Hän oli niin pieni ja viaton,
ympärillään maailma turvaton,
aikuisten valta ja vihanpito,
niiden alle hukkui lapsen ilo.
Varjele, Jeesus, pientä lasta,
aikuisten sotiin joutumasta.
Palauta elämään lapsen ilo,
anna hänelle turvallinen syli.
Lapsena sanoivat, että rakkaudesta se
hevonenkin potkii.
En ymmärtänyt sellaista rakkautta.
Ei tuntunut hyvältä sellainen rakkaus.
En ymmärrä vieläkään eikä tunnu hyvältä.
Minä juoksen kauas pois.
Etsin rakkautta,
jossa halataan ja hellitään,
kehutaan ja kiitellään.
Siihen syliin lopetan juoksuni.
Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.
