Kirjoitukset avainsanalla hyvinvointi

Talouskasvulla hyvinvointia

9.1.2025 klo 10:45

Talouskasvulla tulisi rakentaa hyvinvointia suomalaisiin koteihin.

Suomen Pankin ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa alkaneena vuonna 2025 0,8 %. Olemme siis toipumassa taantumasta. Mietin, onko tuo uutinen hyvä vai huono. Ainakin se on uutinen, joka saa paljon medianäkyvyyttä.

Uutisen positiivisuutta arvioitaessa pitää kysyä, millä hinnalla talouskasvu on saatu aikaan. Vuoden vaihtuessa monen suomalaisen henkilökohtainen talous on kasvun sijaan heikentynyt. Osalla kansalaisista niin paljon, että jokapäiväisestä elämästä selviytyminen aiheuttaa jatkuvaa huolta ja ahdistusta.

Jos talouskasvu on saatu aikaan niiden ihmisten kustannuksella, joilla jo ennestäänkin oli taloudellisesti tiukkaa, uutinen ei ole hyvä. Tarvitsemmeko me talouskasvua hinnalla millä hyvänsä? Onko taantuma maksatettu henkilöillä, jotka ovat täysin syyttömiä taantuman syntymiseen?

Kun nyt uutisten mukaan Suomen talous on kasvamassa, niin kuka siitä kasvusta hyötyy. Hyötyvätkö siitä pääasiassa henkilöt ja yritykset, jotka eivät suuremmin taloudellista hyötyä tarvitse, siis he, joilla jo valmiiksi menee taloudellisesti hyvin. Jos tässä käy niin, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, niin mitä iloa on koko talouskasvusta.

Amerikan ihmemaasta se vasta kuuluukin kummia, talous kasvaa ennätyksellistä vauhtia. Samaan aikaan saamme lukea tarinoita ihmisistä, jotka tekevät kolmea työtä, asuvat autossa eivätkä silti rahat riitä. Eipä kuulosta kovin ihanalta tuo amerikkalainen talouskasvu.

Eihän talouden tavoite ole rikastuttaa osakkeenomistajia, vaan tuottaa hyvinvointia tasaisesti koko kansalle. Talouskasvun mittari on koko kansan hyvinvointi eikä pienen kansanosan rikastuminen.

Sana talous pitää sisällään sanan talo. Talouskasvun tulisi luoda hyvinvointia suomalaisten seinien sisäpuolelle, koteihin, kouluihin, työpaikoille ja hoitolaitoksiin. Talojen seinien sisäpuolella tulisi tarjota hoivaa ja huolenpitoa ihmisille eikä vain laskea kertyneitä euroja.

Talousuutisten lisäksi olen vuoden vaihteessa lukenut myös saksalaisjuutalaisen filosofin ja yhteiskuntatieteilijän Hannah Arendtin (1906-1975) kirjaa Totalitarismin synty. Kirja on kirjoitettu toisen maailmansodan jälkeen ja siinä etsitään selitystä sille, miksi Eurooppa ajautui niin suureen kaaokseen.

Arendtin yksi selitys on, että teollisuuden ja talouden huima kasvu heikensi poliittisten tekijöiden merkitystä. Vallanpitäjät keskittyivät niin vahvasti taloudellisiin tekijöihin, että unohtivat ihmisten hyvinvoinnin. Lopputulos oli maailmanlaajuinen katastrofi.

Talous on hyvä renki, mutta huono isäntä. Onko talous länsimaisen ihmisen pyhä lehmä tai kultainen vasikka, uskonto, jota palvomme ylitse kaiken muun?

Mikäli Suomen talouskasvu tuottaa hoivaa ja hyvinvointia ihmisille, se on hyvä uutinen. Mikäli se lisää kansan eriarvoisuutta, hyödyttää vain valmiiksi hyvätuloisia ja tuhoaa luontoa, se on huono uutinen. Toivottavasti suomalaiset vallanpitäjät osaavat arvioida oikein ihmisten hyvinvoinnin ja rakentavat sellaista taloutta, joka tuottaa hoivaa niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sukupolvien ketjussa

Hyvinvointia nuotiolta

klo 13:25 | 13.10.2022

Rauhoittava avotuli.

Vietän parhaillaan juhlavuotta. Olen aloittanut työt nuorisonohjaajan virassa neljäkymmentä vuotta sitten. Työnkuva ja virkanimike ovat muuttuneet, mutta työ nuorten hyväksi jatkuu edelleen.

Yli neljäkymmentä vuotta sitten lähdin opiskelemaan nuorisonohjaajaksi. Halusin auttaa nuoria, koska itse olin nuorena ollut avun tarpeessa.

Maailma, jossa aloitin työurani 1980- luvun alussa, oli kovin erilainen kuin tämän päivän maailma. Olen tehnyt neljäkymmentä vuotta töitä nuorten hyväksi (se on ollut tavoite) ja viimeisinä työvuosina nuorten maailmasta kuuluu huolestuttavia viestejä joka suunnalta.

Mikä on mennyt pieleen? Koskaan aikaisemmin ei ole ollut niin paljon hankkeita ja auttamistahoja kuin on tänä aikana. Mitä enemmän rakennamme nuorten hyvinvointia, sitä huonommin he voivat.

Työurani alussa teimme asioita yhdessä nuorten kanssa. Yhdessä seurakunnassa maalasimme talkoilla leirikeskuksen. Osa maalareista oli alaikäisiä, työturvallisuussäännöt eivät varmasti olleet nykyajan mukaisia. Työn jälkikään ei todennäköisesti vastannut ammattilaisten tekemää työtä.

Mutta, meillä oli hauskaa ja nuoret olivat ylpeitä saavutuksestaan. Sen jälkeen oli hyvä kokoontua itse maalattuun leirikeskukseen. Työ palkitsi tekijänsä.

Toisessa kaupungissa nuorilla oli kesäpaikka saaressa. Kesä aloitettiin saaren kunnostustalkoilla. Paikat siistittiin, ulkovessojen alustat tyhjennettiin, sauna- ja nuotiopuut tehtiin itse. Yhteinen työ lisäsi yhteishenkeä ja taas saatiin tuntea ylpeyttä työn tuloksista.

Näin toimittiin, kunnes joku keksi valittaa, että alaikäisillä ei saa teettää töitä. Sitten tulivat monet muut valitukset, niiden seurauksena säännöt ja toiminta loppui.

Yhteiset hankkeet, valmiit toimintaohjeet, lukuisat raportit, erilaiset toimintasuunnitelmat, uudet lait ja jatkuvat uudistukset vievät nykyisin nuorten parissa työtä tekevien ihmisten työajan.

Me nykyajan ihmiset olemme mestareita tekemään yksinkertaisista asioista monimutkaisia. Sanna Marin antoi yksinkertaisen vastauksen, kun häneltä kysyttiin Ukrainan sodan loppumisesta: ”Sota loppuu, kun Venäjä poistuu Ukrainasta.”

Samalla logiikalla voi vastata moneen kysymykseen. Kouluihin palaa työrauha, kun opettajien ohjeita noudatetaan. Jäljet korjaa ja maksaa hän, joka rikkoo ja syyllinen kiusaamiseen on hän, joka lyö tai pilkkaa. Jokainen vastatkoon omista teoistaan, myös nuoret.

Olen tämänkin vuoden aikana istunut monessa palaverissa, jossa paikalla on hupun taakse piiloutunut puhelintaan tuijottava nuori, huoltaja ja kolmesta kuuteen viranhaltijaa. Me aikuiset puhumme, miten voisimme auttaa nuorta, nuori ei sano mitään ja lopputulos jää nähtäväksi.

Mieluummin lähtisin sen nuoren kanssa nuotiolle. Hakisimme polttopuut, sytyttäisimme nuotion, paistaisimme makkaraa tai omenoita ja siinä samalla juttelisimme elämästä ja tulevaisuudesta. Ilman huppua ja puhelinta, ihminen ihmiselle.

Elämä on lopulta aika yksinkertaista, kaikessa ei tarvitse onnistua, ei ainakaan heti. Yksi nuotioilta voisi korvata monta hienoa strategiaa.

Sukupolvien ketjussa

Digitaalinen vauhtisokeus

klo 11:42 | 23.7.2020

Viidakossa vallitsevat viidakon lait ja erämaassa pärjää hallitsemalla erämaan lait. Nyt pitäisi luoda digitaalisen maailman lait.

”Käyttövirhe aiheutti Itä-Suomen yliopiston nettipääsykokeen epäonnistumisen” (Yle 8.5.2020).

”Yliopistot tyrivät oikeustieteellisen pääsykokeiden pisteiden laskussa” (Helsingin Sanomat 10.7.2020).

Tämän tapaisia otsikoita on esiintynyt mediassa kuluvan koronakevään ja -kesän aikana. Kuinka monen nuoren tulevaisuudensuunnitelmat, unelmat ja haaveet ovat olleet riippuvaisia näistä digitaalisista virheistä? Nämä otsikot pitävät sisällään paljon kyyneleitä, sekä ilon että pettymyksen.

Koronakevät vauhditti pääsykokeiden ja kaiken mahdollisen toiminnan siirtämistä digitaalisiksi nopeammin kuin mihin oltiin ehditty valmistautua. Digitaalinen innostus nostatti vauhtisokeuden ja kiivettiin ns. pylly edellä puuhun.

Lyhyessä ajassa kodit muuttuivat etätyöpisteiksi ja oppilaitoksiksi. Niin nopeasti, että käytännön ongelmia ei ehditty miettiä. Ihmiset sopeutuivat kukin tavallaan, joku hyvin ja joku hyvin huonosti.

Nyt olisi aika todella miettiä, mitä olemme saavuttaneet ja mikä on säilyttämisen arvoista. Olisi aika myös avata silmät ja nähdä se todellisuus, jonka tämä digitaalinen pikajuoksu on synnyttänyt.

Pääsykokeiden tuloksissa tapahtui virheitä, koska luotettiin liikaa optisen lukulaitteen tuottamaan automatisoituun päätöksentekoon. Inhimillisen virheen mahdollisuus ei ole pois suljettu, vaikka kone tekee valinnat.

Kone on hyvä renki, mutta huono isäntä. Ihmisen tehtävä on hallita sitä, mitä kone tekee. Kun siihen ohjelmoi yhden rastin väärään ruutuun, kone vetää sen virheen läpi koko ohjelman.

Digitaalisessa maailmassa vallitsevat viidakon lait. Vauhtisokeudessamme olemme luomassa maailmaa ilman sääntöjä. Tiedämmekö edes, millaista maailmaa olemme luomassa.

Koko digitaalinen keskustelu on keskittynyt teknisiin asioihin ja talouteen. Pääasia ei kuitenkaan ole tekniikka tai raha, vaan ihmisten elämä. Jokainen digitaalinen toiminta vaikuttaa yksittäisten ihmisten elämään.

Haluaisin elää sellaisessa digitaalisessa maailmassa, jossa koti on ensisijaisesti koti eikä jonkin oppilaitoksen, valtion viraston tai yrityksen ilmainen toimipiste.

Haluaisin elää sellaisessa digitaalisessa maailmassa, jossa ihmiset saavat asioidensa hoidossa tarvitsemaansa palvelua. Ei niin, että jokainen yrittää itku kurkussa yksin kotikoneella hoitaa kaikkea mahdollista, vaan niin, että jokaisella olisi halutessaan mahdollisuus myös henkilökohtaiseen palveluun.

Digitalisaation tarkoitus on luoda ihmisille hyvinvointia. Jos se luokin pahoinvointia, uskallammeko myöntää sen ja laittaa peruutusvaihteen päälle vai jatkammeko kiihtyvällä tahdilla eteenpäin? Koneet on keksitty ihmistä varten eikä toisinpäin.

Sukupolvien ketjussa

Ei ne välitä

klo 17:19 | 17.10.2019

Ilman rakkautta ja toisen ihmisen välittämistä ei jaksa kukoistaa.

Jälleen kerran on julkaistu vuosittaiset nuorten hyvinvointikyselyn tulokset. Tulosten mukaan monet nuoret kokevat, etteivät opettajat ole kiinnostuneita heidän kuulumisistaan eivätkä välitä heistä.

Tulos on surullinen, koska kokemukseni mukaan suuri osa opettajista on kiinnostunut oppilaistaan ja välittää heidän hyvinvoinnistaan. Miksi tämä välittäminen ei välity nuorille?

Koulun rakenteet ovat välittämisen kannalta haasteelliset. Opettajana olen sidottu koulun aikatauluihin ja sääntöihin, oppitunnit, valvonnat, palaverit, kokoukset ja monet muut asiat pitää hoitaa ajallaan.

Oppilailta ei saisi kysellä henkilökohtaisia asioita, koska ne eivät kuulu opettajille. Oppilaisiin ei saa koskea, ettei syytetä seksuaalisesta häirinnästä. Kaikkia oppilaita pitäisi kohdella tasavertaisesti, mutta miten ehtii tasavertaisesti osoittaa välittämistä yli 300: lle oppilaalle päivittäin.

Kaikista rajoitteista huolimatta monet opettajat välitävät oppilaistaan ja sen osoittamiseen mielikuvitus ja hyvä tahto löytävät kyllä keinot. Koulun arjessa on paljon välittämistä.

Kaikki oppilaat eivät välitä opettajan välittämisestä. Usein kuultuja lauseita ovat myös seuraavat: "V***u mä en puhu sulle." "V***u mitä se sulle kuuluu." "Mee muualle siitä." "Ei sulla oo oikeutta kysellä multa mitään."

Siinä on opettajaparka melko yksin välittämisensä kanssa. Monesti näidenkin lauseiden jälkeen päästään ajan kanssa hyvään lopputulokseen. Välittäminen ei aina ole suloista hymistelyä, vaan usein se on kärsivällisyyttä vaativaa rankkaa työtä.

Joskus oppilas puhuu opettajalle hyvinkin avoimesti asioistaan ja silloin hän saattaa sanoa vanhempiinsa liittyen lauseen: "Ei ne musta välitä." Jos kyse ei ole teiniangstista, vaan nuoren aidosta kokemuksesta, tilanne on surullinen.

Opettaja on kuitenkin vain opettaja ja täysin korvattavissa. Opettajat tulevat ja menevät, peruskoulutaipaleella heitä osuu jokaisen kohdalle useita. Toisin on vanhempien kanssa. Opettajan välittäminen ei voi koskaan korvata vanhempien välittämistä.

Nuoret ovat usein kovin kärkkäitä arvostelemaan opettajia. He saattavat sanoa, että opettajat eivät välitä, vaikka kokisivatkin toisin. Yhtä usein he ovat kärkkäitä puolustamaan vanhempiaan. He puolustavat vanhempiaan silloinkin, kun siihen ei olisi aihetta.

Samoin tapahtuu julkisuudessa. Opettajien ja koulun henkilökunnan hartioille on helppoa sälyttää kaikki mahdolliset asiat ja kaikki elämän ongelmat pitäisi ratkaista koulussa.

Sekä vanhempien että opettajien tehtävä on välittää lapsista ja nuorista ja onnellisia ovat ne nuoret, jotka saavat kokea kumpaakin. Surullista on, jos vain opettajat välittävät nuorista, se on paljon surullisempaa kuin se, että vain vanhemmat välittävät. Toivottavasti välittäminen välittyy nuorille.

Seuraa

Tilaa RSS

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Teemat

Suhteet, Perhe, Puheenaiheet