Kirjoitukset avainsanalla aatteet

Kaksi eri väristä vappupalloa sulassa sovussa.

Tänä koronakeväänä olen ollut erittäin kiitollinen kodissani sijaitsevista kolmesta kirjahyllystä. Kotikirjahyllyt eivät ole muotia, on jopa sanottu, että vain vanhoilla ihmisillä on kirjahylly. Joka tapauksessa, olen ehdottomasti painettujen kirjojen ystävä ja nyt, kun kirjastot ovat kiinni, olen löytänyt lukuaarteita omasta kirjahyllystä.

Kirjahyllyni uusimmat kirjat ovat vielä hyvin muistissa, joten olen keskittynyt etsimään vanhempia teoksia. Yksi ajankohtainen, mutta vanha löytö on ollut Pentti Linkolan vuonna 1960 kirjoittama esikoisteos ”Isänmaan ja ihmisen puolesta – mutta ei ketään vastaan”. Kirja on siirtynyt minulle isältäni.

Linkola on kirjoittanut kirjan 15 vuotta toisen maailmansodan ja neljä vuotta Suezin kriisin päättymisen jälkeen, molemmat mainitaan kirjassa. Toinen maailmansota on osoittanut sodan mielettömyyden ja Suezin kriisin rauhanomainen ratkaisu antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Nuori mies kokee, että hänen on vaikea saada ajatuksiaan läpi, koska vahva auktoriteettiusko on vanhempien puolella. 1960- luvun maailmassa nuoret ikäluokat joutuivat todella taistelemaan sen puolesta, että heidän mielipiteitään olisi kuunneltu, puhumattakaan siitä, että ne olisivat johtaneet toimenpiteisiin.

Sen lisäksi hän kokee, että vanhemmat ikäluokat eivät kykene näkemään sodan mielettömyyttä, koska he ovat itse joutuneet niin paljon kärsimään sodissa. Heidän on pakko uskoa sodan sankaritarinoihin, koska muuten he eivät jaksaisi jatkaa elämää.

Linkola haluaa toimia rauhan asialla. Hän haluaa olla rakentamassa maailmaa, jossa konfliktit ratkaistaan neuvottelemalla eikä sotimalla. 60 vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen tiedämme, että sodat eivät ole maailmasta loppuneet, mutta monta konfliktia on ratkaistu neuvottelemalla.

Sodan jälkeinen Suomi oli vahvojen aatteiden maa. Vappu oli kevään juhla, jolloin vahvat aatteet tuotiin näkyvästi esille. Aatteet ja ajatukset voivat poiketa toisistaan hyvinkin voimakkaasti, mutta pohjimmiltaan jokainen ihminen haluaa elää rauhassa omaa elämäänsä.

Ajat ja aatteet ovat muuttuneet ja edessä on poikkeuksellinen vappu. Tänä vappuna emme kokoonnu toreille tai piknikeille emmekä marssi minkään aatteen puolesta. Samat rajoitukset koskevat niin työläisiä kuin opiskelijoitakin.

Linkola on osoittanut kirjansa nuorisolle, koska vanhemmat ovat ajattelussaan joustamattomia. Vanhoilla on syynsä joustamattomuuteensa ja nuorilla on syynsä omiin aatteisiinsa. Molemmat voivat kuunnella ja yrittää ymmärtää toisiaan.

Vappu voi olla työläisten, opiskelijoiden, kaikkien juhla. Omia aatteitaan voi kannattaa olematta toisia vastaan. Hyvää vappua kaikille laidasta laitaan.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä jättää jälkensä meihin ja meistä jää jälki ihmisten sydämiin. Toivottavasti se jälki on puhdas ja kaunis.

Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni vahvasti aatteellisilla ja poliittisilla 1960- ja 1970- luvuilla. Urheiluseurat olivat poliittisia, ruokakaupat valittiin poliittisen aatteen perusteella, jopa lasten kerhot olivat joko poliittisia tai uskonnollisia.  1970- luvulla politiikka tuli myös kouluun. Tiesin hyvin, ketkä luokallani olivat vasemmistolaisia, ketkä oikeistolaisia ja ketkä uskovaisia. Lukiossa oli kerran viikossa oppilaiden pitämä päivänavaus ja ne olivat hyvin aatteellisia. Yhdellä viikolla oppilas piti päivänavauksen Leninin saavutuksista ja seuraavalla viikolla toinen oppilas soitti päivänavauksessa kappaleen, jossa sanottiin: "Lenin makaa mausoleumissaan, mutta Jeesus, hän elää." Ryhmien välinen vastakkainasettelu oli silloin arkipäivää. Vastakkainasettelu oli arkipäivää myös omassa suvussani. Äitini oli kotoisin pienestä satakuntalaisesta kylästä ja työläissuvusta. Isäni oli Helsingissä kasvanut yrittäjän poika. Heidän avioliittonsa myötä asettuivat vastakkain kaupunkilaisuus ja maalaisuus, korkeasti koulutettu ja vähemmän koulutettu, vasemmistolaisuus ja oikeistolaisuus sekä usko ja ateismi. Kovin helposti nämä kaksi sukua eivät sopeutuneet toisiinsa ja sen ristiriidan keskellä kasvoimme minä ja sisarukseni.

Eniten tämä sukujemme välinen ristiriita tuli esille suhteessani äidin isäpuoleen Arvoon. Koska olin isäni tytär, Arvo löi vahvan leiman otsaani ja kohteli minua sen leiman mukaan. Lapsena en asiasta muuta ymmärtänyt, kuin että meidän perheessä on jotain vikaa. Murrosiässä asia vähitellen avautui minulle ja ryhdyin innokkaasti kyseenalaistamaan saamaani leimaa. Kävimme Arvon kanssa monia kiivaita keskusteluja, koskaan hän ei ollut valmis oikeasti kuuntelemaan minua. Välillämme oli vahva vastakkainasettelu. Kaikesta huolimatta viihdyin hänen seurassaan, mielestäni hän oli mielenkiintoinen ihminen ja nuorena aikuisena näin hänet herkkänä miehenä. Kasvoin saamani leiman yläpuolelle.

Vastakkainasettelu on  todellisuutta myös nykyaikana. Kansaa ei ole enää jaettu punaisiin ja valkoisiin, se oli se kuilu, joka oli minun ja Arvon välillä siitä huolimatta, että en ollut edes elänyt sisällissodan aikaan enkä koskaan ollut itse asettunut valkoisten puolelle. Tämän päivän ihmiset jaetaan suvaitsevaisiin ja suvaitsemattomiin, liberaaleihin ja konservatiiveihin, menestyneisiin ja syrjäytyneisiin. Jakoja on monenlaisia ja vihapuheet lentävät eri ryhmien välillä. Eikö ihminen ole oppinut mitään menneisyydestä? Edelleen osaamme lyödä leimoja toistemme otsiin ja sulkea toisemme väärin ajattelevien leireihin. Olemme ensimmäisen kiven heittäjiä, vaikka juuri siitä Jeesus aikanaan varoitti.

Arvolla oli tarina ja hänen tarinansa oli arvokas. Hän ei kuitenkaan koskaan ollut valmis kertomaan minulle tarinaansa. Yritin monta kertaa kysellä häneltä hänen lapsuudestaan, nuoruudestaan ja koko elämästään ja joka kerta vastauksena oli syvä huokaus. Hän istui keittiön pöydän ääressä, katseli ikkunasta ulos, naputteli sormillaan pöytään ja huokasi. Elämäntarinaa en koskaan kuullut. Muilta ihmisiltä kuulemani perusteella olen saanut kuvan hänen elämästään. Hän oli syntynyt 1900- luvun alussa. Lapsuudessaan hän menetti isänsä punavankina sisällisodassa. Nuorena aviomiehenä ja isänä hän joutui sotaan. Sodasta hän palasi työkykyisenä, mutta kranaatinsirpaleen vahingoittamana. Sodan jälkeen hän menetti vaimonsa vakavan sairauden seurauksena ja jäi pienen tytön yksinhuoltajaksi. Kovia kokemuksia yhdelle miehelle. Niin kovia, ettei hän kyennyt niistä puhumaan nuorelle tytölle.

Jokaisella ihmisellä on tarina ja se tarina on kuulemisen arvoinen. Oma tarinansa kannattaa myös joskus kertoa. Rasistilla ja maahanmuttajalla on tarinansa, niin myös liberaalilla ja konservatiivilla, homoseksuaalilla ja tasa-arvoisen avioliittolain vastustajalla, opettajalla ja oppilaalla, työnantajalla ja työntekijällä, nuorella ja vanhalla. Kenenkään otsaan ei kannata lyödä leimaa ennen kuin on kuullut hänen tarinansa. Ihmisiä vastaan ei kannata taistella vaan heitä kannattaa kuunnella. Kuuntelemisen sijaan me leimaamme helposti toisemme mielipiteen perusteella foobikoiksi. Nykyaikana on kehitetty homofobia ja maahanmuuttofobia ja  monta muuta fobiaa. Mielipiteiden takana ei silti välttämättä ole fobia, vaan elävä ihminen, jolla on oma arvokas tarinansa ja sen kautta oma elämänkokemuksensa.

Arvo jätti minulle arvokkaan perinnön. Hän vietti elämänsä viimeiset vuodet pyörätuolissa halvaantuneena. Hänen haudallaan seistessäni tunsin aitoa surua. Hänen kauttaan olen oppinut kuuntelemaan ja arvostamaan erilaisia ihmisiä. Olen oppinut näkemään herkän ihmisen kovan kuoren takana. Olen oppinut, että tärkeintä ei ole olla oikeassa vaan kohdella toista ihmistä oikein. Kannattaa jättää heittämättä se kivi, joka on kädessäni. Maailmassa on elänyt vain yksi ihminen, jolla olisi ollut oikeus heitellä kiviä. Hän ei heittänyt yhtään kiveä, vaan antoi kätensä ristiinnaulittaviksi. Siinä on hyvä syy pudottaa kivet maahan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Kategoriat