Niittäminen on kovaa työtä ja vaatii taitoa.

Koulupäivän päätteeksi juttelin opettajanhuoneessa yhden työkaverin kanssa. Hänen työpäivänsä ei ollut sujunut parhaalla mahdollisella tavalla ja keskustelun lopuksi hän sanoi: ”Sitä minä vaan mietin, että miten olen tähän joutunut ja miten tästä voisi päästä pois?” Melkoinen kysymys akateemisen tutkinnon suorittaneelta kolmekymppiseltä opettajalta.

Melkein 40: n vuoden työuran teollisuudessa tehnyt mies kertoilee sairauksistaan ja vaivoistaan. Niska ja olkapäät ovat rappeutuneet, selkä on kipeä ja sydämessä on eteisvärinää. Keskustelu päättyy kysymykseen: ”Sitä minä vaan mietin, että miten jaksan tehdä töitä eläkeikään asti?” Kysymys on pelottava, entä sitten, jos ei jaksa.

Työelämänsä kaupan työntekijänä aloittanut nuori aikuinen näyttää niskassaan olevia naarmuja ja mustelmia. Iltayön aikaan huumeissa ollut tupakka- ja olutvaras oli paljastuttuaan innostunut hakkaamaan paikalla olleita kahta työntekijää oluttölkeillä. ”Tämä on jo neljäs kerta, kun joudun kutsumaan vartijan ja poliisit kauppaan. Sitä minä vaan mietin, että ei tällaista työtä voi kauaa tehdä.”

Erityisoppilaiden integroiminen yleisopetuksen luokkiin, eläkeiän nostaminen ja kauppojen aukioloaikojen pidentäminen vaikuttavat konkreettisesti työntekijöiden arkielämään ja jaksamiseen. Sitä minä vaan mietin, että kiinnostaako se ketään.

Viimeisten viikkojen aikana olen lukenut ja kuullut mediasta useita hälyttäviä uutisia työelämästä. Sote-alojen työntekijöihin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt, kolmivuorotyö uuvuttaa tekijänsä, lääkärit eivät halua tehdä yöpäivystyksiä, ylipitkät työviikot lisäävät masennusriskiä naisilla ja nuoret työntekijät sairastuvat työuupumukseen.

Nyt, kun työllisyys on lisääntynyt, eläkeikä noussut, palkankorotukset lähes jäädytetty ja kiky-tunnit tulleet osaksi työntekijöiden elämää, olisiko aika miettiä työikäisen väestön jaksamista. Kuka hoitaa lapset ja vanhukset, jos työikäiset ihmiset väsyvät ja masentuvat? Kuka maksaa ilmaisen varhaiskasvatuksen tai toisen asteen koulutuksen, jos veronmaksajat uupuvat?

Sadut päättyvät siihen, että he saavat toisensa ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. Sadut ovat satuja, mutta voisiko työelämän suhteen tavoitteena olla onnellinen loppu.

Jospa työelämän saisi aloittaa onnellisella uutisella työpaikan saamisesta. Töitä saisi tehdä tyytyväisenä elämäntilanteensa, osaamisensa ja jaksamisensa mukaan. Työelämän päätteeksi voisi päästä eläkkeelle suhteellisen hyväkuntoisena ja ylpeänä hyvin suoritetusta työurasta. Sitä minä vaan toivon.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Hae blogista

Kategoriat