Jälleen uusi tapa ostaa junalippu

Alakouluikäinen poika istuu suomalaisen peruskoulun ruokalassa. Hän pyörittelee kädessään perunaa, kasvojen ilme ja koko olemus kysyvät, että mikä ihme tämä on ja mitä tämän kanssa pitäisi tehdä.

Asia selviää katsellen vierustovereiden toimintaa. Koulumme lukuvuosi alkoi kiinalaisen ystävyyskoulun oppilaiden vierailulla ja tuo ihmettelevä ilme toistui jokaisena koulupäivänä ruokalassa.

Miltä tuntuu, kun asia pitäisi jotenkin hoitaa, mutta ei yhtään tiedä miten eikä ole yhteistä kieltä asian selvittämiseen?

Menneen kesän aikana olen kotimaan matkoilla tavannut useita ihmetteleviä turisteja. Miten ostetaan lippu rautatieasemalta, kun paikalla on pelkkiä automaatteja eikä yhtään virkailijaa, jolta kysyä neuvoa? Tai miten laitetaan matkatavarat säilytyslokeroon eikä edelleenkään ole yhtään työntekijää missään?

Ihmettely ja hukassa oleminen kuuluvat turistin elämään, mutta entä sitten, kun liikkuu kotimaassaan, asioi äidinkielellään ja on silti aivan hukassa. Turistien lisäksi olen neuvonut myös monia suomalaisia ja välillä ollut itsekin aivan hukassa.

VR uudisti lippuautomaattinsa aiheuttaen hämmennystä useille suomalaisille matkustajille. Otto-automaatit ovat muuttuneet Nosto-automaatteihin ja taas on pitänyt ihmetellä. Bensa-automaateillakaan ei aina tiedä, miten pitäisi toimia.

Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelyt muuttuvat siihen tahtiin, ettei sinne kohta tee mieli matkustaa täältä maakunnista. Ennen saattoi sentään turvautua taksiin, mutta taksiuudistuksen jälkeen sekään turvakeino ei enää vakuuta. Olo on kuin turistilla, miten täällä pitäisi toimia.

Ja sitten on ne älypuhelimet. Kun on saanut puhelimeensa ladattua joukon erilaisia sovelluksia ja appseja, niin puhelin sanoo sopimuksensa irti ja uuden puhelimen hankkiminen sekoittaa sopivasti koko elämän muutamaksi päiväksi. Nykyisin kun ei mitään voi tehdä ilman älypuhelinta.

Samaan aikaan, kun puhutaan väestön vanhenemisesta, meille rakennetaan yhteiskuntaa, jossa pudotetaan surutta vanhat ihmiset kärryiltä. Miten ihmeessä selvitä kaikkien pin-koodien ja uudistuvien järjestelmien kanssa.

Ja kyllä tämä uudistusvimma aiheuttaa stressiä nuoremmissakin ihmisissä.

Koulun ruokalassa oli useita ihmisiä neuvomassa kiinalaisille vieraillemme, mitä perunalle pitää tehdä. Niin ei ole istuessa yksin kotikoneella maksamassa laskuja. Jos homma ei toimi, kukaan ei ole auttamassa, ainoa varma asia on, että velkojat kyllä ottavat omansa jollakin tavalla.

Lause ”uudistimme ja helpotimme palveluamme” merkitsee suomeksi, että vähän aikaa olet hukassa kuin kiinalainen turisti suomalaisessa ruokapöydässä. Rohkeasti vain veitsi ja haarukka käteen, eiköhän se siitä jotenkin selviä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Hae blogista

Kategoriat