Se tapahtui taas. Paljon sanoja – ilkeitä sanoja – satuttavia sanoja – loputtomasti sanoja. Muistissa on ilkeitä sanoja menneiltä vuosilta ja taas niitä tulee lisää. En voi estää sanojen vyörymistä, olen puolustuskyvytön, kukaan ei kuuntele.

Se tapahtui taas. Niin usein olen sanonut itselleni, älä välitä. Mutta ei sille voi mitään, kun taas kerran huomaan välittäväni. Sanat satuttavat ja ne satuttavat todella kipeästi. Älköön kukaan sanoko minulle, että älä välitä.

Tässä maailmassa lentää niin paljon pilkkakirveitä - ilkeitä sanoja – satuttavia sanoja. On koulukiusaajia, työpaikkakiusaajia, kiusaajia perheissä, suvuissa, harrastuksissa, kaikkialla, missä on ihmisiä. Pilkkakirveet lentävät somessa ristiin rastiin, joka suuntaan.

Aivan liian paljon satuttavia sanoja. Niin moni ihminen kantaa sisällään satuttaneiden sanojen taakkaa, sanojen, jotka haluaisi unohtaa, mutta ei pysty unohtamaan, sanojen, joista ei pitäisi välittää, mutta silti välittää.

Se tapahtui taas. Hämmästyneenä katselin televisiosta iltauutisia 28.2.2025, suurvallan johtajat huutavat sodassa olevan valtion johtajalle kuin koulu- tai työpaikkakiusaajat. Missä on nollatoleranssi. Kuka taluttaisi nämä johtajat nurkkaan häpeämään niin kuin kansakoulussa tehtiin. Ei kukaan, siinä he paasaavat suu vaahdossa ja naama omahyväisessä virneessä.

Katson hämmästyneenä, ahdistuneena, samaistun voimakkaasti Ukrainan presidenttiin. Minä, tavallinen suomalainen ihminen osaan kuvitella, miltä tuntuu istua ja kuunnella kahta suurempaa, vahvempaa ja vaikutusvaltaisempaa. Tiedän, miltä tuntuu istua hiljaa ja ottaa vastaan syytöksiä vailla totuutta. Tiedän, miltä tuntuu tulla ahdistetuksi nurkkaan.

Katsellessani tätä valtionjohtajien hiekkalaatikkotappelua mietin, että mitä minun kannattaa yrittää. Kannattaako ohjata lapsia heidän tappeluissaan sopimaan riitansa, kannattaako puuttua koulukiusaamistapauksiin, kannattaako puolustaa ahdistettua työkaveria? Kannattaako, kun suurvaltion johtajat käyttäytyvät näin? Maailmassa on ihan liikaa Trumpeja ja Vanceja.

Se tapahtui taas. Löytyi ihmisiä lohduttamaan, puolustamaan, kannustamaan, nostamaan maahan poljetun. Löytyi ihmisiä, jotka uskovat hyvään ja haluavat tehdä hyvää. Löytyi ihmisiä, jotka eivät sano, että älä välitä, vaan jaksavat välittää. Löytyi ihmisiä, joiden takia tässä maailmassa kannattaa elää.

En tiedä, mitä omassa elämässä tai tässä maailmassa tapahtuu seuraavaksi, sitä ei tiedä kukaan. Sen tiedän, että haluan elää maailmassa, jossa ihmiset jaksavat välittää toisistaan, välittää, ei syyttää. Haluan elää maailmassa, joka ei toimi öykkäreiden ja kiusaajien ehdoilla, jossa ei ajeta ihmisiä nurkkaan vahvemman oikeudella. Sen maailman eteen haluan tehdä töitä.

Toivottomuus nosti päätään kuunnellessani Valkoisen talon neuvottelua, mutta toivo paremmasta elää taas. Ilman uskoa hyvyyden voittamiseen en jaksa elää.