Yle uutisoi ma 19.8. nuorista opiskelijoista, jotka eivät usko pääsevänsä koskaan eläkkeelle, koska eläkeikää nostetaan jatkuvasti. Eliniän odote nousee ja sitä mukaa pitää nostaa myös eläkeikää. Uutisen mukaan joka toinen nykynuori tulee elämään satavuotiaaksi.
Muistan päivän yli 40 vuotta sitten. Olin valmistunut ensimmäiseen ammattiini ja aloittanut ensimmäisessä työpaikassani. Olin mummuni kanssa päiväkävelyllä ja juttelin innoissani työsuunnitelmistani.
Olin nuori ja täynnä uskoa tulevaisuuteen. Olin innoissani uudesta elämänvaiheesta. En tuohon aikaan uhrannut ajatustakaan eläköitymiselle, halusin olla töissä enkä eläkkeellä, vanhuus tuntui kovin kaukaiselta ajatukselta.
Mummu oli silloin saman ikäinen kuin minä nyt. Hän tuntui minusta tosi vanhalta ja oli mielestäni ollut aina eläkkeellä. Minun elinaikanani hän ei ollut ollut päivääkään töissä kodin ulkopuolella ja lehmätkin oli laitettu pois kymmenen vuotta aikaisemmin.
Olen siis tehnyt monta vuotta pidemmän työuran kuin mummuni. Olen myös tehnyt pidemmän työuran kuin vanhempani. Pidemmästä työurasta huolimatta olen päässyt monessa suhteessa työelämässä helpommalla kuin minua edeltävät sukupolvet.
Olen nähnyt työhyvinvoinnin kehittymisen ja saanut nauttia monista työelämän eduista, joista vanhempani ja isovanhempani eivät päässeet osallisiksi. Olen nauttinut vakituisista työsuhteista, viisipäiväisestä työviikosta, palkallisista lomista, äitiyslomista, vuorotteluvapaasta ja opintovapaasta.
Jos olisin nyt nuori ja työelämäni alussa, en murehtisi nousevaa eläkeikää. Murehtisin työelämän alasajoa. Suren työelämän alasajoa myös vanhana työntekijänä.
Haluaisin jättää nuoremmille sukupolville työelämän, jossa on varaa suunnitella tulevaisuutta, mahdollisuus innostua, kehittyä, opiskella ja etsiä uusia polkuja. Haluaisin jättää työelämän, jossa on varaa satsata myös perhe-elämään, vapaa-aikaan ja omaan hyvinvointiin.
Eläkeiän nostaminen on meidän vanhempien työntekijöiden ongelma, meidän, joiden nenän edestä sitä porkkanaa siirretään koko ajan eteenpäin. Meidän, joiden pitäisi edelleen jaksaa, vaikka voimat on jo kulutettu eivätkä aivot enää taivu jatkuvaan muutokseen.
Mutta eihän elinikä voi loputtomasti nousta eikä eläkeikää pohjattomasti nostaa. Ihmisen työkyky on rajallinen. Tehot vain hiipuvat ja voimat loppuvat, vaikka päättäjien suunnitelmat kuinka huutaisivat jatkuvaa tehostamista.
Mikä ihme tätä nykyaikaa vaivaa, kun tuottavuutta pitäisi jatkuvasti nostaa, tehoja saada lisää, kaiken pitäisi tapahtua aina vain halvemmalla ja pienemmällä työvoimalla. Mitä merkitystä on eläkeiän nostolla, jos nuoret uupuvat työelämässä jo alle kolmevitosina?
Ylen jutussa todetaan myös, että eläkejärjestelmää ehditään muuttaa vielä monta kertaa ennen nykyisten opiskelijoiden eläköitymistä. Miksi siis pelotella nuoria työntekijöitä eläkeiän nostolla, nyt on aika pitää huolta heidän jaksamisestaan työelämässä.
