”Topi Borg on suomalainen tv-persoona, joka tuli tunnetuksi Ylen Kirjolla-sarjasta vuonna 2023:” kertoo Wikipedia. Siitä minäkin tulin tietoiseksi hänen olemassaolostaan, seurasin mielenkiinnolla kyseistä sarjaa sen ensimmäisellä tuotantokaudella.

Kirjolla-sarjassa seurataan autismikirjolla olevien henkilöiden elämää. Sarjassa on esiintynyt muitakin autismin kirjolla olevia henkilöitä, mutta vain Topi Borg on jäänyt julkisuuteen. Huhtikuussa häneltä julkaistiin kirja Normaaliusrodeo.

Kirjolla-sarja on voittanut kaksi Kultaista Venlaa. Venloja voitti myös viime syksynä esitetty sarja Peltsi ja Osmo. Osmolla on Downin syndrooma.

Nämä kaksi tv-sarjaa ovat tuoneet esille autismin kirjon ja Downin syndrooman kanssa elävien ihmisten elämää. Kansa on ihastunut Topiin ja Osmoon. Toivottavasti sarjat lisäävät ymmärrystä ja hyväksyntää kaikenlaisia ihmisiä kohtaan.

Mutta kuinka kävikään kesäkuussa, kun Tampereella järjestettiin Vammaisten Pride. Erilaisten vammojen kanssa elävien ihmisten marssiessa Tampereen kaduilla kansa ei taputtanut ihastuneina käsiään, vaan huuteli herjauksia. Sellainen oli vastaanotto Topi Borgin kotikaupungissa.

Kesäkuussa järjestettiin perinteisesti Forssan Suvi-illan maraton. Seurasin juoksijoita Tammelan kirkon seutuvilla. Juoksijoiden keskellä huomio kiinnittyi näkövammaiseen juoksijaan, joka juoksi käsikkäin avustajansa kanssa.

Näkövammainen juoksija toisten juoksijoiden keskellä oli kaunis näky. Maratonia seuratessa näkee monenlaista juoksutyyliä ja monen tasoista juoksijaa. Jokainen juoksee tyylillään ja vauhdillaan, jokaiselle taputetaan tasapuolisesti.

Niin sen pitäisi olla tässä kovenevien vaatimusten ja tehokkuuden maailmassa, jokainen omien kykyjensä ja jaksamisensa mukaan, ei kaikilta voi vaatia samoja tehoja tai samaa vauhtia. Tylsää olisi elämä pelkkien robottien maailmassa, jossa jokainen ihminen noudattaisi samaa kaavaa.

Siirtyykö erilaisten ihmisten elämän hyväksyminen televisiosarjoista todellisuuteen? Eivät autismin kirjon tai Downin syndrooman ihmiset ole vain televisioviihdettä, he ovat keskellämme eläviä ihmisiä. He ovat ihmisiä kaduillamme, kouluissamme, työpaikoillamme, kaikkialla, missä ihmisiä liikkuu.

Vammaiset ihmiset eivät ole vain he, vaan he ovat me, osa meidän ihmisten joukkoa. Meillä on jokaisella omat puutteemme ja vajavaisuutemme. Joidenkin ihmisten vajavaisuudet näkyvät ulospäin, joidenkin jäävät näkymättömiin. Virheetöntä ihmistä ja täydellistä elämää ei ole olemassa.

Silti tätä yhteiskuntaa rakennetaan virheettömille ihmisille. Kaikkien pitäisi pystyä suorittamaan tietyt tutkinnot ja siirtymään sujuvasti työelämään. Työpaikoilla kiristetään tahtia, mitataan suorituksia ja nostetaan vaatimustasoa huomioimatta ihmisten yksilöllisiä ominaisuuksia tai elämäntilanteita.

Tylsää ja ahdistavaa olisi elämä robottien maailmassa, mutta roboteille tätä yhteiskuntaa ollaan rakentamassa. Tarvitsemme inhimillistä ajattelua ja arvomaailman muutosta. Elämää ei voi ohjelmoida valmiiksi eikä täydelliseksi, se täytyy elää.