Kirjoitukset avainsanalla muistisairaus

Rautatien ylitys koulutiellä.

Tästä lähdin joka aamu,

kohta joukkoon liittyi kavereita,

naapureita,

kylän lapsia koulutielle.

 

Missä on Niskasen talo,

mistä tulee mukaan Niskasen lapset?

Ei näy taloa, ei lapsia.

Äiti, talo on purettu kauan sitten.

Lapset ovat maailmalla.

 

Miksi tämä tie tästä kulkee?

Mistä nyt tulee mukaan Sirkka?

Äiti, tämä tie on tehty kauan sitten.

Sirkka lepää hautausmaalla.

 

Tässä pitäisi olla mummula.

Mummulan vintti on paras leikkipaikka ja

Sirkka on paras leikkikaveri.

Äiti, mummula on purettu kauan sitten.

 

Mihin on kadonnut maitolaituri?

On kadonnut maitolaituri,

ovat kadonneet lehmät ja tyhjentyneet navetat.

On lopetettu maitolaiturin paikalta kioski.

 

Niin paljon kaikkea.

En minä muista.

Pitääkö minun muistaa?

Äiti, sinähän muistat paljon,

välistä on vain kadonnut muutama vuosikymmen.

 

Äidin kanssa yhteisellä koulutiellä.

Tälle koulutielle äiti minut talutti.

Pimeinä syysaamuina saatteli,

talvipäivinä vastaan hiihteli.

 

Äiti, ei sinun tarvitse muistaa,

minä muistan.

Minä kuljen kanssasi takaisin kotiin.

Yhdessä, niinkuin silloin kauan sitten.

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvät kahvit

Olen menettänyt äitini.

Puhelimen näytöllä ei enää näy "äiti soittaa".

En enää syö äidin herkullista karjalanpaistia.

Kahvipöydässä ei ole äidin leipomia kierrepullia, ei lusikkaleipiä eikä kanelitankoja.

Syntymäpäivänä äiti ei muista minua.

Siinä hän istuu vieressäni ja sanoo:

"Keitettäisiinkö hyvät kahvit."

Minun menetetty äitini.

Olen kadottanut äitini.

Hän puhuu enkä minä ymmärrä.

Minä puhun eikä hän ymmärrä.

Hän on kadonnut muistimaahan.

Äiti sanoo:

"Keitettäisiinkö hyvät kahvit."

Sen ymmärrän ja kävelen keittiöön.

Äiti haluaa auttaa, mutta missä on kahvipaketti.

Se on kadonnut.

Samoin suodatinpussit.

Kahvikupitkin ovat kadonneet,

kahvilautaset ja lusikat ja ne keksit, joita on joka toisella hyllyllä.

Kaikki kadonneet.

Äiti, kahvipaketti löytyi, samoin suodatinpussit,

minä voin keittää.

Kupit löytyvät, ja lusikat, kahvilautaset, kaikki keksipaketit.

Kaikki, mikä oli kadonnut, on omalla paikallaan.

Mekin olemme omilla paikoillamme.

Äiti, me keitimme hyvät kahvit.

Siinä hän istuu vieressäni,

minun menetetty ja kadotettu äitini.

Istuu ja sanoo:

"Keitettäisiinkö hyvät kahvit, en ole koko päivänä juonut kahvia."

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Kauniisti kirjoitettu kirjoitus, täynnä rakkautta ja lämpöä mutta myös sitä hiljaista surua ja toivottomuutta jota muistisairaan kanssa elämä on.

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat