Kirjoitukset avainsanalla vanhemmat

Ilman rakkautta ja toisen ihmisen välittämistä ei jaksa kukoistaa.

Jälleen kerran on julkaistu vuosittaiset nuorten hyvinvointikyselyn tulokset. Tulosten mukaan monet nuoret kokevat, etteivät opettajat ole kiinnostuneita heidän kuulumisistaan eivätkä välitä heistä.

Tulos on surullinen, koska kokemukseni mukaan suuri osa opettajista on kiinnostunut oppilaistaan ja välittää heidän hyvinvoinnistaan. Miksi tämä välittäminen ei välity nuorille?

Koulun rakenteet ovat välittämisen kannalta haasteelliset. Opettajana olen sidottu koulun aikatauluihin ja sääntöihin, oppitunnit, valvonnat, palaverit, kokoukset ja monet muut asiat pitää hoitaa ajallaan.

Oppilailta ei saisi kysellä henkilökohtaisia asioita, koska ne eivät kuulu opettajille. Oppilaisiin ei saa koskea, ettei syytetä seksuaalisesta häirinnästä. Kaikkia oppilaita pitäisi kohdella tasavertaisesti, mutta miten ehtii tasavertaisesti osoittaa välittämistä yli 300: lle oppilaalle päivittäin.

Kaikista rajoitteista huolimatta monet opettajat välitävät oppilaistaan ja sen osoittamiseen mielikuvitus ja hyvä tahto löytävät kyllä keinot. Koulun arjessa on paljon välittämistä.

Kaikki oppilaat eivät välitä opettajan välittämisestä. Usein kuultuja lauseita ovat myös seuraavat: "V***u mä en puhu sulle." "V***u mitä se sulle kuuluu." "Mee muualle siitä." "Ei sulla oo oikeutta kysellä multa mitään."

Siinä on opettajaparka melko yksin välittämisensä kanssa. Monesti näidenkin lauseiden jälkeen päästään ajan kanssa hyvään lopputulokseen. Välittäminen ei aina ole suloista hymistelyä, vaan usein se on kärsivällisyyttä vaativaa rankkaa työtä.

Joskus oppilas puhuu opettajalle hyvinkin avoimesti asioistaan ja silloin hän saattaa sanoa vanhempiinsa liittyen lauseen: "Ei ne musta välitä." Jos kyse ei ole teiniangstista, vaan nuoren aidosta kokemuksesta, tilanne on surullinen.

Opettaja on kuitenkin vain opettaja ja täysin korvattavissa. Opettajat tulevat ja menevät, peruskoulutaipaleella heitä osuu jokaisen kohdalle useita.  Toisin on vanhempien kanssa. Opettajan välittäminen ei voi koskaan korvata vanhempien välittämistä.

Nuoret ovat usein kovin kärkkäitä arvostelemaan opettajia. He saattavat sanoa, että opettajat eivät välitä, vaikka kokisivatkin toisin. Yhtä usein he ovat kärkkäitä puolustamaan vanhempiaan. He puolustavat vanhempiaan silloinkin, kun siihen ei olisi aihetta.

Samoin tapahtuu julkisuudessa. Opettajien ja koulun henkilökunnan hartioille on helppoa sälyttää kaikki mahdolliset asiat ja kaikki elämän ongelmat pitäisi ratkaista koulussa.

Sekä vanhempien että opettajien tehtävä on välittää lapsista ja nuorista ja onnellisia ovat ne nuoret, jotka saavat kokea kumpaakin. Surullista on, jos vain opettajat välittävät nuorista, se on paljon surullisempaa kuin se, että vain vanhemmat välittävät. Toivottavasti välittäminen välittyy nuorille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pysyykö mummo mukana.

Ollessani lapsi en kovin usein vieraillut mummoloissa enkä ainakaan yövieraillut. Toinen mummoni ei jaksanut lapsia, toinen mummoni olisi jaksanut, mutta hänen miehensä ei ja siksipä mummolavierailut jäivät vähiin. Ei se minulle lapsena ollut mikään ongelma, en osannut odottaa muuta.

Lasten- ja nuortenkirjailija Tuula Kallioniemi kertoi ET-lehden artikkelissa, ettei hän ota lastenlapsia yökylään ja siitäkös nousi keskustelu puolesta ja vastaan. Hän on siis samanlainen kuin minunkin isovanhempani, paitsi että minun isovanhempani eivät tehneet mitään meidän kanssamme. Ihmettelen tätä mustavalkoista keskustelua.

Omasta puolestani en sano mitään, koska en ole mummo. En voi edes tietää, tuleeko minusta joskus mummo. 30 vuotta sitten luulin, että minusta ei koskaan tule äitiä, sillä kaikista ei tule. Minusta tuli äiti, mutta kaikista äideistä ei tule mummoja. Omien lasten saamiseen voi edes jonkun verran vaikuttaa, mutta lastenlasten saamiseen ei meillä ole mitään osuutta. Mummous ei siis ole mitenkään ansaittu elämänvaihe.

Ja jos niitä lastenlapsia tulee, niin siinä sopassa on kovin monta lusikkaa. Tärkein lusikka ovat lapsen vanhemmat ja suhteet heidän kanssaan. On isovanhempia, jotka joutuvat hoitamaan lastenlapsiaan, koska omat vanhemmat eivät siihen kykene. On isovanhempia, jotka eivät saa hoitaa lastenlapsiaan, koska omat vanhemmat eivät siihen suostu. Ja sitten on niitä onnellisia tapauksia, joissa vanhemmat ja isovanhemmat saavat yhdessä jakaa rakkauttaan ja huolenpitoaan uudelle sukupolvelle.

Siinä sopassa on myös toisten isovanhempien lusikka. Lapsen vanhemmat saattavat suosia toisia isovanhempia ja toiset jäävät kakkosviulun soittajiksi. Lapsetkin saattavat suosia toisia isovanhempia ja taas toiset jäävät kakkosviulun soittajiksi. On myös tutkimuksia siitä, että äidin puolen isovanhemmat tulevat usein lapsille läheisemmiksi kuin isän puolen isovanhemmat. Onnellisia ovat ne isovanhemmat, jotka saavat sekä isän että äidin puolelta tasapuolisesti jakaa rakkauttaan ja huolenpitoaan lastenlapsilleen.

Edelleenkin on myös niitä isovanhempia, jotka eivät jaksa eivätkä halua hoitaa lastenlapsiaan. Onko se itsekästä vai ei, kuka senkin määrittelee. Ehkä se on vain pakon sanelema juttu. Isovanhemmat ovat elämäntilainteiltaan sekä fyysisiltä ja henkisiltä voimavaroiltaan erilaisia. Myös lapset ovat erilaisia. On lapsia, jotka uuvuttavat aikuisen puolessa tunnissa ja on lapsia, joiden seurassa omakin elämä piristyy. Onnellisia ovat sellaiset lapsi- isovanhempisuhteet, joissa jokaisella ikäpolvella on tilaa olla ja hengittää.

Jokainen arvioikoon oman ja lastenlastensa elämäntilanteen ja toimikoon siihen sopivalla tavalla. Terve itsekkyyskään ei ole paha asia, ehkä se on jopa parempi kuin marttyyrimaisesti lastenlastensa hoitajaksi alistunut mummo.

Mummoni mies ei jaksanut meitä lapsia, mutta mummoni keksi aina jonkun keinon olla meihin yhteydessä. Joskus kävin vain mummolan pihalla enkä nahnyt koko miestä. Lähtiessäni mummo sujautti taskuuni setelin ja kuiskasi korvaani: ”Älä sitten vaan kerro Arvolle.” Minä tiesin aina, että mummo rakastaa minua. Tiedän sen vieläkin ja se riittää.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Kategoriat