Kirjoitukset avainsanalla nainen

"Voisit purkaa itse sitä lattiaa valmiiksi:" sanoi remonttimies miehelleni hänen sopiessaan talomme lattiaremontista.

"Pystytät sen varmaan itse:" sanoi tuttavamies miehelleni, kun kerroimme hänelle tilaamastamme ekokäymälästä.

Vaikka elämme tasa-arvon aikaa, yleinen käsitys tuntuu olevan, että jokainen mies osaa, haluaa ja ehtii rakentaa tai remontoida itse kaiken mahdollisen, mitä omakotitalossa tai mökillä pitää tehdä. Yleinen käsitys tuntuu myös olevan, että jokainen mies omistaa kaikki mahdolliset pelit ja vehkeet näitä rakennus- ja remonttihommia varten. Ja tietenkin se mies on terve ja hyväkuntoinen, sillä miesten työt vaativat fyysistä kuntoa.

Ja samalla, kun mies hoitaa remontit ja rakentamiset, se käy töissä, hoitaa lapset ja kotityöt, on hellä ja huomaavainen puoliso.

Me naiset vaadimme miehiltä paljon. Unelmien miehen pitää olla hyväpalkkainen, hyvännäköinen, hyväkuntoinen, hallita sekä perinteiset miesten työt ja naisten työt, lista on loputon. On siinä selviämistä yhdelle ihmiselle. Jos ei selviä, joutuu viikonloppuisien leiriin.

Miehet vaativat paljon myös toinen toisiltaan. He saavat kilpailun aikaiseksi joka asiasta ja surkeaa on sillä, joka tässä kilpailussa ei jaksa tai pärjää. Sen sijaan, että keskustelisivat keskenään siitä, miltä elämä tuntuu, he kehuvat toisilleen saavutuksillaan urheilussa, töissä, kaikessa mahdollisessa.

Työnantajat vaativat miehiltä paljon. Koko media huutaa nykyisin, kuinka suomalaiset ovat ahneita ja laiskoja työntekijöitä, sekä miehet että naiset. Pitäisi tehdä enemmän ja aina vain vanhemmaksi asti.

Ja pojat ovat aivan hukassa, eivät menesty koulussa, eivät jaksa armeijassa eivätkä pääse opiskelemaan korkea-asteelle. Pojat ja nuoret miehet jäävät täysin tyttöjen ja nuorten naisten jalkoihin.

Mikä ihme meihin nykyihmisiin on mennyt, kun mikään ei enää riitä. Naisille ei riitä tavallinen mies, työnantajille ei riitä tavallinen työntekijä ja koulussa ei pärjää tavallinen poika, joka on kiinnostunut mopoista ja tytöistä enemmän kuin opettajan puheista.

Ei tämä maailma niin ihmeellinen paikka ole, että täällä pitäisi jokaisen miehen ylittää itsensä ja pärjätä kympin tytöille. Loppujen lopuksi ne bensantuoksuiset seiskan pojat saattavat pärjätä elämässä paremmin kuin ylistressaantuneet kympin tytöt.

Jos tavallinen mies tai tavallinen poika ei pärjää tässä maailmassa, niin onko vika miehessä vai yhteiskunnassa. Minun mielestäni yhteiskunnassa, sillä niin hyviä puolisoita, isiä tai työntekijöitä en muista nähneeni lapsuudessani tai nuoruudessani, kuin mitä ovat tämän päivän nuoret miehet. Olisiko jo aika myös kehua heitä.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitienpäivän kahvihetki

Tulin lenkiltä ja aukaistuani kotioven, tyttäreni huusivat kuorossa: "Äiti, oliko siellä ihana ilma?" Olihan siellä ihana ilma. Sillä kerralla ulkona oli todella ihana ilma, mutta tyttäreni sanoivat, että joka kerta lenkiltä tullessani sanon ensimmäiseksi "olipa siellä ihana ilma", vaikka olisi ollut tuuli ja tuisku ja räntäsade. Tunnistin hyvin itseni kommentista, niin minä taidan sanoa joka lenkin jälkeen, koska yleensä nautin kaikenlaisista ilmoista ja liikkuminen ulkona on ihanaa.

Äidit sanovat monenlaisia asioita ja äitien sanonnat jäävät lasten mieleen. Tuon tapahtuman jälkeen jäin miettimään omalle äidilleni tyypillisiä sanontoja ja löytyihän niitä. Löytyi sanoja, jotka ovat satuttaneet ja löytyi sanoja, jotka ovat kantaneet elämässä. Monia äidin sanontoja muistan hellyydellä ja rakkaudella. Osa äidin sanonnoista on tarttunut omaan kielenkäyttööni ja nykyisin saatan kuulla äidiltä perittyjä sanoja  lasteni suusta, tutut sanonnat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Äitien sanoilla on iso merkitys.

Äidiksi tulemisessa on jotain pyhää ja ihmeellistä, samalla siinä on jotain hyvin raadollista ja pelottavaa. Voiko olla mitään kauniimpaa ja herkempää kuin äiti, joka pitää sylissään vastasyntynyttä lastaan. Siinä hetkessä muuttuu kaikki eikä kuitenkaan muutu mikään. Kaikki muuttuu, koska äitiyttä ei voi peruuttaa. Sitä voi katua ja sen voi yrittää unohtaa, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Syntymänsä jälkeen lapsi kuuluu erottamattomasti äidin elämään, halusi hän sitä tai ei, onneksi useimmat äidit haluavat. Mikään ei muutu, koska äidiksi tultuaankin nainen on sama ihminen kuin ennen äitiyttä, hän kantaa mukanaan sukunsa perintöä, hänellä on oma luonteensa, omat toiveensa ja oma elämänsä, lapsi tulee sen kaiken keskelle ja ottaa oman paikkansa kyselemättä ja miettimättä, miltä äidistä nyt tuntuu.

Äidit sanovat lapsilleen kipeitä sanoja, koska he kantavat sisällään oman elämänsä kipupisteitä. Pieni lapsi ottaa äidin kipeätkin sanat totuutena, nuori alkaa kapinoida niitä vastaan ja joillain ihmisillä menee aikuisikä kipuillessaan äidiltä kuultujen kipeiden sanojen kanssa. Iän myötä olen oppinut ymmärtämään, että äidin kipeät sanat kertovat enemmän äidistä itsestään kuin lapsesta ja sen ymmärtäminen on auttanut vapautumaan niiden sanojen taakasta. Olen pyrkinyt vapautumaan oman elämäni kipupisteistä, jotta en siirtäisi niitä lasteni kannettavaksi. Osittain olen onnistunut, en täysin, mutta haluan olla avoin keskustelemaan heidän kanssaan kaikesta. Menneisyyttä ei voi muuttaa, sitä voi oppia ymmärtämään, siitä voi vapautua ja sen voi antaa anteeksi.

Toivottavasti enemmän kuin kipeitä sanoja äidit lausuvat lapsilleen helliä ja rohkaisevia sanoja, sellaisia sanoja, jotka kantavat läpi elämän. Pieni hetki äidin sylissä, pään silitys ja sanat "äidin oma rakas lapsi" ovat elämän tärkeimpiä asioita. Jokaisen lapsen olisi hyvä saada tuntea olevansa parasta, mitä äidin elämässä on tapahtunut.

Oma äitini on aina rakastanut runoja ja lausunut niitä. Monet runot tuovat mieleeni äidin. Hän on myös ollut lähes traumaattinen siivooja. Suurella lämmöllä muistan äidin sanat: "Nyt minä keitän kahvit ja nautin." Jatkuvan siivoamisen keskellä ja siivoamista tärkeämmäksi on noussut kyky nauttia. Elämä käy raskaaksi, jos se on jatkuvaa työtä ja velvollisuuksien täyttämistä, välillä on hyvä keittää kahvit ja nauttia. Äitiäni ja ehkä monen muunkin ihmisen äitiä kuvaa hyvin Timo Pusan runo:

Minä olen semmoinen nautiskelija, sanoo naapurin mummo,                                                                                                           aamulla keitän oikein hyvät kahvit ja luen lehden tarkkaan,                                                                                                   sitten otan lääkkeen ja lähden siivoamaan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Kategoriat