Eräänä päivänä lapsuudessa ollessani lähdössä ulos löysin rappukäytävästä alaoven viereisen patterin päältä paperiin käärityn ruisleivän. Tunnistin paketin samaksi, jonka äitini oli vähän aikaisemmin antanut kotonamme käyneelle kerjäläiselle.
Mies oli kertonut, että hänellä ei ollut yhtään rahaa ja kotona odotti viisi nälkäistä lasta. Hän pyysi rahaa ostaakseen leipää lapsilleen ja rahan sijasta äiti antoi leivän. Ei tainnutkaan olla puute leivästä, koska se leipä löytyi rappukäytävästä.
Se oli elämäni ensimmäinen kokemus siitä, että köyhien avustaminen ei taidakaan olla ihan yksinkertainen asia.
Kuluneen syksyn aikana valtakunnan uutisissa on puhuttu paljon köyhyydestä. On puhuttu lapsiperheköyhyydestä, köyhistä eläkeläisistä, opiskelijoista, yksinhuoltajista ja viimeisinä viikkoina pienipalkkaisista postin työntekijöistä. Puheissa moni on köyhän asialla.
Kuka määrittelee köyhyyden ja mistä tunnistaa köyhän? Netistä löytyy asialle useita määritelmiä ja tilastollisia lukuja. Lokakuussa julkaistun Suomen Kuvalehden artikkelin mukaan Suomessa elää lähes 900 000 köyhää.
Ei ole olemassa mitään yhtenäistä köyhien ryhmää. Osa eläkeläisistä saa suurempaa eläkettä kuin mistä suuri osa työikäisestä väestöstä osaa edes unelmoida. Suuri osa lapsiperheistä elää aivan loistavasti, myös yksinhuoltajista, ja osa opiskelijoista ei tiedä köyhyydestä mitään.
Jos jaossa on ilmaista rahaa, niin köyhiä löytyy joka nurkalta. Ilmainen raha kelpaa, mutta leipä jää tarpeettomana rappukäytävään.
Ja sitten on niitä köyhiä, jotka ovat juoneet kaiken omaisuutensa ja lisäksi vielä sukulaistenkin omaisuuden. Joillekin ihmisille ei vain riitä mikään rahamäärä, aina päädytään köyhyyteen ja asunnottomuuteen.
Siinä se ongelma juuri on, moni osaa esittää köyhää, vaikka ei sitä ole ja moni oikeasti avun tarpeessa oleva sinnittelee hiljaisesti päivästä toiseen. Jos tilipäivänä tili tyhjenee pakollisten laskujen maksamiseen ja taas pitää vain jotenkin selvitä seuraavaan tilipäivään, ilmainen leipä ei jää rappukäytävään.
Joulun aikaan on tarjolla monenlaista auttamismahdollisuutta. Kaikki apu on tarpeen, mutta myös hetkellistä. Ihminen tarvitsee leipää joka päivä ja riittävästi rahaa joka kuukausi, ei vain jouluna. Mitä sitten, kun seuraavakaan tili ei riitä?
Aina välillä saattaa hetkellisesti näyttää siltä, että poliittisilla päättäjillä on halua nostaa ihmiset jatkuvasta toimeentuloloukusta, mutta lopulta päädytään keskinäiseen nokitteluun. Niin kävi taas kerran. Köyhien asialla ei kosiskella äänestäjiä, joten aina tulee jotain tärkeämpää.
”Luo köyhän niin kuin rikkahan saa joulu ihana,” lauletaan tutussa joululaulussa. Jätän kaikki maksulliset joulukonsertit väliin, koska ne ovat liian kalliita. Olenko köyhä? Asia ei ole niin yksinkertainen. Opin jo lapsena, että kaikkea ei tarvitse saada, mutta leipä on välttämätöntä, sekä jouluna että joulun jälkeen.
