Sehän on vain rahaa.
Ei hyvää eikä pahaa
vaan ainoastaan rahaa.
Ei se ole vain rahaa,
ja saahan se aikaan pahaa,
jos aina puuttuu rahaa.
Kun kaapista puuttuu leipää
ja kukkarosta rahaa
on elämässä jotain pahaa.
Ethän sano, se on vain rahaa,
hänelle, jolla on puutetta kaikesta,
se aiheuttaa mielipahaa.
Raha ratkaisee, niinhän sitä sanotaan. Rahalla saa ja hevosella pääsee, sanoo vanha sananlasku. Rahalla on paljon valtaa tässä maailmassa.
Varasimme autollemme huoltoaikaa. Hallissa näytti olevan paljon vanhoja autoja, niitä, joita huolletaan vanhaan tuttuun tapaan. Huoltomies sanoi, että 2000- luvun alkuvuosien autoja huolletaan paljon, niiden määrä on lisääntynyt.
Ovatko ihmiset kiinnostuneet ajamaan vanhoilla autoilla? Todennäköisesti eivät sen enempää kuin ennenkään, mutta raha ratkaisee, tai tässä tapauksessa sen puute. Rahattomana ei uutta autoa osteta.
Ovella pyörähti joku henkilö tarjoamassa keittiöremonttia. Kyllähän sitä mielellään, mutta kun yksi pakollinen taloyhtiön remontti on tulossa, niin ei oikein uskalla, ei riitä rahat.
Ihmiset eivät rakenna taloja, osta asuntoja eivätkä teetä remontteja. Se on se raha, tai sen puute. Rahattomana ei suunnitella mitään ylimääräistä.
Samaan aikaan joku puhuu Lapissa vietetystä talvilomasta, siis koko perheen kanssa. Loma, johon on uponnut nelinumeroinen summa rahaa eikä se summa ala ykkösellä. Kaikenlaista voi tehdä, kun ei ole puute rahasta.
Lomalainen sanoi, että ei tarvitse valittaa, menisivät rahattomat töihin, sillä tavalla sinne lomalle pääsee. Ei ehkä tiennyt kenelle puhui, valittaja kun oli töissä. Tasan eivät jakaannu työtä tekevien tilipussit.
Ihmeellinen on tuo rahan vetovoima. Sen mukaan arvioidaan kaiken elämän ja jokaisen ihmisen arvo. Ja tavallinen ihminen näyttää jäävän häviölle tällä taloudellisella kilparadalla. Raha ei kasva puussa eikä sitä riitä kaikille jaettavaksi.
Pienipalkkaiset suomalaiset lakkoilevat, rahat eivät riitä elämiseen. Työntekijöiden lakkoillessa hallitus miettii, miten työntekijöistä pääsisi mahdollisimman helpolla eroon. Ja jos heistä ei pääse eroon, niin miten heidän kanssaan selviäisi mahdollisimman halvalla.
Ei raha ole ongelma, vaan sen puute. Rahattomana joutuu monenlaisten ongelmatilanteiden eteen, luovia ratkaisuja tarvitaan jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen. Jos on rahaa, sitä vain menee ja tekee asioita sen enempää miettimättä.
Rahattoman ongelma ei ole ainoastaan rahan puute. Aina löytyy neuvojia, halveksijoita, asiattomia kommentoijia ja syyllistäjiä. Rikkaat ovat ansainneet rahansa ja köyhät ovat itse pilanneet elämänsä. Paksu lompakko taskussa on helppo jaella neuvoja.
Ja kuitenkin, raha on pelkkää materiaa. Nykyisin se ei ole edes materiaa, kun kolikot ja setelit eivät enää liiku. Raha on pelkkiä digimaailmassa liikkuvia numeroita. Näille digimaailmassa liikkuville numeroille uhraamme elämämme.
Mitä enemmän annamme rahan määritellä elämäämme, sitä köyhemmäksi se jää sisällöltään. Mitä enemmän annamme rahan vaikuttaa toimintaamme, sitä epäinhimillisempiä ratkaisuja teemme. Mitä enemmän arvioimme toisiamme varallisuuden perusteella, sitä varmemmin kuljemme todellisten ystävien ohi.
Ei siis köyhyyttä eikä rikkautta, vaan jokapäiväinen toimeentulo jokaiselle. Sen pitäisi riittää eikä rahaa muuhun tarvita. Jospa ensin miettisimme, mikä tässä elämässä on todella tärkeää ja välttämätöntä, sen jälkeen voi päättää, mihin sitä rahaa oikeasti tarvitaan.
Eräänä päivänä lapsuudessa ollessani lähdössä ulos löysin rappukäytävästä alaoven viereisen patterin päältä paperiin käärityn ruisleivän. Tunnistin paketin samaksi, jonka äitini oli vähän aikaisemmin antanut kotonamme käyneelle kerjäläiselle.
Mies oli kertonut, että hänellä ei ollut yhtään rahaa ja kotona odotti viisi nälkäistä lasta. Hän pyysi rahaa ostaakseen leipää lapsilleen ja rahan sijasta äiti antoi leivän. Ei tainnutkaan olla puute leivästä, koska se leipä löytyi rappukäytävästä.
Se oli elämäni ensimmäinen kokemus siitä, että köyhien avustaminen ei taidakaan olla ihan yksinkertainen asia.
Kuluneen syksyn aikana valtakunnan uutisissa on puhuttu paljon köyhyydestä. On puhuttu lapsiperheköyhyydestä, köyhistä eläkeläisistä, opiskelijoista, yksinhuoltajista ja viimeisinä viikkoina pienipalkkaisista postin työntekijöistä. Puheissa moni on köyhän asialla.
Kuka määrittelee köyhyyden ja mistä tunnistaa köyhän? Netistä löytyy asialle useita määritelmiä ja tilastollisia lukuja. Lokakuussa julkaistun Suomen Kuvalehden artikkelin mukaan Suomessa elää lähes 900 000 köyhää.
Ei ole olemassa mitään yhtenäistä köyhien ryhmää. Osa eläkeläisistä saa suurempaa eläkettä kuin mistä suuri osa työikäisestä väestöstä osaa edes unelmoida. Suuri osa lapsiperheistä elää aivan loistavasti, myös yksinhuoltajista, ja osa opiskelijoista ei tiedä köyhyydestä mitään.
Jos jaossa on ilmaista rahaa, niin köyhiä löytyy joka nurkalta. Ilmainen raha kelpaa, mutta leipä jää tarpeettomana rappukäytävään.
Ja sitten on niitä köyhiä, jotka ovat juoneet kaiken omaisuutensa ja lisäksi vielä sukulaistenkin omaisuuden. Joillekin ihmisille ei vain riitä mikään rahamäärä, aina päädytään köyhyyteen ja asunnottomuuteen.
Siinä se ongelma juuri on, moni osaa esittää köyhää, vaikka ei sitä ole ja moni oikeasti avun tarpeessa oleva sinnittelee hiljaisesti päivästä toiseen. Jos tilipäivänä tili tyhjenee pakollisten laskujen maksamiseen ja taas pitää vain jotenkin selvitä seuraavaan tilipäivään, ilmainen leipä ei jää rappukäytävään.
Joulun aikaan on tarjolla monenlaista auttamismahdollisuutta. Kaikki apu on tarpeen, mutta myös hetkellistä. Ihminen tarvitsee leipää joka päivä ja riittävästi rahaa joka kuukausi, ei vain jouluna. Mitä sitten, kun seuraavakaan tili ei riitä?
Aina välillä saattaa hetkellisesti näyttää siltä, että poliittisilla päättäjillä on halua nostaa ihmiset jatkuvasta toimeentuloloukusta, mutta lopulta päädytään keskinäiseen nokitteluun. Niin kävi taas kerran. Köyhien asialla ei kosiskella äänestäjiä, joten aina tulee jotain tärkeämpää.
”Luo köyhän niin kuin rikkahan saa joulu ihana,” lauletaan tutussa joululaulussa. Jätän kaikki maksulliset joulukonsertit väliin, koska ne ovat liian kalliita. Olenko köyhä? Asia ei ole niin yksinkertainen. Opin jo lapsena, että kaikkea ei tarvitse saada, mutta leipä on välttämätöntä, sekä jouluna että joulun jälkeen.
Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.
