Kirjoitukset avainsanalla elämänkokemus

Mummolassa kohtaavat eri sukupolvet.

Kuuntelin ja katselin tietokoneen näytöltä virtuaalista ammatillisen oppilaitoksen esittelyä. Nykyisinhän kaikki tapahtuu virtuaalisesti tietokoneen äärellä.

Oppilaitoksen edustajat esittelivät uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhoitoalan perustutkintoa, siis tulevien lähihoitajien koulutusta. Alalle löytyy kyllä vuosittain hakijoita, mutta hakijat eivät ole kiinnostuneita ikääntyneiden hoitoon suuntautuvasta koulutusvaihtoehdosta.

Esittelyssä todettiin moneen kertaan, kuinka vanhukset ovat nuorten näkökulmasta katsottuna pelottavia. Nuoret eivät ole elämässään kohdanneet vanhuksia ja tuntemattomat asiat pelottavat. Tarvitaan siis pehmeä lasku hoitoalan opintoihin.

Olenhan minä sen omassakin opon työssäni huomannut, lastenhoito, päihde- ja mielenterveystyö sekä ensihoito kyllä kiinnostavat, ei vanhusten hoito. Tulevaisuudessa meillä on kuitenkin enemmän vanhuksia kuin lapsia.

Jotenkin tuo ajatus pelottavasta vanhuudesta pysäytti. Se pysäytti siksi, että puhuttaessa vanhuksista en näe silmissäni rumaa ja vastenmielistä olentoa, näen silmissäni vanhat vanhempani. He ovat minulle rakkaita ihmisiä, jotka ovat tulleet elämässään viimeiseen ikävaiheeseen.

Näen silmissäni myös omat edesmenneet isovanhempani ja monet vanhat ihmiset, jotka olivat ystäviäni nuoruudessa. Heidän esimerkkinsä avulla olen selvinnyt monista elämän karikoista.

Vanhuudessa on jotain todella kaunista ja samalla haurasta. Me tarvitsemme vanhuksiamme ja he tarvitsevat nuorempien apua ja hoitoa. Eivät nuoret, kauniit ja tehokkaat ihmiset ole sen arvokkaampia kuin vanhatkaan.

Vanhan ihmisen kehossa asuu sama ihminen, joka hän on ollut syntymästään asti. Hänen sisällään asuu lapsi, nuori, aikuinen ja vanhus, siis koko inhimillinen elämä. Hän ansaitsee hyvän hoidon ja arvokkaan elämän siinä missä lapset ja nuoretkin.

Ajatus pelottavasta vanhuudesta pysäytti myös siksi, että olen iässä, jolloin on jo helppo nähdä itsensäkin hoidettavana vanhuksena. Nuorena sitä kuvittelee, että vanhuus on jotain, joka ei kosketa minua, kunnes huomaa olevansa samanlainen kuolevainen ihminen kuin kaikki muutkin.

Ja siinä kuolevaisuudessa on myös asia, joka vanhuudessa pelottaa. Lapsista ja nuorista on helppo puhua, koska heillä on tulevaisuus edessään ja se tuntuu toiveikkaalta.

Mutta se tulevaisuuskin voi olla pelottava asia. Vanhuudessa on juuri siinä suuri vapautus, enää ei tarvitse yrittää ansaita mitään.

Vanhuus tulee nopeammin kuin mitä nuorena osasi kuvitella. Nykyaika tarjoaa meille paljon harhoja, joissa on helppo elää ja kuvitella olevansa jotenkin turvassa ja etuoikeutettu. Yksi harha on kuvitelma ikuisesta terveydestä ja nuoruudesta.

On hyvä, että oppilaitos pyrkii tarjoamaan nuorille pehmeän laskun vanhusten kohtaamiseen. Vielä pehmeämpi lasku olisi elää sellaisessa yhteisössä, jossa saisi lapsesta asti olla vanhojen ihmisten lähellä, ihan oikeasti eikä vain virtuaalisesti.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä loppuun asti

Odotan vuoroani kaupan kassalla. Olen lastannut kärryllisen ruokatavaroita kassan liukuhihnalle, edessäni ei ole yhtään asiakasta, mutta myyjä on kiinni postipisteen puolella, sillä tämäkin kauppa on parantanut palvelujaan lisäämällä toimintaansa postipalvelut lisäämättä henkilökuntaa.

Odotan siis kassahenkilöä, joka hoitaa yksin kaupan kassaa, postipalveluita ja veikkauksia. Nyt hänellä on postin puolella asiakkaana vanha nainen, noin 80-90 -vuotias, lähettämässä korttia jollekin sukulaiselle. Ja se kortin lähettäminen kestää.

Mummo kyselee myyjältä osoitetta, kun ei hän sitä katua muista, mutta osaisitko sinä sanoa. Osoitteen miettimisen lomassa hän kertoo myyjälle, että öisin ei saa nukuttua ja sitten pitää päivällä nukkua monet päiväunet.

Takanani seisova nainen valittaa, että eikö tuo mummo ymmärrä pitää kiirettä, täällä on muitakin ihmisiä. Jono kasvaa. Lopulta kortti on kirjoitettu ja jotakin raapustettu osoitekenttään, vielä pitäisi selvitä postimerkin liimaamisesta ja kolikoiden kaivamisesta rollaattorin korissa olevasta käsilaukusta.

Myyjä on alkanut rahastaa minun ostoksiani siinä samalla, kun mummo etsii rahojaan. Maksan ostokseni, pakkaan ruokatavarat kasseihin ja olen valmis lähtemään, mummo jää edelleen postipisteelle. Kotimatkalla mietin, ymmärtääkö kortin vastaanottaja, kuinka iso asia sen lähettäminen oli.

Ajatellessani tuota mummoa, näen itseni muutaman vuosikymmenen päästä siinä postipisteellä. Miltä tuntuu, kun oma vauhti hidastuu, muisti ei toimi ja maailma ympärillä menee menojaan kiihtyvällä vauhdilla? Miltä tuntuu valvoa yöt yksinään omassa kodissa eikä ole ketään muuta kuin kaupan kassa, jolle siitä voi kertoa?

Miltä tuntuu, kun takana kasvaa äkäisten ja kiireisten ihmisten joukko eikä kenelläkään ole aikaa tai halua pysähtyä rinnalle? Ei hän paljoa vaatinut, oikeastaan ei mitään ja kuitenkin aivan liikaa, hän kaipasi rinnalleen ihmistä, jolla olisi aikaa kuunnella.

Kunnat tavoittelevat kovasti lapsiystävällisen kunnan titteliä ja mietin, että haluaisin asua vanhusystävällisessä kunnassa. Haluaisin asua kunnassa, jossa ihmisellä on arvo senkin jälkeen, kun aktiiviset vuodet ovat takana, lapset maailmalla ja työelämä on oman osuutensa saanut.

Haluaisin asua kunnassa, jossa osataan olla kiitollisia siitä työstä, jota jokainen vanhus on omalla paikallaan tehnyt ja osattaisiin antaa tilaa heidän elämänkokemukselleen. Haluaisin asua kunnassa, jossa vanhuksia kuunnellaan ja heille annetaan aikaa.

Jokainen vanhus on ollut luomassa pohjaa tämän päivän hyvinvoinnille, kiitos siitä heille. Emme voi luoda lapsiystävällistä kuntaa unohtamalla vanhukset. Vanhusten ja aikuisten elämänkokemus ja -työ ovat lasten turva ja tulevaisuus.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat