Kirjoitukset avainsanalla työelämä

Ilmoitus äänioikeudesta. Se on oikeus, joka kannattaa käyttää.

Kuntavaalit ovat pian ja nyt pitäisi löytyä ehdokas, jolle antaisi äänensä. Moneen eri vaalikoneeseen olen jo vastannut etsiessäni sopivaa ehdokasta.

Äänestäminen on minulle itsestäänselvyys. En mieti, ovatko edelliset ehdokkaat lunastaneet vaalilupauksiaan tai onko äänestäminen turhaa. Äänestän, koska haluan elää yhteiskunnassa, jossa on vapaat vaalit ja jokaisella kansalaisella on mahdollisuus antaa äänensä.

Monet ehdokkaat, puoluekannasta riippumatta, tuntuvat olevan lasten, nuorten, vanhusten ja ilmaston asialla. Kannatettavia asioita kaikki, mutta kaipaan ehdokkaalta jotain muutakin.

Etsin ehdokasta, joka olisi kiinnostunut työtä tekevien ihmisten asioista. Sillä ilman työtä tekeviä ihmisiä jäävät kaikki edellä mainitut asiat hoitamatta.

Työelämästä on viime aikoina kuulunut paljon huolestuttavia uutisia. Hoitoalan työntekijät ovat uupuneita ja heitä on liian vähän, veturinkuljettajat lakkoilevat työolojensa puolesta, kulttuuriala ja yrittäjät ovat vaikeuksissa koronan takia, poliiseja on aivan liian vähän ja kouluissa on uuvuttavan kova muutostahti päällä.

Uutisissa on kerrottu myös, että monella alalla työntekijöiden kokema väkivalta ja kiire ovat lisääntyneet, samoin käynnit työterveyspsykologilla. Suomalaisilla työpaikoilla ei siis voida kovin hyvin.

Jos työtä tekevät ihmiset uupuvat, kuka sitten hoitaa niitä lapsille ja vanhuksille suunnattavia palveluita. Ei niitä vapaaehtoisvoimin kyetä hoitamaan, tarvitaan palkattuja työntekijöitä.

Jos yrittäjät joutuvat ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin, kuka rakentaa koulut, päiväkodit, sairaalat, hoitolaitokset, asunnot ja koko yhteiskunnan. Tai kuka pitää huolen ruokahuollosta. Ei tämä maailma pyöri harrastustoiminnalla, vaan työnteolla.

Työtä tekevät ihmiset ovat niitä, jotka pitävät tämän yhteiskunnan rattaat pyörimässä. Yksikään kunta ei pärjää pelkästään lasten, nuorten ja eläkeläisten varassa. Heidän elämänsä on riippuvainen työtä tekevistä ihmisistä.

Työtä tekevät ihmiset ovat ansainneet palkkansa ja hyvät työolosuhteensa. Eihän kukaan halua tehdä työtä, josta ei ole hyötyä itselle tai mennä sellaiseen työpaikkaan, jossa on jatkuvasti paha olla. Kunta huolehtikoon työntekijöistään.

Vanhukset ovat työnsä tehneet ja ansaitsevat sen vuoksi hyvän hoidon. Se hoito tulee työikäiseltä väestöltä.

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, joka perustuu hyvään kasvatukseen ja koulutukseen. Sen kasvatuksen ja koulutuksen antavat työikäiset ihmiset. Tämän päivän aikuiset rakentavat nuorten tulevaisuutta.

Minun ääneni saa siis ehdokas, joka ei vaalipuheissaan ohita työikäisiä ihmisiä.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun lapsuuskoti alkaa näyttää rapistuneelta, ei omakaan jaksaminen ole samaa kuin nuorena. Työelämässä pitäisi kuitenkin pysyä.

”Onkohan minulle tässä firmassa tulevaisuutta?” Ikätoverini kertoi esittäneensä tuon kysymyksen useasti työnantajalleen ja saaneensa joka kerta myönteisen vastauksen. Vaikka työnantaja vakuuttaa, että on sinulla tulevaisuutta, se ei silti tunnu siltä.

Miksi ei? Jos asioista neuvotellaan vain nuorempien työntekijöiden kanssa ja uudet työtehtävät annetaan heille. Vanha työntekijä saa tehtäväkseen sen, mitä muilta jää.

”Työnantaja esitteli minulle uuden työntekijän ja kertoi, että tässä on sitten sinun seuraajasi, jonka saat opettaa talon tavoille.” Näin kertoi toinen ikätoverini. Ikää on yli 60, mutta työvuosia ja -haluja olisi vielä jäljellä ja silti mieleen hiipii epäilys, aiotaankohan minut piankin siirtää syrjään.

Toinen ikätoverini kertoo, että työnantaja ehdotti hänelle hienovaraisesti siirtymistä eläkeputkeen. Se nuori kaveri, jonka tutorina hän on toiminut pari vuotta, on nyt valmis siirtymään puikkoihin eikä vanhaa enää tarvita. Jos irtisanoutuisit itse, kun meidän firmassa ei ole tapana antaa potkuja.

Menneen kesän aikana olen kuullut ystäviltäni melko monta karua tarinaa työelämästä. Me, joiden ikä alkaa kuutosella, emme enää ole työmarkkinoiden priimaa ja moni on saanut todeta sen käytännössä.

Näiden työelämän tosikertomusten rinnalla valtakunnan tasolla on jälleen kerran nostettu esille ehdotus työuran pidentämisestä ja ikääntyvien ihmisten pitämisestä työelämässä mahdollisimman pitkään. Olemme samaan aikaan korvaamattomia ja tarpeettomia. Osaamme paljon ja silti olemme putoamassa kelkasta.

Olisikohan aika kuunnella meitä työelämän konkareita. Emme me ole yksi ja yhtenäinen joukko. Meillä on jokaisella oma työhistoriamme, elämäntilanteemme, terveytemme tai sairautemme. Osaamme jo itse kertoa, mitä jaksamme ja mihin kykenemme, jos vain joku kuuntelisi.

Me olemme työelämän priimaa. Samalla, kun vauhti hidastuu, osaamme nähdä tehokkuuden ja nopeuden lisäksi muitakin arvoja. Emme ehkä pysy nuorempien tahdissa, mutta työn sisällön ja laadun suhteen meillä on paljon annettavaa.

Ja jos joku meistä kokee, että nyt on aika tehdä elämässä jotain muutakin, kuin pyöriä tehoyhteiskunnan rattaissa, niin sekin on arvokasta. Ehkä meidän paikkamme olisikin jo lastenlasten tai omien vanhempien hoitajina, heille saattaisimme olla korvaamaton apu.

Olisiko jo aika kysyä, mikä on tämän elämän tarkoitus. Siksikö minä täällä maan päällä pyörin, että talous pyörii. Ja kun olen antanut kaikkeni talouden rattaisiin, niin mitä sitten.

En ole korvaamaton enkä tarpeeton. Sen olen oppinut, että ei nuorikaan ole korvaamaton eikä tarpeeton. Mutta jokaisen elämä on korvaamaton ja siksi tämän elämän tarkoitusta kannattaa kysyä muualtakin kuin talousguruilta.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat