Minun kädessäni

”Ottakaa jokainen itsellenne pariksi oikealla puolellanne oleva henkilö.”

Olin suunnitellut omasta mielestäni mielenkiintoisen tuntiohjelman, joka tehtäisiin pareittain. En halunnut oppilaiden valitsevan itse parejaan, koska tiesin, että luokassa on oppilas, jonka pariksi ei kukaan halunnut. Oppilaita oli parillinen määrä, joten tällä tavalla kukaan ei jäisi yksin.

”Miksi pitää ottaa pari oikealta puolelta?”

”Ottakaa nyt vain se pari, niin päästään asiassa eteenpäin.”

”En ota, jos et perustele.”

En voinut kertoa oppilaille, että tällä tavalla myös oppilas X saa parin itselleen, joten vastasin, että teitä on parillinen määrä ja tällä tavalla kaikille tulee pari.

”Mutta me ollaan kolmestaan, jos et perustele, miksi pitää olla sun määräämän parin kanssa.”

”Tehkää nyt vain minun ohjeitteni mukaan, jotta päästään aloittamaan.”

”Mutta miksi?”

”Koska minä sanon niin.”

Lopputulos oli, että he eivät tehneet niin, kuin minä sanoin vaan lopulta yhdessä ryhmässä oli kolme oppilasta ja oppilas X jäi yksin. Oppilas X vakuutti minulle, että ei häntä haittaa olla yksin, hän on tottunut siihen.

Olen kasvanut kodissa, jossa isän sana oli laki ja jos isä ei ollut kotona, niin äidin sana oli laki. Riittävä perustelu meille lapsille oli se, että täällä tehdään niin kuin minä sanon. Turhia miksi-kysymyksiä ei kannattanut esittää.

Peruskoulussa on paljon oppilaita, joille kukaan ei ole opettanut, että aikuisen sana on laki. Ja jos ei kotona ole sitä oppinut, ei sitä osaa koulussakaan. Opettajan työ on loputonta perustelemista ja miksi-kysymyksiin vastaamista, niin loputonta, että joskus ei päästä asiaan ollenkaan.

Ei isäni vaatinut sokeaa tottelemista ja kyllä hän oli myös valmis perustelemaan päätöksiään. Yksi mieleen jäänyt isän perustelu oli: ”Asioista päättää se, joka kantaa vastuun tilanteesta. Saatte päättää asioistanne sen mukaan, kun kykenette kantamaan päätöstenne seuraukset.”

Opettaja on vastuussa siitä, mitä luokassa tapahtuu oppitunnin aikana. Hän on vastuussa kaikista oppilaistaan ja siksi hänen antamiaan ohjeita pitäisi noudattaa. Olin vastuussa myös siitä oppilaasta, jota kukaan ei halunnut parikseen ja yritin kantaa vastuuni valitsemallani parinmuodostustaktiikalla. Omalla käytöksellään kolme oppilasta estivät minua kantamasta vastuutani ja oppilas X jäi yksin.

Kriittisyys ja perusteluiden vaatiminen ovat hyviä asioita, mutta on myös osattava tunnistaa tilanteet, joissa ei ole syytä esittää mielipiteitään. Olemme kasvattaneet joukon nuoria, joilla ei ole mitään käsitystä terveestä kriittisyydestä. Kritiikkiä ei ole se, että sokeasti vastustaa kaikkia aikuisia ja toteuttaa omia mielitekojaan. Kodeissa kaivattaisiin niitä isiä ja äitejä, jotka sanovat lapsilleen ”nyt tehdään niin kuin minä sanon”.

Oppilaan X sanat ”olen tottunut olemaan yksin” särkivät sydämeni. En usko, että kukaan tottuu olemaan aina se, joka jää luokassa yksin. Ihminen vain sopeutuu osaansa, mutta kyllä se sattuu. Haluaisin todella olla luomassa hänellekin hyvää oppimisympäristöä, mutta miten se on mahdollista, jos osa oppilaista ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Kodeissa tarvitaan isiä ja luokissa pitäisi noudattaa opettajan ohjeita.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Hae blogista

Kategoriat