Kirjoitukset avainsanalla tulevaisuus

Kesän lämpö ja syksyn raikkaus.

Tänään kesä ja syksy kättelevät toisiaan.

Läsnä on kesän lämpö ja vihreys sekä syksyn raikkaus ja kuulaus.

Kunpa osaisin irrottaa siitä, mikä on mennyt,

säilyttää kauniit muistot,

kääntää vaikeat asiat elämänvoimaksi

ja katsoa eteenpäin.

Kunpa osaisin kulkea tulevaisuuteen

vapaana menneisyyden kahleista,

vapaana turhasta syyllisyydestä,

uskoen ja luottaen siihen,

että minua kantavat armollisen Jumalan kädet.

Tänään sanon hyvästit kesälle ja toivotan syksyn tervetulleeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko edessämme kirkas päivä vai synkkä yö? Kumpikin on mahdollinen tulevaisuuskuva

Suomen sääkartoilla paistaa aurinko, maassa vallitsee rauha ja kalenterin mukaan olemme siirtyneet kevääseen. Siinä ilon aiheita tähän viikkoon.

Samaan aikaan kansainvälisellä kartalla taivaalla näkyy uhkaavia pilviä, rauha on haavoittuvainen ja alkanut kevät nostattaa huolta ja ahdistusta. Alkanut kevät, tuleva kesä ja koko tulevaisuus pelottaa.

Kun tulevaisuus on uhattuna, se koskee eniten ihmisiin, joilla elämää on enemmän edessä kuin takana, siis lapsiin, nuoriin ja nuoriin aikuisiin.

Ensin tuli ilmastoahdistus, joka sai nuoret huolestumaan maapallon tulevaisuudesta. Sitten tuli korona, joka sai nuoret väsymään ja masentumaan monenlaisten opiskeluun ja työelämään liittyvien asioiden keskellä. Liian moni jäi liian yksin.

Kruunuksi kaiken tämän päälle tuli Venäjän itsevaltainen hallitsija, joka päätti toteuttaa suuruudenhullun suunnitelmansa, jonka seurauksia voimme vain arvailla.

Koko maapallon, Euroopan, Suomen ja meidän jokaisen tulevaisuus on monella tavalla uhattuna. Monen nuoren mielessä pyörii ajatus, onko minulla tulevaisuutta ollenkaan.

Meneillään on yhteishakuaika perusasteen koulutuksen jälkeiseen koulutukseen. Koulutus on suuntautumista tulevaisuuteen, siihen tulevaisuuteen, joka nyt näyttää epävarmalta.

Tulevaisuus on aina ollut epävarma ja maailma on aina ollut rauhaton paikka. Yksikään sukupolvi ei ole kyennyt näkemään tulevaisuuteen. Jokainen sukupolvi on vain aikanaan ryhtynyt rakentamaan omaansa ja maansa tulevaisuutta olemassa olevien mahdollisuuksiensa mukaan.

Olemme kuvitelleet olevamme turvassa tällä sivistyneellä 2000-luvulla, mutta se on ollut vain kupla, joka on nyt puhjennut.

Tulevaisuus ei ole kadonnut, meillä on se edelleen. Meillä kenelläkään ei ole muuta kuin tämä päivä ja tulevaisuus. Menneisyyttä voi muistella, mutta siihen ei voi palata.

Olisi helppo ajatella, että tällaisessa maailmassa ei kannata opiskella, tehdä töitä tai perustaa perhettä. Mutta juuri nyt on katsottava eteenpäin. Niin kauan kuin on elämää, on mahdollisuus tehdä töitä hyvän tulevaisuuden eteen.

Mitä enemmän tulevaisuuden taivaalla näkyy uhkaavia pilviä, sitä enemmän tarvitaan tulevaisuuden rakentajia. Mitä enemmän ympärillä on vihaa, sitä enemmän tarvitaan ihmisiä, jotka jaksavat rakastaa. Mitä enemmän ympärillä on epätoivoa, sitä enemmän tarvitaan toivon tuojia.

Jokainen sota loppuu aikanaan, toivottavasti mahdollisimman pian ja mahdollisimman vähin vaurioin. Tarvitsemme tulevaisuuden rakentajia emmekä tuhoajia. Hyvän tulevaisuuden eteen kannattaa opiskella ja tehdä töitä, muuten se on menetetty.

Olen kuin päivänkakkara syksyisellä niityllä.

Samana syksynä, kun minä saavutin täysi-ikäisyyden, mummuni täytti 60 vuotta. Muistan tuon syksyn kuin eilisen päivän ja muistan, miten vanhalta mummu minusta tuntui. Olin onnellinen, että minä en ollut se 60- vuotias.

Silloin 60- vuotiaana mummuni elämä ei ollut mitenkään onnettoman näköistä. Pikemminkin tuntui siltä, että hän eli elämänsä parasta aikaa. Hän oli ystävällinen ja hauska ihminen, hänen kanssaan pystyi tekemään mukavia asioita, kuten pelaamaan lautapelejä tai käymään autoajelulla minun ensimmäisellä autollani. Hänen kanssaan oli hyvä olla.

Miksi en kuitenkaan silloin nuorena halunnut olla 60- vuotias? Vastaus on yksinkertainen, ymmärsin, että 60- vuotias mummuni on lähempänä kuolemaa kuin nuori minä. Minulla oli elämä edessä ja se oli huumaava ajatus.

Ja nyt mietin, mihin se silloin edessä ollut elämä on hurahtanut. Mummuni on ollut kuolleena jo yli 30 vuotta ja tänä syksynä minä huomaan olevani se 60- vuotias. Nuori minä elää minussa edelleen ja kuitenkin olen samalla myös vanha, vanhuus on lähempänä kuin nuoruus.

Olen 60- vuotias aikana, jolloin ihaillaan nuoruutta ja tehokkuutta yli kaiken, siis niitä asioita, jotka omassa elämässäni siirtyvät koko ajan selvemmin menneisyyteen kuin tulevaisuuteen. Olen iässä, jossa laatu korvaa määrän, mutta juuri nyt se laatu ei ole suurinta huutoa.

Silloin nuoruudessa mummu tuntui minusta vanhalta, mutta ei se ollut negatiivinen asia. Nyt, kun itse olenkin se vanha, joka taholta vakuutetaan minulle, että et sinä ole vanha, olet niin nuorekas. Mitä pahaa on siinä, että on vanha? Mummuni oli hauska ja ystävällinen ihminen ja viihdyin hänen seurassaan. Ystävällisyys ja huumorintaju eivät kysy ikää, mieluummin olen ystävällinen ja vanha kuin töykeä ja nuori.

Olen kuin päivänkakkara syksyisellä niityllä. Lämpimänä syyspäivänä se kukkii kauniisti, vielä on aikaa kukkia ja olla aktiivinen. Samalla syksy etenee, kuolleet lehdet putoavat puista ja lopulta päivänkakkarakin joutuu luovuttamaan.

Yllättäen huomaan, että ei se luovuttaminen olekaan niin paha asia kuin silloin nuorena tuntui. Moni asia näyttää nyt niin erilaiselta. Elämä on saanut paljon uusia värejä. Nuoruus on ylimainostettua, siitä voi aivan hyvin päästää irti ja avata silmänsä näkemään elämänsä monipuoliset maisemat. Vanhuus on yhtä arvokas osa elämää kuin nuoruuskin.

Nuorena en tiennyt, mitä elämä tulee antamaan. Nyt tiedän, mitä elämä on antanut menneinä vuosikymmeninä, tulevaisuudesta en edelleenkään tiedä. Nuorena luotin siihen, että elämäni on Jumalan kädessä. Siihen luotan edelleen ja se riittää. Nuori tai vanha, minä olen minä ja tällaisena arvokas.

Koulunsa päättävät ovat ruusunsa ansainneet

Kulunut koronakevät 2020 päättyy tulevana viikonloppuna koulujen kevätjuhliin. Siis niihin juhliin, joita ei saa järjestää perinteisellä tavalla, mutta joiden suhteen jokainen koulu on tehnyt omat suunnitelmansa.

Ruusut kuuluvat koulujen päättäjäisiin. Toivottavasti ihan oikeat, eikä vain virtuaaliset tai striimatut ruusut. Sillä myös tänä koronakeväänä lukuisat nuoret ovat ruusunsa ansainneet.

Ruusu sinulle, peruskoulun päättävä nuori. Peruskoulusi aikana olet siirtynyt uuteen opetussuunnitelmaan, kokenut etäopetuksen ihmeet ja nyt joudut jättämään koulun aivan uudenlaisessa tilanteessa. Olet monella tavalla historiallista ikäluokkaa.

Ruusu sinulle, kevään ylioppilas. Abikevättäsi on leimannut epävarmuus, jouduit kirjoittamaan yo-tutkintosi nopeutetulla aikataululla, sopeutumaan mitä erilaisimpiin pääsykoejärjestelyihin ja nyt joudut sopeutumaan supistettuihin juhlallisuuksiin. Saat olla moninkertaisesti ylpeä itsestäsi.

Ruusu sinulle, ammattiin valmistuva. Valmistut ammattiin keväänä, jolloin julkisen alan työpaikoissa käydään yt-neuvotteluita ja yritykset ovat vaikeuksissa. Aika on epävarma, mutta sinun osaamistasi ja ammattitaitoasi tarvitaan vielä.

Elämässä on asioita, joita voi siirtää eteenpäin tai jotka voi kokea moneen kertaan. Koulusta valmistuminen ei ole sellainen, se on jokaisen kohdalla ainutlaatuinen tapahtuma. Jokainen saa vain kerran peruskoulun päättötodistuksen tai pääsee ylioppilaaksi.

Ammattiin voi valmistua useampaan kertaan ja monen nuoren kohdalla useamman tutkinnon suorittaminen on hyvin todennäköistä. Silti ensimmäinen ammatillinen tutkintotodistus on ainutkertainen. Juhlia voi myöhemmin, itse tapahtuma ei toistu. Ojentakaamme siis ruusut nyt, kun on sen aika.

Mielessäni ovat myös ne nuoret, jotka olisivat valmistuneet tänä keväänä korkeakouluista, mutta jättävät paperinsa odottamaan työllistymisen kannalta parempia aikoja. Tulette vielä saamaan todistuksenne ja ruusunne.

Jokaisella nuorella on myös vanhemmat. Olette seuranneet nuortenne koulu- tai opiskelutaivalta ja odottaneet sitä päivää, jolloin saatte juhlia yhdessä hänen kanssaan, ojentaa ruusunne ja toivottaa nuorelle onnellista tulevaisuutta.  Saatte olla nuoristanne ylpeitä.

Korona on muuttanut monen nuoren suunnitelmat ja toiveet. Siis muuttanut tai siirtänyt myöhemmäksi, ei perunut. Vaikka tulevaisuus näyttää tällä hetkellä epävarmalta, sitä kohti saa lähteä kulkemaan luottavaisin mielin.

Suunnitelmat ja toiveet voivat ottaa aikalisän, mutta niitä ei tarvitse haudata. Tulee uusi kevät ja uudet mahdollisuudet. Tämän kevään juhlittavat nuoret, te olette ruusunne ansainneet.

Seuraa 

Olen Kaarina Peuraniemi, vuonna 1960 syntynyt peruskoulun opo. Koko työurani olen tehnyt nuorten parissa, mutta minua kiinnostavat kaiken ikäiset ihmiset ja se, miten sukupolvet vaikuttavat toinen toisiinsa. Olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, minua vanhemmat sukupolvet ovat jättäneet jälkensä elämääni ja minä jätän jälkeni nuorempien sukupolvien elämään. Millaisen henkisen perinnön olen saanut ja millaisen perinnön haluan jättää lapsilleni? Joka tapauksessa elämä kulkee eteenpäin.

Blogiarkisto

Kategoriat