Kirjoitukset avainsanalla yhteiskunta

Ilmoitus äänioikeudesta. Se on oikeus, joka kannattaa käyttää.

Kuntavaalit ovat pian ja nyt pitäisi löytyä ehdokas, jolle antaisi äänensä. Moneen eri vaalikoneeseen olen jo vastannut etsiessäni sopivaa ehdokasta.

Äänestäminen on minulle itsestäänselvyys. En mieti, ovatko edelliset ehdokkaat lunastaneet vaalilupauksiaan tai onko äänestäminen turhaa. Äänestän, koska haluan elää yhteiskunnassa, jossa on vapaat vaalit ja jokaisella kansalaisella on mahdollisuus antaa äänensä.

Monet ehdokkaat, puoluekannasta riippumatta, tuntuvat olevan lasten, nuorten, vanhusten ja ilmaston asialla. Kannatettavia asioita kaikki, mutta kaipaan ehdokkaalta jotain muutakin.

Etsin ehdokasta, joka olisi kiinnostunut työtä tekevien ihmisten asioista. Sillä ilman työtä tekeviä ihmisiä jäävät kaikki edellä mainitut asiat hoitamatta.

Työelämästä on viime aikoina kuulunut paljon huolestuttavia uutisia. Hoitoalan työntekijät ovat uupuneita ja heitä on liian vähän, veturinkuljettajat lakkoilevat työolojensa puolesta, kulttuuriala ja yrittäjät ovat vaikeuksissa koronan takia, poliiseja on aivan liian vähän ja kouluissa on uuvuttavan kova muutostahti päällä.

Uutisissa on kerrottu myös, että monella alalla työntekijöiden kokema väkivalta ja kiire ovat lisääntyneet, samoin käynnit työterveyspsykologilla. Suomalaisilla työpaikoilla ei siis voida kovin hyvin.

Jos työtä tekevät ihmiset uupuvat, kuka sitten hoitaa niitä lapsille ja vanhuksille suunnattavia palveluita. Ei niitä vapaaehtoisvoimin kyetä hoitamaan, tarvitaan palkattuja työntekijöitä.

Jos yrittäjät joutuvat ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin, kuka rakentaa koulut, päiväkodit, sairaalat, hoitolaitokset, asunnot ja koko yhteiskunnan. Tai kuka pitää huolen ruokahuollosta. Ei tämä maailma pyöri harrastustoiminnalla, vaan työnteolla.

Työtä tekevät ihmiset ovat niitä, jotka pitävät tämän yhteiskunnan rattaat pyörimässä. Yksikään kunta ei pärjää pelkästään lasten, nuorten ja eläkeläisten varassa. Heidän elämänsä on riippuvainen työtä tekevistä ihmisistä.

Työtä tekevät ihmiset ovat ansainneet palkkansa ja hyvät työolosuhteensa. Eihän kukaan halua tehdä työtä, josta ei ole hyötyä itselle tai mennä sellaiseen työpaikkaan, jossa on jatkuvasti paha olla. Kunta huolehtikoon työntekijöistään.

Vanhukset ovat työnsä tehneet ja ansaitsevat sen vuoksi hyvän hoidon. Se hoito tulee työikäiseltä väestöltä.

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, joka perustuu hyvään kasvatukseen ja koulutukseen. Sen kasvatuksen ja koulutuksen antavat työikäiset ihmiset. Tämän päivän aikuiset rakentavat nuorten tulevaisuutta.

Minun ääneni saa siis ehdokas, joka ei vaalipuheissaan ohita työikäisiä ihmisiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Täydellinen juhannus. Luonto on kauneimmillaan, säätila näyttää parhaat puolensa ja ympärillä on rakkaita ihmisiä. On siis aika keskittyä nauttimaan ja unohtaa työasiat. Niin teenkin, mutta kun joku asia on osa omaa persoonaa ja täyttää sydämen, niin siitä voi pysähtyä kirjoittamaan myös keskellä täydellistä juhannusta.

Juhannus on Johannes Kastajan päivä ja siksipä mietinkin, mitä sanottavaa hänen elämällään olisi minulle. Hän syntyi vanhoille vanhemmille, he olivat pitkään toivoneet omaa lasta ja ikänsä takia jo luopuneet toivosta. Syntymällään Johannes Kastaja teki toivottomasta asiasta todellisen. Elämässä on ollut niin paljon tilanteita, joiden suhteen olen jo menettänyt toivoni ja sitten onkin tapahtunut se, mitä en enää osannut odottaa. Vaikka ympärillä onkin täydellinen juhannus, tälläkin hetkellä elämässä on toivottomalta tuntuvia asioita. Keskellä kauneinta kesää sydän voi itkeä.

Elämässä usko ja toivo kulkevat käsikkäin, silloin, kun toivo loppuu, usko kantaa, sillä usko näkee jotain, mitä silmä ei näe. Usko näkee jotain hyvää myös toivottomalta näyttävässä ihmisessä. Jokaisesta nuoresta voi tulla jotain, ilman sitä uskoa ei opon työssä ole mitään mieltä. Opon tehtävä on uskoa nuoreen ja hänen mahdollisuuksiinsa.

Johannes Kastajan tehtävä oli kulkea suuremman eli Jeesuksen edellä. Hän näytti tietä, jotta toinen voisi loistaa. Ajatus on kovin epäinhimillinen, ihminen haluaa loistaa itse. Opona ajattelen olevani kuin Johannes, tehtäväni on johdattaa nuorta sellaiselle tielle, jolla hän voi loistaa. Peruskoulun päättyessä opo siirtyy syrjään ja nuori jatkaa toivottavasti kohti omaa tehtäväänsä. Olen onnellinen aina, kun kuulen jonkun entisen oppilaani loistavan omassa elämässään.

Johannes Kastaja eli toisia, ei itseään varten. Tällainen toisten edestä uhrautuminen ei ole nykymaailmassa ollenkaan muotia. Elämme aikaa, jolloin pitäisi keskittyä oman elämän asioihin, itsestä huolehtimiseen ja omaan hyvään oloon. Itsestään on hyvä huolehtia ja usein on niin, että jos ei pidä kiinni oikeuksistaan, niin toiset pitävät huolen siitä, että niitä oikeuksia ei ole. Silti uskon, että sitä toisten puolesta uhrautuvaa elämäntapaa tämä aika kaipaa. Jospa joskus unohtaisin sen, mitä minä haluan ja kysyisin kaverilta, mitä hän haluaa. En halua täyttää elämääni itsekkyydellä. Haluaisin todella oppia ajattelemaan itseäni ja samalla elämään toisten hyväksi.

Juhannuksen sanoma ei ole täynnä auringonpaistetta ja luonnon kauneutta, sillä Johannes Kastaja kuoli mestaamalla. Sen me ihmiset osaamme, vaatia päitä vadille. Jokaiseen tilanteeseen pitää löytyä syyllinen ja se syyllinen on aina joku toinen. Kun koulunkäynti ei suju, oppilaat ja vanhemmat syyttävät opettajia, opettajat syyttävät oppilaita ja vanhempia, yhteiskunta syyttää koulua ja koulu syyttää yhteiskuntaa, kierre on loputon. Epäkohtien näkeminen ja virheiden korjaaminen on eri asia kuin jatkuva syyllisten etsiminen. Tärkeämpää kuin päiden saaminen vadille on keskittyä ratkaisemaan ongelmat ja mennä eteenpäin. Ja syyllisen voi myös armahtaa syyttämisen sijaan.

Miksi opo kirjoittaa saarnan, hommahan kuuluu papeille ja suutari pysyköön lestissään. Opona toivon, että nuoret saavat kaikilta elämänsä aikuisilta ohjausta, tukea, kannustusta ja rakkautta. Kovin on köyhät eväät, jos ne tulevat pelkästään koulusta. Eiköhän sama päde myös uskon suhteen. Kovin heikoilla on sellainen kirkko, jossa vain papit saavat puhua. Kirjoitin saarnan, koska juhannuksen evankeliumi herätti minussa ajatuksia. Aina ei tarvitse kysyä lupaa, joskus voi vain toimia.

Kommentit (1)

Uusi ja vanha elämä

Koulupäivä on päättynyt ja olen koulubussissa kotimatkalla. Bussi on täynnä, kuten niin useana koulupäivänä. Istumme kavereiden kanssa kaikki samassa rykelmässä ja meillä on kovin hauskaa yhdessä, niin hauskaa, että emme huomaa bussin täyttymistä. Yht´äkkiä kuuluu kuljettajan kuulutus: ”Hyvät nuoret, autossa on useita aikuisia seisomassa, luovuttakaahan heille istumapaikkoja.” Ja me teimme, kuten kehotus kuului, nousimme käytävälle seisomaan tai pakkauduimme sylikkäin muutamalle penkille. Matka jatkui yhtä iloisesti kuin oli alkanutkin.

Tilanne oli hyvin tyypillinen 45 vuotta sitten linja-autossa. Meidät nuoret kasvatettiin siihen, että auton täyttyessä aikuisille annettiin istumapaikka ja me nuoret nousimme seisomaan käytävälle. Nuorille tyypilliseen tapaan kritisoin joskus äidille, että voivathan nuoretkin olla väsyneitä koulupäivän jälkeen ja silti oletetaan, he he jaksavat seisoa aikuisten istuessa. Äiti vastasi: ”Sinä olet nuori ja terve ja jaksat kyllä seisoa. Sinustakin tulee aikuinen ja silloin saat vapaasti istua.”

Jonkin aikaa sitten matkustin paikallisliikenteen bussilla Helsingistä Espooseen. Bussi oli täynnä, lapset ja nuoret istuivat sujuvasti paikoillaan, minä, nyt yli 50- vuotias nainen seisoin kassieni kanssa käytävällä. Eräs suurin piirtein ikäiseni nainen nousi seisomaan ja tarjosi paikkaansa meitä vanhemmalle miehelle, lapset ja nuoret istuivat edelleen sujuvasti paikoillaan. Mieleeni tuli tuo kauan sitten äitini kanssa käyty keskustelu, jolloin hän lupasi, että sitten aikuisena saisin istua linja-autossa. Mietin, että näinkö tässä kävi, minun aikani ei tullut koskaan.

Tämän ilmasto- ja vaalikevään aikana olen usein tuntenut seisovani ihmetellen sivussa. Nuorten ilmastolakon aikaan joku nuori sanoi televisiouutisissa, että aikuiset eivät välitä, koska he kuitenkin kuolevat kohta pois. Sama ajatus tuli esille puhuttaessa äänestämisestä. Tilastojen mukaan suurin äänestäjaikäluokka ovat 55 – 69- vuotiaat ja pienin alle 30- vuotiaat. Eräs lukiolainen ehdotti, että vanhemmilta ihmisiltä luovutettaisiin ääniä nuorille, koska aikuiset eivät osaa ajatella tulevaisuutta, kun he kuolevat kohta.

Kuulun siis ikäluokkaan, joka kasvatettiin nuorena luovuttamaan paikkansa vanhemmille ja nyt, kun olen itse se vanhempi, julkisuudessa levitetään asennetta, että meidän vanhempien pitää luovuttaa paikkamme ja äänemme nuoremmille. Tilastollisesti minulla on elinaikaa vielä 30 vuotta, mutta silti olen nuorten mielestä kohta kuolemassa.

Mihin tässä välissä on hävinnyt vanhempien ihmisten kunnioitus? Ei vanhempien kunnioitus ole pois nuorilta eikä heikennä nuorten asemaa. Heillä on paikkansa ja äänensä, aivan kuten meillä vanhemmillakin. Heillä on tietoa ja taitoa, mutta niin on meillä vanhemmillakin.

Vanhempien kunnioittaminen luo turvallisen pohjan koko yhteiskunnalle. Nuorelle voi sanoa äitini tavoin, että sinun aikasi tulee vielä ja siinä toivossa on hyvä odottaa tulevaisuutta. Jos koko elämän arvo on nuoruudessa, silloin meillä kenelläkään ei ole muuta kuin menetettävää. Nuoruus ja fyysinen voima ovat kovin katoavia ominaisuuksia, niiden varaan rakennettu elämä on nopeasti ohittanut parhaat päivänsä. Ikä ja elämänkokemus karttuvat elämän loppuun asti.

Ja miksi me aikuiset emme välittäisi tulevaisuudesta. Tulevaisuus on meidän lastemme ja lastenlastemme elämää ja siksi todella tärkeää. Haluan jättää jälkeeni maapallon ja yhteiskunnan, jossa jälkeläisteni on hyvä elää. Se yhteiskunta ei ole vain nuorten ja vahvojen yhteiskunta, vaan myös vanhojen, heikkojen ja sairaiden yhteiskunta. Aion käyttää oman ääneni ja nuoret käyttäköön vapaasti oman äänensä. Tilaa riittää meille molemmille.

Kommentit (1)

Viivi-Sofia
1/1 | 

Olipa puhutteleva kirjoitus.
tse olen 44-vuotias ja opiskelen nuorten seassa. Ikäkriisiä pukkaa kun olen niin vanha, siis nuorten silmissä.

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat