Työkaverilta saatu joulukortti

Tein virheen. Lupaan parantaa tapani. En lupaa parantaa tapaani siksi, että joku vaatisi sitä minulta vaan siksi, ettei kannata hankkia itselleen turhaa mielipahaa. Klikkasin nimittäin auki iltasanomien nettisivulta jutun, jossa kerrottiin, miten helsinkiläiset opettajat olivat pahoittaneet mielensä kaupungilta saamistaan joulupusseista. Pussi sisälsi vihreää teetä, kaksi tuikkukynttilää ja kaksi suklaakarkkia.

Virhe ei ollut sen jutun lukeminen, vaan sitä seuranneen nettikeskustelun lukeminen. Nettikeskusteluja ei vain pitäisi lukea, paitsi turvallisilta sivuilta, ei iltasanomista. Mutta erehdyin lukemaan tämän keskustelun ja kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Saivat taas opettajat kuulla kunniansa, ovat niin kiittämättömiä ja ahneita, mikään niille ei kelpaa, vaikka on edessä pitkä loma ja tilillä työstä saatu palkka. Joulupussit pitäisi antaa ihmisille, jotka osaavat arvostaa niitä. Ja sitten niillä opettajilla on vielä kassit täynnä köyhiltä oppilailta saatuja lahjoja, mikään muu ammattiryhmä ei ole näin ahne.

Lapsuuden kodissani ei tarvinnut koskaan ostaa joulukukkia eikä suklaarasioita, isä sai niitä töistä. Ei hän ollut ollut opettaja, mutta lahjoja riitti.

Omaan perheeseeni on monena vuonna tullut miehen työpaikalta lahjakortti, jolla on saanut ostettua joulukinkun tai muita jouluherkkuja. Viimeisinä vuosina lahjakortti vaihtui juustokokoelmaan. Ei hänkään ollut opettaja.

Katson omalle työpöydälleni, sille pöydälle, joka on pullollaan köyhiltä oppilailta saatuja lahjoja. Pöydällä on yksinäinen joulukortti, työkaveri antoi sen. Tämä joulu ei poikkea mitenkään edellisistä jouluista. Lahjat ovat loistaneet poissaolollaan. Ja näin on hyvä.

Olen kyllä nähnyt opettajanhuoneessa oppilailta saatuja lahjoja, työkavereiden pöydillä. Joku saa ja joku ei saa. Paras lahja on se, että pääsee lähtemään joululomalle hyvällä mielellä, teineillä kun on kyky jakaa myös sitä vähemmän hyvää joulumieltä.

Viimeisen työpäivän aamuna työkaveri esitteli aamulla eteisessä omalle luokalleen ostamiaan lahjoja, pientä makeaa jokaiselle. Opettajat eivät vain saa lahjoja, he myös antavat niitä oppilailleen. Opettajilta saadut karkit, piparit, kaakaot, jäätelöt tai mitä se sitten onkin, ovat heiltä itseltään, ei kaupungilta.

Mitä kertoo se, että olen lahjaton opettaja, työpöytäni on jälleen kerran tyhjä lahjoista. Ei se kerro mitään, ei ainakaan mitään tärkeää eikä sen miettimisellä kannata mieltään vaivata. Älkää te ihmiset miettikö opettajien lahjoja tai lomia. Jokaisella on omat juttunsa, omat murheensa ja omat ilon aiheensa. Monien ammattien edustajat saavat joulun aikaan lahjoja työnantajiltaan, monet eivät saa. Jokaisella on omat lomansa ja vapaapäivänsä. Joulu on kaikilla, ei sitä kannata kateudella pilata.

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2021

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla