Kirjoitukset avainsanalla Oppiminen

Vanhoja koulukirjoja ei tehty miellyttämään lapsen silmää, vaan opettamaan asioita.

”En taida mennä sinne enää huomenna.” Näin totesi eräs ekaluokkalainen tultuaan kotiin ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Koulun alkamista oli odotettu innokkaasti, ensimmäisenä koulupäivänä kirkastui karu totuus: tämä ei ollutkaan mikään kiva elämys vaan vuosien koulutaival.

Elokuun alussa lehdet ja uutislähetykset tekevät juttuja tulevista ekaluokkalaisista, jotka odottavat innoissaan koulun alkamista. Kouluun on kiva mennä. Ekaluokkalaisen koulun aloittamiseen liitetään hyviä ja mielenkiintoisia asioita.

Ekaluokkalaiset aloittavat koulun innoissaan ja kuinkas sitten käy. Kouluviihtyvyys laskee vuosi vuodelta, ei ehkä yhtä nopeasti kuin tällä esimerkin kaverilla, mutta kuitenkin. Jossain vaiheessa kouluun ei olekaan enää kiva mennä.

Me lähetämme lapsemme nykyisin kouluun kuin johonkin elämyspuistoon tai tavarataloon. Koska koulu on enemmän työpaikka kuin elämyspuisto eikä siellä voi koko ajan toimia oman mielen mukaan, edessä on väistämättä pettymys.

Koulupäivän jälkeen kysymme lapsiltamme, oliko koulussa kivaa, niin kuin siinä ilmenisi koulun merkitys. Jospa kysyisimmekin, mitä sinä tänään opit. Kouluun mennään oppimaan eikä pitämään hauskaa. Opiskelu vaatii työtä eikä se aina ole kivaa, mutta oppiminen ja asioiden oivaltaminen on innostavaa.

Lapsi on luonnostaan utelias ja oppimishaluinen. Lapsi osaa myös iloita taidoista ja asioista, joita hän oppii. Maailma on täynnä uusia ja ihmeellisiä asioita, niissä riittää ihmettelemistä ja oppimista läpi kouluvuosien ja vanhuuteen asti. Ei oppimisen ilo lopu aakkosiin eikä siihen, että osaa numerot sataan asti.

Muistan ysiluokkalaisen, joka oli laittanut kotonaan hyllyä huoneensa seinään. Hylly ei meinannut mennä millään suoraan ja sitten hänen ajatuksissaan oli syttynyt lamppu: ”Tähän tarvitaan Pythagoraan lausetta”. Hän kertoi tuota havaintoaan silmät innosta loistaen.

Yläkoululainenkin voi mennä mielellään kouluun eivätkä kaikki lukiolaiset ole uupuneita. On paljon nuoria, jotka osaavat iloita opiskelusta ja hyödyntävät oppimiaan asioita elämässään. Mikä sen hienompaa, kun päässä syttyy lamppu, minä olen oppinut jotain uutta ja hyödyllistä.

Moni opettaja joutuu lukemattomia kertoja vastaamaan kysymykseen: ”Mihin tätä tarvitaan?” Toiset ilmaisevat asian suoremmin: ”Tätä ei missään tarvita.”

Ihminen on elänyt myös luolakaudella ilman mitään koulusivistystä. Totta, ei paljon mitään tarvita. En kuitenkaan haluaisi palata niin alkeelliseen ja yksinkertaiseen, sivistymättömään elämään. Oppiminen avaa elämässä uusia mahdollisuuksia.

Koulu ei ole elämyspuisto eikä tavaratalo. Ne tarjoavat hetkellisesti jotain kivaa ja seuraavana päivänä tekee mieli etsiä jotain uutta kivaa. Koulu avaa mahdollisuuden elämän pituiselle tutkimusmatkalle ympäröivään maailmaan, yhteiskuntaan ja vuorovaikutukseen.

Rohkaistaan lapsiamme ja nuoriamme tällä tutkimusmatkalla. Rohkaistaan heitä tekemään työtä oppimisen eteen ja iloitaan heidän kanssaan uusista tiedoista ja taidoista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni osaa enää laskea laskutikulla.

Tieteen Kuvalehden numerossa 11 oli pääkirjoitus otsikolla ”Laskutikku vei ihmisen kuuhun”. Siinä kerrottiin, kuinka ensimmäisen kuulennon mahdollistaneet laskutoimitukset tehtiin laskutikulla. Siis viivoittimella, jossa on kaksi siirrettävää sauvaa. Ensimmäinen taskulaskin kun on tuotu markkinoille vasta vuonna 1972.

Ensimmäisillä astronauteilla ei ollut mukanaan tietokonetta, vaan vaatimaton laskutikku. Laskutikku oli maksanut 10,95 dollaria ja se myytiin huutokaupassa vuonna 2007 hintaan 77 675 dollaria. Se ei ollut enää mikään vaatimaton laskutikku.

Suurin osa maailman tieteen kehityksestä ja suurista keksinnöistä on tehty aikaan ennen tietokoneita. Ihmiset, joilla on ollut kykyä, halua, mahdollisuuksia ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä, ovat käyttäneet kaikkea tuota koko ihmiskunnan tulevaisuuden hyväksi.

Tietokoneet eivät ole hyvinvointimme perusta. Ne eivät ole edelleenkään oppimisen kannalta välttämättömiä, vaikka koulun kehittämisessä ne ovatkin saaneet suurimman roolin ja niiden hankkimiseen kouluihin laitetaan vuosittain suuria rahasummia kuntien verotuloista.

Oppiminen vaatii edelleen omaa ajattelua, työtä ja kärsivällisyyttä. Tietokoneet saattavat olla hyvä apuväline oppimisessa, mutta niistä saattaa tulla myös oppimisen este, sillä niiden kanssa voi tehdä myös paljon hyödyttömiä ja jopa haitallisia asioita.

Olen itsekin ehtinyt koulussa opetella laskemaan laskutikulla. Kun matematiikan tunnilla otettiin laskutikku käteen, oli melko mahdoton käyttää sitä muuhun kuin laskemiseen. Kun nykyisin matematiikan tunnilla otetaan tietokone käteen, sitä voi käyttää laskemiseen tai sitten johonkin aivan muuhun.

En vastusta tietokoneita oppimisen välineinä enkä kaipaa takaisin laskutikun maailmaan. Laskutikulla oli vaikea laskea, mutta siihenkin innostui, kun oppi systeemin. Oppiminen synnyttää innostusta.

Vastustan ajatusta, että nykyihminen olisi jotenkin poikkeuksellisen etevä kaikkien hienojen välineidensä kanssa. Jos ihminen on laskutikun avulla kyennyt tekemään ensimmäisen kuulennon, niin ei pidä väheksyä meitä edeltäneiden sukupolvien viisautta.

Tietokone ei välttämättä ole parempi kuin laskutikku. Ratkaisevaa on, miten ihminen käyttää niitä välineitä, joita hänen käsiinsä annetaan. Viisaan ihmisen käsissä laskutikun avulla voidaan päätyä kuulennolle ja tyhmän ihmisen käsissä tietokoneen avulla voidaan tuhota koko maailma. Vastuu on ihmisellä, sinulla ja minulla.

Kommentit (2)

Maija
Liittynyt15.10.2015
1/2 | 

Astronautit eivät tehneet kuulennot mahdollistaneita laskelmia. Niistä vastasi kolme afroamerikkalaista naista nimeltään Catherine Johnson, Dorothy Vaughan ja  Emily Jackson. Nämä matemaatikot käyttivät laskemien teossa sähköisiä laskukoneita, joita ainakin Vaughan myös "ohjelmoi", mitä se sitten olikin. 

https://yle.fi/uutiset/3-9485956

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat