vetovoima. Sen mukaan arvioidaan kaiken elämän ja jokaisen ihmisen arvo. Ja tavallinen ihminen näyttää jäävän häviölle tällä taloudellisella kilparadalla. Raha ei kasva puussa eikä sitä riitä kaikille jaettavaksi.
Pienipalkkaiset suomalaiset lakkoilevat, rahat eivät riitä elämiseen. Työntekijöiden lakkoillessa hallitus miettii, miten työntekijöistä pääsisi mahdollisimman helpolla eroon. Ja jos heistä ei pääse eroon, niin miten heidän kanssaan selviäisi mahdollisimman halvalla.
Ei raha ole ongelma, vaan sen puute. Rahattomana joutuu monenlaisten ongelmatilanteiden eteen, luovia ratkaisuja tarvitaan jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen. Jos on rahaa, sitä vain menee ja tekee asioita sen enempää miettimättä.
Rahattoman ongelma ei ole ainoastaan rahan puute. Aina löytyy neuvojia, halveksijoita, asiattomia kommentoijia ja syyllistäjiä. Rikkaat ovat ansainneet rahansa ja köyhät ovat itse pilanneet elämänsä. Paksu lompakko taskussa on helppo jaella neuvoja.
Ja kuitenkin, raha on pelkkää materiaa. Nykyisin se ei ole edes materiaa, kun kolikot ja setelit eivät enää liiku. Raha on pelkkiä digimaailmassa liikkuvia numeroita. Näille digimaailmassa liikkuville numeroille uhraamme elämämme.
Mitä enemmän annamme rahan määritellä elämäämme, sitä köyhemmäksi se jää sisällöltään. Mitä enemmän annamme rahan vaikuttaa toimintaamme, sitä epäinhimillisempiä ratkaisuja teemme. Mitä enemmän arvioimme toisiamme varallisuuden perusteella, sitä varmemmin kuljemme todellisten ystävien ohi.
Ei siis köyhyyttä eikä rikkautta, vaan jokapäiväinen toimeentulo jokaiselle. Sen pitäisi riittää eikä rahaa muuhun tarvita. Jospa ensin miettisimme, mikä tässä elämässä on todella tärkeää ja välttämätöntä, sen jälkeen voi päättää, mihin sitä rahaa oikeasti tarvitaan.
Mummoni jäi sotaleskeksi tammikuussa 1940. Hän oli 21- vuotias pienen tytön äiti. Hänelle jäi lyhyestä avioliitostaan pieni tyttö huollettavaksi ja pieni mökki asuttavaksi. Nuori nainen oli suurten haasteiden edessä. Siihen aikaan oli monia muitakin nuoria naisia suurten haasteiden edessä, joten hänen tilanteensa ei ollut mitenkään poikkeuksellinen.
Sodan jälkeen hän meni läheiseen tiilitehtaaseen töihin. En tiedä, paljonko hän sai työstään palkkaa, mutta sillä palkalla hän elätti pienen perheensä. Sodan keskellä hän ja muut naiset huolehtivat elämän jatkumisesta, he huolehtivat lapsista ja vanhuksista, he hankkivat ruuan ja lämmön ja tekivät kaiken tämän oman tuskansa ja yhteiskunnallisen kaaoksen keskellä. Pieni oli heidän palkkansa sekä rahallisesti että arvostuksen tasolla, mutta ilman heidän työtään sodassa olisi käynyt paljon huonommin. Ja ilman heidän työtään sodan jälkeen olisi selviydytty paljon huonommin. Noin kymmenen vuotta mummoni elätti itsensä ja tyttärensä, sitten hän meni uusiin naimisiin ja miehestä tuli perheen elättäjä.
Sotaorpona kasvanut äitini joutui lähtemään 13- vuotiaana piiaksi läheiseen maataloon. Siitä alkoi hänen tiensä työelämässä. Hän sai kuitenkin sotaorpona mahdollisuuden opiskella ammattitutkinnon ja päästä ammattiaan vastaavaan työpaikkaan. Ensin hän elätti itsensä palkallaan, myöhemmin hänen palkkansa oli perheemme elämässä merkittävä tulonlähde isäni opiskellessa. Äitini palkka mahdollisti lapsuuden perheeni elämisen ja isäni opiskelun.
Isäni valmistuessa hänestä tuli perheemme pääasiallinen elättäjä ja hänen työnsä mukaan muutimme asuinpaikkaa. Äitini kävi töissä edelleen, mutta hänen työpaikkansa olivat toisarvoisia ja hänen palkkansa pieni lisä talousrahoihin. Pieni oli äidin palkka sekä rahallisesti että arvostuksen suhteen, hänen arvostuksensa tuli isän ammatin perusteella. Meille tyttärille hän aina korosti koulutuksen merkitystä ja sitä, että työpaikka on tärkeä.
Minä lähdin kotoa nuorena, 16- vuotiaana. Välillä kävin töissä ja välillä opiskelin. Vanhemmat avustivat rahallisesti tarvittaessa, mutta pääsääntöisesti yritin selvitä ja selvisin omilla rahoillani.
Perustaessani perhettä olin elänyt kymmenen vuotta omaa elämääni ja elättänyt itseni. En tarvinnut miestä elättäjäkseni eikä hänestä koskaan tullutkaan elättäjääni. Aluksi meillä oli kummallakin työpaikka ja selvisimme hyvin. Sitten tuli 1990- luvun lama ja mieheni työmahdollisuudet heikkenivät. Hän teki satunnaisia töitä, mitä sattui saamaan ja minä jatkoin virassani. Minun säännöllinen kuukausipalkkani oli perheemme taloudellinen turva.
Koska lastemme ollessa pieniä minulla oli vakituinen virka ja parempi palkka, mieheni jäi kotiin hoitovapaalle hoitamaan lapsiamme, kunnes nuorin heistä täytti kolme vuotta. Elimme minun palkallani ja pienellä kodinhoidontuella.
Lapset kasvoivat ja lama meni ohi, muutimme uudelle paikkakunnalle ja miehenikin pääsi uuteen alkuun työelämässään. Pitkään jaoimme tasan taloudellisen vastuun perheemme elättämisestä, kunnes meitä kohtasi henkilökohtainen lama miehen sairastuttua vakavasti. Nyt olemme taas siinä tilanteessa, että naisen palkka turvaa viimeiset työvuodet ja tulevat eläkevuodet.
Sanotaan, että miehen euro on naiselle 80 senttiä. Olen aina ollut työpaikassa, jossa palkka on maksettu taulukon mukaan eli sama palkka sukupuolesta riippumatta. Palkkaan ovat vaikuttaneet työvuodet ja koulutus. Hyvä niin ja näin pitäisi olla jokaisessa työpaikassa.
Enemmän, kuin palkan suuruus euroissa, minua kiinnostaa naisten työn arvostaminen. Mummoni työ oli elintärkeää, kunnes tuli mies ja otti taloudellisen tilanteen hoitoonsa. Sota-ajan naiset kantoivat suuren vastuun perheiden ja koko yhteiskunnan selviämisestä, mutta kiitokset ja ansiomitalit menivät miehille.
Äitini työ oli tärkeää, mutta isäni työ määritti perheemme elämän. Minun työni on ollut ja on tärkeää, mutta vain siksi, että miehen työtilanteet ovat heikentyneet. Minä en ajattele näin, mutta yleinen asenne tuo usein esiin tällaisia näkökulmia. Mies tienaa ja nainen hankkii taskurahoja. Toivoisin, että samoin kuin palkka pitäisi maksaa sukupuoleen katsomatta, myös työtä arvostettaisiin tehtävän eikä sukupuolen perusteella.
Miesvaltaiset alat koetaan merkittävinä, koska niissä tehdään yleensä tuottavaa työtä ja tuottavasta työstä kuuluu maksaa hyvää palkkaa. Naisvaltaisilla aloilla tehdään hoiva- ja kasvatustyötä eikä siitä voi maksaa yhtä hyvin. Mutta jos kukaan ei kasvata, kouluta eikä hoida, loppuvat myös tuottavan työn tekijät.
Olen tyytyväinen verovaroista maksettavaan palkkaani siitä huolimatta, että tiedän monen miehen tienaavan miesvaltaisella alalla vähäisemmällä koulutuksella enemmän kuin minä. En ole tyytyväinen siihen, että miesvaltaisten alojen työtä arvostetaan enemmän kuin naisvaltaisten alojen töitä. Ilman hoivaa ja kasvatusta tästä maasta loppuisi kaikki työ. En ole myöskään tyytyväinen siihen, että naisvaltaisilla aloilla miehiä arvostetaan enemmän kuin naisia pelkän sukupuolen perusteella. Työn pitäisi ratkaista eikä sukupuolen. Ei elämää kanna miesten luoma kilpailu ja kova työ sen enempää kuin naisten tekemä hoiva ja kasvatus eikä kumpaakaan työtä edes pitäisi määrittää sukupuolen mukaan. Kaikki ihmiset kärsivät liian kovasta kilpailusta ja tuottavuusvaatimuksista työpaikoilla ja kaikki ihmiset tarvitsevat hoivaa ja huolenpitoa. Virressä 523 on sanat: ”Et luonut kilpailua raadantaa. Oi Luoja, anna minun rakastaa.” Meidän kaikkien tehtävä on rakastaa työmme kautta.
Vuosituhannen vaihteessa Lasten Keskus julkaisi kirjan ”Tulevaisuuden maa”. Kirjassa on tarina, jossa pieni lapsi miettii, mitä tarkoittaa sana ilmainen. Hän innostuu kysymään jokaisesta näkemästään asiasta: ”Onko tämä ilmainen?”
Uutta vuosituhatta on kulunut 20 vuotta ja julkisessa keskustelussa esiintyy usein sana ilmainen. Puhutaan ilmaisesta varhaiskasvatuksesta, ilmaisista harrastusmahdollisuuksista, ilmaisesta ehkäisystä, ilmaisesta toisen asteen koulutuksesta, ilmaisesta aamupuurosta kouluissa jne. Uusia ilmaisia palveluita mietitään maassa, jossa jo ennestään niitä on paljon.
Tämä julkinen keskustelu on tuonut mieleeni tuon 20 vuotta vanhan tarinan. Mitä tarkoittaa se, että jokin asia on ilmainen. Olen elämäni aikana maksanut kaikista edellä mainituista asioista. Eivät ne siis ole ilmaisia.
Edellisten lisäksi vanhempani ovat maksaneet myös minun kouluruokailustani, -matkoistani, -kirjoistani, he maksoivat lukukausimaksuni, harrastukseni ja monta muuta asiaa. Eivät ne olleet ilmaisia.
Kaikilla ei ollut varaa maksulliseen keskikouluun, joten heille tarjottiin mahdollisuutta vapaaoppilaspaikkoihin. Nykyisin ajatus on käännetty toisinpäin, jos jollakin ei ole varaa, niin asia tehdään kaikille ilmaiseksi. Koska kaikki lapset eivät saa kotona aamupuuroa, niin kunnan tehtävä on kustantaa se jokaiselle.
Tällä laskutavalla kunta saa jatkuvasti maksettavakseen uusia ja isoja laskuja. Se maksaa sellaisista asioista, joista suuri osa ihmisistä kykenisi maksamaan itse. Olisiko tuo vapaaoppilaspaikka-ajattelu niin huono idea?
Sana ilmainen johtaa meidät harhaan, sillä se saa ihmiset kuvittelemaan, että kunnilla on oikeasti jotain ilmaista jaettavaa. Tässä maailmassa ei ole mitään ilmaista, joku maksaa aina kustannukset.
Sana ilmainen saa ihmiset myös kuvittelemaan, että asioista ei tarvitse itse kantaa vastuuta. Ilmaisen kouluaterian voi jättää syömättä ja kouluterveyskyselyn mukaan 37 % (valtakunnallinen tulos) oppilaista tekee niin. Vanhempien maksaman aterian söin joka koulupäivä, koska heidän antamansa raha meni siihen eikä ollut rahaa ostaa muuta.
Tarinan mukaan ilmaisia ovat sellaiset asiat, joiden kohdalla vastaanottaja voi vain sanoa ”kiitos”. Osaammeko sanoa kiitos kaikesta siitä, jonka maksaja on joku toinen kuin minä itse?
Eivätkä ne kiistellyt kiky- tunnitkaan ole ilmaisia, sillä niissä työntekijä maksaa tuntipalkkansa verran työnantajalle työnilosta. Palkanmaksu on käännetty päälaelleen, työnantajan sijaan maksaja on työntekijä. Osaako työnantaja sanoa työntekijöilleen ”kiitos”?
Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.
