Hän käveli sisään työhuoneeseeni ja ilmoitti asiansa hyvin päättäväisesti:

”Olen ajatellut, että en mene tettiin.”

TET, lyhenne sanoista työelämään tutustuminen kuuluu osana peruskoulun opetussuunnitelmaan ja jokaisen peruskoululaisen pitäisi suorittaa TET-jaksot saadakseen peruskoulun päättötodistuksen.

No, hän ei siis aio mennä tettiin, siinä pieni pähkinä opolle purtavaksi. Sinunhan kuuluu mennä tettiin, koska se kuuluu peruskoulun opetussuunnitelmaan. Ei OPS kiinnosta nuorta, joten huono perustelu, pitää sanoa jotain, mikä on lähellä hänen omaa elämäänsä.

Siispä sanon, että siellähän sinä voit tutustua erilaisiin työpaikkoihin ja siitä on hyötyä omaa työelämää ajatellen. Ei kelpaa. Hän ilmoittaa yhtä päättäväisesti:

”En aio mennä töihin.”

Aha, siis tällainen pähkinä purtavaksi. Tässä pähkinässä olisi purtavaa koko hallitukselle. Hän ei ole ensimmäinen nuori, joka on ilmoittanut minulle, ettei aio mennä töihin. Todennäköisesti hän ei ole viimeinenkään.

Siis taas yksi luuseri ja syrjäytynyt. Väärin päätelty. Fiksu nuori, koulumenestys hyvä, ei poissaoloja, vapaa-ajalla hyviä harrastuksia ja tarkoitus siirtyä peruskoulun jälkeen lukioon. Hän ja moni muu nuori vain yksinkertaisesti haluaa elämältä jotain muuta.

Miksi minä aikanaan opiskelin? Siksi, että pääsisin töihin ja saisin aloittaa oman elämän. Toiveeni toteutui. Valmistuin ammattiin 21-vuotiaana, sain ensimmäisen vakituisen virkani ja kykenin aloittamaan oman elämän.

Myöhemmin jatkoin opiskelua saadakseni paremman aseman, paremmat työehdot ja paremman palkan. Kaikki se toteutui. Siis pelkkiä itsekkäitä tavoitteita. Olen opiskellut itseni ja perheeni hyvinvoinnin vuoksi, en kartuttaakseni Suomen kansantaloutta.

Miksi nuoret haluaisivat opiskella? Siksikö, että pääsevät kirjoittamaan satoja hakemuksia päästäkseen lyhyeksi ajaksi töihin ja sen jälkeen taas kirjoittamaan satoja hakemuksia seuraavaa lyhytaikaista työpaikkaa varten.

Pitäisikö heidän opiskella päästäkseen työpaikkaan, joka vaatii heiltä kaiken eikä anna paljon mitään? He ovat niin fiksuja, että ymmärtävät tämän kuvion. Niitä työmarkkinoita, joille me vanhemmat olemme joskus opiskelleet, ei enää ole.

”En ole menossa töihin” ei ole sama asia kuin ”en aio tehdä töitä”. Eivät nämä nuoret aio jäädä toimettomiksi tai yhteiskunnan elätettäviksi, he eivät vain halua astua kilpailuyhteiskunnan rattaisiin. He haluavat tehdä töitä vain sen verran, että se riittää omaan, vaatimattomaan elämään.

Työ on arvovalinta ja jokainen sukupolvi haluaa elää oman arvomaailmansa mukaan. Nykyisen työelämäpuheen ja nuorten arvomaailman välillä on iso arvoristiriita. Niin iso, että sitä pähkinää ei toistaiseksi ole uskallettu ottaa purtavaksi.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla