Kirjoitukset avainsanalla juhannus

Kesä on kauneimmillaan, mutta aika ei pysähdy, vaan virtaa eteenpäin kuin joki.

Jalkapalloa, jalkapalloa ja vielä kerran jalkapalloa. Jos jalkapallo kiinnostaa, niin nyt sitä on tarjolla enemmän kuin riittävästi.

Kesä 2020 oli historiallinen, koska jalkapallon EM-kisat peruttiin koronapandemian takia. Kesä 2021 on historiallinen, koska Suomen joukkue on mukana EM-jalkapallokisoissa. Monelle suomalaiselle tämä historiallisuus on iso ja mieleenpainuva tapahtuma.

Suomen ensimmäinen peli näissä historiallisissa kisoissa oli myös historiallinen ja mieleenpainuva. Tanskan joukkueen Christian Eriksen sai sydänpysähdyksen ja kesken ottelun jalkapallo menetti pariksi tunniksi merkityksensä. Ihmisen henki on tärkeämpi kuin jalkapallo.

Jokainen päättyvä päivä luo historiaa. EM-kisat luovat eurooppalaista historiaa, Huuhkajat tekevät suomalaista jalkapallohistoriaa ja yksittäisen ihmisen kohdalla sattuvat tapahtumat luovat henkilökohtaista historiaa.

Henkilökohtainen historiamme rakentuu tapahtumista, jotka jakavat elämämme jaksoihin, joista puhumme sanoilla ennen ja jälkeen. Eri urheilulajien eri tasoisia kisoja tulee ja menee, jotain niistä jää mieleen ja paljon unohtuu.

Kun vakava sairastuminen osuu omaan henkilöhistoriaan, se ei unohdu. Sairastumisen jälkeen muistissa on viimeinen kesä ennen sairastumista ja sen jälkeen kesät sairauden kanssa. Kun suru läheisen menettämisestä osuu kohdalle, mieleen jää viimeinen kesä hänen kanssaan ja ensimmäinen kesä ilman häntä.

Sairaus ja kuolema tulevat elämään yllättäen. Pelikentälle kävelee terve mies ja sieltä kannetaan paareilla pois vakavasti sairas mies. Muut ihmiset jatkavat elämäänsä hiljaisen hetken jälkeen, sairastuneen ja hänen läheistensä kohdalla elämä on muuttunut pysyvästi.

Kesään liitetään useammin hyviä kuin elämää pysäyttäviä asioita. Hyvät tapahtumat suunnitellaan etukäteen, niitä odotetaan, niihin valmistaudutaan ja niiden vuosipäiviä juhlitaan ehkä koko loppuelämän ajan.

Moni häitään suunnitteleva pari siirsi vihkimisensä kesältä 2020 tähän kesään 2021. Vaikka emme edelleenkään ole voittaneet pandemiaa, voimme viettää tätä kesää vapaammin kuin edellistä kesää. Nyt on aika juhlia.

Monen parin kohdalla kesä jakaa oman elämänhistorian aikaan ennen avioliittoa ja sen jälkeen kertyviin aviovuosiin. Kesällä juhlitaan häitä ja kultahäitä ja monia muita hääpäiviä. Rakkauteen liittyviä kesämuistoja on hieno palautella mieleen.

Huuhkajien osallistuminen jalkapallon EM-kisoihin oli hieno, historiallinen tapahtuma, joka ei toivottavasti jäänyt vain historiaan vaan toistuu myös tulevissa kisoissa.  Se ei kuitenkaan ollut kulkemista voitosta voittoon, tappioita tuli enemmän kuin voittoja.

Niin on myös kesä 2021. Jollekin se on suuren onnen ja rakkauden kesä, toiselle surun ja yksinäisyyden kesä. Voitot ja tappiot vaihtelevat myös kesällä, molemmat siirtyvät omaan henkilökohtaiseen historiaan. Hyvää juhannusta 2021, se on nyt, ensi viikolla se on historiaa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Täydellinen juhannus. Luonto on kauneimmillaan, säätila näyttää parhaat puolensa ja ympärillä on rakkaita ihmisiä. On siis aika keskittyä nauttimaan ja unohtaa työasiat. Niin teenkin, mutta kun joku asia on osa omaa persoonaa ja täyttää sydämen, niin siitä voi pysähtyä kirjoittamaan myös keskellä täydellistä juhannusta.

Juhannus on Johannes Kastajan päivä ja siksipä mietinkin, mitä sanottavaa hänen elämällään olisi minulle. Hän syntyi vanhoille vanhemmille, he olivat pitkään toivoneet omaa lasta ja ikänsä takia jo luopuneet toivosta. Syntymällään Johannes Kastaja teki toivottomasta asiasta todellisen. Elämässä on ollut niin paljon tilanteita, joiden suhteen olen jo menettänyt toivoni ja sitten onkin tapahtunut se, mitä en enää osannut odottaa. Vaikka ympärillä onkin täydellinen juhannus, tälläkin hetkellä elämässä on toivottomalta tuntuvia asioita. Keskellä kauneinta kesää sydän voi itkeä.

Elämässä usko ja toivo kulkevat käsikkäin, silloin, kun toivo loppuu, usko kantaa, sillä usko näkee jotain, mitä silmä ei näe. Usko näkee jotain hyvää myös toivottomalta näyttävässä ihmisessä. Jokaisesta nuoresta voi tulla jotain, ilman sitä uskoa ei opon työssä ole mitään mieltä. Opon tehtävä on uskoa nuoreen ja hänen mahdollisuuksiinsa.

Johannes Kastajan tehtävä oli kulkea suuremman eli Jeesuksen edellä. Hän näytti tietä, jotta toinen voisi loistaa. Ajatus on kovin epäinhimillinen, ihminen haluaa loistaa itse. Opona ajattelen olevani kuin Johannes, tehtäväni on johdattaa nuorta sellaiselle tielle, jolla hän voi loistaa. Peruskoulun päättyessä opo siirtyy syrjään ja nuori jatkaa toivottavasti kohti omaa tehtäväänsä. Olen onnellinen aina, kun kuulen jonkun entisen oppilaani loistavan omassa elämässään.

Johannes Kastaja eli toisia, ei itseään varten. Tällainen toisten edestä uhrautuminen ei ole nykymaailmassa ollenkaan muotia. Elämme aikaa, jolloin pitäisi keskittyä oman elämän asioihin, itsestä huolehtimiseen ja omaan hyvään oloon. Itsestään on hyvä huolehtia ja usein on niin, että jos ei pidä kiinni oikeuksistaan, niin toiset pitävät huolen siitä, että niitä oikeuksia ei ole. Silti uskon, että sitä toisten puolesta uhrautuvaa elämäntapaa tämä aika kaipaa. Jospa joskus unohtaisin sen, mitä minä haluan ja kysyisin kaverilta, mitä hän haluaa. En halua täyttää elämääni itsekkyydellä. Haluaisin todella oppia ajattelemaan itseäni ja samalla elämään toisten hyväksi.

Juhannuksen sanoma ei ole täynnä auringonpaistetta ja luonnon kauneutta, sillä Johannes Kastaja kuoli mestaamalla. Sen me ihmiset osaamme, vaatia päitä vadille. Jokaiseen tilanteeseen pitää löytyä syyllinen ja se syyllinen on aina joku toinen. Kun koulunkäynti ei suju, oppilaat ja vanhemmat syyttävät opettajia, opettajat syyttävät oppilaita ja vanhempia, yhteiskunta syyttää koulua ja koulu syyttää yhteiskuntaa, kierre on loputon. Epäkohtien näkeminen ja virheiden korjaaminen on eri asia kuin jatkuva syyllisten etsiminen. Tärkeämpää kuin päiden saaminen vadille on keskittyä ratkaisemaan ongelmat ja mennä eteenpäin. Ja syyllisen voi myös armahtaa syyttämisen sijaan.

Miksi opo kirjoittaa saarnan, hommahan kuuluu papeille ja suutari pysyköön lestissään. Opona toivon, että nuoret saavat kaikilta elämänsä aikuisilta ohjausta, tukea, kannustusta ja rakkautta. Kovin on köyhät eväät, jos ne tulevat pelkästään koulusta. Eiköhän sama päde myös uskon suhteen. Kovin heikoilla on sellainen kirkko, jossa vain papit saavat puhua. Kirjoitin saarnan, koska juhannuksen evankeliumi herätti minussa ajatuksia. Aina ei tarvitse kysyä lupaa, joskus voi vain toimia.

Kommentit (1)

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat