Kirjoitukset avainsanalla valta

Kuva: Tauno Wikström

Sinä olit pieni poika,

niin hyväntahtoinen,

iloinen, nauravainen

ja elämänhaluinen.

 

Oli poikien maailma

kilpailuhenkinen.

Jäi vahvojen jalkoihin

poika hyväntahtoinen.

 

Tässä miesten maailmassa,

valtaa rakastavassa,

muistelen pientä poikaa,

kovin elämänhaluista.

 

Kunpa kaikki pienet pojat,

niin hyväntahtoiset,

saisivat rauhassa kasvaa,

säilyttää elämänhalunsa.

 

Pojat iloiset, nauravaiset,

te miehiksi kasvavaiset,

olette vahvuutemme,

me teitä tarvitsemme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palmusunnuntain ikkuna

Voi teitä, te valtaan rakstuneet,

te valtaan sairastuneet.

 

Voi meitä, me valtaan rakastuneiden ihailijat,

me valtaan sairastuneiden maahan polkemat.

 

Voi meitä, me tyhjiin puheisiin luottaneet

ja valheiden varassa eläneet.

 

Meidän keskellemme hän ratsastaa aasilla,

ei lupaa valtaa, ei kunniaa,

vaan tarjoaa iankaikkista elämää.

 

Voi meitä, jos emme hänen seuraansa ihastu,

jos emme totuuteen rakastu.

Lapselle oma isä on maailman paras isä. Kuva Aukusti Salon aapisesta vuodelta 1935.

Se alkaa jo hiekkalaatikolla. ”Meidän isä on vahvempi kuin teidän isä.” ”Meidän isä voittaa teidän isän.” Tai ehkä nykyaikana, ”meidän huoltaja on kaikkein paras”.

Tuo lause kertoo enemmän sanojasta kuin sanojen kohteesta. Lapsella on kovin vähän, ehkä ei ollenkaan vertailukohtia. Hän turvautuu itseään lähellä olevaan ja itseään vahvempaan ihmiseen.

Iän ja kokemuksen karttuessa ajatukset isästä muuttuvat. Elämään tulee muitakin suuria ja vahvoja ihmisiä, joihin voi turvautua. Tulee parhaita opettajia, valmentajia, pomoja, presidenttejä, jne.

Elämän suuret ja vahvat ihmiset saavat usein valtansa ja voimansa toisten ihmisten pelosta. Jokainen koulukiusaajakin saa kannattajansa pelkäävistä koulukavereistaan. Koska pelkäämme, turvaudumme johonkin itseämme suurempaan.

Synnyin Kekkosen Suomeen. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Kekkosen Suomessa. Tulin täysi-ikäiseksi ja saavutin äänioikeuden Kekkosen Suomessa.

Elämäni ensimmäisissä presidentinvaaleissa, joissa sain äänestää, ehdokkaana oli presidentti Kekkonen. Silloin hän oli vanha ja sairas mies, ei enää parasta presidenttiainesta. Silti Suomen kansa äänesti hänet jälleen kerran presidentiksi.

Miksi? Sota-aika oli tuoreessa muistissa ja Neuvostoliiton pelko eli vahvana ihmisten mielessä. Moni ajatteli, että niin kauan kuin Kekkonen hoitaa suhteita pelottavaan itänaapuriin, olemme turvassa.

Kekkosen valtakausi kesti kauan. Jokaisen ihmisen aika päättyy joskus ja Kekkonen joutui keskeyttämään viimeisen valtakautensa.

Suomi on saanut elää rauhassa jo monen presidentin johdolla. Kekkonen ja presidentti eivät olleetkaan toistensa synonyymeja.

Venäjän presidentti Putin on ollut vallassa liian kauan. Me ihmettelemme, miksi hänet on valittu yhä uudelleen ja uudelleen.

Putin on valittu yhä uudelleen ja uudelleen, koska Venäjällä ei ole vapaita vaaleja. Hänet on valittu uudelleen myös siksi, että ihminen haluaa olla turvassa. Ihminen, joka pelkää, tekee sellaisen ratkaisun, joka tuntuu turvallisimmalta.

Ihminen valitsee myös sen vaihtoehdon, jonka hän tietää. Lapselle oma isä on paras, koska hän ei tiedä muita vaihtoehtoja. Venäläisille Putin on paras, koska tiedossa ei ole toisia vaihtoehtoja.

Kun kuulen jonkun sanovan, että meillä on paras pomo, rehtori, kirkkoherra, presidentti, mikä tahansa, korvissani särähtää. Silloin olisi ehkä aika vaihtaa johtajaa. Tehtävänsä voi hoitaa hyvin, mutta kukaan ihminen ei ole maailman paras.

Kuka tahansa ihminen muuttuu vaaralliseksi saatuaan liian paljon valtaa ja liian pitkäksi aikaa. Valta sokaisee. Siksi on perusteltua vaihtaa johtajia säännöllisin väliajoin.

Suomessakin on kuulunut ehdotuksia Sauli Niinistön valinnasta vielä yhdeksi kaudeksi. Ehdotus perustuu Venäjän pelkoon. Pelko on huono peruste, ei turvallisuutemme ole yhden ihmisen varassa.

Dokumentti naisesta, joka sai enemmistön uskomaan valheeseen.

Katsoin Ylen Teemalta dokumentin belgialaisesta Misha Defonsecasta, susitytöstä. Hän muutti 1990- luvulla Yhdysvaltalaiseen pikkukaupunkiin ja kertoi paikallisille ystävilleen toisen maailmansodan aikaista selviytymistarinaansa. Tarinan mukaan hän oli 7-vuotiaana paennut natsihallintoa metsään ja selviytynyt siellä susilauman suojelemana.

Tarina oli mielenkiintoinen, niin mielenkiintoinen, että siitä tehtiin kirja ja kirjasta elokuva. Sekä kirja että elokuva menestyivät maailmanlaajuisesti ja tuottivat tekijöilleen suuria summia rahaa ja julkisuutta. Vuosien kuluttua kuitenkin selvisi, että mielenkiintoinen menestystarina ei ollut totta, vaan Mishan, oikealta nimeltään Moniquen mielikuvituksen tuotetta.

Suuri yleisö ympäri maailman uskoi totena kerrotun tarinan, kirjaa luettiin ja elokuvaa katsottiin silmät kyynelissä. Tässä maailmassa julkaistaan paljon erilaisia tarinoita ja moni tarina jää vaille suurta yleisöä. Suuri yleisö ei aina juokse totuuden perässä.

Meille tarjoillaan monenlaisia totuuksia. On poliittisia ja uskonnollisia totuuksia, elämäntapoihin, ilmastonmuutokseen, koronaan, työelämään ja lähes jokaiseen elämänalueeseen liittyviä totuuksia. Osa huutelee totuuksiaan mielenosoituksissa, osa somessa, osa kirjoittaa kirjoja ja kolumneja.

On ihmisiä, jotka huutelevat totuuksia asioista, joihin ovat perehtyneet ja joista oikeasti tietävät. Ja on ihmisiä, jotka huutelevat totuuksia pelkkien mielikuvien ja uskomusten perusteella. Usein suuri yleisö uskoo niitä mielikuvien mukaan huutelijoita ja asiantuntijat saavat huudella puolityhjille saleille.

Elämä olisi helppoa, jos aina voisi olla varma siitä, kuka puhuu totta ja kuka puhuu vain lämpimikseen tai vallan- ja rahanhimosta. Vallan- ja rahanhimosta on moni aatesuunta ja uskonnollinen liikehdintä saanut alkunsa. Totuutta kaipaavat ihmiset ovat uskoneet sen, mitä heille on tarjottu totuutena.

Dokumentin lopussa ihmiset miettivät, mikä sai suuren yleisön uskomaan Mishan tarinan. Selityksiä löytyi monia. Lopputoteamuksena yksi ohjelman kertojista sanoi: ”Olimme vain niin sinisilmäisiä.”

Asioille ja omille erehdyksilleen voi etsiä hienoja syitä ja selityksiä. Usein selitys on kuitenkin yksinkertainen, uskomme sen, minkä haluamme uskoa, mikä tuottaa meille mielihyvää, mikä tarjoillaan sopivan mielenkiintoisessa muodossa ja helposti. Me ihmiset olemme sinisilmäisiä.

Totuus asioista ei ole helposti löydettävissä, mutta totuutta kannattaa etsiä ja sitä kannattaa pitää esillä. Jossain vaiheessa valhe kuitenkin paljastuu. Niin kävi Mishallekin, siis Moniquelle, on noloa jäädä kiinni valheesta koko maailman edessä.

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat