Kirjoitukset avainsanalla naiset

Naisia kaivataan sorvin ääreen.

Olimme oppilaiden kanssa vierailulla yrityksessä, joka tekee alihankintatöinä metalliosia hammaslääkäreiden laitteisiin ja työvälineisiin.

Ryhmässäni oli tyttöjä, jotka kuuntelivat kiinnostuneena yrittäjän esitystä ja tehdaskierroksella he esittivät hyviä kysymyksiä. Yrittäjän mukaan työ sopii yhtä hyvin naisille kuin miehillekin, silti firman työntekijöistä vain noin 20 % oli naisia.

Yritysvierailun jälkeen keskustelimme koululla heidän kokemuksistaan. Vierailulla ajattelin, että tytöt olisivat kokeneet työpaikan mielenkiintoisena, mutta keskustellessani heidän kanssaan tajusin olleeni väärässä. He eivät missään tapauksessa halunneet teknologiateollisuuteen töihin.

Miksi teknologiateollisuus ei kiinnostanut heitä? He eivät halunneet tehdä töitä koneen äärellä. Insinöörienkään työ ei kiinnostanut, koska hekin tekevät työnsä koneella. Tunnilla oli mukana myös ryhmä tyttöjä, jotka olivat olleet vierailulla ilmastointiputkia valmistavassa yrityksessä eivätkä hekään halunneet alalle töihin.

Hammaslääkäreiden laitteita valmistava yritys oli siisti teollisuuslaitos, toisin kuin ilmastointiputkia valmistava yritys. Siellä vierailleet tytöt sanoivatkin, etteivät halua työpaikkaan, jossa pitää olla likainen työhaalari päällä, syödä likaisessa taukotilassa sekä työskennellä likaisessa ja meluisassa hallissa. Tytöt olivat kokeneet negatiivisena myös vähäpukeisten naisten kuvat seinillä ja työntekijöiden tupakoinnin.

Julkisuudessa pidetään kovasti esillä ajatusta, että ei ole olemassa miesten tai naisten työpaikkoja ja kaikille pitäisi markkinoida kaikkia aloja. Huonolla menestyksellä yritin saada tyttöjä innostumaan teknologiateollisuudesta. Lopulta yksi tyttö kysyi: "Miksi meidän pitäisi haluta tehdä metallitöitä, kun pojat kuitenkin tekevät niitä mielellään? Eikö se riitä?"

Hyvä kysymys. Miksi tyttöjen pitäisi kiinnostua koneista, jos ne eivät vaan kiinnosta? Ehkä siksi, että koneita käyttävät sekä miehet että naiset, joten suunnittelussakin voisi näkyä molempien sukupuolten näkemys.

Yhtä nihkeästi, kuin tytöt hakeutuvat teknologiateollisuuteen, pojat hakeutuvat kasvatus- ja hoitoaloille. Jos teknologiateollisuudessa kaivataan naisnäkökulmaa, niin kasvatus- ja hoitoaloilla kaivattaisiin miesnäkökulmaa. Kasvatettavissa ja hoidettavissa ihmisissä kun on molempien sukupuolten edustajia.

On hienoa, että jokaisella on mahdollisuus sukupuoleen katsomatta hakeutua itseään kiinnostavalle alalle. Ei ole hienoa, että sukupuolten välisiä eroja yritetään väkisin rikkoa.

Toivottavasti tämän kevään yhteishaussa nuoret ovat saaneet tehdä valintansa ilman painostusta suuntaan tai toiseen. Opona toivotan jokaiselle onnea valitsemalleen tielle.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikä tuo mukanaan paljon kauniita asioita, joita ei nuorena osaa arvostaa

Olen elämäni aikana ollut kymmenillä rippikoululeireillä. Leirin päätteeksi otetaan aina ryhmäkuva. Alkuvuosina kuulin ryhmäkuvista usein kommentin,  että ei sinua erota ollenkaan joukosta. En koskaan ollut tyytyväinen tuosta kommentista.  Halusin näyttää ikäiseltäni naiselta enkä teini-ikäiseltä rippikoululaiselta. Mitä enemmän ikää on tullut, sitä vähemmän on haitannut se, että ihmiset ovat pitäneet minua nuorempana kuin oikeasti olen. Silti edelleenkin tuntuu hyvältä silloin, kun minua kohdellaan oikean ikäisenä.

Nuoruus on aikanamme suuressa arvossa. Lapset eivät ehdi olla lapsia, vaan heillä on kiire kasvaa nuoriksi. Nuoret aikuiset eivät halua kasvaa aikuisiksi, vaan elävät pitkitettyä nuoruutta. Nuorten vanhemmat eivät halua olla vanhempia, vaan elävät kuin lastensa kaverit. Eläkeläiset eivät halua olla vanhoja, vaan elävät uutta nuoruutta. Yhteiskuntamme on täynnä kaiken ikäisiä nuoria ja nuorekkaita ihmisiä. Mihin me kaikkea tätä nuoruutta tarvitsemme?

Yleinen käsitys on, että naiselta ei saa koskaan kysyä ikää ja oma mummuni oli hyvin tarkka tuon käytännön noudattamisesta. Täytettyään 25- vuotta nainen ei enää vanhene, tai ainakin niin pitäisi uskotella. Olen täyttänyt jo 30 kertaa tuon maagisen 25- vuotta ja olen väsynyt olemaan vuosikymmenestä toiseen nuori aikuinen. Tuokin ikä on aivan ylimainostettu, omassa elämässäni olen elänyt parhaat ikävuodet vasta siitä eteenpäin. Muistan, kuinka ollessani nuori aikuinen äitini sisko täytti 50 vuotta ja minä katselin häntä kadehtien hänen elämäntilannettaan. Kuuntelin hänen helisevää nauruaan ja minun näkökulmastani katsottuna hänellä oli elämässään kaikki hyvin. Omassa elämässäni oli silloin monta avointa kysymystä ja elämäntilanne näytti monella tavalla epävarmalta.  Valmistautuessani omiin 50-vuotispäiviini muistin tätini syntymäpäivät. Omissa juhlissani kuuntelin taas hänen helisevää nauruaan, mutta sitä kuunnellessani oma elämäntilanne ei enää pelottanut. Elämä oli kantanut epävarmojen aikojen yli ja avoinna olevat kysymykset olivat saaneet vastauksen.  Minusta oli juuri niin hienoa täyttää 50- vuotta kuin olin nuorena ajatellut. En ajatellut vanhenemistani, vaan juhlin sitä elämää, jota olin saanut elää jo niinkin pitkään. Olin itse päässyt siihen rauhalliseen ja tasaiseen elämänvaiheeseen, johon olin nuorena kaivannut.

Yhdellä opon tunnilla annoin koulussa oppilaille tehtäväksi miettiä, minkä koneen he rakentaisivat, jos heillä olisi rajattomat mahdollisuudet suunnitelmansa toteuttamiseen. Monelta nuorelta sain vastauksen, että nuoruuskoneen. Nuoret ihmiset kaipasivat lisää nuoruutta. Tein heille jatkokysymyksen: ”Mikä olisi se ikä, johon teidän nuoruuskoneenne pysähtyisi?” Jonkun mielestä sopiva ikä olisi 18- vuotta ja jonkun mielestä 25- vuotta. Kukaan ei halunnut olla yli 25- vuotias. Sanoin heille, että minä olen ollut joskus nuori enkä erityisemmin kaipaa sitä aikaa, mutta kukaan teistä ei ole ollut yli 25- vuotias, joten ette voi tietää, miten hienoksi elämä voi vanhempana osoittautua. Toivoisin, että tänä nuoruuden kyllästämänä aikana nuoret näkisivät aikuisuuden tavoiteltavana elämänvaiheena ja vanhenemisen kunnioitettava asiana. On masentava ajatus, että elämisen arvoinen elämä päättyy jo 25- vuotiaana. Meidän aikuisten pitäisi vähän mainostaa aikuisuutta sen sijaan, että yritämme epätoivoisesti pitää kiinni omasta nuorekkuudestamme. Nuoruus ja onnellinen elämä eivät ole synonyymeja.

Minun ympärilläni oli nuorena paljon viisaita, vanhoja naisia. Vanhoilta naisilta tuntuivat silloin kaikki yli 30- vuotiaat. Moni heidän kanssaan käyty keskustelu on kantanut elämässä eteenpäin. Melkein jokaisessa elämän vaiheessa olen muistanut jonkun vanhemman ihmisen, joka on kokenut aikaisemmin saman elämäntilanteen, joka itselläni on ollut menossa. Olen miettinyt, että juuri tätä jokin ihminen tarkoitti puheissaan silloin kauan sitten. Edeltävien sukupolvien kokemukset antavat minulle rohkeutta ja luottamusta omaan elämään. Itsekin haluaisin olla viisas, vanha nainen. En kaipaa ikuista nuoruutta enkä pidä sitä edes tavoittelemisen arvoisena. Haluaisin olla rohkaisemassa ja kannustamassa nuorempia sukupolvia. Haluaisin, että minua arvostettaisiin elämänkokemukseni ja elänviisauteni perusteella eikä pohjattoman nuorekkuuteni mukaan. Vanhoissa ihmisissä on tulevaisuus, jonka he voivat jättää perinnöksi nuoremmille. Ilman vanhempia ihmisiä nuorten tulevaisuudelta on pohja pois.

Kommentit (3)

Järkikankku
Liittynyt23.11.2018
1/3 | 

Hyvä teksti! Yritän itse matkata kohti tuota "viisas vanha nainen" tavoitetta. Yhteiskunnan asenne ei tässä auta. Kaari Utriolla oli mahtava kolumni Seurassa tästä pari viikkoa sitten.

Käyttäjä6039
Liittynyt25.10.2018

Yhteiskunnan asenne ei auta eikä median jutut, mutta kukas se kissanhännän nostaa ellei kissa itse. Olemme myös sellaista ikäpolvea, ettei meitä ole oikein koskaan kauheasti kehuttu, joten olemme oppineet selviämään itse. Mitäs me viisaat, vanhat naiset.

Käyttäjä6039
Liittynyt25.10.2018

Vastaan myöhässä, koska huomasin tuon kommentin vasta nyt. Juuri tuota olen usein ajatellut, että meitä ei kehuttu lapsina eikä nuorina ja nyt, kun alamme tulla vanhoiksi, meitä ei edelleenkään kehuta. Siksi haluan omalla tavallani kehua ja kiittää omaa ikäluokkaani. Nostakaamme itse se kissanhäntä ylös, koska toiset eivät sitä nosta.

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Kategoriat