Kirjoitukset avainsanalla kauppa

Autoilijan kiireet loppuvat tämän näyn edessä.

Eräänä syyskesän päivänä hyppäsin autoon tarkoituksena käydä pikaisesti kaupassa. Lähin kauppa sijaitsee kymmenen kilometrin päässä, joten ilman autoa siellä ei käy kovin pikaisesti. Ajettuani muutaman kilometrin huomasin tiellä useamman poron. Jarrutus, vaihde pienemmälle ja siinä sitten köröteltiin. Eipä minulla oikeastaan ollutkaan kiire minnekään. Kiire näytti katkenneen myös muilta tiellä liikkujilta, autojono takana kasvoi, samoin vastaantulevien kaistalla. Välillä vauhti seisahtui täysin, mihinpä sitä kiirehtimään poron katsellessa melkein tuulilasista sisään.

Usein porot jolkottelevat melko pikaisesti metsään, mutta näillä poroilla ei näyttänyt olevan aikomustakaan poistua tieltä. Olivat päiväkävelyllä. Ensin istuin rauhallisesti autossa odotellen, mutta lopulta minua alkoi naurattamaan ja ajatus lähti omille teilleen. Mietin, onko poro tyhmä vai viisas.

Poro ei ymmärrä tiellä piileviä vaaratilanteita. Se ei ymmärrä varoa autoja, vaikka törmäystilanteessa juuri se poro on heikompi osapuoli. Siinä se vain keikuttelee päätänsä tai takapuoltaan autoni nokkapellin edessä, vaikka voisin hyvin kaasuttaa ja ajaa sen kumoon. Tyhmä poro.

Poro elää omaa elämäänsä. Se syö tien vieriltä, pelloilta ja kasvimailta silloin, kun sillä on nälkä. Se tulee tielle pakoon sääskiä, mäkäräisiä, paarmoja, polttiaisia eli siis kaikkia mahdollisia Lapin taivaalla lenteleviä pieniä kiusankappaleita. Vain hirvikärpäset puuttuvat. Se tulee tielle pakoon myös hellettä tai sitten muuten vain. Jos tietää, mitä tarvitsee ja mitä haluaa, niin mitäpä sitä välittämään muiden mielipiteistä. Viisas poro.

Se ei pelkää tiellä liikkuvia polkupyöriä, moottoripyöriä, autoja, asuntoautoja, rekkoja, mitään. Vaaraa uhmaten se juoksee tielle, risteilee tien laidalta toiselle epämääräisen ajan ja lopulta palaa metsään. Tai se ei oikeastaan uhmaa vaaraa, sillä se ei vain taida ymmärtää sitä. Onko se rohkeutta vai tyhmänrohkeutta?

Mitä tapahtuisi, jos ihmiset eläisivät kuin porot, liikkuisivat miten sattuu ja minne sattuu, täysin omien ajatusten ja tarpeiden mukaan. Ainakin liikenne olisi pelkkää kaaosta ja samoin taitaisi käydä kaikessa toiminnassa. On viisautta ottaa elämän ja yhteiskunnan realiteetit huomioon. Ei kannata olla tyhmä poro.

Mitä tapahtuisi, jos ihmiset enemmän miettisivät omia arvojaan, taitojaan, lahjojaan, toiveitaan kuin toisten mielipiteitä, tekisivät asioita, jotka kokevat tärkeiksi välittämättä muiden arvostelusta. Jos tietää, mitä tahtoo, niin mitä sitä turhaan kyselemään muilta. Oman näköinen elämä on poron viisautta.

Viisas ihminen tunnistaa vaaran paikat ja osaa väistää tarvittaessa, ei kannata olla tyhmänrohkea. Tässä vaiheessa ajatusketjuni katkesi, sillä porot päättivät siirtyä metsän puolelle, minä vaihdoin vaihteen isommalle ja kaasuttelin kohti kauppaa. Kaupassa katselin hyllyissä porosäilykkeitä ja savuporonlihaa. Ei taida poronkaan elämä niin hääppöistä olla, vaikka pystyvätkin pysäyttämään liikenteen hetkellisesti.

Paluumatkalla en nähnyt poroja, mutta illalla tultuani saunasta valkoinen poro seisoi saunan rappusten edessä. Sen valkoinen turkki loisti aavemaisesti vasten pimeää iltaa. Siinä me katselimme hetken aikaa toisiamme lempeästi silmiin, sitten poro suuntasi kulkunsa saunan taakse metsään ja minä kohti päärakennusta. Hyvää yötä molemmille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niittäminen on kovaa työtä ja vaatii taitoa.

Koulupäivän päätteeksi juttelin opettajanhuoneessa yhden työkaverin kanssa. Hänen työpäivänsä ei ollut sujunut parhaalla mahdollisella tavalla ja keskustelun lopuksi hän sanoi: ”Sitä minä vaan mietin, että miten olen tähän joutunut ja miten tästä voisi päästä pois?” Melkoinen kysymys akateemisen tutkinnon suorittaneelta kolmekymppiseltä opettajalta.

Melkein 40: n vuoden työuran teollisuudessa tehnyt mies kertoilee sairauksistaan ja vaivoistaan. Niska ja olkapäät ovat rappeutuneet, selkä on kipeä ja sydämessä on eteisvärinää. Keskustelu päättyy kysymykseen: ”Sitä minä vaan mietin, että miten jaksan tehdä töitä eläkeikään asti?” Kysymys on pelottava, entä sitten, jos ei jaksa.

Työelämänsä kaupan työntekijänä aloittanut nuori aikuinen näyttää niskassaan olevia naarmuja ja mustelmia. Iltayön aikaan huumeissa ollut tupakka- ja olutvaras oli paljastuttuaan innostunut hakkaamaan paikalla olleita kahta työntekijää oluttölkeillä. ”Tämä on jo neljäs kerta, kun joudun kutsumaan vartijan ja poliisit kauppaan. Sitä minä vaan mietin, että ei tällaista työtä voi kauaa tehdä.”

Erityisoppilaiden integroiminen yleisopetuksen luokkiin, eläkeiän nostaminen ja kauppojen aukioloaikojen pidentäminen vaikuttavat konkreettisesti työntekijöiden arkielämään ja jaksamiseen. Sitä minä vaan mietin, että kiinnostaako se ketään.

Viimeisten viikkojen aikana olen lukenut ja kuullut mediasta useita hälyttäviä uutisia työelämästä. Sote-alojen työntekijöihin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt, kolmivuorotyö uuvuttaa tekijänsä, lääkärit eivät halua tehdä yöpäivystyksiä, ylipitkät työviikot lisäävät masennusriskiä naisilla ja nuoret työntekijät sairastuvat työuupumukseen.

Nyt, kun työllisyys on lisääntynyt, eläkeikä noussut, palkankorotukset lähes jäädytetty ja kiky-tunnit tulleet osaksi työntekijöiden elämää, olisiko aika miettiä työikäisen väestön jaksamista. Kuka hoitaa lapset ja vanhukset, jos työikäiset ihmiset väsyvät ja masentuvat? Kuka maksaa ilmaisen varhaiskasvatuksen tai toisen asteen koulutuksen, jos veronmaksajat uupuvat?

Sadut päättyvät siihen, että he saavat toisensa ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. Sadut ovat satuja, mutta voisiko työelämän suhteen tavoitteena olla onnellinen loppu.

Jospa työelämän saisi aloittaa onnellisella uutisella työpaikan saamisesta. Töitä saisi tehdä tyytyväisenä elämäntilanteensa, osaamisensa ja jaksamisensa mukaan. Työelämän päätteeksi voisi päästä eläkkeelle suhteellisen hyväkuntoisena ja ylpeänä hyvin suoritetusta työurasta. Sitä minä vaan toivon.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Kategoriat