Kirjoitukset avainsanalla eläke

Rentukka kukkii rennosti, mutta ei rentusti.

Olen siinä iässä, jotenkin tuosta lauseesta tulee mieleen lapset ja nuoret, mutta kyllä minäkin olen siinä iässä. Jokainen meistä on siinä iässä. Minä olen nyt siinä iässä, että lähipiiristä ja omasta ikäluokasta alkaa ihmisiä siirtymään kiihtyvällä tahdilla eläkkeelle. Ja koska eläköityminen on joidenkin kohdalla jo tapahtunut, joillakin juuri tapahtumassa tai odottamassa muutaman vuoden sisällä, niin puheet liittyvät usein kyseiseen aiheeseen.

Tämä koronakevät on jotenkin kiihdyttänyt eläköitymistä. Vielä vuoden alussa joku saattoi kuvitella jatkavansa töissä muutaman vuoden, sitten tuli korona ja pikasiirto pois työelämästä.

Monissa keskusteluissa olen miettinyt näiden ikätovereiden kanssa, mitä tekisimme toisin, jos työelämää olisi vielä jäljellä pitemmän kaavan mukaan. Useimmiten vastaus on, että ottaisin rennommin. Ei sillä uskollisella ja tunnollisella uurastamisella ole saavuttanut mitään, ei edes kiitosta.

Siihen meidät kasvatettiin, tee työsi tunnollisesti ja ahkerasti, ensin työ ja sitten leikki, älä jätä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä tänään jne. Ja moni yritti tehdä ensin kaiken työn, kunnes huomasi, että tehtävä on mahdoton, sillä työ ei lopu koskaan. Tunnollinen työntekijä palkitaan seuraavalla työtehtävällä ja niin jää leikit leikkimättä. Olisi kannattanut ottaa rennommin.

On sitten niitäkin, jotka ovat ottaneet niin rennosti, että työura ei ehtinyt koskaan edes alkaa. Ja jos ottaa oikein rennosti, saattaa päätyä rentun rooliin. Nämä elämän kovan korkeakoulun kasvatit jakavat elämänohjeitaan kovin mielellään, jos heidän kanssaan jää keskustelemaan. Jotenkin he tuntuvat ajattelevan, että tällainen tunnollinen, keskiluokkainen työntekijä ei olisi tässä samalla käynyt myös sitä elämän kovaa korkeakoulua. Eiköhän tässä olla elämänkoululaisia kaikki vauvasta vanhukseen, rentusta uraohjukseen.

Elämä olisi siis hyvä ottaa rennosti, mutta ei rentusti. Monissa lehdissä on julkaistu juttuja siitä, mitä julkkikset sanoisivat nuorelle itselleen. Hassu kysymys, sillä nuorelle itselleen ei voi sanoa mitään. Jos voisin, sanoisin nuorelle itselleni, että ota rennosti, mutta älä liian rennosti. Parempi käydä muutakin koulua kuin elämänkoulua. Tätähän en voi itselleni sanoa, koska sitä nuorta itseäni en saa takaisin.

Siispä sanon eläkeikää lähentelevälle itselleni, että ota rennosti. Sipilän hallitus siirteli eläkeikää sen verran eteenpäin, että jäljellä on vielä muutama työvuosi, siis ehdin harjoitella tuota rennosti ottamista töissäkin. Siitä taitaa tulla melkoinen korkeakoulu. Rentuksi en aio ryhtyä, työ hoidetaan asiallisesti loppuun asti, mutta ei se tässä elämässä aina ole niin viimeisen päälle tarkkaa. Vähemmälläkin pärjää.

Nuorelle itselleni en voi enää sanoa mitään, sillä oma nuoruus on eletty niin kuin on eletty. En ole enää siinä iässä. Minulla on siitä hieno työ, että saan sanoa jotain niille ihmisille, jotka parhaillaan elävät omaa nuoruuttaan eli ovat nyt siinä iässä. Elämän voi ottaa vakavasti, mutta ei kannata ottaa liian vakavasti. Ei se niin vakavaa ole, jos ei aina jaksa tehdä parastaan, toiseksi paraskin riittää usein. Pääasia, että jaksaa olla tekemättä pahintaan. Eläkää rennosti ihmisiksi, älkää alkako rentuiksi.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niittäminen on kovaa työtä ja vaatii taitoa.

Koulupäivän päätteeksi juttelin opettajanhuoneessa yhden työkaverin kanssa. Hänen työpäivänsä ei ollut sujunut parhaalla mahdollisella tavalla ja keskustelun lopuksi hän sanoi: ”Sitä minä vaan mietin, että miten olen tähän joutunut ja miten tästä voisi päästä pois?” Melkoinen kysymys akateemisen tutkinnon suorittaneelta kolmekymppiseltä opettajalta.

Melkein 40: n vuoden työuran teollisuudessa tehnyt mies kertoilee sairauksistaan ja vaivoistaan. Niska ja olkapäät ovat rappeutuneet, selkä on kipeä ja sydämessä on eteisvärinää. Keskustelu päättyy kysymykseen: ”Sitä minä vaan mietin, että miten jaksan tehdä töitä eläkeikään asti?” Kysymys on pelottava, entä sitten, jos ei jaksa.

Työelämänsä kaupan työntekijänä aloittanut nuori aikuinen näyttää niskassaan olevia naarmuja ja mustelmia. Iltayön aikaan huumeissa ollut tupakka- ja olutvaras oli paljastuttuaan innostunut hakkaamaan paikalla olleita kahta työntekijää oluttölkeillä. ”Tämä on jo neljäs kerta, kun joudun kutsumaan vartijan ja poliisit kauppaan. Sitä minä vaan mietin, että ei tällaista työtä voi kauaa tehdä.”

Erityisoppilaiden integroiminen yleisopetuksen luokkiin, eläkeiän nostaminen ja kauppojen aukioloaikojen pidentäminen vaikuttavat konkreettisesti työntekijöiden arkielämään ja jaksamiseen. Sitä minä vaan mietin, että kiinnostaako se ketään.

Viimeisten viikkojen aikana olen lukenut ja kuullut mediasta useita hälyttäviä uutisia työelämästä. Sote-alojen työntekijöihin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt, kolmivuorotyö uuvuttaa tekijänsä, lääkärit eivät halua tehdä yöpäivystyksiä, ylipitkät työviikot lisäävät masennusriskiä naisilla ja nuoret työntekijät sairastuvat työuupumukseen.

Nyt, kun työllisyys on lisääntynyt, eläkeikä noussut, palkankorotukset lähes jäädytetty ja kiky-tunnit tulleet osaksi työntekijöiden elämää, olisiko aika miettiä työikäisen väestön jaksamista. Kuka hoitaa lapset ja vanhukset, jos työikäiset ihmiset väsyvät ja masentuvat? Kuka maksaa ilmaisen varhaiskasvatuksen tai toisen asteen koulutuksen, jos veronmaksajat uupuvat?

Sadut päättyvät siihen, että he saavat toisensa ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. Sadut ovat satuja, mutta voisiko työelämän suhteen tavoitteena olla onnellinen loppu.

Jospa työelämän saisi aloittaa onnellisella uutisella työpaikan saamisesta. Töitä saisi tehdä tyytyväisenä elämäntilanteensa, osaamisensa ja jaksamisensa mukaan. Työelämän päätteeksi voisi päästä eläkkeelle suhteellisen hyväkuntoisena ja ylpeänä hyvin suoritetusta työurasta. Sitä minä vaan toivon.

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Kategoriat