Kirjoitukset avainsanalla tasa-arvo

Nykyisin ollaan huolissaan mm. siitä, että nuoria ei enää kiinnosta kielten opiskelu.

Nykyajan lempitermit ovat erilaisuuden hyväksyminen, josta voidaan käyttää myös ilmaisua suvaitsevaisuus ja tasa-arvo. Näistä termeistä käydään kiivaasti keskustelua mediassa, somessa ja myös ihmisten kohdatessa fyysisesti.

Koulussakin pitäisi opettaa erilaisuuden hyväksymistä ja kohdella kaikkia tasa-arvoisesti. Hallitukset vaihtuvat, mutta nykyisellä hallituksella on koulumaailmaan tarjolla samoja ratkaisuja kuin edelliselläkin hallituksella. Tämä ainoa ratkaisu on: tehdään uusi laki.

Koulupudokkaiden ongelmaan tarjotaan lakia eli oppivelvollisuuden pidentämistä. Siis lisää oppivelvollisuutta heille, joille nykyisenkin oppivelvollisuuden suorittaminen tuottaa vaikeuksia.

Kielten opiskelu ei enää kiinnosta nuoria, paitsi se englanti ja sitä moni nykynuori osaakin kiitettävästi. Jälleen on tarjolla sama ratkaisu, jos kieltenopiskelu ei kiinnosta, niin tehdään siitä pakollista kaikille jo alaluokilta lähtien. Siis lisää kieliä heille, jotka eivät niitä jaksa opiskella.

Kun meidän pitäisi hyväksyä erilaiset ihmiset, meille tarjotaan ratkaisuksi tasa-arvon nimissä kaikkien lasten ja nuorten niputtamista yhdeksi kimpuksi.

Voisimmeko hyväksyä sen, että kaikkia nuoria ei kiinnosta opiskella yhtä paljon. Meillä on kaikille tasa-arvoinen peruskoulu eli jokaisella lapsella ja nuorella on sama mahdollisuus suorittaa peruskoulun oppivelvollisuus.

Jospa peruskoulun jälkeen tasa-arvoa olisikin se, että saa oikeasti valita, mihin suuntaan lähtee kulkemaan. Suurin osa nuorista jatkaa joka tapauksessa opiskelua toisella asteella. Heille, jotka eivät jatka, voidaan miettiä sellainen ratkaisu, johon he ovat sekä kykeneviä että halukkaita.

Peruskoulussa on nuoria, joille kielten opiskelu on todella vaikeaa. He selviytyvät pakollisista englannista ja ruotsista kovalla työllä ja erilaisten tukitoimien avulla. Tasa-arvon nimissä heiltä ei pitäisi vaatia yhtään enempää.

Omalla työlläni haluaisin olla rakentamassa sellaista peruskoulua, joka viestittää jokaiselle nuorelle, että hän on arvokas ihminen ja hänellä on paikka yhteiskunnassa juuri sellaisena kuin hän on. Ei tarvitse yrittää olla akateeminen, jos ei sitä ole.

Tasa-arvoinen koulu antaa kaikille samat mahdollisuudet, mutta myös vapauden valita, mitä mahdollisuuksia lähtee toteuttamaan. Jokaisella olkoon vapaus valita kieliä niin paljon kuin haluaa, ei siitä tarvitse tehdä lakia.

Tasa-arvoa on se, että myös suppealla kielitaidolla, lyhyellä matematiikalla ja vähän huonommalla keskiarvolla pärjää elämässä.

Itse olen opiskellut hyvällä menestyksellä viittä kieltä, käytännössä osaan puhua vain englantia ja ruotsia, koska niillä muilla kielillä ei juuri ole ollut käyttöä. Olen silti tyytyväinen, että minulla on ollut mahdollisuus opiskella kaikkia niitä. Jokaisella on oma tiensä.

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyhjälle paperille voi syntyä mitä vain

Pulpetin päällä tyhjä paperi ja lyijykynä, aikaa kymmenen minuuttia ja täysi vapaus tehdä paperilla ja kynällä mitä tahansa. Mitä syntyy, jos antaa peruskoululaiselle tällaisen tehtävän.

Yksi piirtää taitavan kuvan ja toinen piirtää kirkkoveneitä. Joku kirjoittaa mielenkiintoisen tarinan ja joku toinen vihatekstiä. Paperista syntyy kauniita paperitaitoksia tai paperin voi rutata yhdeksi paperitolloksi ja katkoa kynän pieniksi pätkiksi ja heitellä pätkät ympäri luokkaa.

Ja sitten on niitä, jotka eivät saa kymmenessä minuutissa tehtyä mitään. Todennäköisesti tämä kaikki löytyy yhdestä peruskoululuokasta. Kaikille näille erilaisille oppilaille pitäisi kyetä tarjoamaan samat tiedot ja taidot.

Suomalaisessa koulutuspolitiikassa on tehty tasa-arvon kannalta tärkeitä päätöksiä viimeisten noin 150: n vuoden aikana. Ensin annettiin kansakouluasetus vuonna 1866, sitten säädettiin oppivelvollisuuslaki vuonna 1921 ja lopulta päädyttiin peruskouluun 1970- luvulla.

Kaikki tämä on tähdännyt siihen, että jokaiselle lapselle voitaisiin tarjota mahdollisuus ensin luku- ja kirjoitustaitoon, myöhemmin peruskoulun suorittamiseen ja jatkokoulutuskelpoisuuteen.  Kaikki tämä omalla äidinkielellä ja ilmaiseksi. Peruskoulussa on koko ikäluokka samalla viivalla.

Mutta onko se tasa-arvoa, että kaikki ovat samalla viivalla, jos kaikki eivät halua olla samalla viivalla? Tasa-arvon myötä koulutus on kärsinyt myös inflaation. Se, mikä ennen oli suuri unelma ja mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen on nykyisin osalle oppilaista ikävä velvollisuus.

Onko se tasa-arvoa, että jokaiselle annetaan kynä ja paperia (nykyisin tietokone) ja oletetaan kaikkien kiinnostuvan akateemisista taidoista? Jos paperille ei synny mitään, pitäisikö käteen antaa vasara ja lautoja, kangasta ja neuloja tai jotain muuta vastaavaa.

Poliitikot puhuvat kovin mielellään siitä, kuinka erilaisista taustoista tulevien lasten ja nuorten eroja pitäisi tasoittaa. Kaunis ajatus, jos nämä lapset ja nuoret haluavat opiskella. Mutta totta on myös vanha sanonta ”ei kannettu vesi kaivossa pysy” ja väkisin on vaikea auttaa ketään.

Ja niin peruskoulusta tulee paikka, jossa kellään ei ole hyvä olla. Ne, jotka haluaisivat opiskella, eivät saa siihen mahdollisuutta ja ne, jotka haluaisivat käteensä jotain muuta kuin akateemiset välineet, joutuvat väkisin vääntämään asioita, jotka eivät yhtään kiinnosta. Opettajat taiteilevat tässä välissä turhautuneina ja uupuneina.

Elämme maassa, jossa on mahdollista edetä satamajätkästä presidentiksi tai kaupan kassalta pääministeriksi. Se on tasa-arvoa. Tasa-arvoa on myös se, että arvostamme niitä satamajätkiä ja kaupan kassoja, sillä heitä tarvitaan enemmän kuin pääministereitä tai presidenttejä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat