Kirjoitukset avainsanalla oppivelvollisuus

Jo sadan vuoden ajan suomalaisilla lapsilla on ollut mahdollisuus käydä koulua.

Elokuussa alkoi koulu ja tuli voimaan uusi oppivelvollisuuslaki. Ensimmäinen oppivelvollisuuslaki tuli voimaan 100 vuotta sitten eli vuonna 1921, jolloin kuusivuotinen kansakoulu tuli oppivelvollisuuden piiriin. Elämme siis oppivelvollisuuden 100- vuotisjuhlavuotta.

Oppivelvollisuuslaki säädettiin, jotta kaikilla lapsilla olisi perheen varallisuudesta riippumatta mahdollisuus suorittaa kansakoulun oppimäärä. Tämän seurauksena Suomen kansasta on tullut lähes täysin lukutaitoista.

Silloin oppivelvollisuutta vastustettiin, koska koulunkäynnin uskottiin tekevän lapsista laiskoja ja työtä vieroksuvia. Kaikille maksuton kansakoulu nähtiin myös yhteiskunnalle liian kalliina toimintana.

Kului noin 50 vuotta ja tehtiin peruskoulu-uudistus samoilla perusteluilla ja vastustuksella kuin oppivelvollisuuden alkuvuosina. Kaikille lapsille haluttiin tasa-arvoinen mahdollisuus suorittaa peruskoulun oppimäärä riippumatta vanhempien varallisuudesta.

Jälleen on kulunut noin 50 vuotta ja päädyttiin pidentämään oppivelvollisuutta. Jälleen samat perustelut ja vastustukset.

Tämän vuoden 2021uuden oppivelvollisuuslain myötä minä siirryin peruskoulun opon virasta koordinoimaan laajennetun oppivelvollisuuden toteuttamista. Minunkin mielessäni ovat samat kysymykset kuin oppivelvollisuuden satavuotisen historian aikana.

Teen mielelläni työtä sen eteen, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus suorittaa toisen asteen tutkinto ja samalla mietin, onko oppivelvollisuuden pidentäminen ratkaisu. Muuttaako tämä lakiuudistus mitään, sillä toisen asteen tutkinto on jo pitkään ollut peruskoulun opinto-ohjauksen tavoitteena.

Uudessa työssäni pidennetyn oppivelvollisuuden käyttöönotto alkoi perustamalla ryhmä oppilaille, joilla ei ole peruskoulun päättötodistusta. Siis heille, jotka oppivelvollisuuden piiriin kuuluvan peruskoulun aikana ovat jääneet ilman peruskoulun päättötodistusta. Teoriassa heitä ei pitäisi olla yhtään, mutta käytännössä heitä on yllättävän monta.

Kaikille maksuton peruskoulu ei siis ole saavuttanut tavoitettaan, miksi maksuttoman toisen asteen koulutuksen kanssa tulos olisi parempi. Tavoite on hyvä, silti on hyväksyttävä se tosiasia, että elämä ei koskaan ole täydellistä, ei oppivelvollisuudenkaan kohdalla.

Suomessa on hyvä koulujärjestelmä ja satavuotias oppivelvollisuus. Jokaisella nuorella on mahdollisuus suorittaa maksuton toisen asteen tutkinto. Myös korkeakouluissa on maksuton opetus ja toimiva opintotukijärjestelmä.

Nyt voisimme keskittyä nostamaan oppivelvollisuuden ja opiskelun arvostusta. Oppilaitokset, opettajat ja opiskelijat tarvitsevat työrauhaa tälle alkaneelle lukuvuodelle, jotta koululaitoksemme ei tuottaisi laiskoja ja työtä vieroksuvia kansalaisia. Hyvinvointimme perustuu koulutukseen ja työntekoon.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama vuosi ennen peruskoulu-uudistusta siirryin tästä Merikarvian Ylikylän kansakoulusta keskikouluun. Rakennus on sama, mutta kansakoulusta on tullut peruskoulu.

Kertoessani oppilailleni oppivelvollisuusiän noususta he kysyivät, onko se minusta hyvä vai huono asia. Sitä tuskin kukaan tietää. Joidenkin ihmisten mielestä se on hyvä ja joidenkin mielestä huono asia ja molemmilla osapuolilla on perustelut mielipiteelleen.

Edellinen suuri koulu-uudistus tehtiin 1970-luvulla. Peruskouluun siirtyminen aloitettiin vuonna 1972 Lapista ja vuoteen 1977 mennessä koko Suomessa oli siirrytty peruskouluun.

Peruskouluun siirtymisen tavoitteena oli turvata jokaiselle suomalaiselle ilmainen perusopetus. Siis sama tavoite kuin oppivelvollisuusiän nostolla. Nyt halutaan turvata jokaiselle suomalaiselle maksuton toisen asteen tutkinto.

Aika näyttää, onko nyt tehtävä uudistus hyvä vai huono asia. Aika on näyttänyt, että peruskoulu-uudistus oli hyvä asia. Ennen peruskoulua joidenkin lasten tie lukioon ja korkeakouluopintoihin oli suljettu jo 10-vuotiaana. Se ei ollut lapsen vaan vanhempien päätös.

Mutta peruskoulu-uudistus on myös laskenut oppimisen tasoa. Kun koulun on tarjottava jokaiselle mahdollisuus saada peruskoulun päättötodistus, riman täytyy olla sellaisella korkeudella, että jokainen kykenee sen ylittämään.

Siispä peruskoulussa oppilaita, jotka eivät joudu koko peruskouluaikana oikeasti opiskelemaan, peruskoulu on heille yksinkertaisesti liian helppo. Ja sitten meillä on oppilaita, jotka pääsevät peruskoulusta läpi täyttämättä juuri mitään oppimisen kriteereitä. Kaikille kaikkea eikä kenellekään kunnolla mitään.

Siirtyykö tämä riman laskeminen nyt toiselle asteelle? Miten käy tieteellisen tutkimuksen tasolle, jos lukiosta siirtyy korkeakouluun entistä heikompitasoisia opiskelijoita? Miten käy ammattitaidolle, jos ammatillisesta oppilaitoksesta siirtyy työmarkkinoille entistä työhaluttomampia työntekijöitä?

Uudistuksen jälkeenkin lukion tavoite on antaa hyvä pohja korkeakouluopintoihin. Saman opinto-oikeuden antaa myös ammatillinen oppilaitos. Sen lisäksi ammatillisista opinnoista pitäisi edelleenkin valmistua ammattitaitoisia työntekijöitä.

Ilman näitä tavoitteita koulutus menettää merkityksensä. Koulutuksen tavoitteena pitäisi edelleen olla antaa opiskelijoille tarpeellisia tietoja ja taitoja, ei pelkkiä mitäänsanomattomia tutkintopapereita. Töitä ei tehdä papereilla vaan taidoilla.

Peruskoulusta on tullut monille oppilaille pelkkä päivähoitopaikka. Toivottavasti tämä ilmiö ei siirry toisen asteen oppilaitoksiin. Aika näyttää, miten tässä käy.

Kannatan ehdottomasti tasa-arvoa ja sitä, että jokaisella suomalaisella on samat mahdollisuudet koulutukseen. Mutta tarvitseeko ne mahdollisuudet antaa niillekin ihmisille, jotka tietoisesti pilaavat omat ja siinä sivussa myös luokkakavereidensa mahdollisuudet opiskeluun?

Kommentit (0)

Nykyisin ollaan huolissaan mm. siitä, että nuoria ei enää kiinnosta kielten opiskelu.

Nykyajan lempitermit ovat erilaisuuden hyväksyminen, josta voidaan käyttää myös ilmaisua suvaitsevaisuus ja tasa-arvo. Näistä termeistä käydään kiivaasti keskustelua mediassa, somessa ja myös ihmisten kohdatessa fyysisesti.

Koulussakin pitäisi opettaa erilaisuuden hyväksymistä ja kohdella kaikkia tasa-arvoisesti. Hallitukset vaihtuvat, mutta nykyisellä hallituksella on koulumaailmaan tarjolla samoja ratkaisuja kuin edelliselläkin hallituksella. Tämä ainoa ratkaisu on: tehdään uusi laki.

Koulupudokkaiden ongelmaan tarjotaan lakia eli oppivelvollisuuden pidentämistä. Siis lisää oppivelvollisuutta heille, joille nykyisenkin oppivelvollisuuden suorittaminen tuottaa vaikeuksia.

Kielten opiskelu ei enää kiinnosta nuoria, paitsi se englanti ja sitä moni nykynuori osaakin kiitettävästi. Jälleen on tarjolla sama ratkaisu, jos kieltenopiskelu ei kiinnosta, niin tehdään siitä pakollista kaikille jo alaluokilta lähtien. Siis lisää kieliä heille, jotka eivät niitä jaksa opiskella.

Kun meidän pitäisi hyväksyä erilaiset ihmiset, meille tarjotaan ratkaisuksi tasa-arvon nimissä kaikkien lasten ja nuorten niputtamista yhdeksi kimpuksi.

Voisimmeko hyväksyä sen, että kaikkia nuoria ei kiinnosta opiskella yhtä paljon. Meillä on kaikille tasa-arvoinen peruskoulu eli jokaisella lapsella ja nuorella on sama mahdollisuus suorittaa peruskoulun oppivelvollisuus.

Jospa peruskoulun jälkeen tasa-arvoa olisikin se, että saa oikeasti valita, mihin suuntaan lähtee kulkemaan. Suurin osa nuorista jatkaa joka tapauksessa opiskelua toisella asteella. Heille, jotka eivät jatka, voidaan miettiä sellainen ratkaisu, johon he ovat sekä kykeneviä että halukkaita.

Peruskoulussa on nuoria, joille kielten opiskelu on todella vaikeaa. He selviytyvät pakollisista englannista ja ruotsista kovalla työllä ja erilaisten tukitoimien avulla. Tasa-arvon nimissä heiltä ei pitäisi vaatia yhtään enempää.

Omalla työlläni haluaisin olla rakentamassa sellaista peruskoulua, joka viestittää jokaiselle nuorelle, että hän on arvokas ihminen ja hänellä on paikka yhteiskunnassa juuri sellaisena kuin hän on. Ei tarvitse yrittää olla akateeminen, jos ei sitä ole.

Tasa-arvoinen koulu antaa kaikille samat mahdollisuudet, mutta myös vapauden valita, mitä mahdollisuuksia lähtee toteuttamaan. Jokaisella olkoon vapaus valita kieliä niin paljon kuin haluaa, ei siitä tarvitse tehdä lakia.

Tasa-arvoa on se, että myös suppealla kielitaidolla, lyhyellä matematiikalla ja vähän huonommalla keskiarvolla pärjää elämässä.

Itse olen opiskellut hyvällä menestyksellä viittä kieltä, käytännössä osaan puhua vain englantia ja ruotsia, koska niillä muilla kielillä ei juuri ole ollut käyttöä. Olen silti tyytyväinen, että minulla on ollut mahdollisuus opiskella kaikkia niitä. Jokaisella on oma tiensä.

Kommentit (1)

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat