Kirjoitukset avainsanalla digitaaliset palvelut

Vanha pankkikirja ajalta, jolloin pankit olivat auki.

Vanha mies seisoo pankin suljetun oven takana kaksi paperia käsissään. Juuri tänään, juuri näiden tuntien aikana pankin piti olla auki. Sisältä näkyvät valot ja kuuluu ihmisten ääniä, mutta ovi pysyy suljettuna.

Ennen lähtöä seisomaan pankin suljetun oven taakse, asia oli tarkastettu internetistä. Tämä on se ainoa viikonpäivä, jolloin pankin pitäisi olla auki ja tämä tunti yksi niistä harvoista aukiolotunneista. Ovi pysyy suljettuna lukuisista ovikellon painalluksista huolimatta.

Yksi tärkeä lause jäi lukematta netistä: ”Konttori suljetaan lopullisesti 1.7.2024.” Ovessa on nettiosoite, jossa asiansa voi hoitaa, on myös valtakunnallinen palvelunumero. Miten nämä paperit toimitetaan internettiin, ihmettelee vanha mies.

Viereiselle ovelle saapuu kaksi haalarimiestä, ilmeisesti jokin remonttihomma menossa. Vanha mies köpöttelee heidän luokseen ihmettelemään asiaa. Toinen haalarimies katselee kyllästyneenä ympärilleen, toinen kuuntelee huvittunut ilme kasvoillaan.

Tärkeä homma menossa, ei ole aikaa kuunnella. Haalarimiehet jatkavat matkaansa. Vanha mies jää huokaillen seisomaan paperit käsissään.

Isä, mennään kotiin, minä selvitän tämän jutun. Syvä huokaus: ”En haluaisi enää elää tässä maailmassa, kun en hallitse enkä osaa mitään.” Syvä huokaus myös tyttäreltä.

Vanha mies on selvinnyt niin paljosta: äidin menetyksestä vauvaiässä, isän menetyksestä sodan melskeessä, evakkotaipaleesta ilman vanhempia, adoptioisän alkoholismista, adoptiovanhempien avioerosta, kouluista, armeijasta, työ- ja perhe-elämästä, kahden oman lapsen menetyksestä. Elämä ei ole päästänyt helpolla.

Vanha mies on osannut niin paljon, hoitanut monta vastuullista työtä ja tehtävää, lähtenyt liikkeelle lukemattomia kertoja ihmisten avuksi, jaksanut ja kuunnellut.

Niin me palaamme kotiin. Sinne kotiin, jossa kotihoito käy kaksi kertaa päivässä tekemässä varttitunnin pikapyrähdyksen, ateriapalvelu työntää hätäisesti valmisaterian ovesta kerran päivässä ja siivouspalvelu käy tekemässä pikasiivouksen kerran kuussa.

Palaamme kotiin, josta pitäisi tietokoneen äärestä hoitaa kaikki asiat. Pitäisi, jos osaisi. Pitäisi, jos sormet olisivat yhtä nopeat kuin tietokoneen jatkuvasti sammuva näyttö. Pitäisi, jos osaisi soittaa jonnekin ja jos joku ihminen vastaisi ilman lukemattomia automaattivastauksia.

Missä vaiheessa tästä maailmasta tuli tällainen? Missä vaiheessa talouden rattaat lähtivät pyörimään niin kovilla kierroksilla, että vanhukset putosivat kyydistä eikä suuri osa nuorista jaksa nousta kyytiin ollenkaan? Missä vaiheessa ihmisarvo poljettiin talouden rattaiden alle?

Ennen kotiin lähtöä otan kuvat niistä kahdesta paperista, jotka piti toimittaa pankkiin. Isä, tämä asia kyllä järjestyy. Kotimatkalla mietin, haluanko minäkään kohta elää tässä maailmassa.

Autoradiosta kuuluu ohjelma, jossa keskustellaan uusista ravintosuosituksista. Kunhan nyt saisi jostain jotain syötävää vanhemmille jouluksi, ateriapalvelu kun ilmoitti pitävänsä kolmen viikon joululoman.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Verkkoasiointia on nykyaikana tarjolla kyllästymiseen asti

Minulla oli asia, joka pitäisi hoitaa Kela: n virkailijan kanssa. Siispä menin tietokoneelle ja siellä sivulle www.kela.fi. Niinhän se menee nykyisin, on asia mikä tahansa, se hoidetaan digitaalisesti tai verkossa tai sähköisesti tai miten sen itse kukin haluaa ilmaista, rakkaalla lapsella kun on monta nimeä.

Kelan etusivulla aukesikin sitten monenlaisia vaihtoehtoja. Ensin piti valita, olenko henkilöasiakas, työnantaja, yhteistyökumppani tai haluanko tietoja kelasta. Määrittelin itseni henkilöasiakkaaksi. Tämän määrittelyn jälkeen aukesikin sitten monenlaisia vaihtoehtoja, joista olisi edelleen pitänyt valita, mihin ryhmään asiani kuuluu. Rullasin sivua edestakaisin enkä osannut määritellä asiaani yhdenkään otsikon alle. Mikään ei vain istunut kohdilleen. Siispä lähdin etsimään puhelinnumeroa, johon voisin soittaa ja esittää asiani suullisesti jollekin ihmiselle.

Pienen etsimisen jälkeen löysin otsikon ”Asiakaspalvelu” ja aukaisin sen toiveikkaasti. Toiveikkuus palkittiin ja sivulta löytyi helposti kohta ”Soita kelaan” ja sen otsikon alta puhelinnumero. Siispä puhelin käteen ja näppäilemään siihen Kelan numeroa.

Puhelimeenhan ei tietenkään vastaa ihminen, vaan automaatti, sellaista se on tämä nykyaika. Kuuntelin sujuvasti koko automaatin lateleman litanian: ”Jos asiasi koskee sitä, valitse yksi ja jos tätä, niin valitse kaksi jne.” Tuttu ongelma, en tiennyt, mihin kategoriaan asiani kuului. Onneksi litanian viimeisenä automaatti mainitsi, että jos asiasi koskee jotain muuta asiaa, niin valitse viisi. Siispä painoin numeroa viisi ja jäin odottamaan.

Puhelimeen ei edelleenkään tietenkään vastaa ihminen, vaan automaatti, joka tällä kertaa sanoo: ”Kaikki palveluasiantuntijamme ovat nyt varattuja, palvelemme sinua mahdollisimman pian, ole hyvä ja odota.” Siispä jään odottamaan ja kuuntelemaan taukomusiikkia.

Taukomusiikki katkeaa hetken kuluttua ja automaatti jatkaa jutteluaan. ”Tiesitkö, että voit tehdä tukihakemuksen myös verkossa. Verkossa asioit ilman jonoja osoitteessa www.kela.fi kautta asiointi.” Ja sitten jälleen taukomusiikkia. En ole tekemässä tukihakemusta enkä halua asioida verkossa, joten jatkan jonottamista.

Hetken kuluttua taukomusiikki katkeaa uudelleen, automaatilla on taas asiaa minulle. Tällä kertaa se sanoo: ”Voit hoitaa asioitasi myös verkossa osoitteessa www.kela.fi. Verkossa voit hoitaa…”, ja sitten seuraa pitkä lista asioita, jotka voisin hoitaa verkossa, jos haluaisin, mutta kun en edelleenkään halua eikä asiani ole mikään automaatin mainitsemista asioista. Automaatti neuvoo vielä, että asiointipalveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Sitkeästi pysyn tavoitteessani saada puhua ihmisen kanssa ja jään edelleen kuuntelemaan taukomusiikkia.

Jälleen taukomusiikki katkeaa ja automaatilla on minulle asiaa. Jo kerran kuultu lista alkaa alusta, ensin ”kaikki palveluasiantuntijamme ovat nyt varattuja…”, sitten ”tiesitkö että…”, sitten ”voit hoitaa…” ja tämä sama kuvio toistuu lukemattomia kertoja.

Kun olen kuunnellut nuo litaniat niin monta kertaa, että osaan ne jo ulkoa, puhelimeen vastaa vihdoinkin ihminen. Selitän asiani tälle ihmiselle, joka sanoo, ettei hän osaa sanoa tähän mitään. Hän tekee toimeksiannon ja lupaa, että asiantuntija soittaa minulle mahdollisimman pian. Suljen puhelimen ja jään odottamaan puhelua, joka tulee siis mahdollisimman pian. Onneksi enää ei tarvitse kuunnella taukomusiikkia eikä kehotuksia siirtyä verkkopalveluihin, sillä en edelleenkään halua asioida verkossa.

Puhelu tuli mahdollisimman pian eli alle tunnissa. Kaikista verkkoasiointiin kehotuksista huolimatta sain lopulta asiani hoidettua ihmisen kanssa. Kylläpä oli virkistävää jutella ihan oikean ja ystävällisen ihmisen kanssa. Hän ymmärsi, vaikka en ehkä heti löytänytkään oikeaa kategoriaa asialleni. Monta asiaa voin hoitaa verkossa, mutta monta asiaa hoitaisin niin kovin mielelläni ihmisen kanssa.

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat