Kirjoitukset avainsanalla Koulutus

Unelman toteutuessa on aika riemuita.

Alkoi helmikuu ja sen mukana joka vuotinen Yhteisvastuukeräys. Vuosi 2025 on Yhteisvastuukeräyksen 75- vuotisjuhlavuosi ja tämän vuoden keräyksellä tuetaan nuorten mahdollisuuksia unelmoida ja rakentaa turvallista tulevaisuutta.

Helmikuu tuo mukanaan myös joka vuotisen toisen asteen koulutuksen yhteishaun. Yhteishaussa ovat hakuvelvollisia kaikki alle 18- vuotiaat, peruskoulun päättötodistuksen saaneet nuoret. Suomessa maksuton toisen asteen koulutus antaa jokaiselle nuorelle mahdollisuuden unelmoida ja rakentaa turvallista tulevaisuutta.

Hänellä on unelma, päästä lukioon. Olemme puhuneet unelmasta aikaisemminkin, tehneet suunnitelmia unelman toteutumiseksi ja tähdänneet yhteishakuun. Yhteishaun lähestyessä käymme läpi toteutussuunnitelmaa ja nuori kertoo: ”En ole käynyt koulua eikä ole tullut suorituksia, numerot eivät nouse”.

Unelma on edelleen olemassa, mutta toteutussuunnitelma vaiheessa. Joudun sanomaan, ei tänä vuonna, sillä tarvittaisiin vähintään seiskalla alkava keskiarvo. Ei tänä vuonna, mutta ehkä joskus.

Hänelläkin on unelma, päästä ylioppilaaksi. Opiskelupaikka lukiossa on saavutettu, mutta opiskelu ei suju, suorituksia ei tule. Ei riitä, että käy päivittäin kävelemässä lukion käytävillä, osallistuu ruokailuihin ja lukuvuoden ainoa suoritus on liikunnasta vanhojen tanssien kurssi.

Unelma on olemassa, mutta toteutussuunnitelma vaiheessa. ”Ruokailupainotteiselta” lukiolinjalta ei tule ylioppilaita. Ruokasalin lisäksi pitäisi kävellä myös sisään luokkahuoneisiin ja ryhtyä töihin.

Hänellä on unelma, hänestä tulee yrittäjä, siihen ei tarvita koulutusta, pitäisi vain perustaa yritys, niin hän sanoo. Lukuvuosi ammatillisessa oppilaitoksessa on täynnä poissaoloja ja suoritusrekisteri loistaa tyhjyyttään. Pitäisikö yrittäjällä kuitenkin olla ammattitaitoa, jota tarjota tuleville, mahdollisille asiakkaille.

Näillä nuorilla on unelma. Heillä on suunnitelma unelman toteuttamiseksi. Heillä ei ole kykyä, halua tai voimavaroja tehdä töitä unelman toteuttamiseksi. Usko tulevaisuuteen puuttuu, ahdistaa, masentaa, pelottaa, sattuu sinne ja sattuu tänne, avuntarve on loputon.

Hallituksella on unelma, saada jokaiselle nuorelle toisen asteen tutkinto, lisätä lukiolaisten ja korkeasti koulutettujen määrää. Lisää suorituksia samaan aikaan, kun meillä on kasvava joukko nuoria, joiden suoritusrekisteri näyttää lähes puhtaalta peruskoulusta asti.

Heillä on unelma, heillä on toimintakykyä ja uskoa tulevaisuuteen. He ovat enemmistö kouluissamme ja oppilaitoksissamme. Kaikille ei tarvitse tarjota apua, vaan saa sanoa, että rohkeasti eteenpäin.

Elämä on unelmoimista, unelmien kariutumista ja toteutumista. Se, mikä ei toteudu tänä vuonna, toteutuu ehkä myöhemmin ja se, mitä ei jaksa tehdä tänään, tulee ehkä tehdyksi huomenna. Jokaisella on oma aikataulunsa ja oma tiensä.

Minulla on unelma. Unelmoin näkeväni nuoren sukupolven siirtyvän rakentamaan omaansa, mutta myös koko suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuutta. Ottakaa rohkeasti oma paikkanne, tulevaisuus on teidän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaamosaikaankin Suomessa on hyvä elää.

Tammikuussa 1971 Suomessa suoritettiin ensimmäinen lottoarvonta. Siitä lähtien suomalaiset istuivat nettiaikaan saakka tiiviisti televisioiden ääressä lauantai-illan uutisten jälkeen seuraamassa lottoarvontaa. Syntyi myös sanonta, että on lottovoitto syntyä Suomeen.

1970-luvulla tehtiin useita uudistuksia, joiden takia syntyminen Suomeen tuntui lottovoitolta. Kouluissa siirryttiin kaikille yhteiseen peruskouluun ja viisipäiväiseen työviikkoon. Suomen matka koulutuksen mallimaaksi alkoi.

Vuonna 1972 säädettiin kansanterveyslaki ja ensimmäiset terveyskeskukset aloittivat toimintansa. Äitiysloma pidennettiin puolivuotiseksi ja säädettiin laki neljän viikon vuosilomasta. Moni tasa-arvon ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta tärkeä laki on saanut alkunsa 1970-luvulla.

Me sodan jälkeen ja ennen 1990-luvun lama-aikaa syntyneet sukupolvet saimme elää lottovoittajan Suomessa. Silloin tehtiin työtä, jonka tulokset näkyivät kansan hyvinvoinnissa ja tulevaisuus näytti valoisalta.

Nyt 2000-luvulla tuntuu siltä, että tarvittaisiin lottovoitto, jotta olisi varaa elää Suomessa. Se, mitä 1970-luvulla uudistettiin, on nyt leikkauslistoilla. Koulutus on kriisissä, terveyskeskuksia puretaan ja työntekijöiden asemaa heikennetään.

Olen usein miettinyt, olisiko valtio niin velkaantunut, jos olisimme tyytyneet 1970-luvun elintasoon. Nykyaikaan verrattuna elämä oli vaatimatonta, silloin se tuntui riittävän mukavalta. Pitikö lähteä tälle jatkuvan kehityksen tielle ja tavoittelemaan loputtoman helppoa elämää?

Valitus alkoi 1990-luvun lamasta. Sen jälkeen hallitus toisensa jälkeen on puhunut, kuinka elämme velaksi eivätkä rahat riitä mihinkään. Kansalaisten pelottelusta ja uhkailusta on tullut maan tapa.

Lamavuosina Harri Holkeri kehotti kansaa syömään silakkaa. Silakka oli hyvää ja halpaa, tyypillistä arkiruokaa 1970-luvulla. Ei ole silakasta tämän päivän pelastajaksi, kalastusta pitää rajoittaa eikä taitaisi silakkalaatikko maistua kouluruokana.

Olen edelleen sitä mieltä, että on lottovoitto saada elää Suomessa. Täällä ei ole kaikki hyvin, ei ainakaan kaikilla, mutta täällä on demokraattisilla vaaleilla valittu, toimiva hallitus. Hallitus ei aina toimi toivomallamme tavalla, mutta se toimii ja sitä saa vapaasti arvostella.

Suuri osa maailman ongelmista johtuu siitä, että monilla valtioilla ei ole demokraattisilla vaaleilla valittua toimivaa hallitusta. Jos hallitus on valittu ”lumevaaleilla”, kyseessä on diktaattorin johtama totalitaarinen valtio. Sitä hallitusta ei arvostella.

Jos hallitus on toimintakyvytön ja heikko, se antaa elintilaa erilaisille sotilaallisille ja uskonnollisille ääriliikkeille. Tämän ajan maailmassa ääriliikkeet ja diktaattorit aiheuttavat niin suurta tuhoa, että jokainen demokraattisesti toimiva hallitus on lottovoitto.

Useilla suomalaisilla on varaa alhaisempaan elintasoon, kaikilla ei. Hallitukseltamme toivoisin hiukan empaattisempaa puhetta ja ymmärrystä niille ihmisille, joiden elämässä kaivattaisiin lottovoittoa normaalista elämästä selviämiseen.

Kommentit (2)

Vanha kansakoulu

Koulujen lukuvuosi on alkanut. Kaksi vuotta sitten tuli voimaan laajennettu oppivelvollisuus ja nyt meillä ovat ensimmäistä kertaa kaikki alle 18-vuotiaat oppivelvollisuuden piirissä.

Ensimmäinen lukuvuosi laajennetun oppivelvollisuuden parissa meni ihmettelyyn. Laki polkaistiin käyttöön melko raakileena ja monta asiaa jouduimme ihmettelemään käytännössä.

Toisen lukuvuoden aikana alkoi olla jonkinlainen käsitys siitä, mihin olemme ryhtyneet. Tämän lukuvuoden aikana tai jälkeen voimme jo odottaa tutkimuksia ja faktatietoa lain vaikutuksista.

Kaksi vuotta sitten työ laajennetun oppivelvollisuuden parissa oli minulle hyppy tuntemattomaan. On asioita, jotka ovat yllättäneet ja asioita, jotka eivät ole yllättäneet. Verkostoitumalla valtakunnallisesti eri kuntien työntekijöiden kanssa olemme yhdessä ihmetelleet samoja asioita.

Yksi yllättävä asia on ollut vaikeasti kehitysvammaisten oppivelvollisuus. Päivätoimintakeskuksissa ei voi suorittaa oppivelvollisuutta, joten erityisammattioppilaitoksiin on perustettu useita uusia ryhmiä, jotta kaikille sellaista ryhmää tarvitseville on saatu järjestettyä opiskelupaikka.

Kaikki eivät myöskään pysty suorittamaan oppivelvollisuuttaan oppilaitoksissa, joten koulut ja hoitolaitokset ovat ryhtyneet yhteistyöhön. Erityisammattioppilaitoksen opettajia käy päivätoimintakeskuksissa tai hoitolaitoksissa antamassa opetusta muutaman tunnin viikossa, toimintaa kutsutaan satelliittiopetukseksi.

Toinen yllättävä asia on ollut suomen kieltä taitamattomien maahanmuuttajien oppivelvollisuus. Tätä yllätystä on lisännyt Ukrainan sota, ja sen myötä lisääntynyt oppivelvollisten määrä. Kunnissa on perustettu erilaisia valmentavan opetuksen ryhmiä kaiken ikäisille ja tasoisille maahanmuuttajille.

Maahanmuuttajat eivät ole heterogeeninen ryhmä, vaan jokaisen oppivelvollisen tilanne pitää arvioida tapauskohtaisesti. Heillä on jokaisella oma taustansa ja oppimiskykynsä, omat taitonsa ja toiveensa.

Kolmas yllättävä asia ovat olleet oppivelvolliset, joilta puuttuu peruskoulun päättötodistus. Olemme järjestäneet opiskelupaikkoja 17 vuotta täyttäneille, joilla ei ole peruskoulun päättötodistusta. Ensimmäinen askel on peruskoulun päättötodistus, joillakin koko laajennettu oppivelvollisuus menee sen suorittamiseen.

Se ei yllättänyt, että peruskoulussa esiintyneet haasteet ja kouluvaikeudet siirtyvät eteenpäin. Peruskoululaisten koulupoissaolot, käytöshäiriöt ja mielenterveysongelmat ovat riski jatko-opintojen suhteen. Mitä useampia lapsia ja nuoria kyetään auttamaan peruskouluikäisinä, sitä varmemmin he tulevat saamaan päättötodistuksen ja myös toisen asteen tutkintotodistuksen.

Meillä laajennetun oppivelvollisuuden valvojilla on kirjoilla nuoria, joiden oppivelvollisuus päättyy tämän lukuvuoden aikana. Osa on kulkenut kanssamme kaksi lukuvuotta kiinnittymättä yhteenkään heille osoitettuun opiskelupaikkaan. Väkisin on vaikea auttaa ketään.

Osa heistä on erilaisten tukitoimien kautta aloittanut tutkintoon valmistavan opiskelun. Onnea heidän opiskeluilleen. Työ jatkuu heillä ja meillä.

Muutama vuosi ennen peruskoulu-uudistusta siirryin tästä Merikarvian Ylikylän kansakoulusta keskikouluun. Rakennus on sama, mutta kansakoulusta on tullut peruskoulu.

Kertoessani oppilailleni oppivelvollisuusiän noususta he kysyivät, onko se minusta hyvä vai huono asia. Sitä tuskin kukaan tietää. Joidenkin ihmisten mielestä se on hyvä ja joidenkin mielestä huono asia ja molemmilla osapuolilla on perustelut mielipiteelleen.

Edellinen suuri koulu-uudistus tehtiin 1970-luvulla. Peruskouluun siirtyminen aloitettiin vuonna 1972 Lapista ja vuoteen 1977 mennessä koko Suomessa oli siirrytty peruskouluun.

Peruskouluun siirtymisen tavoitteena oli turvata jokaiselle suomalaiselle ilmainen perusopetus. Siis sama tavoite kuin oppivelvollisuusiän nostolla. Nyt halutaan turvata jokaiselle suomalaiselle maksuton toisen asteen tutkinto.

Aika näyttää, onko nyt tehtävä uudistus hyvä vai huono asia. Aika on näyttänyt, että peruskoulu-uudistus oli hyvä asia. Ennen peruskoulua joidenkin lasten tie lukioon ja korkeakouluopintoihin oli suljettu jo 10-vuotiaana. Se ei ollut lapsen vaan vanhempien päätös.

Mutta peruskoulu-uudistus on myös laskenut oppimisen tasoa. Kun koulun on tarjottava jokaiselle mahdollisuus saada peruskoulun päättötodistus, riman täytyy olla sellaisella korkeudella, että jokainen kykenee sen ylittämään.

Siispä peruskoulussa oppilaita, jotka eivät joudu koko peruskouluaikana oikeasti opiskelemaan, peruskoulu on heille yksinkertaisesti liian helppo. Ja sitten meillä on oppilaita, jotka pääsevät peruskoulusta läpi täyttämättä juuri mitään oppimisen kriteereitä. Kaikille kaikkea eikä kenellekään kunnolla mitään.

Siirtyykö tämä riman laskeminen nyt toiselle asteelle? Miten käy tieteellisen tutkimuksen tasolle, jos lukiosta siirtyy korkeakouluun entistä heikompitasoisia opiskelijoita? Miten käy ammattitaidolle, jos ammatillisesta oppilaitoksesta siirtyy työmarkkinoille entistä työhaluttomampia työntekijöitä?

Uudistuksen jälkeenkin lukion tavoite on antaa hyvä pohja korkeakouluopintoihin. Saman opinto-oikeuden antaa myös ammatillinen oppilaitos. Sen lisäksi ammatillisista opinnoista pitäisi edelleenkin valmistua ammattitaitoisia työntekijöitä.

Ilman näitä tavoitteita koulutus menettää merkityksensä. Koulutuksen tavoitteena pitäisi edelleen olla antaa opiskelijoille tarpeellisia tietoja ja taitoja, ei pelkkiä mitäänsanomattomia tutkintopapereita. Töitä ei tehdä papereilla vaan taidoilla.

Peruskoulusta on tullut monille oppilaille pelkkä päivähoitopaikka. Toivottavasti tämä ilmiö ei siirry toisen asteen oppilaitoksiin. Aika näyttää, miten tässä käy.

Kannatan ehdottomasti tasa-arvoa ja sitä, että jokaisella suomalaisella on samat mahdollisuudet koulutukseen. Mutta tarvitseeko ne mahdollisuudet antaa niillekin ihmisille, jotka tietoisesti pilaavat omat ja siinä sivussa myös luokkakavereidensa mahdollisuudet opiskeluun?

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat